Palveleva johtajuus

Suomen Viikkolehti 23.02 2022 

Modernin käsitteen palvelevasta johtajuudesta on tehnyt tunnetuksi yhdysvaltalainen tutkija Robert K. Greenleaf (1904–1990). Se, mihin käsitteellä viitataan, on ollut todellisuutta jo aiemmin, erityisesti Jeesus Nasaretilaisen elämänhistoriassa ensimmäisellä vuosisadalla.

Aiemmissa johtajuuskäsityksissä painotettiin kontrollointia. Vahvan johtajan nähtiin käskevän alaisia asemansa suomalla arvovallalla. Hän oli etäinen, jopa pelottava auktoriteettihahmo. Uudemmassa johtajuustutkimuksessa painotetaan sen sijaan usein voimaannuttamista.

Voimaannuttavassa johtajuudessa on kyse suhteesta johtajan ja johdettavan välillä. Kyse ei ole yhdestä tapahtumasta, joka saadaan kerralla valmiiksi, vaan tapahtumien sarjasta eli prosessista. Tämä tarvitsee toteutuakseen aikaa.

Onnistunut johtaminen edellyttää pidemmällä aikajänteellä sitä, että johtajalla ja seuraajilla on yhteisiä tavoitteita ja yhteinen päämäärä. Johtaja ei voi yksipuolisesti sanella niitä. Ne jaetaan yhdessä. Tarvitaan yhteistä omistajuutta.

Palveleva johtajuus ei ole heikkoa johtajuutta. Se ei ole päämäärätiedotonta ihmisten manipulaatiolle altista ajelehtimista. Palveleva johtajuus on vaativa laji. Se on uhrautuvaa. Johtaja laittaa siinä mukaan koko persoonansa ja elämänsä. Tämä ei kuitenkaan tarkoita sitä etteikö johtaja pitäisi huolta itsestään voidakseen huolehtia toisista. Palveleva johtajuus ei myöskään takaa aina onnistumista.

Hallitsijat ja valloittajat

Jo Vanhan testamentin teksteissä kuvataan johtajia, jotka ovat palvelijoita. Erityisesti Jesaja rohkaisee kirjansa luvuissa 40–66 kuvauksella Herran palvelijasta kansaansa, joka oli kokenut tappion sodassa ja kollektiivisen nöyryytyksen pakkosiirtolaisuudessa. 

Palvelevan johtajuuden idean juuret ovat siis olleet olemassa juutalaisuudessa jo kauan ennen Kristuksen syntymää. Myöhemmin historiassa Jeesus siteerasi julkisen toimintansa alussa jaksoa tästä Jesajan kirjan osasta Nasaretin synagogassa soveltaen sen itseensä (Luuk. 4:18–19).

Jeesus Kristus muutti käsitykset todellisesta suuruudesta. Antiikissa oli vallalla hierarkkinen johtamistapa, johon liittyi muiden pakottaminen tekemään niin kuin johtaja sanoo ja tahtoo. Johtaminen alkoi yhteiskunnan ylimmästä hallitsijasta, Rooman keisarista. Perheet olivat hyvin patriarkaalisia. Sosiaalisen arvojärjestyksen pohjalla olivat huonoimmissa oloissa työskentelevät alimmat orjat. Heillä ei ollut oikeuksia vaan ainoastaan velvollisuuksia. 

Hallitsijat ja valloittajat nähtiin tuona aikana tärkeimpinä henkilöinä, ihmisinä, jotka ovat sen arvoisia, että heistä kirjoitetaan kirjoja.

Kristus sen sijaan arvosti yhteiskunnan vähempiosaisia, kuten lapsia ja naisia. Hän eli toisia varten ja koulutti seuraajansa asettumaan, ei toisten yläpuolelle, vaan alapuolelle. Hän mallinsi itse tätä filosofiaa omassa kutsumuksessaan. Hän osoitti samalla suurta moraalista rohkeutta ja henkistä voimaa. Jeesus osoitti palvelevaa johtajuutta ja koulutti seuraajansa moninkertaistamaan palvelutyönsä. Tämä muutti koko maailmanhistorian suunnan.

Jumalan ja Kristuksen palvelijoita

Palvelevan johtajuuden malli sopii kaikenlaiseen johtajuuteen, jopa armeijaan. Tämän ajattelutavan omaksuneet upseerit ja aliupseerit eivät ainoastaan käskytä kauempaa alempiarvoisiaan vaan kulkevat joukkojensa edellä ja kuuntelevat alaisiaan ajatellen heidän parastaan.

Palveleva johtajuus on välttämätöntä erityisesti kristilliselle seurakunnalle ja kristillisille järjestöille. Kristityt johtajat ovat ennen kaikkea Jumalan ja Kristuksen palvelijoita (1. Kor. 4:1–2) mutta samalla myös seurakunnan ja kaikkien ihmisten palvelijoita. Tämä on Jeesuksen opetuslapseuden malli.

Emme voi todella johtaa Kristuksen esikuvan ja tahdon mukaisesti seurakuntaa ilman häntä. Jeesus sanoo: ”Ilman minua te ette saa mitään aikaan.” (Joh. 15:5) Voima ja viisaus kristillisen seurakunnan johtajuuteen tulee lopulta aina Jumalalta.

Tämä on vaarana unohtua etenkin siinä tapauksessa, jos meillä on omavoimaisuutta ja luotamme liikaa omaan ymmärrykseemme. Samalla tulee muistaa myös se, että inhimillisestä tiedosta on oikein sovellettuna paljon hyötyä. On syytä arvostaa lukeneisuutta ja tutkimusta.

Ristin kantajat

Jumala antaa jokaisesta ihmisestä lopullisen arvion. Voimme onnistua muiden ihmisten edessä, ehkä omissa silmissämmekin, ja silti epäonnistua siinä, mitä Jumala arvostaa, kuten Kristuksen kaltaisen luonteen kehittymisessä.

Toisaalta voimme myös epäonnistua elämässämme inhimillisesti katsoen suuresti ja samalla Jumala voi kuitenkin työstää meitä ja käyttää meitä heikkoudessamme kärsivien lähimmäisten avuksi.

Raamatulliseen johtamiseen sisältyy ristin kantaminen. Seuraamme ristiinnaulittua Messiasta. Jeesus kutsuu meitä kärsimään itsensä ja evankeliumin tähden. Johtaminen on vaikeaa ja vaativaa. Siihen sisältyy itsensä kieltämistä ja itselleen kuolemista. Ristinkantamiseen liittyy samalla myös suuri siunaus ja tulevan maailman kirkkauden ja kunnian odotus.

Juha Mikkonen

Kirjoittaja on Suomen Vapaakirkon pastori ja teologian jatko-opiskelija Keuruun IK-opistolla.