tiistai 25. joulukuuta 2018

Luukkaan jouluevankeliumi

Luukkaan evankeliumi 2:1-20 

Puhe Viitasaaren helluntaisrk:lla 25.12.2018 

Vietämme tänään Vapahtajamme Jeesuksen Kristuksen syntymäjuhlaa. Joulu on heti pääsiäisen jälkeen kristillisen seurakunnan suurin kirkkovuoden tapahtuma. On tapahtunut ihme. Ikuinen on murtautunut aikaan, näkymätön on tullut näkyväksi, Sana on tullut lihaksi, Jumala on syntynyt ihmiseksi.

Jeesus ei ole ihmisten keksimä myytti, vaan todellinen historian henkilö. Jeesuksen mainitsevat kirjoituksissaan myös muunmuassa juutalainen historioitsija Josefus, sekä roomalaiset historioitsijat Tacitus ja Suetonius.

Jeesus Nasaretilainen syntyi keisari Augustuksen aikana. Tiedämme historiankirjoista, että Gaius Octavius sai Rooman senaatilta arvonimen Augustus ja hallitsi vuosina 27eKr.-14jKr. Keisari Augustus lopetti Rooman sisällissodat ja toi rauhan ja vaurauden ajan roomalaiseen imperiumiin, ainakin joksikin aikaa.

Keisari Augustuksen aikana koko Rooman imperiumin alueella toimeenpantiin verojen keräys. Kyse ei ollut yhdestä ainoasta käskystä ja väestölaskennasta, vaan huomattavasti pidemmästä projektista. Toisinaan ihmisten täytyi palata kotikaupunkeihinsa väestölaskentaa varten. Jeesus toteutti Vanhan testamentin profetian syntyessään Beetlehemissä.

Profeetta Miika sanoo kirjansa luvussa 5 jakeessa 1: Mutta sinä, Beetlehem Efrata, joka olet vähäisin Juudan sukujen joukossa, sinusta tulee minulle hän, joka on oleva hallitija Israelissa, jonka alkuperä on muinaisuudessa, iankaikkisissa ajoissa. 

Nasaretista Beetlehemiin, Joosefin esi-isien kaupunkiin, oli matkaa noin 140-150 kilometriä. Matkassa meni kolmisen päivää jalan ja aasilla. Maria ei välttämättä ollut naisena verovelvollinen, mutta on ymmärrettävää, että hän lähti Nasaretista Joosefin matkaan. Ajatellaan sitä, jos joku tuntemamme seurakuntanuori tulisi raskaaksi ja sanoisi "se oli Pyhä Henki, en minä miehestä mitään tiedä", niin kuinka moni uskoisi sen? En itsekään uskoisi.

On siis ymmärrettävää, että Joosef ja Maria eivät halunneet Marian kohtaavan yksin heidän kotikaupunkinsa naapurien puheita ja katseita, vaan halusivat olla yhdessä lapsen syntymisen aikaan. Rooman imperiumille tarvitut verot sekä Nasaretin kaupungin epäystävälliset puheet ja katseet, sekä ennenkaikkea Jumala, joka kaitsee salatulla tavalla koko maailmanhistorian tapahtumia, johdatti Jeesuksen vanhemmat juuri oikeaan paikkaan juuri oikeaan paikkaan Messiaan synnyinkaupunkiin Beetlehemiin.

Joosefille ja Marialle ei löytynyt sopivaa huonetta majatalosta ja Maria synnytti joko tallissa, luolassa, joissa eläimiä usein pidettiin, tai köyhässä talossa, jossa ihmiset ja eläimet asuivat keskenään tai ulkona. Joka tapauksessa oli kyse vähävaraisista olosuhteista. Kuningasten Kuningas syntyi köyhiin oloihin, itse Herra jätti taivaan loiston ja tuli yksinkertaisesti elävien ihmisten keskelle, yhdeksi meistä, jakamaan meidän ihmisyyden.

Näin protestanttisesta näkökulmasta katsottuna neitseestäsyntyminen ei ole tässä se varsinainen ihme, vaan neitseellinen sikiäminen, eli se, että Maria tuli raskaaksi ilman biologista isää. Jeesuksessa toteutui Jesajan kirjan sana, luku 7 jae 14: Sen vuoksi Herra itse antaa teille merkin: Katso, neitsyt tulee raskaaksi ja synnyttää pojan ja antaa hänelle nimen Immanuel. Nimi Immanuel tarkoittaa "meidän kanssamme on Jumala".

Kreikan sana euangelion, mistä saamme sanan evankeliumi, tarkoittaa hyvää sanomaa eli hyvää uutista. Sanaa käytettiin hallitsijan syntymästä, hallisijan valtaannoususta ja sotavoitosta. Ilosanoman ydin on siinä, että Vapahtaja, joka on Kristus ja Herra, on nyt saapunut.

Ilosanoma kerrottiin ensimmäiseksi paimenille. Paimenia ei juurikaan arvostettu Jeesuksen aikaan. Heitä pidettiin rituaalisesti epäpuhtaina ja epäluotettavina. On merkityksellistä, että Jumala valitsi juuri heidät Messiaan syntymän todistajiksi. Näin Jumala tahtoi ilmaista juuri näille ihmisille, jotka olivat monien silmissä alempiarvoisia, rakkauttaan ja kunniaansa.

Enkelin sanoma paimenille alkoi "älkää pelätkö". Nämä sanat toistuvat useimman kerran Raamatussa. Sanojen sisältö ei ole uhkaava "te ette saa pelätä, tai muutoin...", vaan sanat merkitsevät "teidän ei tarvitse olla peloissanne." Näin Jumala puhuu myös meille, valituilleen.

