keskiviikko 14. heinäkuuta 2021

Vieraskynä Heikki Hynninen: Kristilliset totuusväittämät

Luento Viitasaaren vapaasrk:lla 27.10.2018 

On taas todella mukava olla Viitasaarella luonanne vieraana. Puhun tänään Uuden testamentin evankeliumien luotettavuudesta ja Jeesuksen ylösnousemuksen perusteista. Käymme läpi vähän yleisiä seikkoja näistä.

Evankeliumien yleinen luotettavuus 

Raamatussa on neljä evankeliumia - Matteuksen, Markuksen, Luukkaan ja Johanneksen mukaan. Haluan sanoa hieman niiden syntypohjasta. Jeesus ei itse kirjoittanut mitään. Evankeliumit tallettavat sen, miten apostolit ja alkuseurakunta ovat muistaneet Jeesusta, hänen opetuksiaan ja tekojaan. Suullinen traditio siitä mitä Jeesus teki ja sanoi laitettiin myöhemmin kirjalliseen muotoon.

Yleisesti ajatellaan että Markuksen evankeliumi on evankeliumeista varhaisin. Ei ole estettä ajoittaa sitä noin 60 jKr. Jos Jeesus ristiinnaulittiin Pontius Pilatuksen vallan aikana vuonna 30 jKr., meni vain noin 30 vuotta kun Jeesuksen opetukset ja teot laitettiin kirjalliseen hahmoon. Sanon vain 30 vuotta koska on mahdotonta että siinä ajassa kaikki evankeliumien sisältö olisi muuttunut.

Esimerkiksi Siddhārtha Gautama buddhan opetuksia laitettiin ylös vasta monta sataa vuotta hänen kuolemansa jälkeen. Kaiken lisäksi meillä on Paavalin kirjeet, jotka on kirjoitettu todennäköisesti aikaisemmin kuin Markuksen evankeliumi 50-luvulla jälkeen Kristuksen. Yleisesti ajatellaan että Paavalin kirjeet ovat Uuden testamentin vanhinta aineistoa. Niistäkin voidaan lukea jotain siitä mitä Jeesuksesta on uskottu.

Jeesuksen äidinkieli oli ilmeisesti aramea, mutta evankeliumeissa Jeesuksen opetukset on käännetty kreikaksi. Uusi testamentti on kirjoitettu kreikan kielellä. Evankeliumeissa on joitakin muistumia aramean kielestä, esimerkiksi Jeesus sanoi  Jairoksen tyttärelle talita kuum (tyttö, nouse) (Markus 5:41).

On ajateltu että Luukas ja Matteus olisi käyttänyt Markuksen evankeliumia ja muita lähteitä ja että Johanneksen evankeliumi olisi nuorin evankeliumeista. Sitä että evankelistat ovat käyttäneet lähteitä kun ovat kirjoittaneet Jeesuksesta ei pidä pitää uhkana uskolle. Luukas mainitsee evankeliumista alussa (Luukas 1) että hänellä oli käytössään jo useita kirjallisia esityksiä Jeesuksesta ja Luukas korostaa että hän vastuullinen historioitsija - hän oli tutkinut alusta asti tarkasti kaiken ja antanut uutta tietoa ja uuden selonteon.

Luukkaan ja Matteuksen evankeliumit on kirjoitettu mahdollisesti 70-80 jKr. Tutkijat arvelevat että Matteuksen ja Luukkaan evankeliumin kirjoittajilla olisi ollut käytössä Markuksen evankeliumin lisäksi myös Q-lähde. Nimitys tulee saksan sanasta Quelle, joka tarkoittaa lähdettä. On arveltu että tämä Q-evankeliumi olisi ollut Jeesuksen opetusten kokoelma. Kuitenkin niin kauan kuin Q-evankeliumia ei löydy tekstinä, on kyse hypoteesista eli olettamuksesta.

Evankeliumit kertovat paitsi Jeesuksen opetuksista, myös hänen teoistaan. Liberaalin raamatuntutkimuksen piirissä on tavallista ajatella että Jeesuksen tekemät ihmeteot olisi osoitus siitä että evankeliumit olisivat niiltä osin legendaa. Tämä pohjaa mielestäni naturalistiseen ennakko-oletukseen jossa ihmeitä ei voi tapahtua. Mutta jos olemme avoimia sille mahdollisuudelle että ihmeitä voi tapahtua, ei ole ongelmaa sen suhteen että Jeesus olisi tehnyt ihmetekoja.

Täytyy kuitenkin muistaa että tuntuisi oudolta että Jeesuksen opetukset ja ihmeteot olisi muutettu täysin 30 vuoden aikana. On mahdollista että Markuksen evankeliumi olisi kirjoitettu Pietarin saarnojen pohjalta joita hän olisi pitänyt Roomassa. Tämä antaisi viitteitä siitä että pääsemme alkulähteille kuulemaan apostolin muistoja ja luotettavan silminnäkijän todistusta.

Mutta onko mahdollista että Jeesuksen opetuksia olisi vääristely matkan varrella? On kuitenkin epätodennäköistä että apostolit olisivat vääntäneet kieroon Jeesuksen opetuksia ja tekoja. Uskon henkilökohtaisesti että evankeliumien aines on pitkälti apostoleilta ja muulta Jeesuksen lähipiiriltä tullutta. Kyse on luotettavasta tahosta ja aikaa meni vain vähän. Toki alkuseurakunnassa tätä materiaalia on ryhmitelty ja kerrottu eri tavoilla ihmisille. Traditio on luultavasti ollut rikkaammin. Evankelistat ovat kirjoittaneet sen mitä he ovat pitäneet tarpeellisena ja välttämättömänä.

Kun menemme hieman syvemmälle evankeliumien opetuksiin ja siihen kuvaan mitä ne välittävät Jeesuksesta huomaamme, että niiden johdonmukainen opetus on että Jeesus on Jumalan Poika. Jeesus puhuu itsestään Jumalan Poikana, hän puhuu Taivaallisesta Isästään ja siitä että hänelle on annettu erityinen arvovalta opettaa ihmisiä ja määrittää heitä. Kristinuskon sydän on siinä että Jeesus on ihmiseksi tullut Jumala.

Vaihtoehtoisia näkemyksiä Jeesuksesta 

Osa Jeesus-tutkijoista on pyrkinyt kiistämään sen että historian Jeesus piti itseään Jumalan Poikana, vaan että vasta hänen seuraajansa keksi tämän. Ge haastavat näin koko kristillisen perinteen. Esittelen teille kuusi vaihtoehtoista oletusta sille, kuka Jeesus oli. Näitä väitteitä on esitetty Jeesus-tutkimuksessa.

1. Jeesusta ei ole ollut olemassa

Väite siitä että Jeesusta ei ole ollut historiallisena henkilönä olemassa pitää sisällään ajatuksen siitä, että Jeesus on myyttinen hahmo, joka on keksitty vasta myöhemmin. Tälloin olisi keksitty ensin Jeesus ja sen jälkeen hänelle maallinen historia ja ihmeet.

Tämän näkemyksen ongelmana on että meillä on Jeesuksesta neljä lähdettä evankeliumeissa ja tämän lisäksi apostolien kirjeet. Voimme tarkistaa monia evankeliumien antamia tietoja muista lähteistä. Kun Johannes Kastaja aloitti toimintansa Luukas (3:1-2) luettelee arvovaltaisia henkilöitä, jotka ovat olleet olemassa historiallisesti. Tuntuisi oudolta että väärennetyllä taululla olisi aidot kehykset. Paavali kertoo Galatalaiskirjeessä (1:19) tavanneensa Herran veljen Jaakobin. Puhe Jeesuksen veljestä tuntuu aika absurdilta jos Jeesusta ei olisi ollutkaan. Kun apostolit alkoivat opettaa ihmisiä, joku olisi kyllä todennut ”eihän tätä Jeesusta ole kukaan nähnyt missään”.

Kaikista antiikin historian henkilöistä joiden uskomme olleen olemassa on perustana ne lähteet jotka heistä on säilynyt. Uusi testamentti on paremmin dokumentoitu kuin mikään muu silloinen lähde. Uudesta testamentista on säilynyt tuhansia vanhoja käsikirjoituksia. Niitä voidaan verrata toisiinsa. Väite siitä että evankeliumeita ja muita Raamatun osia oltaisiin muuteltu mielivaltaisesti on osoittautunut perättömäksi.

Jeesuksen kieltäminen saa lopulta järjettömän hahmon John Allegron (1923-1988) teoksessa The Sacred Mushroom and the Cross että Jeesus olisi ollut harha-aistimuksia aiheuttavan sienen nimi. Väite on täysin mielikuviksellinen.

Jos joku väittää ettei Jeesusta ole ollut olemassa, tähän voi vastata että tuolla logiikalla täytyy kieltää suurin osa historian, etenkin antiikin, henkilöistä. Evankeliumit kestävät kriittistä tarkastelua.

On myös esitetty väitteitä joiden mukaan Jeesus olisi ollut olemassa historiallisena henkilönä, mutta hän oli ainoastaan tavallinen ihminen. Hän ei pitänyt itseään Jumalan  Poikana, vaan hänen seuraajansa tekivät vasta myöhemmin hänestä syystä tai toisesta Jumalan Pojan. Näissä kaikissa on ongelma että Jeesus eli juutalaisessa ympäristössä. Juutalaisille oli kauhistus ihmisen rinnastaminen Jahveen. Ajatusta pidettiin jumalanpilkkana. Juutalaiset välttivät jo Jahven nimen lausumista. Esittelen teille viisi tunnettua näkemystä.

2. Jeesus oli epäonnistunut seloottijohtaja

Juudea oli Jeesuksen aikaan Rooman imperiumin provinssi. Selootit olivat juutalaisia vapaustaistelijoita, jotka kävivät sissisotaa roomalaisia vallanpitäjiä vastaan. He muunmuassa puukottivat tikarilla roomalaisia ja pakenivat karkuun. Jeesuksen opetuslapsissa oli Simon Kananeus eli Simon Kiivailija (Matteus 10:4). Häntä pidetään seloottina.

Jotkut ovat viisastelleet tästä että Jeesus yritti johtaa kapinaa Rooman valtakuntaa vastaan, mutta hänet otettiin kiinni ja naulittiin ristille. Hänestä olisi kuitenkin tehty myöhemmin Jumalan Poika. Kuulostaako uskottavalta? Tuntuu oudolta että seloottijohtajasta olisi tehty Vuorisaarnan Jeesus, joka kehottaa kääntämään toisen posken. Seloottiteoria ei ole lainkaan linjassa niiden opetusten kanssa, jotka Jeesus antaa evankeliumeissa.

Luontevampi selitys on että Jeesus on voinut hyväksyä yhteyteensä selootin. Kaikki syntiset kelpasivat Jeesuksen seuraan. Jeesuksen opetuslapsissa oli kalastajia ja myös halveksittu publikaani. Eikö olisi loogista että sinne mahtuisi myös yksi selootti?

Se että Jeesus olisi ollut epäonnistunut selootti on oletus, joka nousee kerta toisensa jälkeen uudelleen uudessa hahmossa, vaikka se on kumottu uskottavasti.

3. Jeesus oli kyynikko

Kyynikot olivat lyhyesti sanottuna antiikin filosofinen koulukunta. He pyrkivät luonnon mukaiseen elämään, yhteiskunnan sovinnaisuuksien halveksimiseen ja askeesiin. Etenkin Jeesus-tutkija John Dominic Crossan (1934-) on väittänyt että Jeesus olisi ollut kiertelevä kyynikko filosofi.

Tässä on se ongelma, että Jeesuksen opetukset eivät muistuta kyynikkojen filosofiaa. Ne ankkuroituvat tiukasti Vanhaan testamenttiin ja toisen temppelin ajan juutalaisuuteen. Jeesuksen opetuksen konteksti on juutalaisuus.

Toinen ongelma on se miten kyynikko filosofista olisi tehty evankeliumien toisenlainen Jeesus. Tämä edellyttää epäuskottavan salaliittoteorian.

4. Jeesus oli vain kiertelevä rabbi

Jeesuksen aikana oli kierteleviä juutalaisia rabbeja, eli opettajia, joilla oli opetuslapsia, eli oppilaita. Mutta oletus siitä että Jeesus olisi ainoastaan kiertelevä rabbi on ongelmallinen. Miksi harmiton kiertelevä rabbi olisi naulittu ristille?

Tässä oletuksessa unohtuu Jeesuksen opetusten radikaalit ja apokalyptiset (maailmanlopun odotukseen liittyvät) painotukset. Jeesus esimerkiksi näki itsensä Ihmisen Poikana, joka on tuleva tuomitsemaan maailman.

Jälleen tuntuu oudolta että tavallisesta ihmisestä olisi tehty muutamassa vuosikymmenessä hänen kuolemansa jälkeen Jumalan Poika juutalaisessa asiayhteydessä. Jeesus kuvataan evankeliumeissa hyvin toisenlaisena.

5. Jeesus oli essealainen

Essealaiset olivat juutalainen ryhmittymä jota ei fariseusten ja saddukeusten tavoin mainita Raamatussa. Essealaiset olivat vielä fariseuksiakin tiukempia Mooseksen lain noudattamisessa. Heillä oli yhteisö Kuolleenmeren rannalla Qumranissa. Alueen lähistön luolista löydettiin vuosina 1947-1956 kirjakääröjä, joita essealaiset olivat kirjoittaneet ja käyttäneet.

On esitetty että Jeesus olisi ollut essealaisen liikkeen jäsen tai jopa liikkeen johtaja. Väitettä on perusteltu sillä että Qumranin kääröistä löytyy samankaltaista tematiikkaa kuin evankeliumeista, esimerkiksi valon lapset ja pimeyden lapset.

Olisi kuitenkin hyvin outoa että essealainen Jeesus olisi muutettu evankeliumien Jeesukseksi, joka vieroksui fariseusten puhtaussäädöksiä ja on syntisten ystävä, syömäri ja juomari (Luukas 7:34). Taas kerran minun on vaikea uskoa miten hurskaat essealaiset olisivat julistaneet Jeesuksen Jumalan Pojaksi.

6. Jeesus oli esoteerisen salatiedon opettaja

Jeesus oli tämän näkemyksen mukaan mystinen opettaja joka opetti salattua viisautta. Jotkut, kuten hindulainen Taavi Kassila (1953-), ovat jopa väittäneet, että Jeesus olisi käynyt Intiassa oppimassa salatietoa.

Tätä väitettä perustellaan yleensä Uuden testamentin ulkopuolelle jätetyillä evankeliumeilla. Olette saattaneet kuulla apokryfisistä kuten Tuomaan evankeliumista, Juudaksen evankeliumista tai Marian evankeliumista. Jotkut tutkijat ovat väittäneet että Uuden testamentin evankeliumit eivät anna täyttä ja luotettavaa kuvaa Jeesuksesta ja että kuvaa Jeesuksesta on täydennettävä näillä muilla evankeliumeilla.

Tässä oletuksessa on ongelmana, että nämä muut evankeliumit on kirjoitettu paljon myöhemmin kuin kanoniset evankeliumit. Toiseksi ne ovat olleet käytössä yleensä vain harhaoppisiksi katsotuissa ryhmissä. Varhainen seurakunta ei pitänyt niitä luotettavina lähteinä jotka välittäisivät luotettavaa traditiota luotettavilta ihmisiltä.

Mielestäni apokryfiset evankeliumit eivät ole sen kummempia kuin nykyisin vaikkapa Joseph Smithin (1805-1844) kirjoittama Mormonin kirja. Kukaan ei ole myöskään kyennyt osoittamaan että Jeesus olisi käynyt Intiassa. Tämän lisäksi Jeesus opetti julkisesti.

On esitetty muitakin kilpailevia oletuksia, mutta tässä käsitellyt ovat yleisimmät. Se että Jeesus on Jumalan Poika selittää parhaiten Jeesuksen arvovallan, hänen ihmetekonsa ja hänen apokalyptiset opetuksensa. Voimme luottaa siihen että evankeliumien välittämä kuva Jeesuksesta on luotettava. 

Jeesuksen ylösnousemus 

Jeesuksen ylösnousemus toimii avaimena koko Raamattuun ja kristilliseen uskoon. Jeesuksen ylösnousemus vahvisti hänen arvovaltansa Jumalan Poikana, hänen ristinkuolemansa sovittavan merkityksen ja antoi meille toivon hänen takaisintulemuksestaan ja valtakunnastaan. Jos kiistät ylösnousemuksen, et ole kristitty. Ylösnousemus on luovuttamaton kristilliselle itseymmärrykselle ja uskolle.

Evankeliumien mukaan Jeesus haudattiin rikkaan juutalaisen Joosef Arimatialaisen omistamaan yksityishautaan. Edelleen kerrotaan että naiset menevät haudalle ensimmäisenä ja löytävät sen tyhjänä. Maininta tyhjästä haudasta löytyy kaikista Uuden testamentin evankeliumeista. Traditio tyhjästä haudasta ei ole voinut syntyä tyhjästä.

On esitetty väitteet että naiset menivät väärälle haudalle tai että Jeesus haudattiin joukkohautaan. Joukkohautaselitys ei saa mitään tukea lähteistä. Olisi myös outoa että naiset jotka hautasivat Jeesuksen eivät olisi muistaneet minne hänet oli haudattu.

Pelkkä tyhjä hauta ei olisi synnyttänyt uskoa ylösnousemukseen. Se olisi merkinnyt ainoastaan että ruumista ei löydetä. Sen lisäksi tarvittiin ylösnousemusilmestykset. Jeesus ilmestyi tyhjän haudan löytämisen jälkeen ylösnousseena opetuslapsilleen.

1. Korinttilaiskirjeessä Paavali luettelee varhaiset ylösnousemuksen todistajat: Pietarin, ne kaksitoista (viittaa Jeesuksen sisäpiiriin), Jaakobin, 500 veljeä, kaikki apostolit ja Paavalin itsensä (15:5-8). Se, että Jeesus ilmestyi näille ihmisille, oli merkkinä heille siitä, että hän on ylösnoussut.

Paavali jättää mainitsematta yhden ylösnousemuksen varhaisimman todistajan: Magdalan Marian. Se johtuu siitä syystä, että sen ajan kulttuurissa naista ei pidetty luotettavana todistajana. Kuitenkin evankeliumien selontekoa siitä, että Jeesus ilmestyi hänelle, on syytä pitää luotettavana, koska kenenkään intressi ei ollut keksiä tämänkaltaista.

Kilpailevia selityksiä Jeesuksen ylösnousemukselle

Kuvaan joitakin tapoja, joilla on pyritty selittämään ylösnousemususkoa. Osa näistä on sangen huvittavia.

1. Jeesus selvisi ristiinnaulisemisesta

Tämän näkemyksen mukaan Jeesus ei kuollut ristillä, vaan jäi henkiin. Hän näyttäytyi opetuslapsille. Tämä on pohjana väitteelle että Jeesus on ylösnoussut.

On myös esitetty että Jeesus lavasti oman ristiinnaulitsemisensa ja ylösnousemuksensa. Kuinka voit lavastaa sen että kuolet ristillä antiikin tekniikalla ilman nykyisiä trikkitehosteita?

On väitetty että Jeesus meni viimeisillä voimillaan opetuslasten luo ja kuoli sitten. Tämä olisi pohja ylösnousemususkolle. Vielä on sanottu että Jeesus selvisi hengissä ristiinnaulisemisesta ja johti alkuseurakuntaa maanalaisesti.

Näissä selityksissä on ongelmana että ei roomalaisten ristiinnaulitsemiskäytännöstä voi selvitä hengissä. Monet kuolivat jo pelkkään ruoskimiseen. Jos ristiinnaulittu ei kuollut luonnollisesti, teloittajat rikkoivat sääriluut jaloista, jotta tuomittu tukehtui kuoliaaksi nopeammin.

Johanneksen evankeliumissa (19:33-34) sotilaiden mainitaan huomanneen että Jeesus oli jo kuollut, mutta sotilas lävisti vielä Jeesuksen kyljen ja Jeesuksesta vuoti verta ja vettä eli ilmeisesti seerumia/veriheraa. On mahdotonta että ristiinnaulitsemisesta selviäsi hengissä. Jeesus kuoli ristillä ihan oikeasti.

2. Jeesusta ei naulittu ristille

On väitetty, että Jeesuksella oli samannäköinen kaksoisveli. Toinen veljeksistä kuoli ristillä ja toinen ilmaantui muka ylösnousseena. Tämä on epätoivoinen yritys.

3. Ylösnousemusilmestykset olivat hallusinaatioita

Ensimmäiseksi jos opetuslapset olisivat nähneet hallusinaatioita, he olisivat nähneet keskenään ihan erilaisia hallusinaatioita. Mikään ei saanut heitä odottamaan että Jumala herättäisi Jeesuksen kuolleista. Heillä oli odotus yhteisestä ylösnousemuksesta aikojen lopulla. Kun Jeesus kuoli ristillä, opetuslasten usko romahti. Heillä ei ollut psykologista tarvettä nähdä Jeesus ylösnousseena.

Toiseksi nämä hallusinaatioteoria kaatuu siihen että ylösnousemuksen todistajia on monia. Jos olisi yksi tai kaksi todistajaa, teoria voisi tuntua uskottavammalta, mutta Paavali mainitsee yli 500 ihmistä, joilta voi kysyä tapahtumasta. On epätodennäköistä että 500 ihmistä näkee saman harhan.

Tiedämme että mieliharhoilla ei ole positiivista vaikutusta ihmiseen. Mielenterveysongelmat eivät kanna hyvää hedelmää. Tuntuisi oudolta että opetuslapset olisivat olleet valmiita kuolemaan hallusinaation puolesta. Paavali vihasi Jeesusta ja hänen seuraajiaan. Hänellä ei ollut tarvetta nähdä Jeesusta ylösnousseena. Hallusinaatioteoria ei nähdäkseni toimi.

4. Opetuslapset varastivat Jeesuksen ruumiin

Jo Matteuksen evankeliumissa (28:11-15) kerrotaan väitteestä että opetuslapset ryöstivät Jeesuksen ruumiin haudasta ja väittivät sitten Jeesuksen nousseen kuolleista. Selitys ei tunnu uskottavalta koska opetuslapsilla ei ollut voitettavaa kun he alkoivat julistaa Jeesuksesta. He kohtasivat vainoa ja kärsimystä. Moni kärsi marttyyrikuoleman.

Kristittyjen kokemus tänään

On vielä yksi todiste Jeesuksen ylösnousemuksesta. Kristityt ovat kohdanneet ylösnousseen Kristuksen yhä tänään. Hänen kohtaamisensa muuttaa ihmisiä ja antaa elämälle uuden sisällön ja toivon.

Minäkin olen löytänyt ylösnousseen Jeesuksen. Tulen uskovasta perheestä. Luin lapsena Raamattua ja uskoin Jeesukseen. Murrosiässä uskoni kuitenkin kuoli ja minusta tuli skeptikko. Reilun kahdenkymmenen vuoden iässä koin että minua alettiin kutsumaan uskoon. Se huipentui siihen että 2002 elokuussa rukoilin ja kohtasin hyvin voimakkaalla tavalla Jeesuksen. Elämäni sai uuden käänteen, joka on jatkunut tänne asti.

Näiden 16 vuoden uskossa oloni aikana on tapahtunut monenlaista. Olen kokenut vastoinkäymisiä ja epäonnistumisia. Olen kuitenkin kokenut että Jeesus on ollut valtavan uskollinen ja pitkämielinen ja osoittanut tavatonta armoa minua kohtaan. Jeesus on hyvä minulle ja hän on hyvä meille kaikille. Uskovien elämä on yksi todiste siitä että Jeesus on ylösnoussut. Jos Jeesus on ylösnoussut, hän voi kohdata jokaisen meistä ja vapauttaa kahleista, parantaa sairauksista ja antaa uusi toivo ja sisältö elämälle.

Lopuksi

Uskoa puolustavien argumenttien raja tulee siinä että ne eivät yksin synnytä uskoa. Tarvitaan Pyhän Hengen työ ihmisen sydämessä. Kuitenkin Pyhä Henki voi synnyttää uskoa myös argumenttien kautta. Rukoukseni on ollut että saisitte rohkeutta olla Jeesuksen todistajia sillä paikalla mille Jeesus on teidät asettanut. Lähetyskenttämme on siellä missä me elämme. Toivon että saatte rohkeutta olla Jeesuksen todistajia jotta Jumalan valtakunta saa mennä eteenpäin ja evankeliumi menestyisi. Kiitos. 

Kysymys: Uskoontuloosi liittyi myös osaltaan Suomen teologiseen opistoon. Veljesi opiskeli siellä. Haluatko sanoa tästä jonkun sanan? 

Vastaus: Isoveljeni meni aikoinaan Hangon Santalaan. En enää epäilijänä tahtonut pärjätä hänelle väittelyissä. Aloin häviämään. Voisin lisätä vielä että suuri osa sisaruksistani ja serkuistani oli tullut uskoon. Kuulin kaikkialla ”Jeesus pelastaa”. Jumala kutsui minua noin puolen vuoden aikana ja paljasti minulle miten syntinen todella olen. Mutta hän antoi minulle synnit anteeksi. Kun tein uskonratkaisun, olin lukemassa C. S. Lewisin kirjaa Tätä on kristinusko. 

Kommentti: Mietin sitä että mitä enemmän tietää juutalaisuudesta, sitä paremmin ymmärtää sen ajan jossa Jeesus eli. Esimerkiksi juutalaisessa ei suvaittu sitä että ihminen korottaa itsensä Jumalaksi. Kun Jeesus julisti että hän on Jumalan Poika, se herätti suuttumusta. 

Vastaus: Juutalaiset pitivät Jahvea että pyrkivät välttämään hänen nimensä lausumista. Se että ihminen korotetaan Jumalan rinnalle on yhä uskonnollisille juutalaisille hirveää rienausta. 

Kommentti: Katsoin ohjelman jossa väitettiin että Jeesuksen risti olisi ollut X:n muotoinen. 

Vastaus: Täytyy tunnustaa että asiantuntemukseni ei yllä tällaiseen detaljiin. Minusta se tuntuisi kuitenkin oudolta sillä on näin pitkä perinne että Jeesus oli ristillä. 

Kommentti: Minulle tuli ajatus kun katsoin sitä että jo alkukristillisyydessä oli risti. 

Haluaisin antaa teille vielä kolme kirjavinkkiä asiaan liittyen: Lee Strobel: Tapaus Kristus. Richard France: Mitä tiedämme Jeesuksesta. Craig Evans: Jeesus-huijaus paljastuu. Nämä ovat olleet minulle suureksi avuksi. Francen kirja on ohut ja helppolukuinen.

Unohdin vielä mainita että Jeesuksesta syntyi myöhemmin legendoja, kuten että hän teki lapsena ihmeitä. Näitä ei ole otettu Raamattuun. Ne ovat syntyneet myöhemmin eivätkä ole uskottavia. 

Kommentti: Mainitsit että Markuksen evankeliumi on kirjoitettu 30 vuotta Jeesuksen kuoleman jälkeen. Se on lyhyt aika. Minäkin muistan tapahtumia, jotka tapahtuivat 30 vuotta sitten. 

Vastaus: Olisin voinut mainita vielä senkin että kun Markuksen evankeliumi kirjoitettiin, monia silminnäkijöitä oli vielä elossa. Hekin olisivat voineet todeta ”ei se näin tapahtunut”, jos oltaisiin kirjotettu totuuden vastaisesti. Jos sinua pidetään Jumalan Poikana, niin kyllä puheesi muistetaan ihan eri tavalla. Jeesus myös muotoili monet opetuksensa, kuten vertaukset, sellaisiksi, että ne muistaa. Hän on varmasti teroittanut niitä opetuslapsilleen. 

Kommentti: Televisiossa väitettiin että pala Jeesuksen rististä olisi säilynyt. Toimittaja kysyi saako sen hiiliajoittaa, mutta pappi vastasi että ei saa, koska tämä on uskon asia. 

Vastaus: Pitäisin outona ajatusta siitä että meille olisi säilynyt se risti, jolle Jeesus ristiinnaulittiin 2000 vuotta sitten.

Kun olen perehtynyt näihin asioihin, uskoni on vahvistunut. Älkää pitäkö näitä asioita uhkana uskolle. Jos kohtaatte uskoa kyseenalaisia teorioita, olkaa kriittisiä älkääkä hämmentykö. Väitteet täytyy perustella.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti