Luomme silmäyksen siihen, mitä apostoli Paavali opettaa evankeliumista Galatalaiskirjeessä. Katsomme hieman sitä, mitä ihmettä Galatian seurakunnissa oikein tapahtui ja mikä sai Paavalin sanomaan galatalaisia mielettömiksi (Gal. 3:1). Tulemme näkemään tämän kirjeen valossa sitä, että kristinuskossa on kyse ennen kaikkea Kristuksesta, siitä mitä Jeesus, Jumalan ainoa Poika, on tehnyt meidän puolestamme.
Tilanne Galatian seurakunnissa oli äärimmäisen vakava. Saamme
siitä kuvaa vertaamalla sitä 1. Korinttilaiskirjeeseen. Korintin
seurakunnassa oli karkeaa siveettömyyttä, hajaannusta, avioliittoon
ja ylösnousemukseen liittyvää väärää opetusta ja juopottelua
ehtoollisella. Pinnalta katsoen voisi ajatella, että tilanne
Korintissa oli huonompi kuin Galatiassa. Kuitenkin Galatalaiskirje on
sävyltään huomattavasti jyrkempi kuin 1. Korinttilaiskirje. Syykin
on selvä, kunhan luemme tekstejä tarkasti.
On kuvaavaa, että Paavali ei kirjeen alussa kiitä Jumalaa
seurakuntalaisista. Hän tekee niin jokaisessa toisessa kirjeessään
eri seurakunnille. Myös kirjeen alku on merkillepantava. Esim.
Filippiläiskirjeen alussa Paavali kutsuu itseään Kristuksen
Jeesuksen palvelijaksi ja seurakuntalaisia Kristuksen Jeesuksen
pyhiksi (Fil. 1:1). Galatalaiskirjeessä Paavali korostaa
voimakkaasti apostolista arvovaltaansa alusta asti.
Seurakuntaan oli tullut juutalaiskristittyjä harhaopettajia, joita
kutsumme judaisteiksi. Judaistit kielsivät sen, että Paavali oli
oikea apostoli1.
He väittivät valheellisesti edustavansa Jerusalemin alkuseurakuntaa
ja oikeita apostoleja, kuten Pietaria. Tämän vuoksi Paavalin täytyi
puolustaa itseään. Hän ei tehnyt sitä kuitenkaan
henkilökohtaisista syistä, vaan evankeliumin totuuden ja
galatalaisten iankaikkisen pelastuksen vuoksi. Judaistit julistivat,
että myös pakanakristittyjen tulee antaa ympärileikata itsensä ja
noudattaa Jumalan Mooseksen kautta Israelin kansalle antamaa lakia.
Apostolien teoista huomaamme, että Antiokiassa oli ihan samanlaisia
ongelmia (Apt. 15:1-2).
Mikä tässä opetuksessa sitten oli niin kamalaa? Se, että
seurakunta oli luopumassa Kristuksen evankeliumista. Paavali
julistaa, että se, joka pyrkii Jumalan suosioon lain noudattamisen
kautta, on langennut pois armosta ja joutunut eroon Kristuksesta.
Tässä on kyse iankaikkisesta elämästä ja iankaikkisesta
kadotuksesta. Se, joka lisää Jeesuksen täytettyyn työhön omia
tekojaan, edustaa toista uskontoa kuin kristinusko.
Paavali julisti, että kuka tahansa julistaisi toisenlaista
evankeliumia, on kirottu (kreikaksi anathema, pitää sisällään
ajatuksen Jumalan eskatologisesta tuomiosta2).
Asia on näin, vaikka julistaja olisi Paavali itse, tai vaikka
taivaan enkeli. Ratkaisevaa on siis sanoma, ei se, kuka sitä
julistaa.
Paavali myös vakuuttaa julistavansa aivan samaa evankeliumia kuin
Pietari ja muut apostolit sekä Jerusalemin alkuseurakunta. Hän oli
kyllä tavannut Pietarin, Jaakobin ja Johanneksen käydessään
Jerusalemissa. Heillä oli ollut keskenään yhteisymmärrys
evankeliumista sekä keskinäinen kunnioitus (Gal. 2:1-10).
Paavali menee varhaisten kristittyjen pyhään kirjaan, meidän
Vanhaan testamenttiimme, kun hän kumoaa judaistien harhaopin. Jumala
katsoi jo kantaisä Aabrahamin vanhurskaaksi, sen nojalla, että tämä
uskoi Jumalan lupaukseen (1. Moos. 15:6). Jumala lupasi Aabrahamille,
että hänestä tulee polveutumaan suuri kansa ja että hänen
siemenessään kaikki maailman kansat saavat siunauksen (1. Moos.
12:1-3). Paavali opettaa Jeesuksen olevan tämä Aabrahamin luvattu
siemen. Jeesus on se Aabrahamin jälkeläinen, jossa Jumalan lupaus
toteutuu (Gal. 3:14-18) ja kansat siunataan.
Jumala teki Aabrahamin kanssa armoliiton jo ennen Siinailla tehtyä
lakiliittoa. Tämä armoliitto oli
koko ajan voimassa.3
Kuten Calvin oikein selittää, Paavalin mukaan lakiliitto oli lisäys
(Gal. 3:15-19). Armoliitolla tarkoitamme sitä, että liitto pelastuu
yksin Jumalan lupauksiin, lakiliitolla sitä että liitto perustuu
myös kuuliaisuuteen liiton ehtoja kohtaan. Armoliitto on Jumalaa
itseään sitova, yksipuolinen. Lakiliittoon kuuluu se, että
molemmat liiton osapuolet täyttävät aktiivisesti liiton ehdot.
Paavali opettaa, että Siinain liiton sijaan on tullut uusi liitto
Kristuksessa, joka on armoliitto. Se on Aabrahamin kanssa tehdyn
liiton täyttymys.
Sen, joka tahtoo lakia noudattamalla päästä Jumalan suosioon,
täytyy todella noudattaa Mooseksen lakia. 5. Moos. 27:26 kiroaa
jokaisen, joka ei noudata lakia. Jeesus oli ainoa, joka täytti
Jumalan lain täydellisesti. Hän on ainoa ihminen, jossa toteutui 3.
Moos. 18:5: ”Pitäkää minun lakini ja käskyni. Jokaiselle, joka
niitä noudattaa, ne antavat elämän. Minä olen Herra.” Mooseksen
lain mukaan se, joka on teloitettu puuhun ripustamalla (hirtetty), on
Jumalan kiroama (Gal. 3:13). Juutalaiset ymmärsivät sen, että
puuhun ripustaminen ristiinnaulitsemalla oli yhtä lailla osoitus
Jumalan kirouksesta. Jeesus kirottiin ristillä meidän sijastamme
(Gal. 3:14).
Jeesus Kristus otti päälleen meidän syntiemme rangaistuksen, että
me hänestä osallisina saisimme elämän. Hänen kirouksestaan tuli
meille siunaus. Ellemme luota siihen, että Jeesus täytti lain
meidän puolestamme ja että hän kantoi ristinkuolemassaan syntiemme
rangaistuksen, olemme omassa varassamme, eikä meillä ole toivoa.
Paavali lainaa kirjeessään profeetta Habakukia, joka sanoo:
”Vanhurskas on elävä uskostansa (Gal. 3:11; Hab 2:4). Tiedämme
Paavalin tulkitsevan profeetan sanan tarkoittavan sitä, että
pelastumme uskomalla evankeliumin (Room. 1:16,17). Pyhä Henki antaa
meille elämän (Room. 8:2,5,6,10). Tulemme hänestä osallisiksi
yksin uskomalla evankeliumin (Gal. 3:1-5).
Emme saa lisätä Kristuksen työhön mitään omaamme. Kristus plus
jotain muuta ei ole enää kristisnuskoa. Se, joka lisää Jeesuksen
täytettyyn työhön omia tekojaan, edustaa toista uskontoa. Paavali
sanoi ettei valheopettajien evankeliumi ole lainkaan evankeliumia
(Gal. 1:6,7).4
Emme kykene parantelemaan Jumalan tekoja millään omallamme, emme
rituaaleillamme emmekä moraalillamme.5
Pelastumme, kuten protestanttiset uskonpuhdistajat oikein opettavat,
yksin armosta, yksin uskosta ja yksin Kristuksen tähden.
Olkoon siis Kristuksen puhtaalla elämällään ja viattomalla
kärsimisellään meille ansaitsema vanhurskaus ainoa toivomme. Se on
nimittäin ainoa toivo, joka ei petä viimeisellä tuomiolla.
Lähteet.
Carson, D. A.; Moo, Douglas J.
2005 An Introduction to the New Testament, 2nd edition.
Grand Rapids, Michigan:
Zondervan.
New International Dictionary
of New Testament Theology (NIDNTT), (toim.)
2000 Grand Rapids, Michigan:
Zondervan.
White Horse Inn: The Messiah - osa 3, amerikkalainen radio-ohjelma, mp3, kirjoittajan hallussa.
Raamattutunti, toka vuoden projekti STO:lla.
VastaaPoista