Kristillisellä teologialla tunnustetaan yleisesti olevan neljä lähdettä: Raamattu, traditio, järki ja kokemus. Näille neljälle lähteelle on annettu erilaista painoarvoa eri perinteissä.
Protestanttisessa kristinuskossa Raamattua on perinteisesti pidetty kristillisen teologian tärkeimpänä lähteenä. Tämän näkemyksen mukaan muiden teologian lähteiden tulee olla alisteisia pyhille kirjoituksille.
Myös Suomen Vapaakirkossa me tunnustaudumme muiden perinteisten protestanttien tavoin reformaation Yksin Raamattu (Sola Scriptura) -periaatteeseen.
Tunnustuksessamme sanotaan: ”Raamattu, s.o. Vanhan ja Uuden testamentin pyhät kirjat, jotka me uskomme olevan Pyhän Hengen johtamien ihmisten kirjoittamat, määrää yksin meidän uskomme ohjeen, jonka mukaan kaikki oppi ja elämä seurakunnassa on hyväksyttävä tai hyljättävä.”Reformaattorit ymmärsivät, että kaikki Raamatussa ei ole yhtä keskeistä. Keskeisintä on ”se, mikä ajaa Kristusta” – eli evankeliumi. Fundamentalismissa kaikkea Raamatussa saatetaan pitää joskus yhtä oleellisena ja tärkeänä. Tämä voi toisinaan johtaa epäterveisiin korostuksiin ja liialliseen dogmaattisuuteen kehällisemmissä asioissa.
Varhaisina aikoina kristillinen kirkko taisteli harhaoppien, kuten gnostilaisuuden, kanssa. Traditioon vetoaminen oli tuossa tilanteessa tärkeää. Kirkko oli saanut oppinsa apostoleilta, kun taas harhaoppiset olivat keksineet itse omat tulkintansa myöhemmin.
Ortodoksisuudessa ja roomalaiskatolilaisuudessa Raamattu nähdään osana kirkon perinnettä. Heille kirkko määrittelee, miten pyhiä kirjoituksia tulee tulkita. Protestanttisuudessa ajatellaan, että kirkko ei luo kaanonia vaan tunnistaa ja tunnustaa kaanonin. Kirkko on kaanonin palvelija. Traditio on hyödyllistä ja tärkeää, mutta se voi myös poiketa sivuun totuudesta. Raamatun avulla voidaan tehdä siinä tapauksessa korjausliikkeitä.
Varhaisen kristillisen seurakunnan Raamattu oli Vanha testamentti. Kirkko peri sen juutalaisuudesta. Kristityillä on erilaisia käsityksiä siitä, mitä kirjoja Vanha testamentti sisältää. Toisin kuin ortodoksit ja roomalaiskatoliset, me protestantit emme pidä Vanhan testamentin apokryfisiä kirjoja ohjeellisina. Ne ovat silti hyviä ja hyödyllisiä lukea. Uuden testamentin kaanonin sisällön suhteen meillä kristityillä on huomattavasti enemmän yksimielisyyttä.
Uskonpuhdistajille uskon analogia oli tärkeä periaate: Raamattu selittää Raamattua. Vaikeampiselkoisia kohtia tulee tulkita selvempien kohtien avulla. Valtavirran reformaattorit eivät kuitenkaan tarkoittaneet Sola Scripturaa muotoillessaan Raamattua ainoaksi teologian lähteeksi. He kunnioittivat myös muita teologian lähteitä. Esimerkiksi Martti Luther (1483–1546) ja Jean Calvin (1509–1564) viittasivat usein Raamatun lisäksi kirkkoisiin, erityisesti Aurelius Augustinuksen (354–430) teoksiin.
Luther sanoi myös ollessaan syytettynä Wormsin valtiopäivillä vuonna 1521, ettei hän voi perua kirjoituksiaan, ellei osoiteta Raamatun todistuksen tai selvän järjen perusteella, että hän on erehtynyt, sillä jopa kirkolliskokoukset ja paavitkin ovat erehtyneet ja puhuneet keskenään ristiin.
Myös Suomen Vapaakirkossa meillä on yhteistä traditiota, vaikka sitä ei ollakaan kirjoitettu auki. Edesmennyt kirkkokunnanjohtajamme Erkki Verkkonen on sanonut: ”Suomen Vapaakirkkoon tutustuja huomaa pian, että kirkolla ei ole laajaa kirjoitettua tunnustusta. Tämä liittyy vapaakirkolliseen perinteeseen, jossa oppikysymyksiä ei ole haluttu saattaa kirjalliseen muotoon. Raamattuun perustuva julistus ja opetus ovat säilyttäneet perinteenä sekä yhteisön että yksilön henkilökohtaisen uskon ja hengellisen elämän. Näin vapaakirkollisen opin periaatteet ovat säilyneet sukupolvesta toiseen.”
Kirkkokunnassamme on tiettyä teologista väljyyttä. Kirkkokuntaamme mahtuu erilaisia korostuksia ja yhteisissä puitteissa myös jonkinverran erilaisia tulkintoja – ei kuitenkaan rajattomasti. Vapaakirkollisuuteen kuuluu dialogi, jossa monia asioita ei ole haluttu lyödä lopullisesti lukkoon.
Kirkkokuntamme tunnustautuu lyhyessä tunnustuksessaan Raamatun lisäksi myös apostoliseen uskontunnustukseen. Tämä kertoo osaltaan siitä, että arvostamme Raamatun lisäksi myös kristillistä traditiota.
Juha Mikkonen
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti