Sessationismi on näkemys, jonka mukaan Pyhä Henki ei jaa enää Raamatussa kuvattuja ns. karismaattisia armolahjoja seurakunnalle. Konservatiiviset kristityt ovat yhtä mieltä siitä, että Jumala jakoi ihmelahjoja apostolisena aikana. Kuitenkin sessationistit uskovat, että ihmelahjat lakkasivat joko Uuden testamentin kirjoitusten valmistuttua tai viimeisen apostolin kuoltua.
tiistai 2. elokuuta 2016
sunnuntai 17. heinäkuuta 2016
Hyvä paimen
Puhe Viitasaaren vapaasrk:lla su 17.7.2016
Johanneksen evankeliumi luku 10
Jeesuksen vertaus paimenesta ja lampaista sijoittuu pieneen juutalaisyhteisöön. Suurimmalla osasta perheitä oli muutama lammas. Kylässä oli pieniä aidattuja pihoja, joissa lampaita pidettiin. Useilla talouksilla oli yhteinen paimen, perheen poika tai tyttöjä. Joskus palkattiin ulkopuolinen. Joka aamu lampaat vietiin laiduntamaan ulos.

torstai 23. kesäkuuta 2016
Kristus – profeetta, pappi ja kuningas
1. Johdanto
Jo kirkkoisä, kirkkohistorioitsija, Eusebios Kesarealainen (n. 275-339) puhui Kristuksen kolminaisesta virasta (latinaksi munus triplex). Kuitenkin vasta reformoidun kirkon uskonpuhdistaja Jean Calvin (1509-1564) kiinnitti käsitteeseen erityistä huomiota. (1) Vanhassa testamentissa oli kolme keskeistä tehtävää, jotka on nähty esikuvana Kristuksen tehtävälle. Kristuksen virat profeettana, pappina ja kuninkaana auttavat meitä ymmärtämään, mitä Jeesus on tehnyt ihmiskunnan hyväksi.

sunnuntai 19. kesäkuuta 2016
Jeesus ja nainen lähteellä
Puhe Viitasaaren vapaasrk:lla 19.6.2016
Johanneksen evankeliumi 4:1-42
Edellisessä luvussa Jeesus keskusteli oppineen Nikodemoksen kanssa, joka noudatti tunnollisesti lakia, oli vaikutusvaltainen mies ja nautti arvonantoa juutalaisen kansansa parissa. Tässä Jeesus keskustelee oppimattoman samarialaisen naisen kanssa, jonka elämä on ristiriidassa lain kanssa ja joka on sen vuoksi alaskatsottu. Molemmat tarvitsivat yhtä lailla Jeesusta ja Jeesus osasi kohdata kummankin. Jeesus lähti matkalle joko Johannes Kastajan opetuslasten tai fariseusten takia. Hän halusi ehkä välttää kilpailutilannetta edeltäjänsä Johanneksen kanssa. Tai hän halusi välttää fariseusten kasvavaa kiinnostusta ja kysymyksiä häntä kohtaan. Tai molempia.

sunnuntai 29. toukokuuta 2016
Pyhä Henki
Puhe Viitasaaren helluntaisrk:lla 29.5.2016
1. Pyhä Henki on Jumala
Puhun tänään Pyhästä Hengestä. Pyhä Henki on Jumala. Hän on Kolminaisuuden kolmas persoona. Uuden testamentin pohjalta kristityt käsittävät, että Jumala on Kolmiyhteinen, Isä, Poika ja Pyhä Henki. Jumalassa on yksi olemus ja kolme persoonaa.

tiistai 24. toukokuuta 2016
Fundamentalismin ja liberalismin välissä - Donald G. Bloesch Raamatusta ja ilmoituksesta
Sisällysluettelo
1. Tiivistelmä
2. Johdanto
3. Donald G. Bloeschin elämä ja vakaumus
3.1 Bloeschin henkilöhistoria
3.2 Bloeschin teologiset sitoumukset
3.3 Bloesch evankelikalismin kentässä
4. Alustavia kysymyksiä
4.1 Filosofian ja teologian suhde
4.2 Uskonnollisen kielen luonne
5. Ilmoitus
5.1 Järki, kokemus ja ilmoitus
5.2 Ilmoitus ja Raamattu
6. Raamatun luonne
6.1 Raamatun inspiraatio
6.2 Fundamentalistinen raamattunäkemys
6.3 Liberaali raamattunäkemys
6.4 Evankelinen raamattunäkemys
6.5 Raamatun arvovalta
6.6 Raamatun tulkinta
7. Loppupäätelmät
8. Lähteet
maanantai 4. huhtikuuta 2016
Jeesuksen ylipapillinen rukous
Puhe Viitasaaren helluntaisrk:lla 24.1.2016
Johanneksen evankeliumi 17
Tulin uskoon Kuopion helluntaiseurakunnan nuortenillassa joulukuussa 1999. Taustalla oli se evankeliumin sana, jota olin saanut kuulla Leppävirran ev. lut. seurakunnassa. Meillä oli Kuopion musiikkilukiossa raamattupiiri, jota kutsuimme ”ekumeeniseksi”. Siellä oli kristittyjä luterilaisesta kirkosta, helluntaiseurakunnalta, vapaakirkosta ja adventtiseurakunnalta.

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)