keskiviikko 13. tammikuuta 2021

Matteus 4:1-11: Kristuksen kiusaukset

Suomen Viikkolehti 13.01 2021

Mutta Jeesus vastasi: ”On kirjoitettu: ’Ei ihminen elä ainoastaan leivästä, vaan jokaisesta sanasta, joka lähtee Jumalan suusta.’” (Matt. 4:4)

Raamatun kertomus puhuu Kristuksen kiusauksista, ei suoraan meidän elämästämme. Voimme kuitenkin oppia Jeesuksen esimerkin avulla miten meidän tulee toimia kiusauksissa. Jeesus vetosi Raamatun teksteihin. Meidänkin tulee viipyä niiden äärellä ja tarkata Jumalan puhetta.

Uskomme aitouden testi

Jeesus oli juuri aloittanut julkisen toimintansa. Hän oli ollut Jordanilla Johanneksen kastettavana. Pyhä Henki oli laskeutunut hänen ylleen ja Isän ääni oli kuulunut taivaasta: ”Tämä on minun rakas Poikani, johon minä olen mieltynyt.” Sitten Pyhä Henki vei Jeesuksen erämaahan.

Jumala ei koskaan ole kiusausten lähde. Kuitenkin hän sallii kiusausten tulla koetellakseen omiaan. Saatana pyrki viettelemään Jeesuksen syntiin, mutta Jumalan tarkoitus oli koetella Jeesusta, jotta Jeesus osoittautuisi luotettavaksi. Samalla Jeesuksen oikeamielinen luonne sai vahvistua.

Jumala sallii meitäkin kiusattavan. Niissä paljastuu millaisia todella olemme. Niissä testataan uskomme aitoutta. 

Kun Jumala kutsuu meidät työhönsä ja antaa voimansa, hän myös koettelee. Jumala sallii meille koetuksia, mutta valmistaa myös ulospääsyn niistä. Kun selviämme koetuksista, mekin vahvistumme.

Jumala sallii meille erämaata. Hän peittää kasvonsa. Tämä on kristittyjen kokemus halki vuosisatojen. Jumalan tarkoitus opettaa meitä luottamaan häneen ­— elämään hänen lupaustensa varassa. Erämaassa opimme tuntemaan Jumalaa ja uskostamme tulee kestävää. 

Näin hän kasvattaa ja lujittaa meitä.

Muuta kivet leiviksi!

Jeesus paastosi niin kauan, että hän kulutti loppuun kehon rasvan. Sen jälkeen tuli sietämätön näläntunne. Kun Jeesus oli kaikkein heikoimmillaan, kiusaaja iski täysillä. ”Kun nyt kerran olet Jumalan Poika, miksi et ruoki itseäsi? Muuta kiviä leiviksi!”

Jeesus muutti myöhemmin veden viiniksi ja ruokki kansanjoukkoja. Hän olisi kyennyt käyttämään voimaansa hyödykseen. Mutta se ei ollut Jumalan tahto. Jeesus ei tehnyt mitään, mitä ei nähnyt Isän tekevän. Hän toimi aina Isän aloitteesta Pyhän Hengen voimassa ja johdatuksessa.

Heittäydy alas!

Seuraavaksi Paholainen vei Jeesuksen Jerusalemin temppelin katolle. Hän ehdotti, että Jeesus osoittaisi kiistattomasti messiaanisuutensa hyppäämällä alas. Hän siteerasi Raamattua ja kehotti Jeesusta luottamaan siihen, mitä on kirjoitettu.

Jo juutalaiset rabbit tiesivät, että Paholainen tuntee Raamattua. Kun Saatana lainasi Raamattua, hän ei ottanut huomioon asiayhteyttä. Hän käytti Raamattua vastoin Raamattua. Psalmi 91 puhuu Jumalan enkelien suojelusta vaaratilanteissa, ei Jumalan koettelemisesta.

Jeesus tunsi kirjoitukset ja ymmärsi, että tekstejä tulee tulkita uskollisena niiden todelliselle tarkoitukselle. Hän torjui väärän tulkinnan toisella raamatunkohdalla, joka kieltää koettelemasta Herraa.

Hän osoitti että Saatanan tulkinta oli ristiriidassa tämän toisen kohdan kanssa. Jeesus tunsi kirjoitukset ja koki niissä Jumalan puhetta. 

Myös meidän on tärkeää tuntea Raamatun tekstejä ja tulkita niitä vastuullisesti — kirjoittajien tarkoituksesta ja koko Raamatun kontekstista käsin Pyhän Hengen antamalla ymmärryksellä.

Polvistu eteeni ja kumarra minua!

Lopuksi Paholainen vei Jeesuksen näyssä korkealle vuorelle ja näytti hänelle maailman valtakunnat ja niiden loiston. Saatana tarjosi niitä Jeesukselle, jos hän vain kumartaisi tätä.

Jeesus sanoi myöhemmin Paholaista ”tämän maailman ruhtinaaksi”. Paholainen tarjosi nopeaa tietä valtakunnan saamiseen.

Jeesus käski Saatanaa menemään pois ja siteerasi vielä kolmannen kerran Raamattua: ”Yksin Jumalaa tulee kumartaen palvoa.” Kertomus päättyy sanoihin: ”Silloin Paholainen jätti Jeesuksen rauhaan, ja hänen luokseen tuli enkeleitä, jotka palvelivat häntä.” 

Vaikka Jumala oli ollut vaiti, hän oli ollut koko ajan läsnä. Kun koetus oli ohi, hän antoi enkeleilleen käskyn auttaa nälän piinaamaa Poikaansa.

Hyvä suunnitelma ja tarkoitus

Jeesus oli aidosti ihminen. Hänellä oli tavattoman vaikea kutsumus. Jeesus olisi voinut välttää ristin, mutta silloin meistä kenelläkään ei olisi toivoa. Hän ei kuitenkaan tehnyt kompromissia Pahan kanssa, vaan seurasi uskollisesti Jumalan hyvää tahtoa. 

Kristus tuotti Saatanalle lopullisen tappion ristinkuolemallaan ja ylösnousemuksellaan.

Jeesus sai lopulta valtakunnan. Se koostuu niistä, jotka alistuvat hänen valtaansa, koska rakastavat häntä. Jeesus ei hallitse väkivallalla ja pakolla, vaan rakkaudella ja hyvyydellä. Meidät on lähetetty kutsumaan toisiakin sisään tähän valtakuntaan.

Koska Jeesus on kokenut kiusausten täyden voiman, hän voi paremmin ymmärtää ja auttaa meitä. Hän on armollinen ylipappi ja tietää heikkoutemme.

Hän kesti kiusaukset. Me emme aina kestä. Hän on synnitön. Me emme sitä ole. Hän tiesi kuka hän oli ja mitä hän oli tekemässä. Me emme aina tiedä keitä olemme ja mitä olemme tekemässä.

Jumala kuitenkin tahtoo vahvistaa ja johdattaa meitä. Hän puhuu meille — silloinkin kun hän on vaiti. Hänellä on hyvä suunnitelma ja tarkoitus. Olemme hänelle hyvin rakkaita. Meidän ei tule lannistua ja masentua. Mekin saamme periä valtakunnan.

Juha Mikkonen
Kirjoittaja on Suomen Vapaakirkon pastori ja teologian jatko-opiskelija Keuruun Iso Kirja -opistolla.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti