Puhe Keuruun vapaasrk:lla 15.1.2021
On hyvä muistaa että Efesolaiskirje on vankilakirje. Paavali odotti tuomiota ja oli kuitenkin levollinen ja ylisti. Mekin saamme olla levollisia mitä elämässämme onkaan. Jos on vaikeaa, saamme valittaa. Raamatussa on valituspsalmeja ja muitakin valituksia. Saamme näyttää Jumalalle tunteemme ja olla hänen edessään paljaita.
Paavali käsittelee lukemamme tekstin aluksi seurakunnan yhteyttä ja ykseyttä. Jumalan tarkoitus on että hänen seurakuntansa olisi yksi. Usein vapaissa suunnissa pidämme sanasta yhteiskristillinen, mutta saatamme hieman vierastaa sanaa ekumenia. Luterilaisilla on joskus toisinpäin. Näitä sanoja ei tarvitse kuitenkaan säikkyä.
Ekumenian tarkoituksena ei nähdäkseni voi olla yhden ainoan ison kirkko-organisaation rakentaminen. Se ei ole realistista eikä mielestäni edes tavoiteltavaa. Olemme aika erilaisia eri tunnustuskunnissa. Yhteiskristillisyys voidaan nähdä yksittäisten, eri seurakuntiin kuuluvien kristittyjen epävirallisempana käytännön ekumeniana. Ekumenia voidaan puolestaan nähdä kirkkokuntien välisenä hieman virallisempana yhteiskristillisyytenä.Meillä kristityillä on erilaisia opillisia käsityksiä, tulkintoja Raamatusta, erilaisia liturgisia perinteitä ja erilaisia kulttuurisia tapoja. Voimme silti ainakin käydä vuoropuhelua keskenämme ja rukoilla yhdessä yli kirkkokuntarajojen. Suomen Vapaakirkko on Suomen ekumeenisen neuvoston jäsen.
Pidän sitä hyvänä asiana. Se esimerkiksi auttaa että voimme yhdessä toisten kristittyjen kanssa antaa julkilausumia. Esimerkiksi kun turvapaikanhakijoita kääntyy Kristuksen puoleen ja tulee uskoon, ja palauttaminen kotimaahan olisi vaarallista, Suomen ekumeenista neuvoston kannanottoa kuullaan enemmän kuin ainoastaan Suomen Vapaakirkkoa.
Yhteyden puute syö julistukseltamme uskottavuutta. Kristittyjen yhteys on puolestaan vahva todistus maailmalle siitä että olemme eroistamme huolimatta yhtä Jumalan kansaa. Jeesus sanoi että meidät tunnetaan hänen opetuslapsikseen keskinäisestä rakkaudesta.
Seurakunta ei ole ainoastaan samalla tavoin ajattelevien puolue tai yhteisestä toiminnasta kiinnostuneiden järjestö, vaan seurakunta on Kristuksen ruumis, joka elää Jumalan sanasta ja Pyhän Hengen todellisuudesta. Jumala itse on meissä. Aina kun olemme koolla, hän on erityisellä tavalla läsnä.
Suomen Vapaakirkko tunnustaa Apostolisen uskontunnustuksen mukaista uskoa. Apostolinen uskontunnustus on yksi vanhoista kristillisiä uskontunnustuksia, joita kutsutaan ekumeenisiksi uskontunnustuksiksi, koska ne ovat todella yleisesti hyväksyttyjä.
Apostolisen uskontunnustuksen lisäksi ekumeenisiin uskontunnustuksiin kuuluu Nikaian uskontunnustus ja Athanasioksen uskontunnustus. Kannattaa lukea niitä. Niissä on muunmuassa Kolminaisuudesta ja Kristuksen jumaluudesta ja ihmisyydestä todella mielenkiintoisia muotoiluja. Näissä vanhoissa kristillisissä uskontunnuksissa sanotaan, että seurakunta on yksi, pyhä, yhteinen ja apostolinen.
Seurakunta on yksi, vaikka nykyisin onkin institutionaalistisesti epäyhtenäinen. Emme ole samaa organisaatiota. Meitä on luterilaisia, helluntailaisia, ortodokseja ja vapaakirkollisia jo pelkästään Keuruulla. Voimme kuitenkin puhua seurakunnan ykseydestä. Koemme uudestisyntyneinä kristittyinä yhteyttä toisiimme, koska olemme Kristuksessa. Pyhä Henki yhdistää kaikkia uskovia. Kristittyjen hajaannuksen aika tulee myös kerran päättymään, kun Kristus palaa takaisin maanpäälle. Kaikki Herran opetuslapset riippumatta siitä mikä "kyltti on seurakunnan ovessa". Koko Jumalan kansa on yhtä näkyvästi ja ikuisesti.
Seurakunta on pyhä. Pyhällä tarkoitetaan Jumalalle erotettua, pyhään tarkoitukseen vihittyä. Seurakunta on pyhä, vaikka me seurakunnan jäsenet olemme syntisiä. Seurakunta on usein hyvin vajavainen. Sen edustajien virheisiin on helppoa pettyä. Seurakunnan pyhyys on Kristuksen läsnäoloa meissä. Jumala on erottanut meidät maailmasta julistamaan hänen pelastavaa armoaan maailmalle. Jumala kutsuu meitä omistautumaan kokonaisvaltaisesti hänelle.
Seurakunta on yhteinen tai yleinen. Tämä tulee latinan sanasta catholicus, katolinen. En tarkoita sanalla katolinen roomalaiskatolisuutta, vaan että seurakunta on yhteinen tai yleinen. Seurakunta on kaikkialla sama. Jokainen paikallisseurakunta ilmentää maailmanlaajuista seurakuntaa ja edustaa Kristusta. Seurakunta on myös maailmanlaajuinen. Seurakunta on kaikilla mantereilla.
Uskonpuhdistajat pitivät itseään katolisina, koska he säilyttivät kristillisen opin ja käytänteet. He katsoivat edustavansa alkuperäistä kristinuskoa. Uskollisuus raamatulliselle ja kristilliselle opille ja käytänteille oli heille institutionaalista jatkuvuuttakin tärkeämpää. Sen vuoksi he saattoivat uudistaessaan seurakuntaa katkaista institutionaalisen yhteyden roomalaiskatoliseen kirkkoon, kun tuli vakava yhteentörmäys kun roomalaiskatolinen kirkko torjui heidän uudistuspyrkimyksensä. Kristikunnan hajaannukseen liittyy myös kipua, mutta meitä kutsutaan olemaan yhtä totuudessa ja rakkaudessa.
Seurakunta on apostolinen. Seurakunta on perustettu apostolisen todistuksen varaan. Roomalaiskatolilaiset ja ortodoksit ajattelevat että apostolisuus tarkoittaa historiallista jatkumoa, apostolista suksessiota piispojen vihkimysten kautta - piispat vihkivät uusia piispoja ja he vihkivät uusia piispoja. Protestantit ajattelevat yleensä, ja niin ajattelemme myös Suomen Vapaakirkossa, että apostolisuus tarkoittaa uskollisuutta apostolien kirjoitusten opetuksille ja käytännöille Uudessa testamentissa. Korostamme paljon Raamatun arvovaltaa ja asemaa.
Paavali kuvaa seuraavaksi tekstissämme Kristusta voittoisana kuninkaana, joka ottaa sotasaalilta viholliselta. Mekin olemme sotasaalista viholliselta kun Kristus on ottanut meidät omakseen.. Hän ”kuolemalla kuoleman voitti”, kuten ortodoksit hyvin laulavat. Uskontunnustuksessa lausumme: "Kristus astui alas tuonelaan." Ajattelen tuonelaa enemmän olotilana kuin fyysisenä paikkana. Kristus todella kuoli ja hänet haudattiin, mutta hän nousi ruumiillisesti kuolleista ja on herättävä meidätkin ylösnousemuksessa viimeisenä päivänä.
Sitten Paavali luettelee erilaisia palvelutehtäviä. Hän mainitsee ensimmäiseksi apostolit. Kreikan sana apostolos tarkoittaa ”lähettiläs”. Hän on henkilö, joka on lähetetty toteuttamaan erityistä tehtävää, ja jolla on tämän tehtävän suorittamiseen tarvittavat valtuudet lähettäjältään. Sanaa käytetään Uudessa testamentissa Kristuksen erityisesti kutsumista kahdestatoista opetuslapsesta ja Paavalista, jotka saivat valtuutuksensa suoraan Herralta, mutta myös seurakuntien lähettiläistä.
Karismaattisessa kristillisyydessä on joskus keskusteltu siitä, onko apostolin palvelutehtävä yhä voimassa, onko yhä apostoleja. Mielestäni on selvää, että ei ainakaan samassa merkityksessä kuin Uuden testamentin aikaan. Apostolit ja heidän lähimmät seuraajansa kirjoittivat Uuden testamentin. Raamattua ei enää kirjoiteta lisää. Siihen ei lisätä uusia osia, uutta ilmoitusta.
Raamatun valossa tarkastelemme kaikkea kristillistä opetusta ja koko todellisuutta. Raamatusta nousee kristillinen maailmankuva ja etiikka. Ihan samanlaista apostolin arvovaltaa ei enää ole yhdelläkään kristityllä. Oikea apostolisuus on uskollisuutta apostolien opetuksille Uudessa testamentissa. Toki apostolit tunnustivat Jeesuksen tavoin myös Vanhan testamentin. Vanha testamentti oli apostoleille ja Kristukselle heidän Raamattunsa.
Pyhä Henki tekee ihmeellisiä asioita palvelijoidensa kautta myös tänä päivänä ja apostolinen palvelutyö jatkuu siinä mielessä, että Pyhä Henki toimii yhä ihmisten välityksellä. Joskus lähetyskentillä on koettu mahtavia asioita myös lähihistoriassa. Lähetystyöntekijä on seurakunnan lähetti, eli apostoli. Jumala ja seuranuta on kutsunut hänet ja lähetettänyt hänet viemään evankeliumin sanomaa ja istuttamaan uusia seurakuntia ja auttamaan niitä kasvamaan itsenäisiksi toimijoiksi.
Paavali mainitsee seuraavaksi profeetat. Profeetat julistivat sanomia Herralta. Heitä oli Vanhan testamentin aikaan ja Uuden testamentin aikaan. Apostolien teot 11:27, 28: Tuohon aikaan tuli Jerusalemista profeettoja Antiokiaan. Muuan heistä, nimeltään Agabos, ilmoitti Hengen vaikutuksesta, että koko maailmaan oli tuleva suuri nälänhätä. Näin tapahtuikin Claudiuksen aikana.
Kirkkohistoria tuntee myöhempiäkin esimerkkejä siitä, kuinka Jumala on ilmoittanut tulevia tapahtumia palvelijoilleen. Edesmennyt evankelista Billy Graham mainitsee kirjassaan Pyhän Hengen lahja esimerkin Grönlannin lähetystyön uranuurtajasta nimeltä Hans Egede. Kerrotaan että hän profetoi ruokalaivan saapuvan, kun oltiin lähellä nälkäkuolemaa. Tämä tapahtui 1700-luvulla.
Eräs helluntailainen mummo kertoi minulle vuosia sitten, kuinka hän rukoili nuorempana hartaasti miehensä uskoontulon puolesta tultuaan itse uskoon ja toivoi kovin että hänen miehensä tulisi uskoon. Eräs julistaja profetoi miehelle hengellisessä tilaisuudessa Leppävirralla suoraan hänen elämästään vaikka ei tiennyt hänen asioitaan. Kun mies oli lähdossä, julistaja tuli vielä erikseen sanomaan miehelle ”se kenestä puhuin, olet sinä”. Mies antoi elämänsä Jeesukselle ja hänen vaimonsa oli hyvin iloinen.
Paavali mainitsee evankeliumin julistajat eli evankelistat. Evankelista on valtuutettu hyvän sanoman tuoja. Jumala varustaa joitakin kristittyjä aivan erityisellä tavalla julistamaan kristinuskon perussanomaa ihmisille, kertomaan Kristuksesta joka antaa synnit anteeksi. Apostolien teoissa mainitaan Filippos, joka julisti suuremmille ihmisryhmille, mutta kohtasi myös yksilöitä. Hänellä oli palo että hän halusi kertoa evankeliumia kaikille. Paavali kirjoittaa 2. Timoteuskirjeen luvun 4 jakeessa 5 (KR38): Ole sinä raitis kaikessa, kärsi vaivaa, tee evankelistan työ, toimita virkasi täydellisesti.
Evankelista vetoaa ihmisten tahtoon ja ymmärrykseen ja myös tunteisiin - koko persoonaan. Kuulijat joutuvat usein evankeliumin julistuksen alla valinnan paikalle - ottavatko he vastaan Kristuksen vai torjuvatko he Kristuksen? Vai viivyttelevätkö he yhä ratkaisuaan?
Evankelioiminen ei kuitenkaan ole ainoastaan harvojen erityiskutsumus. Jumala kutsuu meitä jokaista todistamaan sanoin ja teoin Kristuksesta, kunkin meistä siinä elämänpiirissä jossa olemme. On hyvä muistaa, että lahjakkainkaan evankelista ei voi tehdä toisesta ihmisestä kristittyä. Ainoastaan Pyhä Henki voi synnyttää ihmisissä pelastavan uskon Jeesukseen. Mutta saamme kertoa evankeliumia ja rukoilla ihmisten puolesta ja palvella heitä.
Paavali mainitsee seuraavaksi paimenet. Sana pastori tulee latinasta ja tarkoittaa paimenta. Uskovat kasvavat seurakunnassa paimenten johdolla. Paimenuus on lahja. Myös henkilöllä, jota ei olla valittu vanhimmiston jäseneksi tai seurakunnan työntekijäksi, voi olla paimenen lahja. Kyse ei ole niinkään arvonimestä, vaan enemmän palvelutehtävästä ja asemasta uskonyhteisössä. Toki vanhimmat ovat paimenia ja seurakunnan työntekijät ovat usein paimenia. Heillä on tämä lahja ja heidän asemansa on tunnustettu uskonyhteisössä.
Paimenten tehtäviin kuuluu laumasta huolehtiminen ja lauman suojeleminen. Kaikessa seurakuntatyössä, erityisesti lapsi- ja nuorisotyössä sekä sielunhoitotyössä tarvitaan paimenia. Pienryhmien vetäjilläkin on hyvä olla tämä lahja. Jeesus Kristus on ylipaimen ja hän kutsuu ja varustaa seuraajistaan apupaimenia.
Paavali kirjoittaa 1. Tessalonikalaiskirjeessä 5:12: Pyydämme teitä, veljet [ja sisaret], pitämään arvossa niitä, jotka keskuudessanne näkevät vaivaa, toimivat teidän johtajinanne Herran nimissä ja ojentavat teitä.
Lopuksi Paavali mainitsee opettajat. Opettaminen on Pyhän Hengen antama kyky auttaa toisia ymmärtämään Raamatun ja kristinuskon sisältöä ja myös soveltamaan sitä käytännön elämään. Raamattu sisältää paljon syvällistä teologiaa, joka on samalla hyvin käytännönläheistä.
Raamatun kirjoittajat eivät olleet niinkään filosofisia ajattelijoita, jotka rakensivat järjestelmällisesti teologisia systeemejä. He olivat enemmän käytännön ihmisiä. Uuden testamentin kirjoittajat kuvasivat tapahtumia joita he olivat saaneet itse todistaa. Kun seurakunnissa oli ongelmia, apostolit kirjoittivat niille kirjeitä ja ratkoivat niitä.
Oikea tieto auttaa hengellisessä kasvussa ja on suojaksi harhaopeilta. Teologian opiskelu voi olla suureksi avuksi opettamisessa, mutta se ei yksin riitä. Opettaja tarvitsee Pyhän Hengen apua, hänen johdatustaan ja vaikutustaan, hänen voimaansa ja voiteluaan.
Raamatussa varoitetaan ryhtymästä opettajaksi liian kevyin perustein. Jaakob sanoo kirjeessään 3:1,2: Veljeni, kovin monien teistä ei pidä ryhtyä opettajiksi, sillä te tiedätte, että meidät opettajat tullaan tuomitsemaan muita ankarammin. Kaikkihan me hairahdumme monin tavoin.
Nuorempana mietin joskus tätä että uskallanko. Mutta eräs vanhempi kristitty sanoi että Jaakob ei tässä kiellä ryhtymästä opettajaksi, vaan että siihen liittyy suuri vastuu. Myös opettajia tarvitaan ja kun Jumala kutsuu palvelutehtävään, kutsuun tulee vastata. Leivisköillä on hyvä asioida. Pentti Rantanen opetti minua Suomen teologisella opistolla, hän sanoi kerran: "Joka tekee vähän, tekee vähän virheitä, joka tekee paljon, tekee paljon vihreitä, joka ei tee mitään, tekee suurimman virheen."
Raamatussa varoitetaan myös valheapostoleista, vääristä profeetoista, harhaopettajista sekä kelvottomista paimenista. Aika suoraa puhetta! Siksi on tärkeää koetella Herran nimessä profetoivia, Raamattua opettavia ja hengellisiä johtajia yhdessä seurakuntana. Myös minua ja opetustani on hyvä arvioida. Saa kysyä ja kyseenalaistaa. Opimme ja kasvamme yhdessä. Ajassamme on erilaisia virtauksia, joita täytyy syytä tarkastella Raamatun valossa kriittisesti. Se on suotavaa. Jeesus sanoi hedelmästään puu tunnetaan. Hedelmän laatu käy ilmi ajallaan kun sitä tarkkaillaan.
Alkuseurakunnassa ei ollut vielä jakoa papistoon ja maallikoihin, vaan kaikki kristityt olivat pappeja. Uudessa testamentissa ei esiinny vielä sellaista pappisvihkimystä kuten myöhemmin kirkkohistoriassa. Pyhä Henki ja seurakunta valitsivat ihmisiä erilaisiin tehtäviin. Seurakunta oli karismaattinen yhteisö, jossa kullakin oli jotain annettavaa. Jokaisella oli omat lahjansa ja oma palvelutyönsä.
Kuitenkin Uudesta testamentista nousee myös ajatus seurakunnallisista rakenteista. Rakenteet eivät ole hylättäviä. Jo evankeliumiteksteissä on havaittavissa tiettyä järjestäytymistä. Jeesuksella oli 12 hyvin läheistä opetuslasta, joista 3 oli aivan erityisen läheisiä. Jeesuksella oli kuitenkin muitakin opetuslapsia. Oli opetuslapsipiiri. Jeesus on Jumala mutta tuli ihmiseksi. Ihminen ei voi olla kerralla kovin läheinen kovin monelle. Hän otti lähelleen 12 ja valtuutti heidät erityisesti.
Tarvitsemme johtajuutta ja tehtävien ja vastuiden jakoa. Kukaan meistä ei voi tehdä kaikkea. Uudessa testamentissa mainitaan kaitsijat, vanhimmat ja paimenet. Nimitykset viittavat nähdäkseni samoihin tehtäviin. Kyse on seurakunnan johtamisesta. Nämä termit esiintyvät monikossa. Uuden testamentin aikaan seurakunnissa oli kollegiaalinen piispuus eli tiimijohtajuus. Vanhinten lisäksi mainitaan Uudessa testamentissa usein myös diakonit.
Seurakunnan sisäinen elämä on tärkeämpää kuin ulkoiset rakenteet. Ne eivät kuitenkaan ole toistensa vastakohtia. Seurakunnassa tarvitaan niin Pyhän Hengen suoraa puhetta kuin myös kypsien hengellisten vaikuttajien vastuullista johtajuutta. Pyhän Hengen johdatus ja seurakunnalliset rakenteet eivät siis sulje toisiaan pois. Terveet ja toimivat rakenteet ja toimintatavat tuovat turvaa. Ne suojaavat ja tukevat seurakunnan hengellistä elämää. Ihmisruumissakin on luita, lihaksia ja jänteitä, jotka pitävät meitä kasassa. Voimme lukea seurakunnan rakenteista jo Uuden testamentin lehdiltä.
Alkuseurakunnan organisaatio oli yksinkertainen. Se nousi käytännön tarpeista. Alkuseurakunnassa kokoonnuttiin yhteen ja vietetiin ehtoollista tiettyinä päivinä, perustettiin yhteinen rahasto, pidettiin virallista luetteloa leskistä, johon kuuluvat saivat avustusta seurakunnalta, järjestettiin keräys köyhemmille kristityille ja valittiin edustajia viemään sitä perille, valittiin seurakuntiin johtajia, kutsuttiin kokoon seurakuntien edustajia tekemään yhteisiä päätöksiä ja seurakunnilla oli myös keskinäistä kirjeenvaihtoa ja muuta yhteydenpitoa.
Suomen Vapaakirkossa pyrimme seuraamaan Uuden testamentin periaatteita seurakunnan elämässä. Seurakuntamme ovat itsenäisiä. Kirkolliset rakenteemme ovat verrattain kevyet. Teemme kuitenkin seurakuntien kesken paljon keskinäistä yhteistyötä ja yhteisiä päätöksiä jotka koskee koko kirkkokuntaa.
Yhdessä voimme tehdä enemmän Suomessa ja ulkomailla kuin ainoastaan yksittäisinä seurakuntina. Lähetyskentillä meillä on useita yhteistyökumppaneita. Meillä on myös oma lehti, Suomen Viikkolehti, ja kustantamo Päivä, joka kustantaa kirjoja. Meidänkin järjestäytymisemme on noussut käytännön tarpeista.
Kaikkien palvelutehtävien tarkoitus on mahdollistaa että kukin saa palvella lahjoillaan Jumalaa ja toisia, mahdollistaa seurakunnan rakentaminen. Palvelemisen lisäksi saamme myös olla palveltavina, ottaa vastaan Jumalalta ja toisilta. Näin rakennumme yhdessä seurakuntana. Erilaisuus voidaan nähdä siunauksena ja rikkautena. Olemme yhdessä Kristuksen ruumis, myös tällä paikkakunnalla. Olemme osa globaalia ja historian halki ulottuvaa Kristuksen opetuslasten joukkoa. Tarvitsemme toisiamme.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti