tiistai 24. toukokuuta 2016

Fundamentalismin ja liberalismin välissä - Donald G. Bloesch Raamatusta ja ilmoituksesta

Sisällysluettelo

1. Tiivistelmä
2. Johdanto
3. Donald G. Bloeschin elämä ja vakaumus
  3.1 Bloeschin henkilöhistoria
  3.2 Bloeschin teologiset sitoumukset
  3.3 Bloesch evankelikalismin kentässä
4. Alustavia kysymyksiä
  4.1 Filosofian ja teologian suhde
  4.2 Uskonnollisen kielen luonne
5. Ilmoitus
  5.1 Järki, kokemus ja ilmoitus
  5.2 Ilmoitus ja Raamattu
6. Raamatun luonne
  6.1 Raamatun inspiraatio
  6.2 Fundamentalistinen raamattunäkemys
  6.3 Liberaali raamattunäkemys
  6.4 Evankelinen raamattunäkemys
  6.5 Raamatun arvovalta
  6.6 Raamatun tulkinta
7. Loppupäätelmät
8. Lähteet

1. Tiivistelmä

Donald Bloesch oli arvostettu amerikkalainen systemaatikko. Hän oli katolilainen ja reformoitu evankelikaali ja edusti keskilinjaa liberalismin ja fundamentalismin välissä. Bloesch otti vaikutteita neo-ortodoksiasta, erityisesti Barthilta, ei kuitenkaan kritiikittä. Filosofia on hänen mukaansa teologian kannalta hyödyllistä, mutta myös mahdollinen kilpailija sille. Uskonnollinen kieli on kuvien kieltä. Raamatun ”Kaanaan kieli” välittää aidommin hengellistä todellisuutta kuin akateeminen kieli. Järki ja kokemus ovat tärkeitä asioita kristinuskossa, mutta kumpaakaan ei tule kuitenkaan ylikorostaa. Ilmoitus on luonteeltaan sekä järjellistä että kokemuksellista. Raamattua ja ilmoitusta ei saa samaistaa, mutta ei myöskään erottaa toisistaan. Fundamentalistit ylikorostavat Raamatun jumalallista puolta ja liberaalit inhimillistä. Kuitenkin nämä molemmat puolet ovat oleellisia Raamatussa. Raamatun tekstit eivät ole itsessään erehtymättömiä, mutta Jumalan Hengen vaikutuksesta Raamatun sanoma on erehtymätön. Raamatun auktoriteetti nousee sanan ja Hengen välisestä paradoksaalisesta yhteydestä. Vaikka historiallinen tutkimus auttaakin Raamatun taustojen ymmärtämisessä, Raamatun hengellinen merkitys avautuu vain uskoville Pyhän Hengen työn kautta.


2. Johdanto

Jokainen teologi tarvitsee kokeneempia esikuvia. Kiinnostuin arvostetusta amerikkalaisesta systemaatikosta nimeltä Donald G. Bloesch luettuani Roger Olson-nimisen amerikkalaisen baptistiteologin antaman varsin positiivisen arvion Bloeschin pääteoksesta The Christian Foundations. Olson sitä suosittelee niille, joilla on jo perustietoa kristillisestä teologiasta.(1) Ajattelin, että olisi hienoa perehtyä tämän tunnetun ja kypsän teologin ajatteluun. Koen syvää mielenkiintoa systemaattiseen teologiaan. Evankelikaalinen systemaattinen teologia suhtautuu perinteisesti Raamattuun pieteetillä ja on myös eksegetiikan ja raamattuteologian kanssa vuorovaikutuksessa. Bloesch ei ole tässä poikkeus.

Törmäsin ensimmäistä kertaa liberaaliteologiseen raamattunäkemykseen luettuani Heikki Räisäsen kirjoja lukioikäisenä. Tajusin, ettei fundamentalismi ole käypä vaihtoehto. Samalla ymmärsin, ettei liberalismikaan tarjoa oikeaa tapaa ymmärtää pyhää kirjaa. Siitä asti olen hahmotellut kristinuskoon sitoutunutta, mutta älyllisesti uskottavaa mallia tulkita Raamattua. Koin, että Bloeschillä olisi tästä aiheesta paljon hyvää sanottavaa.

Työni tehtävänä on kuvata Bloeschin käsitystä ilmoituksesta ja Raamatusta. Olen pyrkinyt käyttämään työssäni metodina systemaattista analyysia. Tutkimuksen lähteinä käytän pääasiallisesti Bloeschin vanhempaa suppeampaa evankelikaalisen teologian yleisesitystä Essentials of Evangelical Theology (2 osaa) sekä hänen tuoreemman laajemman systemaattisen teologian yleisesityksensä The Christian Foundations (7 osaa) kahta ensimmäistä osaa. Näistä lähteistä Bloeschin ajattelu hahmottuu mielestäni riittävästi työni laajuutta ajatellen.

Tämä tutkimus etenee siten, että aluksi hahmottelen hieman Bloeschin henkilöhistoriaa, teologisia sitoumuksia sekä hänen asemaansa evankelikalismissa. Seuraavaksi kuvaan lyhyesti Bloeschin käsitystä filosofian ja teologian suhteesta sekä uskonnollisen kielen luonteesta. Tämä luo pohjaa Bloeschin ilmoituskäsityksen ja raamattunäkemyksen ymmärtämiseksi. Sitten tarkastelen hänen näkemyksiään ilmoituksesta, inspiraatiosta, eri raamattunäkemyksistä, sekä Raamatun arvovallasta ja tulkinnasta. Lopuksi annan oman arvioni Bloeschin ajattelusta.


3. Donald G. Bloeschin elämä ja vakaumus

3.1 Bloeschin henkilöhistoriaa

Donald G. Bloesch eli vuosina 1928-2010. Hänen isänsä oli evankelinen pastori luterilais-reformoidussa kirkossa. Lukion jälkeen nuori Donald opiskeli Elmhurst Collegessa pääaineenaan filosofia. Hän jatkoi Chicagon teologiseen seminaariin ja kohtasi liberaaliteologian haasteen, erityisesti Kantiin ja Bultmanniin sitoutuneen prosessiteologian. Hän mieltyi kuitenkin neo-ortodoksiaan. Hän väitteli tohtoriksi apologetiikasta ja jatkoi tohtorintutkinnon jälkeen opintojaan Oxfordissa keskittyen luostareiden tutkimiseen. Myöhemmin hän opiskeli vielä myös Baselissa ja Tübingenissä Barthin ja Küngin johdolla. 1962 hän avioitui Brenda Jacksonin kanssa, josta tuli tälle suuri tuki tutkimus- ja kirjoitustyöhön.(2)

Bloesch oli Dubuquen yliopiston teologisen seminaarin systemaattisen teologian emeritusprofessori, hän toimi kaikkiaan 35 vuotta opettajana siellä. Kyseessä on ekumeeninen oppilaitos. Siellä Bloesch kohtasi eri traditioita, erityisesti valtavirran reformoidun sekä katolisen uskontulkinnan. Bloesch oli yksi Yhdysvaltojen arvostetuimmista evankelikaalisista teologeista.(3)


3.2 Bloeschin teologiset sitoumukset ja mentorit

Bloesch oli katoliseen uskoon sitoutunut reformoitu kristitty, joka arvosti valtavirran uskonpuhdistajien, erityisesti Martti Lutherin ja Jean Calvinin, elämäntyötä, Hän arvosti myös luterilaisten ja reformoitujen tunnustusten kuten Augsburgin tunnustuksen, Lutherin Vähäkatekismuksen, Heidelbergin katekismuksen, Skotti tunnutuksen sekä Westminsterin tunnustuksen, tapaa viitoittaa kristillistä uskoa. Bloesch otti vaikutteita myös Aurelius Augustinukselta ja Blaise Pascalilta. Bloesch ammensi myös pietistisestä perinteestä.

Vaikka Bloesch kunnioitti Raamattua, hän ei ollut biblisisti(4), vaan arvosti Raamatun lisäksi myös suuresti kirkon traditiota. Bloesch ei pitänyt itseään postmodernina teologina, vaikka uskoikin modernismin tulleen haastetuksi. Bloesch kunnioitti syvästi Karl Barthia ja Emil Brunneria, mutta oli samalla myös varauksellinen neoortodoksian suhteen. Hän näki, että evankelikaaleilla on paljon opittavaa Barthilta. Barth mm. kohensi teologian integriteettiä ja esitti tärkeän näkemyksen dynaamisesta ilmoituksesta. Toisaalta Barth kuitenkin väheksyi Raamatun kirjoittajien jumalallista ohjausta. Bloeschin mentoreihin ei kuuluneet monille evankelikaaleille tyypilliset vanhan Princetonin teologisen seminaarin Charles Hodge ja B. B. Warfield eikä skottilainen common sense-filosofi Thomas Reid.


3.3 Bloesch evankelikalismin kentässä

Se miten Bloesch sijoittuu evankelikalismin kentässä, riippuu paljolti siitä, miten evankelikalismi määritellään. Roger Olsonin mukaan evankelikalismi on historiallisesti ajatellen protestanttisen teologian muoto, joka ammentaa uskonpuhdistuksen, pietismin ja suurten herätysten perinteestä.(5) Kyse on hänen mukaansa enemmän ihanteesta kuin selvärajaisesta liikkeestä.

Jos evankelikalismilla tarkoitetaan evankeliumikeskeistä ja sille uskollista protestanttisuutta, Bloesch on keskustassa. Jos taas evankelikalismi nähdään fundamentalismista nousseena alakulttuurina, Bloesch on sen laitamilla. Bloesch on hyvin konservatiivisiin evankelikaaleihin verrattuna valtavirran protestantti ja radikaaleihin neo-evankelikaaleihin verrattuna melko konservatiivinen evankelikaali.

Bloeschin teologian evaluaatiossa on hyvä muistaa, että hän ei siirtynyt konservatiivisesta evankelikalismista valtavirtaa päin.(6) Hän paini perusteellisesti liberaaliteologian kanssa ja päätyi lopulta evankelikaaliseen positioon.


4. Alustavia kysymyksiä

4.1 Filosofian ja teologian suhde(7)

Bloesch määrittelee filosofian yritykseksi ymmärtää ja selittää järjellisesti koko todellisuutta.(8) Filosofia on aikansa luovaa ajattelua ja heijastelee kulttuurinsa kaipuuta ja kysymyksiä. Filosofia on luonteeltaan antroposentristä. Todellisuus koostuu filosofian mukaan aineesta ja/tai mielestä ja/tai energiasta. Bloesch näki filosofian hyödyllisenä teologialle.(9) Filosofia auttaa käsitteiden selkiinnyttämisessä ja uskontotuuksien artikuloinnissa eri konteksteissa. Kuitenkin filosofia on myös potentiaalinen kilpailija teologialle. Teologiasta on tullut usein lähes pelkkää uskonnonfilosofiaa, jolloin ilmoituksen normatiivinen luonne uhkaa vaarantua. Näin on käynyt erityisesti Valistuksen jälkeisenä aikana.

Bloesch korosti teologian itsenäisyyttä suhteessa filosofiaan. Hänen mukaansa kristillisen teologian tulee olla aina uskollista Jumalan itseilmoitukselle Jeesuksessa Kristuksessa, josta Raamattu meille todistaa. Teologia pyrkii ymmärtämään systemaattisesti jumalallista ilmoitusta. Teologia on suunnattu ensisijaisesti uskon yhteisölle. Pyrkimyksenä on Jumalan tahdon mukainen ajattelu ja toiminta. Teologia on suunnattu kuitenkin myös maailmalle, joka pyritään voittamaan Jeesuksen herruuden alaisuuteen. Teologiassa kyse on siis myös todistamisesta. Teologia tuo julki seurakunnan todistusta aikansa keskellä keskittyen evankeliumiin ja haastaa maailman viisauden. Teologia keskittyy Jumalaan, joka ei ole redusoitavissa mieleen, vaan hän on tahdon ja järjen dynaaminen kokonaisuus, elävä olento, ei ainoastaan idea tai alkusyy.

Teologia ei pyri havainnoimaan Jumalaa (empirismi) eikä käsitteellistämään häntä (idealismi). Se pyrkii ymmärtämään hänen tahtoaan ja tarkoitustaan, joka on ilmoitettu Kristuksessa. Teologia ymmärtää todellisuutta Jumalan ilmoituksen valossa. Tämä ymmärrys on aina vajaata. Ainoastaan Jumalalla on täydellinen käsitys todellisuudesta, synoptinen näkemys (synoptic vision) asioihin.


4.2 Uskonnollisen kielen luonne

Uskonnon kieli on kuvien kieltä. Kristinuskon päämääränä ei tule olla raamatullisten kuvien kääntäminen moderniksi ontologiaksi (Tillich).(10) Vaikka Raamatun kielen on syytä antaa puhutella meitä sellaisena kuin se on, Bloesch ei kuitenkaan torju uskon artikuloimista myös akateemisella kielellä. Myös se on tarpeellista. Raamatun analogiat ja metaforat eivät ole tieteellisen tarkkoja väitteitä, mutta ne kuvaavat ja välittävät kuitenkin hengellistä todellisuutta aidommin kuin filosofisesti muotoillut totuusväittämät.

Bloesch kirjoittaa hyvin positiiviseen sävyyn Calvinin akkommodaatio-ajatuksesta.(11) Hän uudelleen tulkitsee ja kehittelee sitä. Pyhä Henki tuli Raamatun kirjoittajien ajatusmaailmaan ilman ”taivaallista metafysiikkaa” (heavenly metaphysics). Vaikka kielemme on rajallinen emmekä voi tuntea Jumalaa kohoamalle hänen luokseen, Jumala on päättänyt ilmoittaa itsensä meille käyttämällä inhimillisiä sanoja. Hän laskeutuu aina ihmisten tasolle kommunikoidessaan totuutta meille.


5. Ilmoitus

5.1 Järki, kokemus ja ilmoitus

Bloesch määrittelee järjen kognitiiviseksi kyvyksi, joka pitää sisällään älyllisen ymmärryksen lisäksi myös intuition. Usko tarkoittaa heräämistä Jumalan armolle Kristuksessa ja sitoutumista Luojaan. Usko on ilmoituksen totuuden hyväksymisen (lat. assensus) lisäksi luottamusta (lat. fiducia) ilmoituksen antajaan. Järki ei voi todistaa uskoa, mutta se voi eksplikoida ja palvella sitä. Usko tunnustaa ilmoituksen ihmeen ihmiselämän pimeyden ja kaaoksen keskellä ja tuo enemmänkin eksistentiaalisen varmuuden kuin rationaalisen.(12) Bloesch arvosti järjen merkitystä ilmoituksen ymmärtämisessä (faithful reasoning), hänen mielestään ilmoituksella on oma logiikkansa, jota uskova voi ymmärtää. Hän halusi kuitenkin välttää rationalismia.

Bloesch piti järjen lisäksi myös kokemuksellisuutta merkittävänä tekijänä kristinuskossa. Ilmoitus ei sisällä vain historiallisia tosiasioita ja Raamatun väitteitä, joista päätellään uskontotuuksia. Evankelikaalit ovat toisinaan syyllistyneet pelkistämään Raamatun lähinnä järjellisesti tutkittavaksi kirjaksi. Raamatusta on päätelty suoraan ja epäsuorasti teologisia tosiasioita. Näin ei ole otettu tarpeeksi huomioon Raamatun hengellistä luonnetta, johon kuuluu aivan oleellisesti Jumalan kohtaaminen. Evankeliumi ei ole kuitenkaan vain Raamatun sanoja, vaan se on myös elämää muuttava voima. Pyhä Henki käyttää Raamattua. Sen sanat ovat täynnä Pyhää Henkeä. Hän kohtaa meidät Raamatun välityksellä itse valitsemallaan hetkellä.

Bloesch halusi kuitenkin välttää mystiikkaa.(13) Ilmoitus ei ole myöskään ainoastaan uskonnollisia kokemuksia vailla tiedollista elementtiä. Jotkut liberaaliteologit ovat tyhjentäneet ilmoituksen kognitiivisen sisällön ja pitäneet tärkeänä lähinnä Raamatun herättämiä tunteita Jumalasta, maailmankaikkeudesta ja ihmiselämästä. Ilmoitus on kuitenkin luonteeltaan myös kognitiivista. Kyseessä ei ole vain eksistentiaalinen kokemus tai itseoivallus, vaan Jumala kommunikoi meille myös järjellisesti.

Bloesch kannatti näkemystä, jota hän kutsuu ”fideistiseksi ilmoituksellisuudeksi” (fideistic revelationalism). Bloesch pyrki luomaan teologiaa, joka ei ole fideististä eikä rationalistista.(14) Hän tahtoi antaa Raamatun haastaa uudelleen ja uudelleen kaikki ihmisten laatimat systemaattiset jaottelut.


5.2. Ilmoitus ja Raamattu

Bloesch määritteli ilmoituksen Jumalan itsensä tunnettavaksi tekemisen prosessiksi. Ilmoitus on toisaalta historiallista ja toisaalta Jumalan Hengen vaikutusta uskovassa. Raamattu ei ole itsessään varsinainen ilmoitus, vaan ilmoituksen kantaja tai väline. Raamattua ja ilmoitusta ei tule samaistaa. Se voi johtaa bibliolatriaan.(15) Kuitenkaan Raamattua ja ilmoitusta ei tule myöskään erottaa toisistaan. Raamattu on kirjoitettu Jumalan sana, mutta siitä tulee elävä Jumalan sana vasta, kun Pyhä Henki puhuu ihmiselle sen välityksellä. Ilmoituksessa Jumala kohtaa ihmisen. Ihminen voi lukea Raamattua myös ilman, että Pyhä Henki kirkastaa hänelle Kristusta.

Raamattua voidaan kutsua Jumalan sanaksi, koska se tuo sanoman Jumalalta. Se on inspiroitu todistus ilmoituksesta ja jatkuva ilmoituksen lähde.(16) Raamattu on Jumalan sana paradoksaalisen ykseyden kautta Jumalan Henkeen. Teksti itsessään ei ole Jumalan sana, mutta tekstin jumalallinen intentio on. Emme ymmärrä ilmoitusta tyhjentävästi, vaan ainoastaan osittain. Jumalan sanaan liittyy mysteeriä. Bloesch koki ymmärtävänsä samoin sanan ja Hengen dynamiikkaa kuin kirkkoisät ja uskonpuhdistajat.(17) Raamatun ulkoisen muodon (sanat) ja sisäisen todellisuuden (asia) voi erottaa toisistaan. Barthin tavoin Bloesch näki, ettei edes historiallinen tutkimus auta meitä kuulemaan Jumalan sanoja, vaikka se antaakin tärkeää valoa Raamatun taustoihin. Tarvitsemme aina Pyhän Hengen apua Raamatun ymmärtämiseen.

Bloeschin mukaan on kolme vaihtoehtoa ilmoituksen ja Raamatun suhteen:(18)

1. Evankelinen rationalismi samaistaa Raamatun ja ilmoituksen (”skolastinen malli”). Totuutta etsitään Raamatun periaatteista päättelemällä (deduktio) tai johtaaperiaatteita Raamatun faktoista (induktio).(19) Protestanttisessa puhdasoppisuudessa Raamattu nähdään totuuden lähteenä ja Henki instrumenttina sen ymmärtämiseen. Bloesch näkee pikemminkin Hengen ilmoituksen lähteenä ja Raamatun instrumenttina totuuden tuntemiseen. Skolastinen malli ei tee eroa Raamatun ja ilmoituksen välille. Totuus voidaan selvittää tieteellisen/historiallisen raamatuntutkimuksen avulla. Vaikka ilmoitus on luonteeltaan yliluonnollista, luonnollinen järki voi kuitenkin ymmärtää sitä. Propositionaalinen aspekti korostuu. Skolastinen näkemys näkee uskon älyllisenä hyväksymisenä.

2. Liberaali uskonnollis-eettinen kokemuksellisuus pitää tärkeimpänä kriteerinä teologiselle ymmärrykselle ihmisen moraalista kokemusta. Se näkee Raamatun auktoriteetin nousevan sen herättämistä tunteista ja ajatuksista, ei sen sanomasta.(20) Liberaali näkemys katsoo Raamatun uskonnollisen kokemuksen tuotteeksi. Raamatun arvo nousee siitä, että se välittää yhteisön historiallista kokemusta ja sisältää eettisiä periaatteita jotka hyödyttävät ihmisten hengellistä elämää. Ilmoitus edistää ihmisen itseymmärrystä tai itsensä löytämistä tai jumalatietoisuuden heräämistä. Ilmoitus ei ole tietoa Jumalan olemuksesta tai pelastussuunnitelmasta, vaan uutta tietoisuutta itsestämme suhteessa Jumalaan ja toisiimme. Usko on löytöretki historian ja luonnon luovaan voimaan tai ojentautumista toistaiseksi tuntemattomaan oivallukseen.

3. Raamatullinen evankelisuus näkee Raamatun ilmoituksen välineenä tai kanavana. Se etsii Jumalan tuntemista Jumalan Hengen avulla Raamatun sanomasta. Tämä ”sakramentaalinen malli” näkee ilmoituksen Jumalan toimintana. Ilmoituksella on persoonallinen, propositionaalinen ja kokemuksellinen puoli. Jumala voidaan tuntea vain sikäli, kun hän suostuu tunnettavaksi. Ilmoitus on enemmän kuin tietoa. Usko on eksistentiaalista sitoutumista siihen Jumalaan, joka on ilmoittanut itsensä Kristuksessa. On kyse persoonallisesta kohtaamisesta Jumalan kanssa. Se vaikuttaa mieleen, tahtoon ja tunteisiin.(21) Ilmoitus on samalla totuus ja tapahtuma. Se ei ole staattinen, vaan luova. Heprean sana ”sana”, dabar, tarkoittaa sekä sanaa, että tekoa.

Vaikka Bloesch hyväksyi termin sanallinen ilmoitus, hän piti kuitenkin osuvampana Thomas F. Torrancen tavoin termiä dialoginen ilmoitus, joka pitää sisällään sanallisen aspektin lisäksi myös persoonallisen puolen. Ilmoituksella on sekä dynaaminen että ymmärrettävä luonne.

Ilmoituksen kulminaatio ei ole kirja, vaan uskova ihminen, eivät lauseet vaan uusi yhteisö Kristuksessa. Ilmoituksen tähtäyspisteenä on kuulijan ja lukijan elämänhistoria.(22) Bloesch on sanojensa mukaan melko lähellä Augustus Strongin näkemystä. Strong ei nähnyt inspiraation päämääränä virheetöntä kirjaa, vaan totuuden etsijän uudestisyntymisen. Strong ei myöskään nähnyt inspiraatiota ja historiallisia epätarkkuuksia keskenään epäjohdonmukaisina.


6. Raamatun luonne

6.1 Inspiraatio

Raamatun inspiraatio(23) pitää Bloeschin mukaan sisällään Raamatun kirjoittamisen, kokoamisen, toimittamisen ja säilymisen. Tämä on laajempi määritelmä kuin yleensä evankelikalismissa, jossa inspiraatio nähdään yleensä lähinnä Raamatun kirjoittajia ja alkuperäisiä käsikirjoituksia koskevana ilmiönä. Bloesch näkee, etteivät Raamatun kirjoittajat olleet ainoastaan passiivisia instrumentteja, joita Henki käytti. Sen sijaan he olivat todellisia kirjoittajia ja toimittajia. Raamattu on Jumalan Sana ihmisen sanoissa. Sillä on sekä inhimillinen että jumalallinen sisältö.(24) Raamattu on Hengen läpitunkema.

Bloesch ei näe suurtakaan eroa alkuperäisten ja meille säilyneiden käsikirjoitusten välillä. Hänen mielestään Raamattu on nykyisessä muodossaan auktoriteetti. Alkuperäinen ilmoitus on päättynyt. Inspiraatio ei enää jatku. Kuitenkin Pyhä Henki valaisee Raamatun lukijaa ja siinä merkityksessä ilmoitus yhä jatkuu. Bloesch suosii termiä inspiraatio Raamatun kirjoittajien yhteydessä ja termiä illuminaatio uskovan lukijan ja kuulijan sisäisen ilmoitukselle heräämisen yhteydessä.(25)


6.2 Fundamentalistinen raamattunäkemys

Bloesch määritteli fundamentalismin liikkeeksi, joka korostaa henkilökohtaista pyhitystä pietismin tavoin sekä apologeettista sekularismin voittamista protestanttisen puhdasoppisuuden tavoin. Kyse on sateenkaaritermistä, joka pitää sisällään monia liikkeitä, mutta biblisistinen militantti luopumuksen torjuminen on kuitenkin yhdistävä piirre. Fundamentalismi myös väheksyy usein kirkon tradition merkitystä Raamatun tulkinnassa.

Fundamentalismille(26) on ominaista literalismi, joka vaikeuttaa erityisesti Raamatun poeettisten osien tulkintaa. Myös kirjaimellinen erehtymättömyysoppi, vahvasti propositionaalinen ilmoituskäsitys sekä syvä epäluottamus raamattukritiikkiä kohtaan on tyypillistä.(27) Raamatussa on tämän tradition mukaan sitovaa uskon ja etiikan lisäksi myös historialliset ja luonnontieteelliset yksityiskohdat. Ilmoitus redusoituu usein logiikkaan ja totuus faktuaalisuuteen. Raamatun tekstien paikkansapitävyys tulee usein tärkeämmäksi, kuin niiden merkitys.

Fundamentalismi pyrkii harmonisoimaan Raamatun ristiriidat sekä Raamatun ajan ajattelun ja nykyajan tieteellisen maailmankuvan erot. Autografit (Raamatun alkuperäiset käsikirjoitukset) ovat totuuden lopullinen kriteeri. Käsikirjoitusten kopioimisessa sekä kääntämisessä on voinut tapahtua virheitä. Bloesch näkee, että erityisesti B. B. Warfield on vaikuttanut suuresti modernin fundamentalistisen raamattunäkemyksen syntyyn. Warfield korosti kirjoittajien sijaan tekstin inspiraatiota ja näki autografit täydellisen erehtymättöminä. B. B. Warfield ja A. A. Hodge, liikkeen varhaiset edustajat, eivät tunnustaneet Raamatun saneluteoriaa. Osa myöhemmistä fundamentalisteista, kuten W. A. Criswell, kuitenkin uskoo siihen.

Bloesch toteaa, että jo vuosikymmeniä sitten monet evankelikaalit, kuten George Eldon Ladd ja Bernard Ramm, ovat ottaneet etäisyyttä fundamentalismiin. He ovat silti säilyttäneet korkean käsityksen Raamatusta. Tunnustukselliset uskonpuhdistuksen kirkot eivät ole olleet oikeastaan koskaan osa fundamentalismia. Fundamentalismit syyllistyvät ”doketistiseen” raamattunäkemykseen.(28) He korostavat liikaa Raamatun jumalallista luonnetta eivätkä ota riittävästi huomioon raamatunkirjoittajien inhimillisyyttä. ”Tasaisessa raamattunäkemyksessä” (flat view) kaikki Raamatussa nähdään yhtä tärkeänä. Tämä on fundamentalismille yleinen piirre ja johtaa usein korostuksiin, jotka eivät ole uskollisia evankeliumille.


6.3 Liberaali raamattunäkemys

Liberaali näkemys näkee Raamatun erehtyvänä inhimillisenä kokemusten välittäjänä.(29) Liberalismissa raamatuntekstejä ei nähdä inspiroituina. Jumala ei ole niiden kirjoittaja, vaan ihmiset kirjoittivat tekstit. Jumala korkeintaan valaisi kirjoittajien luonnollista käsityskykyä ja moraalista kokemusta. Tekstien jumalallinen alkuperä ja päämäärä katoavat näköpiiristä. Kyse on tietyn kansan uskonnollisista kokemuksista, ihmisistä, jotka uskoivat, että heidän kirjoituksillaan on pysyvää arvoa. Raamattu on teologialle ja etiikalle hyödyllinen lähde, mutta kyse ei ole Jumalan ratkaisevasta interventiosta historian keskellä. Raamatussa on virheitä ja primitiivisiä ajatuksia. Se on erehtyvä.

Liberaaleilla on toki keskenään hyvin erilaisia käsityksiä. Esim. Hans Küng oli sitä mieltä, että Jumalan Hengen läsnäolo täyttää Raamatun. Vaikka kyse on fragmentaarisesta totuudesta, Raamatussa ei hänen mukaansa pyritä valehtelemaan. Historiallinen totuus ei ole Küngille tärkeää, vaan tekstien merkitys meille. Raamattu voi opastaa kristittyjä hengellisellä matkalla. Küngia radikaalimpi Rosemary Ruether puolestaan löysi Raamatusta paljon sellaista, mitä ei voinut hyväksyä. Hän puhui kolmannesta testamentista tai laajennetusta kaanonista, johon kuuluvat jumalataruskonnot, gnostilaisuus ja nykyfeministien teokset.(30) Raamattua tulee hänen mukaansa arvioida kriittisesti naisen ja muiden sorrettujen näkökulmasta. Bloeschin mukaan liberaalit syyllistyvät ”ebionilaiseen” raamattunäkemykseen.(31) He ylikorostavat Raamatun inhimillisyyttä ja väheksyvät Raamatun jumalallista luonnetta tai jopa torjuvat sen.


6.4 Jumalallinen ja inhimillinen Raamattu

Raamatulla on kaksi luontoa inhimillinen ja jumalallinen. Aivan kuten Jeesus on kokonaan Jumala ja kokonaan ihminen, Raamatussa on aidosti läsnä niin inhimillinen kuin jumalallinen. Molemmat puolet on otettava vakavasti. Luonnollisella ihmisellä on kuitenkin pääsy ainoastaan inhimilliseen puoleen. Jumalallinen puoli avautuu ainoastaan uskossa Pyhän Hengen toiminnan kautta.

Bloeschin raamattunäkemystä on puolestaan moitittu toisinaan ”nestoriolaiseksi”.(32) Tällä tarkoitetaan sitä, että Raamattu ja Jumalan sana eivät olisi aidosti toisiinsa yhdistyneitä toisiinsa hänen ajattelussaan. Bloesch ei itse nähnyt näkemystään nestoriolaisena. Hän syytti kyllä neo-ortodoksien näkemystä nestoriolaiseksi.


6.5 Raamatun erehtymättömyys

Bloesch ei itse pitänyt uransa loppupuolella sanaa inerrancy(33) parhaana tapana kuvata Raamatun luonnetta. Sana johtaa usein väärinkäsitykseen, ettei Raamatussa ole historiallisia ongelmia ja teologisia jännitteitä. Hän ei silti hylkää termiä. Hän käytti kuitenkin mieluummin sanaa infallibility(34), koska hänen mukaansa tämä sana kuvaa paremmin Raamatun sanoman erehtymättömyyttä. Myöhemmällä kaudellaan Bloesch suosi sanoja luotettava ja totuudellinen Raamatusta puhuttaessa.

Uransa varhaisempina aikoina Bloesch piti myös sanaa inerrancy hyvänä. Hän määritteli sen varhaisemmallakin kaudellaan kuitenkin väljemmin kuin osa evankelikaalisista teologeista, kuten Chicagon julkilausuman kannattajat.(35) Vaikka monet konservatiiviteologit vetoavat usein tähän julkilausumaan, Bloesch toteaa, että tähän julkilausumaan sitoutuvillakin on kuitenkin keskenään hyvin erilaisia käsityksiä mm. Raamatun erehtymättömyysopin määritelmästä, opin implikaatioista ja puolustamisesta sekä historiallis-kriittisestä metodista ja kulttuurirelativismista.(36)

Raamattu ohjaa totuuteen, se todistaa Jeesuksesta Kristuksesta, joka on totuus. Bloeschin ajattelussa Raamatulla on selvästi kristologinen fokus. Pyhä Henki johtaa Raamatun sanojen kautta ihmisen Jumalan yhteyteen. Raamattu on sakramentaalinen armonväline. Sen ei tarvitse olla kirjaimellisesti erehtymätön täyttääkseen tätä tehtävää. On mahdollista puhua sanainspiraatiosta ilman mekaanista sanelua ja täydellistä tarkkuutta.(37) Kirjoittajilla oli luotettava, vaikkakin epätäydellinen, tieto Jumalan tahdosta ja tarkoituksesta.

Nykyajan standardeja sovelletaan aivan liian usein Raamattuun. Moderni käsitys totuudesta on varsin tekninen ja korostaa tarkkuutta. Raamatullinen käsitys totuudesta on kuitenkin toisenlainen. Se korostaa uskollisuutta Jumalan lain noudattamiselle, hänen sanojensa vastaanottamiselle ja hänen äänensä kuulemiselle. Vaikka Raamattu ei pyri nykytieteen ihanteiden mukaiseen objektiivisuuteen, Jumala ilmoittaa siinä tahtonsa luotettavalla tavalla.

Meidän tulee pitää Raamattua erehtymättömänä ja virheettömänä uskon ja elämän asioissa, ei kaikissa asioissa, kuten astronomiassa. Meidän ei tarvitse ulottaa virheettömyyden käsitettä historiallisiin ja tieteellisiin yksityiskohtiin. Virheen käsitettä ei tarvitse pitää kirjaimellisena, sitä ei tarvitse määritellä matemaattisella tarkkuudella modernin käsityksen tavoin.(38) Yhden virheen löytäminen Raamatusta ei kaada kristinuskoa. Jokaisen sanan ja ajatuksen ei tarvitse olla erehtymätön.

Kirjoittajien tähtäyspisteenä oli teologinen tulkinta, ei niinkään historiallinen tarkkuus. Uskon sanoma on virheetön. Toisaalta on myös muistettava, että Raamatun kirjoittajien teologiset ja eettiset ajatuksetkin ovat rajallisia, eikä ainoastaan historialliset ja kulttuuriset ajatukset. Ihmiskieli on aina rajallista. Virheettömyys tarkoittaa uskollisuutta totuudelle, luotettavaa jumalallisen ilmoituksen todistamista ja petoksen ja valehtelun poissaoloa. Raamatun erehtymättömyyttä ei voida osoittaa todeksi akateemisella raamatuntutkimuksella, vaan se avautuu ainoastaan uskon kautta.(39)

Raamattu ei itsessään ole erehtymätön, vaan se kantaa Jumalan totuutta Hengen voiman kautta. Raamatun erehtymättömyys nousee inspiraatiosta ja se välittää Hengen illuminaation kautta totuutta Jumalan kansalle. Bloesch siteeraa hyväksyvästi Ragnar Bringin ajatusta: Jumalan Sana on läsnä Raamatun ”sanoissa, sanojen kautta ja sanojen alla”.(40) Tämän kaltaista kieltä käytetään luterilaisessa perinteessä ehtoollisviinistä ja -leivästä Kristuksen todellisen läsnäolon yhteydessä.

Bloesch pitää kuitenkin kiinni Raamatun olemuksellisesta erosta muihin kirjoihin nähden. Raamatulla on jumalallinen alkuperä ja päämäärä. Raamattua tulee arvostaa Jumalan valitsemana ilmoituksen välineenä. Inspiraatio ei takaa automaattisesti ilmoitusta, vaan ilmoitus on aina uusi luomistyö. Tässä Bloesch tulee lähelle bathilaisuutta. Inspiraatio saa täyttymyksensä ilmoituksessa. Inspiraation päämäärä on ilmoituksen tunteminen.(41) Ei-uskovakin voi ymmärtää Raamatun inhimillistä todistusta sekä sen historiallista ja käsitteellistä tarkoitusta. Kuitenkin vain uskova voi ymmärtää Raamatun ilmoituksen totuutta ja eksistentiaalista merkitystä sekä kokea kirjoittajien antaman todistuksen voimaa.

Bloesch näkee Raamatussa historiallisia ja luonnontieteellisiä epätarkkuuksia sekä teologisia jännitteitä. Vaikka teksti ei ole täysin tarkka, voimme silti puhua Raamatun erehtymättömyydestä. Raamattu ei johda harhaan eikä eksytä. Bloesch puhuu mieluummin vaikeuksista, epäjohdonmukaisuuksista sekä epätarkkuuksista kuin varsinaisista virheistä.(42) Bloesch ajattelee, että erehtymättömyys ei sijaitse ainoastaan Hengessä (neo-ortodoksia) tai tekstissä (fundamentalismi) vaan yhdessä molemmissa. Vaikka kirjoittajilla oli kulttuurisia ja historiallisia rajoitteita, Jumalan tahto ja tarkoitus tulee teksteissä kuitenkin aivan riittävästi esiin. ”Raamattuun pitäytyvät kristityt voivat hyväksyä Raamatun virheettömyyden, kunhan sitä ei sekoiteta täydelliseen faktuaaliseen ja tieteelliseen tarkkuuteen.”(43)


6.6. Raamatun arvovalta

Jumalan sana on kristilliselle kirkolle uskon ja elämän ylin auktoriteetti ja kristillisen teologian tärkein lähde. Kuitenkin Bloesch määrittelee Jumalan sanan Jumalan Hengen puheena seurakunnalle Raamatun välityksellä.(44) Kyse ei ole vain kirjasta. Raamatun auktoriteetti nousee siitä, että Jumalan Henki on inspiroinut raamatunkirjoittajia ja puhuu arvovaltaisella tavalla raamatuntekstien kautta. Bloesch korosti voimakkaasti sanan ja Hengen välistä yhteyttä.

Kuten uskonpuhdistajille, myös evankelikaaleille Raamattu on kirkon tradition yläpuolella.(45) Raamattu on myös uskonnollisen kokemuksen yläpuolella. Emme saa asettaa kulttien ja lahkojen tavoin uusia ilmoituksia täydentämään Raamattua, kuten mormonit, kristillinen tiede ja bahaismi tekevät. Kuitenkaan Raamattu ei ole lopullinen auktoriteetti, vaan lopullinen auktoriteetti on elävä Jumala. Emme voi erottaa Raamatussa inhimillistä ja jumalallista toisistaan, sillä ne ovat nivoutuneet toisiinsa. Jumala puhuu kirjoittajien inhimillisiä sanoja käyttäen.

Raamatun auktoriteetti ei lepää tieteellisen verifikaation varassa, vaan sen varassa, että Jumala puhuu meille Raamatun tekstien kautta.(46) Millard Erickson kokee, ettei Bloesch kykene fideistisestä positiostaan perustelemaan uskonnollista partikularismia välttämättä kovin hyvin ei-kristityille.(47) Miksi juuri Raamattu on inspiroitu Jumalan ilmoituksen väline? Muslimikin voi kokea Jumalan puhuttelua Koraanissa. Bloeschin mielestä kysymys heijasti ehkä juuri sellaista evankelikaalista rationalismia, jota vastaan hän kirjoitti.(48)

Bloesch näki Raamatun auktoriteetin paitsi funktionaalisena (Raamattu on Hengen työkalu, joka tuo pelastussanoman syntisille), myös ontologisena ja relationaalisena. Raamattu on Hengen ”ääni” niille, joilla on korvat kuulla. Bloesch ei halunnut redusoida Jack Rogersin ja Donald McKimin tavoin Raamatun erehtymättömyyttä ainoastaan Raamatun toiminnalliseen aspektiin.

Bloesch näki ainakin kolme tapaa Raamatun auktoriteetin ymmärtämiseksi(49):

1. Sakramentaalinen näkemys. Raamattu on jumalallisen toiminnan kanava tai väline. Jumala toimii ihmisten ja aineellisten asioiden välityksellä. Edustajia: Augustinus, Luther, Calvin, Forsyth, Barth. Teologia nähdään jumalallisen ilmoituksen mysteerin järjestelmällisenä reflektoimisena. Evankelikaalinen teologia on Raamatun suhteen klassisessa muodossaan (tarkoittanee osaa kirkkoisistä, uskonpuhdistajista ja heidän intentiolleen uskollisista protestanteista) sakramentaalista. Jotkut sen muodot ovat kuitenkin rationalistisia (tarkoittanee protestanttisia puhdasoppisia, fundamentalisteja, äärikonservatiiveja sekä Pannenbergin kaltaisia ajattelijoita(50)). Paluu sakramentaaliseen malliin toisi Bloeschin mukaan uutta vitaalisuutta ja relevanssia evankelikaaliseen teologiaan.

2. Skolastinen näkemys, jonka mukaan jumalalliset asiat ovat luokse päästäviä. Raamatullisen tiedon systematisointi on mahdollista ja jopa toivottavaa. (Tuomas Akvinolainen, Petrus Lombardus, Charles Hodge, A. A. Hodge, B. B. Warfield, Carl Henry, Millard Erickson, Ronald Nash, R. C. Sproul). Raamatun aksioomien pohjalta pyritään harmonisoimaan kattava maailmankuva. Skolastinen malli ei tee eroa Raamatun ja ilmoituksen välille. Totuus voidaan selvittää tieteellisen tai historiallisen raamatuntutkimuksen avulla. Kuitenkin vasta usko tuo pelastuksen.

3. Liberaaliteologia, jonka edeltäjänä oli Valistus. Liberalismi ei tee eroa äärettömän ja äärellisen välille. Se keskittyy Jumalan immanenssiin transsendenssin sijasta. Edustajia: Friedrich Schleiermacher, Albrecht Ritsch, Rudolf Bultmann, Paul Tillich, Langdon Gilkey, Harvey Cox, John Cobb, Rosemary Ruether.(51) Teologia nähdään uskonnollisten kokemusten tulkintana. Liberalismi näkee ilmoituksen edistävän ihmisen itseymmärrystä tai itsensä löytämistä tai jumalatietoisuuden heräämistä. Ilmoitus ei ole tietoa Jumalan olemuksesta tai pelastussuunnitelmasta, vaan uutta tietoisuutta itsestämme suhteessa Jumalaan ja toisiimme.

Fundamentalismi on absolutisoinut Raamatun sanat ja nostanut ne kaiken kritiikin yläpuolelle. Liberalismi on relativisoinut Raamatun ja riistänyt sen sanoilta kaiken arvovallan. Bloesch valitsisi kuitenkin mieluummin jäykän ortodoksian (tarkoittanee fundamentalismia äärikonservatismia/rationalistista evankelikalismia) kuin liberalismin, jos olisi pakko. Liberalismissa totuus on hämärtynyt, mutta jäätynyt ortodoksia sen sijaan voidaan vielä herättää eloon.(52) Bloesch näkee kuitenkin sakramentaalisen mallin parhaana. Se säilyttää jumalallisen ja inhimillisen välisen paradoksin Raamatussa.


6.7. Raamatun tulkinta

Bloesch korostaa Barthin tavoin Raamatun teologista tulkintaa. Historiallis-kriittisillä metodeilla voidaan tutkia Raamatun inhimillistä puolta. Tämä on toki hyödyllistä, mutta historiallisen lukemisen lisäksi tarvitaan Jumalan ilmoituksen näkemistä pyhässä historiassa ja Hengen toiminnan tunnustamista ihmisten keskuudessa. Bloesch torjuu modernissa teologiassa yleisen käsityksen (William Temple, Otto Weber, Rudolf Bultmann, Paul Tillich), että ilmoitus olisi vain tapahtumista tai eksistentiaalista kokemusta ilman kognitiivista sisältöä. Ilmoituksessa evankeliumi sisältää voiman lisäksi myös sanoman. Jumalan sanan tulkinnassa nöyryys ja kunnioitus ovat välttämätön lähtökohta.(53) Itsekriittisyys on tärkeää, samoin usko, rukous ja kuuliaisuus.

Raamattua tulkittaessa on tärkeää olla elävässä suhteessa Pyhään Henkeen ja kristilliseen yhteisöön. Emme saa antaa kristinuskolle vieraiden aatteiden ohjata raamatuntulkintaamme. Vaikka seurakunta odottaa Pyhän Hengen antamaa illuminaatiota, Hengen valaisu ei ole silti ristiriidassa raamatuntekstien luonnollisen merkityksen kanssa. Bloesch näkee tradition erinomaisena Raamatun selitysteoksena. Hän tekee eron evankelikaaliseen tapaan suuren tradition (the great tradition) ja yksittäisten kirkkokuntien traditioiden välillä. Hän ei pidä Raamattua uskonyhteisön aikaansaannoksena, vaan ajattelee, että seurakunta on vastaanottanut Raamatun. Uskon avulla voimme yrittää ratkaista yhdessä, mikä Raamatussa on sitovaa ja keskeistä ja mikä on luonteeltaan toisarvoista.(54) Hengellisen ymmärryksen saamisen kannalta uskon yhteisön merkitys on todella tärkeä.

Jumalan itse-ilmoitus Kristuksessa on normatiivista Raamatun tulkinnassa. Vaikka Jeesus on ilmoituksen keskus, hän ei toiminut kuitenkaan tyhjiössä. Jo häntä ennen oli pyhä historia, joka valmisti edeltä hänen tuloaan. Evankeliumin sanoma on täysin virheetön. Ymmärryksemme sekä tulkintamme on kuitenkin aina suhteellista. Ihminen omaa vain rajallisen näkökulman.

Jumalan sanaa voi ymmärtää ainoastaan sikäli kuin Jumala tekee itsensä ymmärrettäväksi. Vaikka emme voi tarkastella Jumalaa, Jumala voi tehdä itsestään meille tarkastelukohteen.(55) Raamatun ilmaukset heijastelevat kyllä tiettyä aikasidonnaisuutta, mutta ne kuitenkin palvelevat Jumalan totuutta. Raamattu on totuudellinen ja välittää kuulijoille ja lukijoille sovituksen voimaa, koska Pyhä Henki asuu vapaasta valinnastaan Raamatussa ja uskonyhteisössä. Hän valaisee Raamatun sanomaa kaikkialla kaikkina aikoina.

Jumalan sana ei ole vain ajaton totuus tai ikuinen idea, kuten platonilaisuudessa, vaan lihaksi tullut idea, historian keskellä vaikuttanut sana. Se on henkilökohtainen sanoma, ei vain idea. Kyse on ilmoitetusta Jumalan puheesta ja toiminnasta, vaikka sana on samalla kätketty inhimilliseen kieleen.(56) Raamatun kirjoittajien tulkinta oli Bloeschin mukaan yhtä aikaa toisaalta vajaa ja erehtyvä sekä toisaalta riittävä ja erehtymätön.

Raamatun jumalallinen puoli on ainoastaan Raamatun inhimillisessä puolessa. Näitä puolia ei voi erottaa toisistaan.(57) Jumalallisen puolen ymmärtämiseen tarvitsemme revelaatiota. Pyhän Hengen rooli Raamatun tulkinnassa on aivan oleellinen. Ilman häntä ilmoitus ei tapahdu, vaikka Raamatun pintamerkitystä ymmärrettäisiinkin.(58) Jumalan sana on elävä. Sitä ei voi vangita. Siihen liittyy mysteeriä. Se ei ole langenneen ihmisjärjen tavoitettavissa ilman Pyhän Hengen työtä.(59)

Ilmoitus valaisee ymmärryksemme, ravistelee olemustamme ja saa meidät keskusteluyhteyteen Luojan kanssa. Se avaa meille hengellisen näkökyvyn transsendenttiselle todellisuudelle. Ilmoituksella on eskatologinen suunta. Vasta perillä fragmentaarinen käsityksemme vaihtuu täyteen tuntemiseen.


7. Loppupäätelmät

Bloesch tuo tärkeän ja tervetulleen näkökulman Raamatusta käytävään teologiseen keskusteluun. Hänen huomionsa Raamatun ja nykyajan kirjoitustapojen erilaisesta luonteesta on erityisen tärkeä arvioitaessa toisaalta äärikonservatiivien pyrkimystä puolustaa Raamatun kirjaimellista erehtymättömyyttä ja toisaalta radikaalikriittisten tutkijoiden taipumusta pitää Raamattua sisäisesti toivottoman ristiriitaisena ja historiallisesti varsin epäluotettavana kirjakokoelmana. Molemmat osapuolet lukevat raamatunkirjoja modernien silmälasien läpi. Tämä ei tee Raamatulle oikeutta. Fundamentalistit väittävät, että Raamattu on historiallisesti ja luonnontieteellisesti tarkka ja siksi erehtymätön. Liberaalit kyseenalaistavat historiallisen ja luonnontieteellisen tarkkuuden ja pitävät Raamattua siksi epäluotettavana. On olemassa parempi tie ja Bloesch voi olla avuksi sen hahmottamisessa.

Tervetullutta on myös kritiikki autografien erinomaisuuden korostamiselle nykyisiin käsikirjoituksiin verrattuna. Niiden, jotka vetoavat autografien täydelliseen virheettömyyteen tulee aina muistaa, että meillä ei ole niitä. Tämä tekee asian problemaattiseksi. Seurauksena yltiökonservatiivisesta positiosta on, että meidän hallussamme oleva Raamattu ei olisikaan erehtymätön kopiointivirheiden vuoksi. Joidenkin konservatiivien toistuva vetoaminen autografeihin aina ongelmien tullen Raamatun täydellisen virheettömyyden puolustamisen yhteydessä ei vaikuta minusta älyllisesti aina täysin rehelliseltä. Keinotekoisen harmonisoimisen sijaan olisi mielestäni vastuullisempaa hyväksyä olemassa olevat kriittiset tekstilaitokset apparaatteineen ja vaikeuksineen eksegeettisen työn lähtökohdaksi. Tekstikriitikot keskustelevat jatkuvasti yksityiskohdista ja tätä keskustelua on syytä seurata. Tällä keskustelulla ei ole nähdäkseni kovinkaan suurta merkitystä kristillisen opin kannalta, paitsi ultra-konservatiivisen Raamatun kirjaimellisen erehtymättömyysopin.

Bloesch kävi taistelua kahdella rintamalla, liberaalien lisäksi hän vastusti konservatiivisten evankelikaalien ”esikriittisiä, esikantilaisia ja esibarthilaisia” näkemyksiä. Vaikutelmani on, että kirkkoisät ja uskonpuhdistajat samaistivat kuitenkin Bloeschiä vahvemmin Raamatun ja ilmoituksen. Raamatun ja ilmoituksen erottaminen toisistaan liittyy nähdäkseni Bloeschin neo-ortodoksiasta saamiin vaikutteisiin. Seuraan tässä mieluummin kirkkoisiä ja uskonpuhdistajia kuin moderneja tuulia, vaikka ymmärrän, että konservatiiveille kiusaus doketistiseen raamattunäkemykseen on todellinen, samoin myös bibliolatriaan.

En ole vakuuttunut siitä, että Bloesch välttää kritiikin nestoriolaisesta raamattunäkemyksestä. Pidän hänen näkemystään jossain määrin jännitteisenä. Bloesch olisi toki voinut todeta siihen, että jännite on tarkoituksellinen. Hän saattoi ajatella, että kyseessä on paradoksaalinen ilmiö, jota ihmisymmärrys ei voi täysin käsittää. Neo-ortodoksit pyrkivät usein tekemään oikeutta mysteereille vastakohtaisuuksien avulla.

Ymmärrän, että kysymys siitä, onko Raamattu Jumalan sanaa myös niille, jotka eivät koe Pyhän Hengen puhuttelua sen äärellä, on jossain määrin periaatteellinen. Bloeschin teologian pohjalta täytyisi nähdäkseni vastata kieltävästi. Uskon kuitenkin, että Raamattu on Jumalan sana, vaikka ihmiset eivät tunnistaisi sitä Jumalan ilmoitukseksi. Nekin jyvät, jotka putoavat tien oheen ovat aitoa tavaraa.

Bloeschin ilmoituksellinen fideismi ei vastaa nähdäkseni tyydyttävästi kysymykseen Raamatun ainutlaatuisuudesta. Kristillisessä apologetiikassa heikko evidentialismi on mielestäni parempi vaihtoehto. Vaikka olemme postmodernismin myötä enemmän tietoisia kunkin tulkitsijan subjektiivisuudesta, täytyy uskonnollisia totuusväittämiä kyetä perustelemaan, vaikkei niitä voikaan todistaa.

Pidin hyvänä Bloeschin kristologista korostusta. Evankeliumi on keskeisintä Raamatussa. Myös uskonyhteisön merkityksen alleviivaaminen raamatuntulkinnassa on erityisen tärkeä korostus yltiöindividualistisessa ajassamme. Pyhän Hengen rooli Raamatun oikean ymmärtämisen suhteen nousee jo raamatunteksteistä. Kristinuskoon sitoutuneessa teologiassa täytyy tälläkin pneumatologisella korostuksella olla paikkansa, kuten Bloeschin ajattelussa.

Erityisen kiinnostavaa olisi selvittää jatkotutkimuksissa sitä, mikä on Bloeschin raamattunäkemyksen suhde niihin kirkkoisiin ja uskonpuhdistajiin, joilta hän on eniten ottanut vaikutteita ja joihin hän vetoaa, eli mm. Augustinukseen, Lutheriin ja Calviniin. Olisi kiinnostavaa tietää, missä määrin hänen tulkintansa teologian historiasta tässä kysymyksessä vastaa muiden tutkijoiden käsityksiä asiasta. Tämä vaatisi Bloeschin omien tekstien lisäksi syvällistä perehtymistä vanhojen kirkon opettajien primäärilähteisiin sekä tämän päivän tutkijoiden patristiikan ja reformaatiotutkimuksen sekundäärilähteisiin ja olisi luonnollisesti luonteeltaan huomattavasti massiivisempi yritys.

Kaiken kaikkiaan koin Bloeschin ajattelun pääasiassa myönteisesti ja opin paljon häneltä. Vaikka en jaa kaikkia hänen näkemyksiään, pidän häntä kuitenkin varsin luotettavana oppaana, kunhan lukija muistaa aina, että on kyse kuitenkin ainoastaan yhden ihmisen ajattelusta ja elämäntyöstä ja että on olemassa lukuisia muitakin teologeja ja koulukuntia.


(1) Olson, 2002.
(2) Evangelical Theology in Transition 1999, 12-15.
(3) McKim, 1998.
(4) Biblisismillä tarkoitetaan teologista suuntausta, joka sivuuttaa historian ja tradition ja löytää Raamatusta valmiin oppijärjestelmän. Teinonen 1999, 46.
(5) Olson 1999, 19.
(6) Erickson 1999, 93.
(7) Bloesch pelkistää ja jopa hieman kärjistää tarkoituksellisesti laajaa aihetta.
(8) Bloesch 2005, 38.
(9) Filosofeista Bloesch on ottanut vaikutteita erityisesti Søren Kierkegaardilta. Kuitenkin hän suhtautuu kriittisesti moniin tämän ajatuksista. Hän omistaa tälle ekskursion, Bloesch 2005, 61–66.
(10) Bloesch 2005, 72.
(11) Calvin ajatteli, että Jumala mukautuu rajallisen ihmisen käsityskykyyn ilmoittaessaan itsensä.
(12) Bloesch 2005, 37.
(13) Bloesch 1982a, 70.
(14) Paavola, 2005, 15-16.
(15) Bloesch 1982a, 53. Bibliolatria tarkoittaa Raamatun palvontaa tai kirjainuskovaisuutta, jossa yksin Raamattu on uskonnon sisältö. Teinonen 1999, 45.
(16) Bloesch 1994, 70.
(17) Bloesch 1994, 21–23.
(18) Bloesch myöntää, että tällaiset typologiat yksinkertaistavat asioita
(19) Bloesch 1994, 17–18.
(20) Bloesch 1994, 20.
(21) Bloesch 1994, 48
(22) Bloesch 1994, 62–63.
(23) Inspiraatio tulee latinan sanasta inspiratio ”sisään puhaltaminen”, ”sisäänhenkäys” ja sillä viitataan Hengen vaikutukseen Raamatun syntymisessä. Teinonen, 1999, 149–150.
(24) Bloesch 1994, 87–88.
(25) Bloesch 1994, 119.
(26) On hyvä muistaa, että Bloesch ei arvostele liikettä kokonaisuudessaan, hän pitää fundamentalisteja ihan arvokasta työtä tekevinä kristittyinä. Bloesch arvostelee ainoastaan liikkeen negatiivisia piirteitä.
(27) Bloesch 1994, 95-96.
(28) Doketismi oli kristologinen harhaoppi vanhan kirkon aikana. Doketistit näkivät Jeesuksen Jumalana, joka oli tullut ihmiseksi vain näennäisesti. Teinonen 1999, 76-77.
(29) Bloesch 1994, 43–44.
(30) Bloesch 1994, 105.
(31) Ebionilaiset olivat palestiinalaisia juutalaiskristittyjä, jotka pitivät Jeesusta ihmisenä, Joosefin ja Marian poikana, joka oli saanut Hengen. Teinonen, 1999, 81.
(32) Stanley Grenz, Evangelical Theology in Transition 1999, 59. Patriarkka Nestorioksen oppi hylättiin Efeson kirkolliskokouksessa 431. Nestoriolaiset erottivat toisistaan Kristuksen jumalallisen ja inhimillisen luonnon. Teinonen 1999, 224-225.
(33) Inerrancy tulee latinan sanasta error, ”erehdys”.
(34) Englannin sana infallible tulee latinan sanasta fallere, ”johtaa harhaan”, ”eksyttää”. Bloesch, 1994, 115.
(35) The Chicago Statement of Biblical Inerrancy on vuonna 1978 annettu julkilausuma Raamatun erehtymättömyydestä. Kaikki konservatiiviset evankelikaalit eivät tunnustaudu siihen.
(36) Bloesch, 1994, 100.
(37) Bloesch 1994, 120-121.
(38) Bloesch 1982a, 66.
(39) Bloesch 1982a, 68.
(40) Bloesch 1994, 69-70.
(41) Bloesch 1994, 129-130
(42) Bloesch 1994, 115-116
(43) Bloesch 1994, 298. ”Biblical Christians can affirm the inerrancy of Scripture so
long as it is not confused with total factual and scientific accuracy.”
(44) Bloesch 1994, 155.
(45) Useimmille roomalaiskatolisille ja ortodokseille Raamattu ei ole kirkon tradition yläpuolella.
(46) Bloesch 1994, 125-126.
(47) Erickson 1999, 96.
(48) Bloesch 1999, 191.
(49) On jälleen hyvä muistaa, että tällaiset typologiat ovat yksinkertaistavia.
(50) Toisin kuin Pannenberg, Bloesch ei näe historiallisia tapahtumia itsessään ilmoituksena, vaan korostaa Jumalan antamaa tulkintaa ja merkitystä pelastushistorian tapahtumista.
(51) Bloesch 1994, 41.
(52) Bloesch 1994, 105.
(53) Bloesch 1994, 178.
(54) Bloesch 1982a, 69.
(55) Bloesch 1994, 52-53.
(56) Bloesch 1994, 70-72
(57) Bloesch 1994, 122-123.
(58) Bloesch 1994, 51-52.
(59) Bloesch 65-67.


8. Lähteet

Bloesch, Donald G.
1982a Essentials of Evangelical Theology volume one: God, Authority, and Salvation.
New York: Harper & Row.

Bloesch, Donald G.
1982b Essentials of Evangelical Theology volume two: Life, Ministry, and Hope.
New York: Harper & Row.

Bloesch, Donald G.
1994 Holy Scripture – Revelation, Inspiration & Interpretation.
Downers Grove, IL: InterVarsity Press.

Bloesch, Donald G.
2005 A Theology of Word & Spirit – Authority & Method in Theology.
Downers Grove, IL: InterVarsity Press.

Bloesch, Donald G.
1999 “Donald Bloesch Responds”, teoksessa: Theologians in Dialogue with Donald Bloesch: Evangelical Theology in Transition (toim.).
Downers Grove, Illinois: InterVarsity Press.

Colyer, Elmer M.
1999 “Donald G. Bloesch & His Career”, teoksessa: Theologians in Dialogue with Donald Bloesch: Evangelical Theology in Transition (toim.).
Downers Grove, Illinois: InterVarsity Press.

Erickson, Millard J.
1999 “Donald Bloesch on Revelation”, teoksessa:  Theologians in Dialogue with Donald Bloesch: Evangelical Theology in Transition (toim.).
Downers Grove, Illinois: InterVarsity Press.

Gradun tekijän opas - Helsingin yliopiston systemaattisen teologian laitoksen julkaisuja XIII: Prosessia ja rautalankaa (toim.).
1997 Helsingin yliopisto: Teologinen tiedekunta.
http://www.helsinki.fi/teol/steol_vanha/opiskelu/Prosessi/Pros_raut.html
(luettu 6.3.2015)

Grenz, Stanley J.
1999 “’Fideistic Revelationalism’: Donald G. Bloesch’s Antirationalist Theological Method”, teoksessa: Theologians in Dialogue with Donald Bloesch: Evangelical Theology in Transition (toim.).
Downers Grove, Illinois: InterVarsity Press.

Jolkkonen, Jari
2007 Systemaattinen analyysi tutkimusmetodina: Metodiopas.
Joensuun yliopisto: Teologinen tiedekunta.
https://www.uef.fi/documents/11461/898474/systemaattinen_analyysi_tutkimusmetodina.pdf
(luettu 6.3.2015)

McKim, Donald K.
1998 Donald G. Bloesch, teoksessa: Handbook of Evangelical Theologians (toim.), teoksessa: Handbook of Evangelical Theologians (elektroninen lähde).
Grand Rapids: Baker Book House.

Olson, Roger E.
1999 “Locating Donald G. Bloesch in the Evangelical Landscape”, teoksessa: Theologians in Dialogue with Donald Bloesch: Evangelical Theology in Transition (toim.).
Downers Grove, Illinois: InterVarsity Press.

Olson, Roger E.
2002 The Mosaic of Christian Belief: Twenty Centuries of Unity & Diversity.
Downers Grove, Illinois: InterVarsity Press.

Paavola, Mikko
2005 Ymmärrys, kokemus ja toiminta. Uskon eri aspektit Donald G. Bloeschin teologiassa.
Dogmatiikan pro gradu-tutkielma, Helsingin yliopisto.

Teinonen, Seppo A.
1999 Teologian sanakirja.
Helsinki: Kirjapaja.

1 kommentti:

  1. Omistettu Suomen teologiselle opistolle.

    Suomen teologinen opisto

    Seminaarityö kevät 2015

    VastaaPoista