1. Johdanto
Tässä pienessä kirjoituksessa pyrin tarjoamaan hieman näkökulmia Apostolien tekojen lukuun 2. Kuvaan myös hyvin lyhyesti joitakin tekstistä nousevia kristinuskolle tärkeitä teemoja. Tekstissä kuvataan helluntaipäivän ihmettä (jakeet 1-13), Pietarin puhetta (jakeet 14-36) ja tapahtuneen seurauksia (jakeet 37-47).
Sana helluntai tulee kreikan sanasta pentēkostē, joka tarkoittaa viideskymmenes. 5. Moos. 26:1-11 kerrotaan tästä juutalaisten viettämästä juhlasta. Siitä käytetään nimityksiä leikkuujuhla (2. Moos 23:16), viikkojuhla (5. Moos 10:16) ja ensihedelmien juhla (4. Moos 28:26) ja helluntai (Tob. 2:1; 2 Makk. 12:31–32). Tämä israelilainen sadonkorjuujuhla oli läheisessä yhteydessä pääsiäiseen.
On esitetty että Uudessa testamentissa kuvatuissa helluntaipäivän tapahtumissa olisi ollut kyse liiton uudistamisesta, Mooseksen lain antamisen vuosijuhlasta, tai Babylonin tornin (1. Moos. 11) rakentamisen yhteydessä kuvatusta Jumalan aikaansaamasta ihmisten kielen sekoittumisen kumoamisesta. Vaikka ainakin osa edellä mainituista saattaa olla ainakin osateemoja, kyse on nähdäkseni ennenkaikkea profeettojen lupausten täyttymisestä koskien eskatologista Hengen vuodatusta.Kristityt viettävät helluntaita Pyhän Hengen tulemisen ja kristillisen kirkon syntymän muistoksi. Jeesus Kristus lupasi että opetuslapset kastetaan Pyhällä Hengellä (Apt. 1:5), että he saavat voiman korkeudesta (Luukas 24:49). Pyhä Henki on toisaalta ensihedelmä tulevasta luvatusta maasta, Jumalan valtakunnan täyttymyksestä. Toisaalta kristityt ovat sato, jota Jumala korjaa valtakuntaansa. Leikkuujuhla ja ensihedelmien juhla voidaan näin ollen nähdä typologisessa Raamatun tulkinnassa ennakkokuvina helluntain hengellisestä merkityksestä.
Kriittisessä tutkimuksessa on esitetty että Apostolien teoissa kuvattu kertomuksessa helluntaista ei olisi kyse lainkaan historiallisesta tapahtumasta, vaan ainoastaan (meille tuntemattomaksi jäävän varhaiskristillisen) kirjoittajan teologisesta konstruktiosta. Kuitenkin jotakin tapahtui Jerusalemissa näinä kristinuskon varhaisina päivinä. Jokin kokemus täytti opetuslapset rohkeudella, joka sai heidät julistamaan Jeesuksen ylösnousemusta välittämättä heitä vastaan nousevasta vastustuksesta.
Luukas kuvaa itseään hellenistisenä historiankirjoittajana. (Luukas 1:1-4; Apt. 1:1-5). Luukkaan narratiivissa, kuten muissakin Raamatun kirjoituksissa, on aina mukana teologista tulkintaa ja kirjallista tyylittelyä. Raamatun kirjoittajien lisäksi muukaan antiikin historiallinen kerronta ei pyri nykyaikaisen historiakirjoituksen tavoin objektiivisuuteen. Nikolainen näkeekin oikein Apostolien alkuluvut kaksikerroksisena: toisaalta perimätietona siitä mitä Jerusalemissa tapahtui seurakunnan varhaisessa historiassa, toisaalta Luukkaan kerronnallisena teologisena ohjelmana.
Apostolien tekojen luotettavuutta koskevissa arvioissa on Aejmelaeuksen mukaan olemassa kaksi ääripäätä. Niistä ensimmäisen mukaan kyse on kristillisen uskon vahvistamiseksi laaditusta fiktiivisesta sankarikerronnasta, toisen mukaan teos perustuu enimmäkseen silminnäkijän luotettavaan muistititietoon. Kirjoittajille ja lukijoille muodon kauneus ja sisällön kiinnostavuus olivat noina aikoina eri mittakaavassa tärkeitä kuin nykyisin. Aejmelaeuksen vertaus historialliseen romaaniin Apostolien tekojen yhteydessä on mielestäni kuitenkin jo liioiteltua.
Varhaisten kristittyjen intresseissä oli säilyttää traditiota Jeesuksen lisäksi myöskin apostolien julistuksesta ja teoista. Vaikka Luukas painottaakin helluntaitapahtuman Pyhän Hengen rooliin seurakunnassa liittyvää teologista merkitystä, tämä ei tarkoita sitä etteikö hänellä olisi motiivina myöskin kuvata historiallisia yksityiskohtia.
Esimerkiksi Tübingenin koulukunnan lähestymistapa on liian skeptinen. Sen mukaan Uudessa testamentissa on kyse teologisista dokumenteista, joissa ei ole historiallisesti luotettavaa aineistoa. Koulukuntaan vaikutti mm. Valistuksen rationalismi ja torjuva asenne ihmeiden mahdollisuutta kohtaan. Koulukunnan edustaja F. C. Baur (1792–1860) ei pitänyt Luukkaan kertomusta kristinuskon synnystä lainkaan luotettavana. Tämänkaltainen lähestymistapa on yleistä monissa teologisissa piireissä yhä tänään.
Apostolien teoissa on myös kuvauksia, joita on pystytty verifioimaan tutkimuksen avulla. Esimerkiksi antiikin tutkija Colin J. Hemer (1930–87) tutki melkein 25 vuotta Uudessa testamentissa mainittujen antiikin kaupunkien epigrafeja, numismatiikkaa, papyrologiaa, arkeologiaa ja maantietedettä. Hän tuo löydöksiään ilmi pääteoksessaan The Book of Acts in the Setting of Hellenistic History, jossa hän keskittyy Apostolien tekojen historiallisuuteen (hän ei käsittele juurikaan tämän raamatunkirjan teologiaa).
Osa tutkijoista, kuten esimerksiksi edesmennyt Aberdeenin yliopiston Uuden testamentin selitysopin professori I. H. Marshall, näkee että Apostolien tekojen kerrontaa on syytä pitää pääpiirteissään historiallisesti luotettavana. Varhaiskristillinen historia on kompleksinen. Luukkaan esittämä kerronta suoraviivaistaa asioita. Kuitenkin on edelleen perusteltua ajatella että seurakunnan historia alkoi Jerusalemissa koetusta helluntaista.
Ylösnousemusilmestykset ja tyhjä hauta vakuuttivat alkukristillisten lähteiden mukaan opetuslapset siitä että Jeesus on noussut kuolleista. Tämä ja Kristuksen taivaaseenastumisen jälkeinen helluntaikokemus oli varhaisen kristillisen ymmärryksen mukaan alkuseurakunnan räjähdysmäisen nopean kasvun taustalla. Kristityt uskoivat että opetuslapset kastettiin helluntaina Pyhällä Hengellä (tai Pyhässä Hengessä) ja että tämä oli Jeesuksen lupaama voima korkeudesta evankeliumin julistamisen julkista palvelutyötä varten (Apt. 1:5, 8).
2. Helluntaipäivän ihme – Apt. 2:1-13
Helluntaipäivään liittyi siitä kertovan tekstin mukaan sekä auditiivinen (korvin kuultava) että visuaalinen (silmin nähtävä) elementti. Opetuslapset kuulivat voimakkaan tuulen ja näkivät kuinka useita tulisia kieliä laskeutui kunkin paikallaolevan ylle. On merkityksellistä että tekstissä puhutaan ensin silmin nähtävistä kielistä ja seuraavaksi paikalla olleet alkoivat puhua korvinkuultavilla kielillä. Kirjoittaja vaikuttaisi alleviivaavan sitä että Pyhän Hengen lahja vaikuttaa siihen, miten ihminen puhuu. Tämä helluntain kielen merkityksen painottamiseen liittyvä tulkinta saa lisävahvistusta varhaiskristillisestä kielilläpuhumisesta.
Pyhää Henkeä ei vuodatettu vain apostolien ylle, vaan kaikkien 120 läsnäolevan juutalaiskristityn, niin miesten kuin naisten, niin vanhojen kuin nuorten, ylle. Johannes Kastajan ennustus siitä että Messias kastaa Pyhällä Hengellä oli käynyt toteen (Luukas 3:16).
On esitetty että helluntain kielilläpuhumisihme (glossolalia tai ksenolalia) olisi ollut kuulemisihme. Opetuslapset eivät olisi tämän tulkinnan mukaan puhuneet todella vierailla kielillä, vaan Rooman valtakuntaa ja sen lähialueilta Jerusalemiin juhlimaan tulleet kuulivat heidän puhuvan omaa kieltään ymmärrettävästi. (Polhill ei itse kannata tätä tulkintaa). Kertomuksen mukaan kuulijat olivat Rooman valtakunnan ja sen lähialueilta Jerusalemiin kokoontuneita diasporassa asuvia juutalaisia pyhiinvaeltajia.
Opetuslapset eivät puhuneet paikalla läsnäoleville tunnistamattomilla kielillä, eivätkä sellaisilla hurmoskielillä, joita kukaan ei ymmärrä ilman profetoimisen armolahjaan rinnastettavaa kielten selittämisen armolahjaa. Opetuslapset puhuivat kertomuksen mukaan aidosti tunnistettavissa olevia luonnollisia kieliä, joita kuulijat saattoivat ymmärtää.
Vaikka helluntaista kertovan tekstin pohjalta niin kieli-ihmeen kuin kuulemisihmeen tulkinta lienee mahdollinen, kuulemisihme vaikuttaa minusta kuitenkin epätodennäköiseltä ottaen huomioon myös muun Raamatun aineiston (ja voisi ehkä lisätä myös myöhemmin kirkkohistoriassa tapahtuneiden asioiden, omana aikanamme erityisesti helluntailaisten ja karismaattisten kristittyjen kokemukset).
Alkuseurakunnassa puhuttiin kielillä myös helluntain jälkeen (esim. 1. Kor. 12-14). Ilmiö tulkittiin Pyhän Hengen vaikuttamaksi rukoukseksi. Kyse ei ilmeisesti ollut siinäkään vaiheessa ainoastaan hurmoskielistä, vaan myös ymmärrettävistä tavallisista kielistä, joita puhuja ei osannut luonnostaan, mutta joita paikallaolijat saattoivat ymmärtää koska osasivat niitä luonnollisella tavalla.
Lienee mahdotonta tietää jälkeenpäin sitä, johtuiko jakeessa 13 mainittu väite tai syyte opetuslasten viinin juonnista tapahtuneesta juopumuksesta hurmoksellisesta kokemuksesta, vai ainoastaan siitä että he puhuivat ääneen kielillä. Hurmoksellista käytöstä esiintyy kyllä niin Vanhan kuin Uuden testamentin teksteissä, mutta tämä ei tarkoita sitä että helluntaina olisi välttämättä ollut kyse ekstaattisesta käyttäytymisestä. Sekin on toki mahdollista.
Toisin kuin edesmenneen Helsingin yliopiston Uuden testamentin tutkijaprofessorin Heikki Räisänen esittämä tulkinnallinen vaihtoehto, helluntaikokemus on luultavasti erotettava 1. Korinttilaiskirjeessä 15:6 kerrotusta Jeesuksen Kristuksen ilmestymisestä viidellesadalle kristitylle (”veljelle”). Luukas vaikuttaisi tekevät selvän eron Jeesuksen ylösnousemusilmestymisten ja Pyhän Hengen vuodatusten välillä. Helluntaikokemus toistui myöhemmin myös samarialaisten ja pakanoiden keskuudessa. Apostoli Paavalin kääntymyksen jälkeen Jeesuksen ylösnousemusilmestyksiä ei kuitenkaan enää kuvata Uuden testamentin lehdillä.
3. Pietarin puhe – Apt. 2:14-36
Pietarin puhe on Apostolien tekojen ensimmäinen varhaiskristillinen homilia. Varhaiskristilliseen keerygmaan kuuluivat Williamin seuraavat elementit: Täyttymyksen aika on tullut, se tapahtuu Jeesus Nasaretilaisen persoonassa ja työssä – erityisesti hänen ristinkuolemassaan ja ylösnousemuksessaan, ylösnousemus osoittaa että Jeesus on Messias, Jumala on korottanut Jeesuksen, seurakunnassa vaikuttava Pyhä Henki on osoitus Jeesuksen läsnäolosta, Jeesus tulee takaisin ja kuulijoiden tulee kääntyä ja uskoa häneen.
Pietarin puheessa korostuu tapahtumien perusteleminen juutalaisten pyhien kirjoitusten (eli Vanhan testamentin) teksteillä. On hyvä muistaa että antiikissa puheita ei kirjattu ylös sanasta sanaan. Pietarin puhe on varmasti kestänyt huomattavasti kauemmin kuin Luukkaan lyhyen kuvauksen läpilukeminen kestää. Luukas on todennäköisesti poiminut Pietarin puheesta oleelliset pääkohdat ja toimittanut ne osaksi narratiiviaan. Luukas on voinut käyttää Apostolien tekojen puheiden lähteenä perimätietoa, vaikka hän on todennäköisesti yhdenmukaistanut niiden tyyliä ja mahdollisesti teologiaakin.
Pietari kumoaa väitteen opetuslasten humalatilasta sillä että oli aamu, kolmas tunti eli noin kello 9. Hän lainaa Joelin kirjan luvun 3 sanoja selittäessään tapahtunutta. Pyhä Henki vuodatetaan kaikkien ihmisten (kirj. kaiken lihan) ylle sukupuoleen, ikään ja sosiaalisesta asemaan katsomatta. Pietarin puheessa on havaittavissa kosmista kuvakieltä, joka nousee Vanhan testamentin profeettojen kirjoituksista. Tämänkaltaista puhetta ei tule tulkita ”kirjaimellisena” kuvauksena todellisista historiallisista tai kosmisista tapahtumista.
Kuun värjäytymistä vereksi ei siis tarvitse nähdä konkreettisena tunnusmerkkinä aikojen lopusta. Kosmisessa kuvakielessä kommunikoidaan profeetallisin ja apokalyptisin kuvin. On kyse siitä että helluntaihin ladataan teologista merkitystä käyttäen tavanomaista kuvausta suurempaa kieltä. Aikojen loppu on jo alkanut Jeesuksen ylösnousemuksesta ja Hengen vuodatuksesta. Joelin profetia täyttyi helluntaina - tai ainakin sen toteutuminen alkoi helluntaina. Näin Pietari asian selitti juutalaiselle kuulijakunnalle. Oli kyse maailmanhistoriaa mullistavista tapahtumista, lopunaikojen koittamisesta, vaikka tämä kaikki ei tuolloin ollutkaan ilmeistä kaikille läsnäolijoille.
Pietari lainaa lisäksi Psalmeja 16 ja 110. Psalmi 110:1 miellettiin messiaaniseksi raamatunkohdaksi. Oman aikansa sanalliseen analogiaan perustuvan rabbiinisen hermeneuttisen periaatteen mukaisesti Pietari liittää tähän yhteyteen Psalmin 16:10. Hän antaa sille Midraš -tyylisen selityksen: Psalminkirjoittaja kuningas Daavid ei kirjoittanut itsestään puhuessaan kuoleman välttämisestä, vaan hän profetoi Israelin messiaasta. Daavid kohtasi kuoleman ja hänen hautansa oli vielä ensimmäisellä vuosisadalla yhä olemassa. Daavidia ei korotettu taivaaseen Psalmin 110:1 mukaan. Sen sijaan Daavidin poika, Jeesus Messias astui taivaaseen.
4. Tapahtuman seurauksia – Apt. 2:37-47
Pietarin puhe viilsi kuulijoiden sydäntä. Se pisti heidän omaatuntoaan. On vaikea sanoa loppuuko Pietari puhe vai keskeytyykö se kuulijoiden voimakkaaseen reaktioon. Joka tapauksessa kuulijoita kääntyi ja noin 3000 henkilöä kastettiin. Näin syntyi Jerusalemin alkuseurakunta.
Kristityillä on erilaisia tulkintoja siitä, mitä sanat ”teille ja teidän lapsillenne” merkitsevät. Monet lapsikasteen kannattajista mieltävät syntien anteeksiannon ja Pyhän Hengen lahjan lupausten sisältyvän kasteeseen. On myös huomattava että läheskään kaikki lapsikasteen kannattajat eivät liitä kasteeseen sakramentaalista uudestisynnyttävää voimaa.
Monet baptistisen näkökannan omaavat korostavat puolestaan tietoisen kääntymyksen ja evankeliumiin uskomisen edeltävän syntien anteeksiantoa ja Pyhän Hengen lahjan vastaanottamista. On jälleen huomattava että on olemassa niitäkin baptisteja, jotka näkevät kasteen sakramentaalisemmin. Kaikki kristityt vaikuttavat olevan kuitenkin varsin yksimielisiä siitä että on ainoastaan yksi (vesi)kaste (Ef. 4:5). Kasteessa on siis kyse ainoastaan kerran toistuvasta initaatioriitistä, vaikka eri mieltä ollaan siitä kenelle ja miten pätevä kaste voidaan toimittaa. Mikäli apostoleilla oli käytäntönä kastaa pieniä lapsia, en näkisi syytä olla kastamatta heitä myöskin tänään. Vastaavasti mikäli lapsikaste ei ollut alkuperäinen käytäntö, vaan myöhempi, tämä puhuisi vahvasti uskovien kasteen puolesta.
Ongelmana on että lähteemme ovat varsin fragmentaarisia ja näin ollen avoimia erilaisille rekonstruktioille varhaiskristillisistä käsityksistä ja käytännöistä. Davidsonin mukaan alkukirkossa on kastettu vauvoja viimeistään toisen kristillisen vuosisadan lopulla ja kolmannen alulla ja että viimeistään kolmannella vuosisadalla ainakin osa kristityistä piti käytäntöä apostolisena. On vaikea ratkaista asiaa vetoamalla yksittäiseen Raamatun kohtaan, kuten Apt. 2.
Varhaiset kristityt kokoontuivat yhteen sekä Jerusalemin temppelissä ja kodeissaan. Kristinusko oli vielä tuona aikana yksi juutalainen suuntaus muiden joukossa. Varhainen seurakunnan omaisuus oli kollektiivista. Jo Jeesuksella ja apostoleilla oli yhteinen kukkaro (Joh. 12:6). Tämä oli alkuseurakunnan yhteisen talouden taustalla. Myöskin essealaiset harjoittivat yhteisomistajuutta.
Alkuseurakunnassa vietettiin säännöllisesti ehtoollista, jota leivän murtamisella luultavasti kuvataan. Tämä usein toistuva rituaalinen ateriointi tapahtui kristinuskon alkuaikoina epämuodollisemmin tavallisen aterian yhteydessä. Justinos Marttyyrin ajoista (n. 100 – n. 165) Athanasios Aleksandrialaisen aikoihin (noin 298–373) ehtoollisen vietto sai vaiheittain yhä virallisemman muodon vakiintuneen kirkollisen liturgian huipentumana. Samalla ehtoolliseen (eli eukaristiaan) liitetty teologia kehittyi.
On huomattava että myöhemmin Jerusalemin uskovat elivät köyhyydessä. Paavali keräsi Välimeren seurakunnilta heille avustusta. Yhteisomistus vaikuttaa olleen tilapäinen ratkaisu, joka oli ehkä tarpeen seurakunnan alkutilanteessa, mutta saattoi johtaa myöhemmin taloudellisiin ongelmiin. On hyvin mahdollista että voimakas lopunaikojen ja Kristuksen paluun odotus oli osaltaan taustalla omaisuutta koskevissa käytännön ratkaisuissa.
5. Lopuksi
Se, minkä merkityksen annamme helluntaipäivän tapahtumille, riippuu osaltaan myöskin teologisista taustaoletuksistamme. Teologisilla sitoumuksilla on usein yllättävänkin paljon vaikutusta tekstien äärellä tehtäviin eksegeettisiin ratkaisuihin – etenkin tapahtumien todenperäisyyttä arvioitaessa. Tämä on valitettava tilanne, sillä tieteellisen tutkimuksen tulisi olla periaatteessa kaikille tarkistettavissa olevaa.
Jos kiistää a priori sen että Jumala voisi vaikuttaa ihmisten todellisessa elämässä, helluntain yliluonnolliset tapahtumat näyttävät fiktiivisiltä kuvauksilta. Tämä ei tietenkään tarkoita etteikö tekstejä voisi tutkia naturalistisista lähtökohdista ja etteikö myös tunnustavat kristityt voisi suuresti hyötyä tämänkaltaisesta tutkimuksesta tai harjoittaa sitä.
Mikäli olemme avoimia sille että yliluonnollisia asioita tapahtuu, tai varsinkin jo uskomme että kristillisen teismin kuvaama Jumala on olemassa, ei ole mitään ehdotonta syytä kiistää helluntaitapahtumien historiallisuutta. Asiaa ei voida sitovasti todistaa suuntaan tai toiseen. Lienee todennäköistä että Apostolien tekojen tekstin lähdeaineistoon toisaalta skeptisesti ja toisaalta luottavaisesti suhtautuvat näkökannat tulevat kumpikin säilymään akateemisissa keskusteluissa. Nämä ääripäät ovat eläneet rinnakkain jo vuosisatojen ajan. Toki niiden välisiäkin positioita on ollut ja on yhä.
Mikäli tunnustamme helluntain tapahtumat, helluntailla on historiallisen arvon lisäksi myöskin teologinen ja hengellinen arvo. Tunnustuksellisen kristinuskon kannalta helluntain historiallisuudella on merkitystä. Vaikka kyse ei olisi aivan ratkaisevasta tapahtumasta kristinuskon keskeisimpien totuusväittämien kannalta, helluntai on silti hyvin tärkeä. Tunnustavana kristittynä minulla ei ole vaikeutta yhtyä arvioon Apostolien tekojen yleisestä historiallisesta luotettavuudesta koskien myös helluntaipäivän tapahtumien kuvausta.
On kiinnostavaa verrata Apostolien teoissa kuvattuja varhaiskristillisiä saarnoja (kuten Pietarin helluntaipuhetta) moderniin herätyskristilliseen julistukseen, jossa painottuu toisinaan sanoma ”usko Jeesukseen niin saat synnit anteeksi ja pääset taivaaseen, muuten joudut helvettiin”. Vertaamisen tuloksena vaikuttaa vahvasti siltä että tällainen minimalistinen ”tee parannus tai seurauksena on kadotus” -julistus on varsin reduktiivista. Nämä asiat löytyvät kyllä sinänsä Raamatusta, mutta rajun pelkistämisen myötä paljon tärkeää asiaa jää taka-alalle tai jopa pois. Tämän seurauksena julistuksen tasapaino voi helposti kärsiä. Vaikka nykyaikana Raamattua tutkitaan usein hyvin erilaisista lähtökohdista ja erilaisilla metodeilla kuin ensimmäisellä vuosisadalla, ei ole syytä väheksyä myöskään antiikin ajan tulkintoja.
6. Lähteet
Aejmelaeus, L.
2007 Kristinuskon synty: Johdatus Uuden testamentin taustaan ja sanomaan.
Helsinki, Kirjapaja.
Bock, D. L.
2007 Acts.
Grand Rapids, Baker.
Bruce, F. F.
1988 The Book of the Acts.
Grand Rapids, Eerdmans.
Davidson, I. J.
2004 The Birth of the Church: From Jesus to Constantine AD 30-312, vol. 1.
Grand Rapids, Baker.
Feinberg, C. L.
2009 ”Pentecost” teoksessa: The Zondervan Encyclopedia of the Bible (toim.).
Grand Rapids, Zondervan.
Fitzmyer, J. A.
2008 The Acts of the Apostles: A New Translation with Introduction and Commentary.
Yale University Press.
Gasque, W. W.
1989 The Historical Value of Acts.
Tyndale Bulletin.
Glasser, A. F.
1988 ”Pentecost” teoksessa The International Standard Bible Encyclopedia (toim.)
Grand Rapids, Eerdmans.
Larkin, W. J.
1995 Acts.
Downers Grove, IVP.
Longenecker, R. N.
2007 ”Acts”, teoksessa: Expositor’s Bible Commentary: Luke–Acts (uudistettu p.).
Grand Rapids, Zondervan.
Marshall, I. H.
1980 Acts: An Introduction and Commentary.
Downers Grove, IVP.
Martin, R. P.
2018 ”How the First Christians Worshipped” teoksessa:
Introduction to the History of Christianity, 3.p.
Minneapolis, Fortress Press.
Nikolainen, A. T.
1985 Apostolien teot: Ensimmäinen kirkkohistoria.
Jyväskylä, Kirjapaja.
Polhill, J. B.
1992 Acts.
Nashville, Broadman & Holman.
Räisänen, H.
2015 Mitä varhaiset kristityt uskoivat.
Helsinki, WSOY.
Schnabel, E. J.
2012 Acts (Expanded Digital Edition).
Zondervan.
Williams, D. J.
2011 Acts.
Grand Rapids, Baker.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti