Evankeliumi Galatalaiskirjessä

Luomme silmäyksen siihen, mitä apostoli Paavali opettaa evankeliumista Galatalaiskirjeessä. Katsomme hieman sitä, mitä ihmettä Galatian seurakunnissa oikein tapahtui ja mikä sai Paavalin sanomaan galatalaisia mielettömiksi (Gal. 3:1). Tulemme näkemään tämän kirjeen valossa sitä, että kristinuskossa on kyse ennen kaikkea Kristuksesta, siitä mitä Jeesus, Jumalan ainoa Poika, on tehnyt meidän puolestamme.

Tilanne Galatian seurakunnissa oli äärimmäisen vakava. Saamme siitä kuvaa vertaamalla sitä 1. Korinttilaiskirjeeseen. Korintin seurakunnassa oli karkeaa siveettömyyttä, hajaannusta, avioliittoon ja ylösnousemukseen liittyvää väärää opetusta ja juopottelua ehtoollisella. Pinnalta katsoen voisi ajatella, että tilanne Korintissa oli huonompi kuin Galatiassa. Kuitenkin Galatalaiskirje on sävyltään huomattavasti jyrkempi kuin 1. Korinttilaiskirje. Syykin on selvä, kunhan luemme tekstejä tarkasti.

On kuvaavaa, että Paavali ei kirjeen alussa kiitä Jumalaa seurakuntalaisista. Hän tekee niin jokaisessa toisessa kirjeessään eri seurakunnille. Myös kirjeen alku on merkillepantava. Esim. Filippiläiskirjeen alussa Paavali kutsuu itseään Kristuksen Jeesuksen palvelijaksi ja seurakuntalaisia Kristuksen Jeesuksen pyhiksi (Fil. 1:1). Galatalaiskirjeessä Paavali korostaa voimakkaasti apostolista arvovaltaansa alusta asti.

Seurakuntaan oli tullut juutalaiskristittyjä harhaopettajia, joita kutsumme judaisteiksi. Judaistit kielsivät sen, että Paavali oli oikea apostoli¹. He väittivät valheellisesti edustavansa Jerusalemin alkuseurakuntaa ja oikeita apostoleja, kuten Pietaria. Tämän vuoksi Paavalin täytyi puolustaa itseään. Hän ei tehnyt sitä kuitenkaan henkilökohtaisista syistä, vaan evankeliumin totuuden ja galatalaisten iankaikkisen pelastuksen vuoksi. Judaistit julistivat, että myös pakanakristittyjen tulee antaa ympärileikata itsensä ja noudattaa Jumalan Mooseksen kautta Israelin kansalle antamaa lakia. Apostolien teoista huomaamme, että Antiokiassa oli ihan samanlaisia ongelmia (Apt. 15:1-2).

Mikä tässä opetuksessa sitten oli niin kamalaa? Se, että seurakunta oli luopumassa Kristuksen evankeliumista. Paavali julistaa, että se, joka pyrkii Jumalan suosioon lain noudattamisen kautta, on langennut pois armosta ja joutunut eroon Kristuksesta. Tässä on kyse iankaikkisesta elämästä ja iankaikkisesta kadotuksesta. Se, joka lisää Jeesuksen täytettyyn työhön omia tekojaan, edustaa toista uskontoa kuin kristinusko.

Paavali julisti, että kuka tahansa julistaisi toisenlaista evankeliumia, on kirottu (kreikaksi anathema, pitää sisällään ajatuksen Jumalan eskatologisesta tuomiosta²). Asia on näin, vaikka julistaja olisi Paavali itse, tai vaikka taivaan enkeli. Ratkaisevaa on siis sanoma, ei se, kuka sitä julistaa.

Paavali myös vakuuttaa julistavansa aivan samaa evankeliumia kuin Pietari ja muut apostolit sekä Jerusalemin alkuseurakunta. Hän oli kyllä tavannut Pietarin, Jaakobin ja Johanneksen käydessään Jerusalemissa. Heillä oli ollut keskenään yhteisymmärrys evankeliumista sekä keskinäinen kunnioitus (Gal. 2:1-10).

Paavali menee varhaisten kristittyjen pyhään kirjaan, meidän Vanhaan testamenttiimme, kun hän kumoaa judaistien harhaopin. Jumala katsoi jo kantaisä Aabrahamin vanhurskaaksi, sen nojalla, että tämä uskoi Jumalan lupaukseen (1. Moos. 15:6). Jumala lupasi Aabrahamille, että hänestä tulee polveutumaan suuri kansa ja että hänen siemenessään kaikki maailman kansat saavat siunauksen (1. Moos. 12:1-3). Paavali opettaa Jeesuksen olevan tämä Aabrahamin luvattu siemen. Jeesus on se Aabrahamin jälkeläinen, jossa Jumalan lupaus toteutuu (Gal. 3:14-18) ja kansat siunataan.

Jumala teki Aabrahamin kanssa armoliiton jo ennen Siinailla tehtyä lakiliittoa. Tämä armoliitto oli
koko ajan voimassa.³ Kuten Calvin oikein selittää, Paavalin mukaan lakiliitto oli lisäys (Gal. 3:15-19). Armoliitolla tarkoitamme sitä, että liitto pelastuu yksin Jumalan lupauksiin, lakiliitolla sitä että liitto perustuu myös kuuliaisuuteen liiton ehtoja kohtaan. Armoliitto on Jumalaa itseään sitova, yksipuolinen. Lakiliittoon kuuluu se, että molemmat liiton osapuolet täyttävät aktiivisesti liiton ehdot.

Paavali opettaa, että Siinain liiton sijaan on tullut uusi liitto Kristuksessa, joka on armoliitto. Se on Aabrahamin kanssa tehdyn liiton täyttymys.

Sen, joka tahtoo lakia noudattamalla päästä Jumalan suosioon, täytyy todella noudattaa Mooseksen lakia. 5. Moos. 27:26 kiroaa jokaisen, joka ei noudata lakia. Jeesus oli ainoa, joka täytti Jumalan lain täydellisesti. Hän on ainoa ihminen, jossa toteutui 3. Moos. 18:5: ”Pitäkää minun lakini ja käskyni. Jokaiselle, joka niitä noudattaa, ne antavat elämän. Minä olen Herra.” Mooseksen lain mukaan se, joka on teloitettu puuhun ripustamalla (hirtetty), on Jumalan kiroama (Gal. 3:13). Juutalaiset ymmärsivät sen, että puuhun ripustaminen ristiinnaulitsemalla oli yhtä lailla osoitus Jumalan kirouksesta. Jeesus kirottiin ristillä meidän sijastamme (Gal. 3:14).

Jeesus Kristus otti päälleen meidän syntiemme rangaistuksen, että me hänestä osallisina saisimme elämän. Hänen kirouksestaan tuli meille siunaus. Ellemme luota siihen, että Jeesus täytti lain meidän puolestamme ja että hän kantoi ristinkuolemassaan syntiemme rangaistuksen, olemme omassa varassamme, eikä meillä ole toivoa.

Paavali lainaa kirjeessään profeetta Habakukia, joka sanoo: ”Vanhurskas on elävä uskostansa (Gal. 3:11; Hab 2:4). Tiedämme Paavalin tulkitsevan profeetan sanan tarkoittavan sitä, että pelastumme uskomalla evankeliumin (Room. 1:16,17). Pyhä Henki antaa meille elämän (Room. 8:2,5,6,10). Tulemme hänestä osallisiksi yksin uskomalla evankeliumin (Gal. 3:1-5).

Emme saa lisätä Kristuksen työhön mitään omaamme. Kristus plus jotain muuta ei ole enää kristisnuskoa. Se, joka lisää Jeesuksen täytettyyn työhön omia tekojaan, edustaa toista uskontoa. Paavali sanoi ettei valheopettajien evankeliumi ole lainkaan evankeliumia (Gal. 1:6,7).⁴ Emme kykene parantelemaan Jumalan tekoja millään omallamme, emme rituaaleillamme emmekä moraalillamme.⁵ Pelastumme, kuten protestanttiset uskonpuhdistajat oikein opettavat, yksin armosta, yksin uskosta ja yksin Kristuksen tähden.

Olkoon siis Kristuksen puhtaalla elämällään ja viattomalla kärsimisellään meille ansaitsema vanhurskaus ainoa toivomme. Se on nimittäin ainoa toivo, joka ei petä viimeisellä tuomiolla.

Lähteet.

Carson, D. A.; Moo, Douglas J.
2005 An Introduction to the New Testament, 2^nd edition.
Grand Rapids, Michigan: Zondervan.

New International Dictionary of New Testament Theology (NIDNTT), (toim.)
2000 Grand Rapids, Michigan: Zondervan.

White Horse Inn: The Messiah - osa 3, amerikkalainen radio-ohjelma, mp3, kirjoittajan hallussa.