Q & A

Tässa artikkelissa käsittelen hyvin lyhyesti Raamattuun ja kristinuskoon liittyviä kysymyksiä.

Mitä on usko?  

Klassinen uskon määritelmä on, että usko on totenapitämistä. Tätä korosti roomalaiskatolinen teologi Tuomas Akvinolainen keskiajalla. Usko on sitäkin, mutta se ei vielä ole pelastavaa uskoa. Jaakob kirjoittaa kirjeessään, joka on osa Uuden testamentin kaanonia, että usko Jumalan olemassaoloon ei ole vielä pelastavaa uskoa.

Uskonpuhdistaja Martti Luther korosti sitä, että usko on luottamusta. Tämä on uskonnollisen uskon hyvä määritelmä. Tällainen usko ei ainoastaan hyväksy todeksi persoonallisen Luojan olemassaoloa ja niitä Jeesus Nasaretilaiseen liittyviä pelastushistoriallisia tapahtumia, kuten ristiinnaulitsemista ja ylösnousemusta, joita kuvataan Uuden testamentin evankeliumeissa. Usko on luottamusta siihen, että Kaikkivaltias Jumala on armollinen Jeesuksen sovitustyön tähden juuri minulle, joka turvaan häneen. 

Miten ja miksi tulkita Raamattua? 

Emme voi välttää raamatuntulkintaa. Tulkitsemme aina kaikkea lukemaamme. Kyse on siis siitä tulkitsemmeko Raamattua vastuullisesti vai emme. Esitän seuraavassa hyvin lyhyen pelkistyksen prosessista:

Ensimmäisen vaiheen tulee olla eksegeesi. Siinä selvitämme mitä kukin raamatunkirjoittaja tarkoitti sanoillaan omassa tilanteessaan ja miten ensimmäiset kuulijat/lukijat ymmärsivät sanoman. Tähän liittyy mm. kirjallinen konteksti (lähikonteksti kuten mm. sama raamatunkirja, isompi konteksti kuten mm. koko Raamattu, kunkin tekstin kirjallisuuden laji jne.), Raamatun kielet, kunkin raamatunkirjan kulttuurillinen, poliittinen, topografinen ja historiallinen tausta (ne olivat erilaiset eri aikaan, Vanhan testamentin aikana luvatun maan lisäksi seikkailtiin mm. muinaisessa Egyptissä ja Mesopotamiassa, Uuden testamentin aikaan Juudean provinssin lisäksi myös Välimeren alueella.

Toisessa vaiheessa sovellamme kunkin raamatunkirjoittajan alkuperäisen sanoman omaan aikaamme ja kulttuuriimme. Tarvitsemme tässä tietoa, viisautta ja johdonmukaisuutta. Kaikki asiat eivät tarkoita nykyisinkään kaikissa kulttuureissa samoja asioita. (Tämä täytyy ottaa huomioon paitsi raamatunkäännöstyössä myös yleisemmin lähetystyössä.) Saamme rukoilla Jumalan Pyhän Hengen apua. Tämä on tärkeä osa prosessia, mutta meidän tulee myös opiskella Raamattua. 

Miksi Raamatun selitysteoksia kirjoitetaan? 

Raamatunkirjoihin kirjoitetaan kommentaareja samasta syystä, kuin muihinkin vanhoihin teksteihin, kuten Platonin teoksiin. Halutaan avata tekstien merkitystä. Harvat meistä osaa Raamatun alkukieliä eli hepreaa, arameaa ja kreikkaa. Raamatunkäännös on jo ison tulkitsemisprosessin tulos. Hyvä kommentaari avaa niiden kielten merkitystä, joilla Raamattu on alunperin kirjoitettu. Kulttuuri ja ajattelu oli hyvin toisenlaista antiikin aikaan kuin nykyään. Historian, politiikan, yhteiskunnan ja Raamatun ajan kirjallisuuden sekä arkeologian tuntemus auttaa meitä ymmärtämään Raamatun ajan maailmaa ja valaisee tekstien merkitystä.

Raamatun selitysteoksia kirjoitetaan monenlaisiin tarpeisiin. On raskaampia akateemisia kommentaareja ammattitutkijoille ja edistyneille teologian opiskelijoille, kuten esim. Word Biblical Commentary-sarja ja kevyempiä opuksia enemmän seurakuntien julistajien ja maallikkojen tarpeisiin, kuten esim. Tyndale Old Testament Commentary ja Tyndale New Testament Commentary-sarjat. On hyvä lukea useampaa kommentaaria rinnakkain ja verrata niitä toisiinsa. Näin emme ole ainoastaan yhden tutkijan tutkimustyön ja kompetenssin varassa. Kommentaareja kirjoitetaan ja luetaan myös hartauselämän vahvistamiseksi. Suomenkielisistä kommentaareista suosittelisin Uuden testamentin puolelta esimerkiksi Jukka Thurenin, edesmenneen luterilaisen Uuden testamentin selitysopin professorin, selitysteoksia ja Vanhan testamentin puolelta helluntailaisen teologin Valtter Luodon selitysteoksia. 

Mikä on paras raamatunkäännös? 

Uudemmassa kirkkoraamatussa (KR92) on mielestäni hyvä käännösperiaate (dynaaminen ekvivalenssi). Siinä pyritään kääntämään ajatuksia eikä yksittäisiä sanoja. Hieman sitä rasittaa kuitenkin liberaalit taustaoletukset jotka näkyvät joissakin kohdin. Vanhempi kirkkoraamattu (KR38) on kömpelö, siinä on tarkoitus kääntää yksittäisiä sanoja ja matkia alkukielen rakenteita (formaalinen ekvivalenssi). Molemmissa käännöksissä kääntäjissä on ollut eteviä heprean ja kreikan osaajia.

Yksikään käännös ei ole täydellinen. Mikään käännös ei täysin välitä alkukieltä. Siitä syystä on hyvä lukea useampaa erilaista käännöstä. Itse pidän Raamattu Kansalle käännöksestä (RK) jonkinverran. Englanninkielisistä olen käyttänyt mm. English Standard Version (ESV) käännöstä sekä New Revised Standard Version (NRSV) käännöstä. Käytän hieman myös ruotsinkielistä Bibeln 2000 käännöstä. 

Vanhoissa käännöksissä on ongelmana se että kieli muuttuu koko ajan. Esim. Kuningas Jaakon käännös eli King James Version (KJV) oli aikoinaan hyvä käännös, mutta nykyisin siitä on hankalaa saada tolkkua. Suosittelen moderneja käännöksiä. Niissä on lisäksi parempi alkuteksti käytössä koska tekstikritiikki on edennyt niistä ajoista ja nykyisillä tekstikriitikoilla on vanhempia ja parempia tekstilöytöjä käytössään. Näin on saatu rekonstruoitua tarkemmin alkuteksti.

Useamman erilaisen käännöksen lisäksi suosittelen myös alkukielten opiskelua mikäli mahdollista. Itseopiskelussa on tosin se vaara että voi alkaa "nähdä omiaan", jos ei opi kieltä kunnolla. Nöyryys on ylipäätään tärkeää ja että kuuntelee/lukee ammattilaisia 

Pitääkö Raamatun alkukertomukset tulkita kirjaimellisesti? 

Luomiskertomus opettaa perusasioita Jumalasta ja maailmasta, kuten että on olemassa persoonallinen Luoja, joka on erillään luomakunnasta, mutta kuitenkin siinä läsnä ja johon ihminen voi olla persoonallisessa suhteessa. Ihminen on luotu Jumalan kuvaksi ja näin ihminen heijastaa erityisellä tavalla jotakin Jumalasta. Ihmisen elämänkumppani on toinen ihminen, ei eläin. Luomiskertomuksen yksi tarkoitus on myös kumota sellaisia pakanallisia ajatuksia, että taivaankappaleet olisivat jumalia. Luomiskertomusta ei tarvitse pitää luonnontieteellisenä selontekona. Kyse on ennemmin seemiläisestä runollisesta kerronnasta, jonka sanoma on totta.

Ajattelen, että syntiinlankeemuskertomus on hyvä tulkita siten, että ihminen eli alunperin yhteydessä Luojaansa, mutta tämä yhteys rikkoutui ihmisen oman valinnan seurauksena. Ihmisestä tuli syntinen. En tulkitse syntiinlankeemuksen olevan ainoastaan jotain, jota tapahtuu jokaisessa ihmisessä, vaikka se on toki sitäkin. En osaa sanoa, miten ja milloin lankeemus aivan tarkalleen ottaen tapahtui (hyvän ja pahantiedon puu ja puhuva käärme ovat nähdäkseni symboleja), mutta se tapahtui jokatapauksessa esihistoriallisena aikana eli ennen kirjoitustaidon kehittämistä. Kertomus sijoittuu kivikaudelle eli aikaan ennen metallien työstön keksimistä. 

Mitä on kristillinen fundamentalismi? 

Fundamentalismi on saanut nimensä kirjasarjasta The Fundamentals. Sarjan kirjoitti ryhmä evankelikaalisia, eli herätyskristillisiä, teologeja, jotka pyrkivät puolustamaan tärkeäksi mieltämiään asioita kristinuskossa, kuten Jeesuksen ihmetekoja ja konkreettista takaisintuloa, modernismia vastaan. Modernismi tulkitsi kristinuskoa naturalismista käsin.

Myöhemmin fundamentalismista tuli taantumuksellinen liike. Liikkeeseen liittyy usein akateemisuuden vastaisuutta ja eristäytymistä ympäröivästä yhteiskunnasta. 1900-luvun alkuvuosikymmenistä lähtien moderni evankelikalismi on ottanut etäisyyttä fundamentalismiin ollen avoimempi tieteille ja taiteille säilyttäen samalla tunnustuksellisen kristinuskon kannalta perustavia opillisia ja eettisiä sitoumuksia. 

Sopiiko kristinusko ja liberalismi yhteen? 

Meidän on hyvä määritellä aluksi, mitä tarkoitetaan sanalla liberalismi. Jos sillä tarkoitetaan sitä, että meidän tulisi olla avarakatseisia, elää nykyajassa ja kuunnella erilaisista taustoista tulevia ja erilaisia näkemyksiä omaavia ihmisiä herkällä korvalla, kaikkien kristittyjen olisi mielestäni hyvä olla tässä merkityksessä liberaaleja.

Usein liberalismilla tarkoitetaan kristillisessä asiayhteydessä kuitenkin kristinuskon perustavien opillisten käsityksien, kuten Jeesuksen jumaluuden ja/tai ruumiillisen ylösnousemuksen kieltämistä ja Raamatun arvovallan horjuttamista. Tämänkaltainen liberalismi ei voi olla oikea tie kristilliselle seurakunnalle. Toki Raamatun tieteellinen tutkimus ja luonnontieteet on hyvä ottaa huomioon. Ja  kristillistä traditiota voi, ja tuleekin, tulkita uudelleen uusissa tilanteissa.

Ajattelen, että kumpikaan ääripää (fundamentalismi/äärikonservatiivisuus vs. radikaalismi/liberaaliteologia) ei ole kovin hyviä vaihtoehtoja kristitylle. Kirkkojen tulisi löytää uudelleen luottamus kristinuskon perussanomaan ja julistaa sitä rohkeasti ja anteeksipyytelemättä. Samalla kristillisen seurakunnan tulisi olla ajankohtainen ja lähellä nykyihmistä, välittää, tukea ja kutsua kaikkia niitä yhteyteensä, jotka haluavat tulla. Usein onnistumme jommassakummassa paremmin kuin toisessa. 

Mikä on Vapaakirkko? 

Kun puhutaan vapaakirkollisuudesta, englanniksi free church, ruotsiksi frikyrka, sillä voidaan tarkoittaa useampaa asiaa. Yleisessä mielessä vapaakirkollisia ovat kaikki ne kristilliset seurakunnat, jotka eivät ole valtionkirkkoja tai kansankirkkoja. Yhdysvalloissa kaikki kirkot ovat vapaakirkkoja. Myös alkuseurakunta oli tämän yleisen määritelmän mukaan vapaakirkko.

Vapaakirkollisuudella voidaan kuitenkin tarkoittaa myös niitä evankelikaalisia ja matalakirkollisia kirkkokuntia, jotka painottavat henkilökohtaisen uskon merkitystä, kuten yhdysvaltalainen the Covenant Church ja Suomen Vapaakirkko. Suomen Vapaakirkon juuret ovat 1800-luvun loppupuolella syntyneessä Suomen ev. lut. kirkon sisäisessä herätysliikkeessä, joka järjestäytyi uskonnolliseksi yhdyskunnaksi, Suomen Vapaakirkoksi, vuonna 1923 uskonnonvapauslain tultua voimaan. Suomen Vapaakirkolla ei ole laajaa yhteistä dogmatiikkaa, vaan tiettyihin puitteisiin mahtuu erilaisia seurakuntia, seurakuntien työntekijöitä ja seurakuntalaisia. Suomen Vapaakirkkoa luonnehditaan joskus opiltaan ja spiritualiteetiltaan keskitieksi luterilaisuuden ja helluntailaisuuden välillä. 

Onko Suomen Vapaakirkko lahko? 

On hyvä määritellä mitä tarkoitetaan sanalla "lahko". Helsingin yliopiston teologisen tiedekunnan edesmennyt ekumeniikan professori Seppo A. Teinonen kirjoittaa kirjassaan Nykyajan lahkot (Kirjayhtymä, 1965) seuraavasti: "Lahkon määrittely on vaikeaa ja tätä nimitystä voidaan pitää halventavana." (s. 17) "Lahko ei halua asettautua kristikunnan ulkopuolelle, mutta se kieltäytyy kaikesta yhteydestä kirkkoon, vieläpä yhteisestä keskustelusta." (s. 19) "Lahko on selvästi epäekumeeninen yhteisö, sillä osallistuminen ekumeniaan on separatismin, eksklusiivisuuden ja proselytismin vastaista." (s. 20) "Esim. Metodistikirkkoa, Yhdysvaltain presbyteeristä kirkkoa eikä Suomen vapaakirkkoa voida tarkastella lahkoina, vaan kirkkoina." (s. 20-21)

Suomen Vapaakirkon kotisivuilla sanotaan: "Vapaakirkko tekee mielellään yhteistyötä muiden kristillisten kirkkojen ja tahojen kanssa. Alun perin 'allianssihenkisyytenä' tunnettu piirre on edelleen vahva. Kristuksen itsensä rukous seuraajiensa osalle, 'että he yhtä olisivat', on kaikunut vapaakirkollisissa jumalanpalveluksissa ja pienryhmissä. Yhdessä etsitään käytännön tapoja sen toteutumiseksi."

Lisätietoja Suomen Vapaakirkosta saa esim. täältä:
http://www.svk.fi 

Millaista on vapaakirkollinen teologia? 

Suomen Vapaakirkolla ei ole virallista dogmatiikkaa, tarkkaan määriteltyä ja yksityiskohtaista yhteistä oppirakennelmaa. Tunnustuksemme liittää meidät vanhaan yleiseen/yhteiseen (latinaksi catholicus, josta sana katolinen) kristilliseen perinteeseen, sillä tunnustamme apostolisen uskontunnustuksen mukaista kristinuskon tulkintaa. Tunnustuksemme liittää meidät myös osaksi protestanttista uskonpuhdistusta sekä herätyskristillisyyttä (evankelikaalinen liike).

Suomen Vapaakirkko on maallikkoliike. Olemme keskittyneet enemmän käytännölliseen toimintaan (evankeliointi, diakonia, lähetystyö, sielunhoito, seurakunnanistutus ym.) kuin akateemiseen tutkimukseen. Korostamme suhteessa vanhoihin kirkkoihin enemmän kristillistä ortopraksiaa (oikea toiminta) kuin ortodoksiaa (oikeaoppisuus). Suomen teologisella opistolla opetetaan kuitenkin teologian perusteita ja tehdään myös pienimuotoisempaa teologista tutkimustyötä. Siellä koulutetaan vapaaseurakuntien työntekijöitä ja muita vastuunkantajia.

Suomen Vapaakirkko on raamattuliike. Olemme konservatiivinen kirkkokunta. Pitäydymme kristinuskon perusasioihin ja raamattu-uskolliseen uskontulkintaan. Tarkoitan konservatiivisella teologialla vastapoolia liberaaliteologialle missä kiistetään uskonoppeja, kuten Jeesuksen jumaluus, neitseestäsyntyminen ja Kristuksen ruumiillinen ylösnousemus. Raamattu-uskollisuudella tarkoitan kunnioittavaa asennetta Vanhan ja Uuden testamentin kirjoituksiin, jotka tunnustamme Pyhän Hengen innoittamiksi teksteiksi ja kristillisen uskon ja elämän ylimmäksi auktoriteetiksi.

Tietty teologinen väljyys on mielestäni toisaalta Suomen Vapaakirkon heikkous ja myös toisaalta sen vahvuus. Kirkkokuntaamme mahtuu erilaisia korostuksia ja tietyissä yhteisissä puitteissa myös erilaisia näkemyksiä. Vapaakirkollisuuteen kuuluu dialogi, jossa monia asioita ei ole haluttu lyödä lopullisesti lukkoon.

Lisätietoja vapaakirkollisesta teologiasta saa esim. täältä:
https://www.teologinenopisto.fi/