Kreikkalais-roomalaisessa maailmassa jumalia, sotasankareita ja hallitijoita kutsuttiin arvonimellä pelastaja. Pelastaja oli myös juutalaisten tuntema arvonimi. Nimi Jeesus (hepreaksi Jeshua) tarkoittaa "Jahve pelastaa." Vanhassa testamentissa Jumalaa itseään kutsutaan Pelastajaksi, samoin Jumalan kansalleen herättämiä vapauttajia. 

Kristus (kreikaksi Khristos) on käännös sanasta Messias (hepreaksi Masiah) ja tarkoittaa Voideltua. Voideltu oli erityisellä tavalla erotettu tiettyyn Jumalan hänelle antamaan tehtävään kuten kuninkaaksi, papiksi tai profeetaksi. Jeesus Kristus on kuningas, ylipappi ja profeetta. Voiteleminen tapahtui vuodattamalla tai hieromalla oliiviöljyä yksilön päähän ja kuvasi Jumalan Hengen erityistä läsnäoloa ja vaikutusta juuri tässä ihmisessä.

Jeesuksen aikaan oli voimakasta messiasodotusta. Ihmiset ymmärsivät Vanhasta testamentista että hänen tulisi saapua niihin aikoihin. Ja oli joitakin messiaskandidaatteja, jotka päätyivät teloitettaviksi ja siihen nämä kaikki liikkeet loppuivat – tätä yhtä poikkeusta lukuunottamatta. Herran Voidellun odotettiin yleesä olevan sotilaallis-poliittinen hahmo, joka karkottaisi roomalaiset pyhältä maalta ja uudelleenrakentaisi daavidilaisen dynastian ja palauttaisi Israelin kulta-ajan, joka oli Daavidin ja Salomon aikaan.

Jeesus osoittautui kuitenkin aika toisenlaiseksi Kuninkaaksi. Kun Pilatus kysyi Jeesukselta tämän kuninkuudestaan, hän vastasi Pilatukselle Johanneksen evankeliumin luvun 18 jakeessa 36: Minun kuninkuuteni ei ole tästä maailmasta. Jos se kuuluisi tähän maailmaan, minun mieheni olisivat taistelleet, etten joutuisi juutalaisten käsiin. Mutta minun kuninkuuteni ei ole peräisin täältä.  

Enkeli kutsui Jeesusta Herraksi. Sanan Herra taustalla on käännös Vanhassa testamentissa ilmoitetusta Jumalan nimestä Jahve. Jahve tarkoittaa "hän on se, joka hän on". Jumala ilmoitti nimensä olevan "minä olen". Juutalaiset lakkasivat käyttämästä tätä nimeä, ja lukivat sen tilalle heprean sanan Adonai, "Herrani". Kreikankielisessä Vanhassa testamentissa, jonka juutalaiset käänsi noin 200eKr. Jahve käännettiin sanalla Kyrios, Herra.

Varhaiskristillinen uskontunnustus kuuluu "Jeesus Kristus on Herra". Se, että ihmistä kutsutaan Jumalan nimellä kertoo siitä, että Jumala on tullut ihmiseksi. Kristityt tunnustavat että Jeesus on Herra. Koska Jeesus on Herra, keisari ei ole ylin Herra. Kristityt kyllä rukoilivat keisarin puolesta ja halusivat olla muutenkin hyviä veroja maksavia kansalaisia, mutta kristityt eivät suostuneet uhraamaan keisarin suojelushengelle eivätkä muillekaan epäjumalille, vaikka valtiovalta sitä vaati.

Tämä on yksi tärkeimpiä syitä siihen, että roomalaiset eivät luottaneet kristittyihin. Koska varhaiset kristityt eivät osallistuneet keisarillisiin tai muihinkaan pakanallisiin palvontamenoihin eivätkä uhranneet muillekaan Rooman jumalille, he kokivat usein vainoa. Myös tänään kun seuraamme todella Kristusta, on ihmisiä jotka eivät ymmärrä ja ihmisiä jotka vastustavat tätä. Henkivallat ovat myös todellisia, mutta Jumala on meidän puolellamme ja meidän ei tarvitse pelätä yhtään.

Enkeli antoi merkin, että lapsi on kapaloitu, eli että vauvan käsien ja jalkojen ympärille oli kääritty suojaksi kankaita, ja että hän makaa seimessä, eli eläinten syöttökaukalossa. Taivaallinen sotajoukko ylisti Jumalaa kertoen rauhasta. Rauha, hepreaksi shalom, on laaja käsite. Se pitää sisällään ajatuksen vauraudesta, hyvinvoinnista, sekä sovusta ihmisen itsensä kanssa sekä toisten ihmisten kanssa ja Jumalan kanssa, terveestä suhteesta Jumalaan lähimmäisiin ja omaan sisimpään.

Jeesus Messias tuo lopullisen rauhan, vielä mittaamattomasti suuremman rauhan, kuin Augustuksen tuoma pax romana, Rooman rauha. Kristus tuo sovituksen ihmiskunnan ja Jumalan välille ja hänessä kaikki ihmiset voivat löytää myös keskinäisen sovinnon. Jeesuksen syntymä on maailman historian käännekohta. Yhä tänään mittaamme aikaa tästä tapahtumasta eteenpäin ja taaksepäin. Jeesus tuo valon kaikille kansoille. Hän tuo toivon ja pelastuksen, syntien anteeksiantamuksen ja ikuisen elämän.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti