keskiviikko 20. syyskuuta 2023

Miksi olen vapaakirkollinen?

Tässä hieman omakohtaista (ja varsin rehellistä) tajunnanvirtaa aiheesta, jota olen joskus miettinyt.

Mikä Suomen Vapaakirkko on?

Suomalaista vapaakirkollisuutta on tunnetusti vaikea määritellä kovin tarkasti. Alustava määritelmä voisi olla vaikka seuraavan kaltainen:

"Suomen Vapaakirkko (SVK) on protestanttinen matalakirkollinen kirkkokunta, joka pyrkii määrittelemään uskoansa palaamalla uudelleen ja uudelleen Raamattuun (protestanttinen kaanon eli apokryfikirjojen auktoriteettia ei tunnusteta).

SVK suhtautuu myönteisesti reformaatioon ja aika usein myös karismaattiseen liikkeeseen. SVK:n juuret ovat herätyskristillisyydessä. SVK:n katto-organisaatio on verrattain kevyt. Tämä mahdollistaa vsrk:ien itsenäistä toimintaa, joka parhaillaan toimii hyvin (ei aina).

Vapaakirkollisuus on enemmän toimintaa (olemme maallikkoliike) kuin perusteellista tutkimusta (tarvitsemme samalla kuitenkin myös intellektuelleja, jotka haastavat meitä). Meille on tärkeää että evankeliumi menee eteenpäin ja että lähimmäinen tulee autetuksi."

Mikä vaihtoehdoksi?

Mikä olisi sitten parempi vaihtoehto suomalaiselle vapaakirkollisuudelle? Joku kristillinen yhteisö täytyisi sitten etsiä tilalle (ja mielellään Suomesta). Yksin ei voi oikein elää raamatullista ja kristillistä seurakuntaelämää.

Kokisin aika vaikeaksi palata ev. lut. kirkkoon. Siellä on meneillään taistelut liberaalien ja konservatiivien välillä. Taistelut saattaa vielä eskaloitua mittakaavaltaan suuremmaksi sodaksi tulevaisuudessa. Kulttuurisota on pitkällinen, raastava ja ikävä. Tämä on yksi syy miksi en koe että minulla olisi siellä tulevaisuutta - varsinkaan kirkon työntekijänä.

Voisin ehkä kuvitella olevani vielä joskus tunnustuksellinen luterilainen. He edustavat perinteisempää settiä, mutta toisaalta niissä piireissä tulisi olla aika periluterilainen. Olisinkin enemmän kotona viidesläisessä ja/tai karismaattisessa luterilaisuudessa. He ovat ottaneet evankelikalismista vaikutteita mielestäni varsin positiivisella tavalla. Voisin kuvitella olevani maallikkona siellä, jos SVK esim. liberalisoituisi tavalla, jonka kokisin menevän klassisen kristinuskon ulkopuolelle.

Minun pitäisi silti hyväksyä omakohtaisesti ainakin Augsburgin tunnustuksen perusperiaatteet, joihin minulla on edelleen jonkinverran teologista eroa. Minusta tuli monia vuosia sitten reformoitu lukemalla luterilaista dogmaatikkoa Franz Pieperiä. Tajusin että se mitä Pieper edustaa on sitä, mitä en itse oikein ole. Sen mitä hän kritisoi reformoituna, koin enemmän omakseni.

Entä helluntaiherätys? Yritin olla helluntailainen varsin tosissani nuorempana. En silloin oikein mahtunut muottiin. Olin ehkä liian intellektuaalisesti suuntautunut ja liian luterilainen. Toki seurakunnissa on eroja. Sellaiseen helluntaiseurakuntaan liittyminen, missä on avarakatseisia perinteistä kristinuskoa edustavia kristittyjä, voisi ehkä tulla kysymykseen, jos SVK esim. kutistuisi olemattomiin.

Roomalaiskatolisuuteen en koe kovinkaan paljoa vetoa, vaikka mielelläni oppisin heiltäkin. Idän kirkko kiehtoo minua hieman Rooman kirkkoa enemmän. Mutta ortodoksisuuden suhteen olen varmaan liian läntinen ja protestanttinen, liian katafaattinen ja individualistinen. Tulen varmaan pysymään tulevaisuudessakin  mielummin ortokirkon ystävänä, kuin jäsenenä.

Jos asuisin Britanniassa voisin kuvitella olevani matalakirkollinen, herätyskristillinen ja karismaattinen anglikaani (toki siellä on varmasti muitakin hyviä vaihtoehtoja). Anglikaanit Suomessa ovat kuitenkin pikkuruinen ryhmä.

Baptisteilla olen ollut havaitsevinani aika tiukkaakin settiä Suomessa (ainakin aiemmin sitä on ollut). Ja ovat pieni ryhmä myös. On Suomessa toki myös levollisempia ja kansainvälisemmin suuntautuneita kalvinistibaptisteja. En ole kuitenkaan kalvinisti. Ehkä jos asuisin Yhdysvalloissa, voisin olla arminiolainen evankelikaalinen baptisti.

Adventisteilla on hyviäkin korostuksia (kuten terveelliset elämäntavat), mutta myös korostuksia, joihin en voi liittyä (kuten Ellen G. Whiten asema sekä tietyt eskatologiset käsitykset).

Metodismi olisi myös yksi varteenotettava vaihtoehto. Metodistikirkkokin on aika pieni Suomessa. Mutta voisin ehkä harkita sitäkin, jos en enää kokisi vapaakirkollisuutta omakseni.

Uuskarismaattiset ryhmät ovat Suomessa mielestäni usein aika juurettomia ja rauhattomia. En koe niitä siksi oikein omakseni. (On toki muistettava että ne ovat vielä uusia yhteisöjä, syvempi juurtuminen ja siitä seuraava rauhoittuminen vievät aikaa.) Vineyard olisi uudemmista ryhmistä kutsuvin. Sinnekin voisin ehkä mennä, jos tuntisin tarvetta vaihtaa kirkkokuntaa.

Siis Vapis...

En koe SVK:a kaikissa suhteissa parhaaksi kirkkokunnaksi, mutta itselleni tämä yhteisö on tuntunut johdatukselta. Se tuntuu vähiten huonolta. SVK sopii minulle ja minä SVK:oon. Olen melko kotona täällä. Palaan siihen että SVK on ihan hyvä.

Olemme verrattain nuori kirkkokunta, mutta meillä on jo hieman oman historian (100+ vuotta) tuomaa vakautta. Samalla emme ole vielä jämähtäneet kaavoihin (ainakaan täysin). Olen myös saanut Vapaakirkosta aika paljon (mm. ystäviä), ja saanut olla myös palvelemassa toisia.

Vaikka en ole täällä(kään) aivan täysin kotonani, todennäköisesti en olisi sitä missään muussakaan kirkkokunnassa/herätysliikkeessä/uskonyhteisössä. Odotan siis edelleen hajaannuksessa (diasporassa) vapaakirkollisena kristittynä taivasten valtakunnan lopullista (eskatologista) täyttymystä. Ehkä ensi vuonna (uudessa) Jerusalemissa...

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti