Puhe Viitasaaren vapaasrk:lla su 6.1.2018
Käymme tänään viimeistä kertaa läpi apostolista uskontunnustusta. Aiheemme on viimeiset tapahtumat. Joissakin itämaisissa uskonnoissa, kuten hindulaisuudessa, ajatellaan että historia toistaa ikuisesti itseään, eli että historia kiertää uudelleen ja uudelleen kehää. Juutalaiskristillisessä historiakäsityksessä ajatellaan, että historialla on alku ja loppu. Historialla on päämäärä, jota kohti se kulkee. Jumala ohjaa salatulla tavalla historian kulkua. Meidän tuntemamme historia ei jatku ikuisesti, vaan se tulee kerran päättymään.
Johannes kirjoittaa Ilmestyskirjan luvussa 21 jakeesta 11 jakeeseen 13: Minä näin suuren valkean valtaistuimen ja sen, joka sillä istuu. Hänen kasvojensa edestä pakenivat maa ja taivas, eikä niistä jäänyt jälkeäkään. Näin myös kuolleet, suuret ja pienet, seisomassa valtaistuimen edessä. Kirjat avattiin, avattiin myös elämän kirja, ja kuolleet tuomittiin sen perusteella, mitä kirjoihin oli merkitty, kukin tekojensa mukaan. Meri antoi kuolleensa, Kuolema ja Tuonela antoivat kuolleensa, ja kaikki heidät tuomittiin tekojensa mukaan.
Tämä ei ole ristiriidassa sen kanssa, että kristinuskossa meidän omat tekomme eivät pelasta meitä. Emme pelastu omien tekojemme tähden, mutta kristityn hyvät teot ovat osoitus aidosta uskosta. Vaikka ne olisivat vähäisiäkin, ne ovat Jumalan armon tähden hyviä. Kristuksen tähden saamme anteeksi kaikki hyviin tekoihimmekin liittyvät väärät motiivit.
Pelastumme Kristuksen tekojen tähden. Pelastus on siis lahjaa. Pelastuksen kannalta ratkaisevinta on se, miten olemme suhtautuneet Kristukseen ja hänen sanomaansa elämämme aikana - olemmeko uskoneet evankeliumin vai olemmeko torjuneet Jumalan kutsun, olemmeko ottaneet Jeesuksen vastaan vai kulkeneet hänen ohitseen.
Johanneksen evankeliumin luvussa 6 Jeesus teki ruokkimisihmeen ja ihmiset kysyivät häneltä, jae 28: Mitä meidän tulee tehdä, että tekomme olisivat Jumalan tekoja? Jeesus vastasi jakeessa 29: Uskokaa häneen, jonka Jumala on lähettänyt. Se on Jumalan teko.
Uskossa on kyse myös armoon suostumisesta, mutta ennen kaikkea Jumalan sanan ja Pyhän Hengen vaikutuksesta. Elävää uskoa ei synny ihmisvoimin, mutta saamme kaivata ja pyytää uskoa Jumalalta ja Jumala on luvannut kuulla meitä. Jeesus sanoo Matteuksen evankeliumin luvussa 7 jakeissa 7 ja 8: Pyytäkää, niin teille annetaan. Etsikää, niin te löydätte. Kolkuttakaa, niin teille avataan. Sillä jokainen pyytävä saa ja jokainen etsijä löytää, ja jokaiselle, joka kolkuttaa, avataan.
Olen monta kertaa turvannut Jeesuksen sanoihin sitä, joka luokseni tulee, minä en aja pois. (Johannes 6:37.) Jeesus ei sanonut että kun olemme langenneet sadannen ja kahdennentoista kerran vaikka samaan asiaankin, että emme saa enää anteeksi. Vaan että kun tulemme Jeesuksen luo, saamme anteeksi. Mutta meidän täytyy tulla hänen luokseen, pitää lyhyet tilivälit Jumalan kanssa. Aina kun kompastumme, ei jäädä tuleen makaamaan vaan noustaan ja jatketaan matkaa.
Kristillinen oppi lopunajoista voidaan jakaa kahteen alueeseen: kuolemanjälkeiseen elämään ja maailmanloppuun. Meillä kristityillä on näistä molemmista osioista keskenämme erilaisia näkemyksiä. Osa kristityistä uskoo välitilaan, eli että olemassaolomme jatkuu tietoisesti kuoleman jälkeen kun odotamme ylösnousemusta. Toiset uskovat että kuolema on sielun unetonta unta ennen ylösnousemusta, ei tietoista olemista. Kallistuisin itse Uuden testamentin tiettyjen tekstien myötä ehkä enemmän välitilan kannalle.
Esimerkiksi Matteuksen evankeliumissa puhutaan kahdesta Vanhan testamentin henkilöstä Mooseksesta ja Eliasta. Mooseksen kuolemasta kerrotaan 5. Mooseksen kirjan lopussa. Matteuksen evankeliumi 17:1-3: Kuuden päivän kuluttua Jeesus otti mukaansa Pietarin sekä Jaakobin ja tämän veljen Johanneksen ja vei heidät korkealle vuorelle yksinäisyyteen. Siellä hänen ulkomuotonsa muuttui heidän nähtensä: hänen kasvonsa loistivat kuin aurinko ja hänen vaatteensa tulivat valkeiksi kuin valo. Samassa heille ilmestyivät Mooses ja Elia, jotka keskustelivat Jeesuksen kanssa.
Lopunajan tapahtumista on erilaisia teologisia koulukuntia. Esittelen hyvin lyhyesti pääsuuntaukset. Premillenialistit uskovat siihen, että Kristus palaa takaisin ennen tuhatvuotista valtakuntaa ja että kuolleiden ylösnousemus tapahtuu kahdessa osassa. Jumalan omat nousevat ensin ylös Jeesuksen paluun yhteydessä. Tuhatvuotisen valtakunnan jälkeen on viimeinen eksytys ja lopullinen taistelu pahan voimia vastaan, jotka Jumala voittaa, ja tämän jälkeen loput ihmiset nousevat ylös tuomiolle ja alkaa ikuisuus. Tämä lienee yleisin tulkinta Suomen Vapaakirkossa ja Suomen vapaissa suunnissa. Tässä tulkinnassa Ilmestyskirjan loppulukuja tulkitaan aika kirjaimellisesti, nähdään ne aika suoraviivaisesti etevevänä historiana.
Postmillenialisteilla on puolestaan optimistinen käsitys maailmanhistorian kulusta. Heidän mukaansa evankeliumin voittokulku johtaa kristinuskon menestymiseen koko ihmiskunnan keskuudessa ja tuhatvuotiseen rauhanaikaan. Vasta tämän jälkeen kun evankeliumi ja Jumalan valtakunta on levinnyt kaikkialle Kristus palaa ja on viimeinen tuomio ja alkaa ikuisuus.
Amillenialismi on näkemys, jota itse pidän ehkä perustelluimpana. Amillenialismi on yleisin näkemys historiallisessa kristinuskossa halki kirkkohistorian. Tämän mukaan Ilmestyskirjan luvussa 19 mainitussa tuhatvuotisessa valtakunnassa on kyse vertauskuvallisuudesta. Ilmestyskirjassa on paljon vertauskuvia ja lukusymboliikkaa. Jos tämä tulkinta on oikea, Kristuksen paluu on yksiosainen: Kun Jeesus saapuu, hän tempaa meidät luokseen ja tapahtuu samalla yleinen ylösnousemus, viimeinen tuomio ja ikuisuus alkaa.
Voin toki myös erehtyä. Jos tapaamme kirjaimellisessa tuhatvuotisessa valtakunnassa, niin minun ei auta kuin myöntää teille, että olin väärässä. Nämä kolme näkemystä mahtuvat kuitenkin kaikki klassiseen kristinuskoon. Saatte itse miettiä mitä niistä pidätte parhaana tulkintana.
Kristityillä on myös erilaisia käsityksiä myös ”vihan ajasta”. Osa meistä ajattelee että juuri ennen Kristuksen paluuta on erityinen ahdistuksen aika. Osa ajattelee että seurakunta temmataan sen alkupuolella, osa ajattelee että seurakunta temmataan sen keskellä ja osa ajattelee että seurakunta temmataan sen lopulla.
Itse ajattelen, että vihan aika on jo meneillään ja on ollut pitkin kirkkohistoriaa. Kristtyjä on vainottu alusta asti ja vainotaan edelleen monissa maissa. Jos kysyy vainotuilta kristityiltä vihan ajasta, he ihmettelevät meitä länsimaalaisia kristittyjä, että mistä te puhutte, nythän vainot ovat meneillään. Nämäkin edellä mainitut tulkinnat sopivat kuitenkin kaikki kristinuskoon.
Meidän ei tarvitse pelätä vainoja eikä vihan aikaa. Jumala antaa meille voiman kohdata tällaisia asioita, jos tällaiset ajat sattuisivat omalle kohdallemme. Saamme luottaa Jeesukseen elämässä ja kuolemassa. Tärkeintä on tiedostaa että Jeesus Kristus on voittaja, hän tulee takaisin ja on viimeinen tuomio ja uusi luomakunta Jumalan omille ja kadotustuomio niille, jotka ovat torjuneet Jumalan.
Toki kadotuksestakin on olemassa erilaisia näkemyksiä. Osa kristyistä ajattelee, että kadotuksessa on kyse tyhjiinraukeamisesta, olemassaolon loppumisesta, tietoisuuden sammumisesta. Itse uskon tiettyjen Uuden testamentin tekstien valossa siihen perinteiseen käsitykseen, että kadotus on tietoista ja ikuista.
Helvetistä puhutaan jonkin verran Raamatussa, siellä palavasta tulesta ja pimeydestä, sekä hammasten kiristelystä. Näitä kohtia ei ehkä ole tulkittava aivan kirjaimellisesti, ajatellaan vaikka sitä, että tuli valaisee, mutta kadotuksessa on kuitenkin pimeää. Mutta joka tapauksessa ei siellä kuitenkaan ole kenelläkään hyvä olla. Helvetissä on yksinäistä ja tarkoituksetonta. Sitä olotilaa ei ole tarkoitettu meille ihmisille, vaan langenneille enkeleille. On traagista että osa ihmisistä joutuu sinne. Kenenkään meistä ei tarvitse joutua kadotukseen, koska meillä on Kristus. Hän pelastaa meidät.
Emme tiedä tarkalleen millaista kadotuksessa on ja millaista uudessa luomakunnassa on. Luemme kuvauksia ja ehkä jotain aavistamme, mutta ehkä meille on tässä ajassa parempi että emme tiedä tarkkaan. Joka tapauksessa kristillinen toivo ei ole pohjimmiltaan sielun kuolemattomuudessa, vaan ruumiin ylösnousemuksessa, kuten apostolisessa uskontunnustuksessa sanotaan.
Saamme terveen ja elinvoimaisen kehon joka sopii uuteen luomakuntaan ja joka ei koskaan rappeudu. Paavali kirjoittaa ylösnousemusruumiista 1. Korinttilaiskirjeen luvussa 15 jakeesta 42 jakeeseen 44: Se, mikä kylvetään katoavana, nousee katoamattomana. Mikä kylvetään vähäpätöisenä, nousee kirkkaana. Mikä kylvetään heikkona, nousee täynnä voimaa. Kylvetään ajallinen ruumis, nousee hengellinen ruumis.
Raamattu puhuu uudesta maailmasta. Saamme ylistää siellä Jumalaa ikuisesti, nähdä hänen kasvonsa, ja olla yhteydessä kaikkien aikojen pyhiin ja enkeleihin ja iloita Jumalasta ja kaikesta kauniista, mitä hän on luonut ja mitä hän on. Ehkä saamme tehdä siellä mielekästä työtä ja harrastaa ajattelua ja taiteita, kuten musiikkia, nähdä toisiamme, keskustella ja mitään ikävää ei ole enää koskaan välillämme.
Ehkä siellä on myös kasveja ja eläimiä. Ilmestyskirjassa puhutaan elämänpuusta ja Jesaja kirjoittaa kesyistä eläimistä. Joka tapauksessa kuolema on poissa samoin meitä vielä tässä ajassa ahdistavat kärsimykset. Uudessa luomakunnassa on varmasti ihanaa. Siellä on tervettä yhteisöllisyyttä ja koemme siellä syvää elämäntarkoitusta. C. S. Lewis kuvasi sitä kirjana, jossa jokainen luku on parempi kuin edellinen. Se kirjasarja ei koskaan lopu.
Suunnatkaamme ajatuksemme tänä vuonna ylöspäin, kohti taivasta, kohti Kristusta. Jumala tahtoo taivaan todellisuuden olevan meille läsnä jo nyt. Taivas on siellä missä Jumala on. Voimme kokea palan taivasta jo tässä elämässä. Luottakaamme rohkeasti armoon. Pitäkäämme esillä evankeliumin sanaa. Todistakaamme sanoin ja teoin Herrastamme Jeesuksesta Kristuksesta. Saakoon hyvä Jumalamme siunata meitä runsaasti tulevana vuonna!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti