Hengelliset harjoitukset historiassa ja nykyajassa

1. Johdanto

Kristillisen kirkon pitkä traditio voi rikastuttaa suuresti nykyihmisten käsityksiä ja kokemuksia rukouksesta ja hengellisestä elämästä. Tämän hyvin lyhyen kirjoituksen tarkoituksena on  tarjota pieni vilkaisu edellisten sukupolvien elävään uskonkokemukseen.

Tähän alkuun on todettava, että kristillisessä spiritualiteetissa on kyse kristinuskon harjoittamisesta. Kristityt käyttävät samoja sanoja (kuten meditaatio eli mietiskely) ja samoja käytäntöjä (kuten hiljaisuudessa tapahtuvat hengitysharjoitukset) kuin muissakin uskonnoissa. Kristityt antavat niille kuitenkin erilaisen merkityksen.

Kristitty meditoi pääasiallisesti Jumalan sanaa. Kristinuskossa hiljaisuudessa tapahtuvan tyhjentymisen tarkoituksena ei ole esimerkiksi korkeamman tietoisuuden tilan (valaistuminen) tavoittelu. Sen sijaan tarkoituksena on tehdä tilaa Jumalan sanalle.

2. Spiritualiteetti ja teologia

Aivan kuten teologiassa, ja kaikessa muussakin inhimillisessä toiminnassa, kristillisessä hengellisyydessäkään ei lähdetä liikkeelle tyhjästä. Jokaisella kristityllä on oman teologisen traditionsa lisäksi omia perinteisiä tapojaan harjoittaa kristinuskon kokemuksellista puolta, tiedostipa hän tätä tai ei.

Jo ymmärrys kristillisen teologian ja spiritualiteetin suhteesta voi hyödyttää esimerkiksi teologian opiskelijan hartauselämää. Etenkin lännen akateemisessa teologiassa on korostunut jo keskiajan skolastiikasta lähtien voimakkaasti järjen ja tiedon merkitys. Tässä korostuksessa on paljon hyvääkin, mutta se voi yksipuolisena painotuksena myös näivettää uskovan hengellistä elämää.

Se, mitä teologia voi tarjota kristityn järjelle, spirtualiteetti voi antaa kristityn uskonkokemukselle. Teologian ja spiritualiteetin välillä voi parhaimmillaan olla hedelmällistä vuorovaikutusta. Meillä on suhde, ei vain tietoon Jumalasta, vaan elävään persoonalliseen Jumalaan.

3. Esimerkkejä klassisista harjoituksista

3.1. Jeesuksen rukous

Esimerkkinä klassisesta hengellisestä harjoituksesta voidaan mainita idän ortodoksien harjoittama Jeesuksen rukous. Jeesuksen rukouksen yleinen sanamuoto kuuluu: "Herra Jeesus Kristus, Jumalan ainoa Poika, armahda minua/meitä syntistä/syntisiä." Tätä rukousta toistetaan usein. Se pohjautuu jo Raamatussa mainittuihin lyhyisiin rukouksiin (esim. Luukas 18:13). Apostoli Paavali kehotti rukoilemaan lakkaamatta (1. Tess. 5:17). Jeesuksen rukous on yksi koeteltu keino pysyä rukouksessa pitkin päivää. Jeesuksen rukouksessa, kuten muussakaan rukoilemisessa, ei ole kyse sanojen mekaanisesta toistamisesta, vaan huomion suuntaamisesta aidosti kohti Jumalaa.

3.2. Hengellinen lukeminen

Toisena esimerkkinä vanhasta hengellisestä harjoituksesta voidaan mainita hengellinen lukeminen (lat. lectio divina). Sen pohjana on "tavallinen" lukeminen. Hengellisessä lukemisessa ei kuitenkaan pyritä tiedonhakuun, kriittiseen analyysiin tai kaunokirjalliseen elämykseen (joilla kaikilla on tärkeä paikkansa). Hengellisen lukemisen tarkoituksena on että lukijaa soveltaisi luettua omaan elämäänsä. Ihminen kuuntelee ensin rehellisesti itseään. Sitten hän pyrkii kuulemaan mitä Jumala tahtoo sanoa hänelle Raamatun, tai jonkin muun kristillisen tekstin, välityksellä. Hengellinen lukeminen voi myös vahvistaa rukouselämää.

4. Esimerkkejä klassisen tradition edustajista

4.1. Benediktiiniläinen hengellisyys

Vanhojen klassisten hartauselämän lähteiden äärellä viipyminen voi paitsi syventää suhdetta Jumalaan, myöskin avata omalle kulttuurille uusia näköaloja. Esimerkiksi katolilaisen Benedictus Nursialaisen (480-543) luostarisääntö painottaa ripeää kuuliaisuutta ylemmissä asemissa olevia (kuten luostarin johtajaa eli apottia) kohtaan.

Benediktiiniläinen hengellisyys on tarpeellista vastapainoa esimerkiksi suomalaisen vapaan kristillisyyden korostuneelle individualismille ja hengellisen autonomian tavoittelulle. Kristityn tulisi jo Raamatunkin mukaisesti olla alamainen, eli alistua, ei vain Jumalalle, vaan myös toisten ihmisten johdettavaksi, niin perheessä, seurakunnassa, kuin yhteiskunnassa (Room. 13:1; Ef. 5:21).

4.2. Tuomas Kempiläinen

Toisena klassisena esimerkkinä voidaan mainita katolilaisen Tuomas Kempiläisen (n. 1380–1471) ohjeet Kristuksen seuraamisesta. Mainitsen ainoastaan sen että Tuomas kehottaa mm. karttamaan uutisten ja juorujen kuuntelemista sekä välttämään katoavan rikkauden etsimistä ja siihen luottamista.

Hänen ohjeensa ovat ihmisen luontaiseen uteliaisuuteen vetoavan digitaalisen tiedonvälityksen ja konsumerismiin perustuvan kapitalistisen markkinatalouden aikana hyvin ajankohtaisia ja vastakulttuurisia. Tuomas neuvoo pelkistämään elämää ja olemaan sisäisesti tyytyväinen.

Vaikka kristillisen askeesin tarkoitus liittyy ihmisen jumalasuhteeseen, Tuomaan ohjeilla voidaan nähdä liittymäkohtia myös sekulaariin elämän  "downsiftaukseen" eli "leppoistamiseen". Joskus vähemmän on enemmän. Jeesuksen sanoin henki on yhä enemmän kuin ruoka ja ruumis enemmän kuin vaatteet (Matteus 6:25). ”Leppoistaminen” voi mahdollistaa syvemmän rukouselämän.

4.3. Ristin Johannes

Vanhasta klassisesta viisaudesta voidaan mainita vielä katolilaisen Ristin Johanneksen (1542-1591) opetus sielua kohtaavasta pimeästä yöstä. Rajoitun kuvaamaan aloittelijoiden tavallisesti kohtaamaa ensimmäistä yötä (aistien yö), sillä en ole kokenut henkilökohtaisesti pidemmälle edistyneiden kohtaamaa henkisesti huomattavasti vaikeampaa toista pimeää yötä (hengen yö) enkä sen tähden osaa oikein mieltää sitä, saati kuvata sitä omakohtaisesti.

Ensimmäinen pimeä yö on henkisesti vaikea tila, johon Jumala johtaa omansa puhdistaakseen aloittelevia kilvoittelijoita ylpeydestä, ahneudesta, irstaudesta, vihamielisyydestä, kohtuuttomuudesta, kateudesta ja tympeentymisestä (vrt. seitsemän kuoleman syntiä). Pimeässä yössä ei ole kyse tavanomaisesta elämään liittyvästä melankoliasta tai oireilevasta fyysisestä terveydestä, vaan Jumalan työstä. Kyse ei ole siitä etteikö ihminen pyrkisi Jumalaa lähelle, vaan pimeä yö kohtaa juuri rukoilijan, joka tahtoo tuntea Jumalan ja kilvoitella kristittynä.

Tähän yöhön liittyy mm. hengellistä kuivuutta ja tyhjyyttä sekä kyvyttömyyttä rukoilla Jumalaa ja mietiskellä häntä. Jumala vetää läsnäolonsa tunnon pois. Ihminen voi silloin pelätä että Jumala on kääntänyt hänelle selkänsä. Hänen tulee kuitenkin olla kärsivällinen ja luottaa levollisesti Jumalaan. Kyse Jumalan rakastavasta tarkoituksesta saattaa omansa syvempään rakkauden yhteyteen, joka ei ole riippuvainen tunteista ja ajatuksista. Tämän lisäksi yön tarkoitus on itsetuntemuksen lisääminen, sen tiedostaminen että olemme uskovinakin kurjia ja viheliäisiä. Tätä "hengellisen erämaan" tietä ovat monet käyneet ennen meitä. Mikäli tiedostamme sen mitä meille on tapahtumassa, emme hätäile, vaan voimme saada lohtua näihin kohtaamiimme raskaampiin päiviin.

5. Lopuksi

Kristillisen kirkon traditiolla on ajatonta merkitystä kristilliselle hengellisyydelle. Toivottavasti yllä sanottu on antanut pienen aavistuksen siitä miten historiassa on ymmärretty rukouksen luonnetta ja hengellisiä harjoituksia.

6. Lähteet

Holt, B. P.
2017 A Brief History of Christian Spirituality, 3. p.
         Minneapolis, Fortress.

McGrath, A. E.
1999 Christian Spirituality: An Introduction.
         Oxford, Blackwell.

Pyhän Benedictuksen luostarisääntö.
2010 Helsinki, Basam Books.

Ristin Johannes
2004 Pimeä yö.
         Helsinki, Kirjapaja.

Tuomas Kempiläinen
2006 Kristuksen seuraamisesta.
         Helsinki, Kirjapaja.

Wikström, O.
1995 Häikäisevä pimeys: Näkökulmia hengelliseen ohjaukseen.
         Helsinki, Kirjaneliö.