maanantai 4. huhtikuuta 2016

Jeesuksen ylipapillinen rukous

Puhe Viitasaaren helluntaisrk:lla 24.1.2016

Johanneksen evankeliumi 17

Tulin uskoon Kuopion helluntaiseurakunnan nuortenillassa joulukuussa 1999. Taustalla oli se evankeliumin sana, jota olin saanut kuulla Leppävirran ev. lut. seurakunnassa. Meillä oli Kuopion musiikkilukiossa raamattupiiri, jota kutsuimme ”ekumeeniseksi”. Siellä oli kristittyjä luterilaisesta kirkosta, helluntaiseurakunnalta, vapaakirkosta ja adventtiseurakunnalta.

Vaikka joskus vapaissa suunnissa hieman vierastamme tuota sanaa ekumenia, sitä ei tarvitse kuitenkaan pelätä. Yhteiskristillisyys on yksittäisten kristittyjen yhteyden rakentamista. Ekumenia on puolestaan yhteiskristillisyyttä kirkkokuntien välillä. En näe, että ekumenian tarkoituksena olisi rakentaa yhtä ainoaa kirkko-organisaatiota, mutta vaikka meillä on erilaisia opillisia käsityksiä, erilaisia liturgisia perinteitä ja erilaisia kulttuurisia tapoja, meillä on silti paljon enemmän sitä, mikä meitä yhdistää, kuin sitä, mikä meitä erottaa.

Jeesus katsoi kohti taivasta, hän oli mahdollisesti ulkona, ehkä opetuslasten kanssa matkalla Öljymäelle yläsalista. Hän sanoi ”hetki on tullut”. Kolmesti aiemmin evankeliumissa on sanottu ”hänen hetkensä ei ollut vielä tullut”. Nyt oli tullut Jumalan Pojan kirkastamisen hetki. Kristus korotettiin ristille ja sen jälkeen kunniaan, kun hän nousi ylös kuolleista ja astui taivaisiin. Jeesus toteutti Isän antaman tehtävän maanpäällä.

Jumala ilmoittaa itsensä meille Jeesuksen elämän, opetusten, kuoleman ja ylösnousemuksen kautta. Jeesus tuli antamaan meille ikuisen elämän, joka on Jumalan tuntemista. Jumalan tunteminen ei ole vain tietoa Jumalasta, vaan myös Jumalan ja ihmisen välinen henkilökohtainen suhde. Meitä kutsutaan Pyhän Kolminaisuuden, Isän, Pojan ja Pyhän Hengen elämän ja rakkauden osallisuuteen. Opetuslapset ottivat vastaan Jumalan sanan, jota Jeesus julisti.

Maailma vihasi heitä, niin kuin se vihasi Jeesusta. Jeesus rukoili Jumalaa suojelemaan opetuslapsia maailman ja sen vihan keskellä, jossa he todistivat Jeesuksesta. Saatanan viha tulisi kohdistumaan opetuslapsiin, kun Jeesus olisi poissa. Jumala on valinnut myös meidät ensimmäisten opetuslasten tavoin maailmasta. Jumala on asettanut meidät erilleen maailmasta ja pyhittänyt meidät itselleen.

Puhdistumisen lisäksi kyse on tehtävään asettamisesta. Jeesus lähettää meidät opetuslapset puhumaan Jumalan sanoja. Jeesus rukoili, että kaikki hänen opetuslapsensa olisivat yksi. Hänen suhteensa Isään on esikuva sille yhteydelle, jota hänen omiensa tulee heijastaa suhteessa toisiinsa. Jeesus on yhtä Isän kanssa olemukseltaan, tarkoitukseltaan ja toiminnaltaan. Me Jeesuksen opetuslapset voimme olla yhtä Isän ja Pojan kanssa Pyhässä Hengessä.

On sanottu, että kristittyjen hajaannus on kotimaassa häpeä ja lähetyskentillä synti. Yhteyden puute syö uskottavuutta. Kristittyjen ykseys on puolestaan vahva todistus maailmalle siitä, että olemme yksi Jumalan kansa. Meidät tunnetaan Jeesuksen opetuslapsiksi keskinäisestä rakkaudesta.

Seurakunta ei ole ainoastaan samalla tavoin ajattelevien puolue tai yhteisestä toiminnasta kiinnostuneiden järjestö, vaan seurakunta on Kristuksen ruumis, joka elää Jumalan sanasta ja Pyhän Hengen todellisuudesta. Jeesus on mennyt valmistamaan meille kaikille kristityille paikkoja valmiiksi kotona. Hän tulee takaisin, en tiedä milloin, mutta hän tulee, ja hän noutaa meidät luokseen. Opetuslasten lopullinen päämäärä on nähdä Kristuksen kirkkaus perillä Isän Jumalan läsnäolossa.

Rukoilemme. Rakas Taivaallinen Isä. Kiitämme sinua kaikesta hyvästä. Kiitos siitä yhteydestä, mitä saamme kokea sinun lapsinasi olimmepa luterilaisia, helluntailaisia, vapaakirkollisia, katolilaisia, ortodokseja, metodisteja, baptisteja, tai keitä tahansa, jotka huudamme avuksi Herran Jeesuksen Kristuksen nimeä. Kiitos, että saamme siunata toisiamme veljinä ja sisarina.

Pyhä Jumala, rukoilemme, että saamme elää todeksi uskovien yhteyttä myös täällä Viitasaarella. Siunaa jokaista Jeesuksen seuraajaa lapsesta vanhukseen. Auta meitä antamaan hyvä todistus sinusta ja levittämään rakkauttasi tähän kärsivään maailmaan, että ihmiset voisivat turvata sinuun ja kokea pelastuksen armon. Tätä pyydämme Poikasi Jeesuksen Kristuksen nimessä, Aamen.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti