Matteus 17:1–8: Kristuksen kirkastuminen

Suomen Viikkolehti 20.01 2021

”Tämä on minun rakas Poikani, johon minä olen mieltynyt. Kuulkaa häntä!” (Matt. 17: 5b)

Muutos on aina haastavaa. Tutut asiat tuovat turvallisuuden tunnetta. Maailma kuitenkin muuttuu nopeasti ja meidänkin on reagoitava muutokseen niin yksilöinä kuin yhteisöinä. Kristuksen kirkastumisessakin oli kyse muutoksesta, jonka opetuslapset kohtasivat.

Jumala haastaa meitä muuttumaan myös tänään. Meidän tulee antaa Raamatun tekstien haastaa yhä uudelleen ymmärrystämme uusissa tilanteissa. Jumala on aina enemmän kuin saatamme käsittää. Meidän tulee antaa hänen näyttää meille enemmän itsestään.

Jumala suojelee omiaan

Nykykulttuurissa Jumalaa saatetaan pitää suhteellisen harmittomana. Tämä käsitys ei kuitenkaan saa tukea Raamatun teksteistä. Ajatellaan vaikka niitä tekstejä, joissa Jumalaa kuvataan hurjana soturikuninkaana, joka tekee nuolensa teräviksi ja tähtää jumalattomia. Tai niitä, joissa Jumalaa kuvataan villinä leijonana, joka karkaa luopuneen kansansa kimppuun. Hän ei ole kesy.

Nämäkin kuvaukset Jumalasta ovat meille sikäli turvallisia, että on turvallista olla hurjan soturikuninkaan seurassa, jos on hänen lapsensa. Tai villin leijonan seurassa, jos kuuluu tämän pentueeseen. Silloin ollaan turvassa. Jumala suojelee kyllä omiaan.

Opetuslasten käsitykset haastettiin

Kuvaus Kristuksen kirkastumisesta kertoo meille siitä, että Jeesus on enemmän kuin opetuslasten ymmärrykseen mahtui. He ymmärsivät jo, että Jeesus on Messias, mutta he ajattelivat hänen olevan Israelille luvattu vapauttaja, joka ajaa viimein roomalaiset pois pyhältä maalta ja jälleenrakentaa daavidilaisen kuningaskunnan. He tarvitsivat kokemuksen Kristuksen kirkastumisesta tullakseen haastetuiksi.

Kirkastusvuori ei ollut kevyt ja helppo kokemus. Jeesus, joka oli ehkä saattanut tuntua tutummalta ja turvallisemmalta, muuttuikin ulkoiselta olemukseltaan loistaen kirkkautta kuin aurinko. Jeesus keskusteli yhdessä kauan sitten eläneiden profeettojen kanssa.

Jumalan rakkaus on turvallista

Pietari ymmärsi, että hetki oli erityinen ja ehdotti, että hän rakentaisi Jaakobin ja Johanneksen kanssa muistomerkin — kullekin profeetalle oman lehtimajansa. Kenties hän halusi myös viipyä kokemuksessa. Mutta hän ei tiennyt mitä puhui.

Samassa heidät verhosi loistava pilvi ja opetuslapset pelästyivät suuresti ja heittäytyivät kasvoilleen maahan. Jumala sanoi: ”Tämä on minun rakas Poikani, kuulkaa häntä.” Kristus on siis vertaamattomasti enemmän kuin Mooses ja Elia. Tämä oli myös nuhde Pietarille, joka ei ollut aiemmin kuunnellut Kristusta, kun tämä puhui kärsimystiestään.

Lopulta Jeesus tuli ja kosketti opetuslapsiaan ja sanoi: ”Älkää pelätkö.” Kun opetuslapset nostivat katseensa, he näkivät ainoastaan Jeesuksen. Vaikka Jumalan kohtaaminen ravistelee meitä perinpohjaisesti, hänen rakkautensa on sittenkin turvallista.

Johannes kirjoitti myöhemmin evankeliumissaan, kun oli jo vuosia pohtinut Jeesuksen persoonaa hänen ylösnousemuksensa valossa, että Jeesus on lihaksi tullut Jumalan Sana ja itse Jumala.

Kertomuksessa kirkastusvuoren tapahtumista on paljon samaa kuin Ilmestyskirjassa, jossa kuvataan ylösnousseen Kristuksen ilmestymistä Johannekselle Patmoksella. Sekään ei ollut kevyt ja helppo kokemus.

Kutsuttuina palvelemaan

Meilläkin on omat kokemuksemme Jumalasta. Tosin ei niin mahtavia kuin Pietarilla, Jaakobilla ja Johanneksella, mutta kuitenkin meillä niitä on. Tai sitten meillä ei ole. Sitäkään ei tarvitse nähdä ongelmana. Vaellamme uskossa emmekä näkemisessä. Jeesus sanoi Tuomakselle: ”Sinä uskot, koska sait nähdä minut. Autuaita ne, jotka uskovat, vaikka eivät näe.” (KR 92)

Kokemukset kirkastusvuorella menivät ohi. Voimakkaatkaan Jumalan kohtaamiset eivät kestä loputtomiin. Tarvitsemme Jumalan kohtaamista, mutta laskeudumme kohtaamisista arkeen toteuttamaan kutsumustamme ja palvelemaan lahjoillamme lähimmäisiä. 

Älä pelkää muutoksia

Aito Jumalan kohtaaminen herättää hänen omissaan syvää kunnioitusta ja tietoisuutta Jumalan hyvyydestä, ei pelonsekaista hätää ja kauhua. Kun anglikaanipappi, metodistikirkon isä, John Wesley koki kääntymyksen, hän sanoi: ”Vaihdoin orjan pelon lapsen pelkoon.” On myös sanottu: ”Orja pelkää, kun hänen isäntänsä on läsnä, lapsi pelkää kun isä on poissa.”

”Älä pelkää” on Raamatun useimmin toistuva käsky. Jumala tahtoo sanoa myös sinulle: ”Älä pelkää.” Se ei ole uhkaus, ”et saa olla peloissasi, tai muutoin…”, vaan rohkaisu: ”Sinun ei tarvitse olla peloissasi.”

Kyllä meitäkin saattaa pelottaa, ainakin joskus. Mutta Isä ottaa syliin ja lohduttaa. Hänen kosketuksessaan on jotain tavattoman hoitavaa. Siihen liittyy tietoisuus, että hän tietää mitä taisteluja käymme läpi. Hän ymmärtää meitä ja on myötätuntoinen meitä kohtaan.

Meidän ei tarvitse pelätä muutoksia. Meidän ei tarvitse olla huolissamme tulevaisuudesta. Ei ole syytä pelätä, koska Jumala on puolellamme. Kristus on käynyt läpi kuoleman. Hän kärsinyt puolestamme ja voittanut synnin, kuoleman ja perkeleen vallat. Hän on ylösnoussut Herra. Hän on meidän kanssamme nyt ja aina. Ja hän vie meidät ikuiseen kirkkauteen.

Juha Mikkonen

Kirjoittaja on Suomen Vapaakirkon pastori ja teologian jatko-opiskelija Keuruun Iso Kirja -opistolla