Apostolinen uskontunnustus osa 3 - Minä uskon Isään, Poikaan ja Pyhään Henkeen

Puhe Viitasaaren vapaasrk:lla su 17.6.2018 

Olemme nyt kolmatta kertaa yhdessä Apostolisen uskontunnustuksen äärellä. Suomen Vapaakirkko tunnustautuu Apostoliseen uskontunnustukseen. Apostolisessa uskontunnustuksessa tunnustamme uskovamme yhteen pyhään Kolmiyhteiseen Jumalaan, Isään, Poikaan ja Pyhään Henkeen. Sanon jo tähän alkuun: Älä lannistu siitä, jos kolminaisuusoppi tuntuu sinusta vaikealta ymmärtää. Kyse on ihmisjärjen ylittävästä mysteeristä. Ihminen voi ymmärtää salatun Jumalan olemuksesta vain aavistuksen. Tärkeämpää kuin kyetä selittämään Jumalan salaisuutta tiedollisesti on uskoa Kolmiyhteiseen Jumalaan ja palvella ja palvoa häntä.

Pyhää Kolminaisuutta on verrattu mm. kolmilehtiseen apilaan, veteen, joka voi olla nestettä, jäätä tai höyryä, kananmunaan, jossa on kuori, valkuainen ja keltuainen sekä meihin ihmisiin, jotka voimme olla samaan aikaan jonkun lapsia ja jonkun vanhempia ja jonkun isovanhempia. Mikään näistä inhimillisistä vertauksista ei tee oikeutta Jumalalle. Jumala on täysin ainutlaatuinen. Hän on toisenlainen kuin mikään luotu.

Vanhassa testamentissa opetetaan monoteismia, eli sitä, että on olemassa yksi Jumala. Siellä ei varsinaisesti opeteta oppia kolminaisuudesta. Siellä voi kuitenkin olla vihjeitä, jotka voimme poimia Uuden testamentin opetusten pohjalta.

Esimerkiksi 1. Mooseksen kirjan luvussa 1 jakeessa 26 Jumala sanoi: Tehkäämme ihminen, tehkäämme hänet kuvaksemme, kaltaiseksemme, ja hallitkoon hän meren kaloja, taivaan lintuja, karjaeläimiä, maata ja kaikkia pikkueläimiä, joita maan päällä liikkuu. 

Ihminen luotiin mieheksi ja naiseksi heijastamaan yhdessä erityisellä tavalla jotain Luojastaan. Mies ja nainen tulee yhdeksi, siinä on sama heprean sana, echad, kuin juutalaisten uskontunnustuksessa, Herra meidän Jumalamme, Herra on yksi. Jumala on ihmisen Luoja. Ihmistä ei olla luotu enkelien kuvaksi. Enkelit ovat luotuja. Jos Jumala, joka puhuu monikossa, ei puhu tässä enkeleiden kanssa, hän puhuu itsekseen. Toki on raamatuntutkijoista ajattelee, että Jumala käyttäisi tässä majesteettista monikkoa. Majesteettinen monikko tarkoittaa me-muotoa silloin kun on kyse yhdestä henkilöstä. Oli miten oli, on silti vähintäänkin mielenkiintoista lukea tämänkaltaisia Vanhan testamentin tekstejä trinitaarisesta uskosta käsin - eli uskoen Kolmiyhteiseen Jumalaan.

Vaikka Raamatusta ei löydy tarkasti määriteltyä, viimeisteltyä oppia Kolminaisuudesta, Uudessa testamentissa on tekstejä, jotka aivan kuin hengittävät Kolminaisuutta. Luemme Jeesuksesta Johanneksen kasteella Matteuksen evankeliumi 3:16-17: Kun Jeesus oli kastettu, hän nousi heti vedestä. Samassa taivaat aukenivat, ja Jeesus näki Jumalan Hengen laskeutuvan kyyhkysen tavoin ja asettuvan hänen päälleen. Ja taivaista kuului ääni: "Tämä on minun rakas Poikani, johon minä olen mieltynyt." Tässä on Jumalan Poika kastettavana, Pyhä Henki taivaasta laskeutuvana ja kuuluu Isän Jumalan ääni taivaista.

Jeesus sanoo lähetyskäskyssä Matteuksen evankeliumin luvussa 28 jakeissa 18-20: Minulle on annettu kaikki valta taivaassa ja maan päällä. Menkää siis ja tehkää kaikki kansat minun opetuslapsikseni: kastakaa heitä Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen ja opettakaa heitä noudattamaan kaikkea, mitä minä olen käskenyt teidän noudattaa. Ja katso, minä olen teidän kanssanne kaikki päivät maailman loppuun asti. 

Jeesus käskee meitä kastamaan Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen. Sana ”nimi” on yksikössä, ei monikossa. On kyse yhdestä Jumalasta. Tässä on Kolminaisuuden mainitseva kaava. Paavali kirjoittaa kastamisesta Jeesukseen 1. Korinttilaiskirjeessä luvussa 1 jakeesta 10 jakeeseen 15 seuraavasti: 

Veljet, Herramme Jeesuksen Kristuksen nimeen kehotan teitä kaikkia pitämään keskenänne yhtä, välttämään hajaannusta ja elämään yksimielisinä. Olen näet saanut kuulla Khloen väeltä, että teillä, veljeni, on keskenänne riitoja. Tarkoitan sitä, että toiset teistä sanovat: "Minä olen Paavalin puolella", toiset taas: "Minä Apolloksen", "Minä Keefaksen", "Minä Kristuksen". Onko Kristus jaettu? Onko ehkä Paavali ristiinnaulittu teidän puolestanne? Paavalinko nimeen teidät on kastettu? Jumalan kiitos, en ole kastanut teistä ketään muuta kuin Crispuksen ja Gaiuksen, joten kukaan ei voi sanoa, että teidät on kastettu minun nimeeni.  

Kastamme ihmisiä Jumalan nimessä, emme kenenkään muun. Apostoli Paavalilta löytyy Kolminaisuuden kaava, jossa hän liittää Jeesuksen, Isän Jumalan ja Pyhän Hengen luontevasti yhteen. 2. Korinttilaiskirje 13:13: Tulkoon teidän kaikkien osaksi Herran Jeesuksen Kristuksen armo, Jumalan rakkaus ja Pyhän Hengen yhteys! 

Asian ymmärtämistä helpottaa myös sen muistaminen, mitä Paavali ei sano. Hän ei sano että armo ja rakkaus tulisi Isältä, Pojalta, enkeli Gabrielilta, sekä apostoli Pietarilta. Jeesus ja Pyhä Henki ovat rinnastettavissa Isään Jumalaan. Yksikään luotu, edes apostoli tai enkeli, ei ole verrattavissa Jumalaan.

Kolminaisuuden persoonista puhuu myös Pietari, 1. Pietarinkirje 1:1-2: Pietari, Jeesuksen Kristuksen apostoli, tervehtii valittuja, jotka asuvat hajallaan, muukalaisina Pontoksessa, Galatiassa, Kappadokiassa, Bityniassa ja Aasian maakunnassa ja jotka Isä Jumala suunnitelmansa mukaisesti on Hengellään pyhittänyt elämään Jeesukselle Kristukselle kuuliaisina ja hänen verellään puhtaaksi vihmottuina. Tulkoon armo ja rauha yhä runsaampana teidän osaksenne.  

Paavali linkittää Isän, Pojan ja Pyhän Hengen opetukseensa armolahjoista 1. Korinttilaiskirje 12:4-6: Armolahjoja on monenlaisia, mutta Henki on sama. Myös palvelutehtäviä on monenlaisia, mutta Herra on sama. Jumalan voiman vaikutuksia on monenlaisia, mutta hän, joka meissä kaikissa kaiken vaikuttaa, on sama.  

Johanneksen evankeliumissa on rikasta opetusta Isästä, Pojasta ja Pyhästä Hengestä. Esim. luvussa 10:30 Jeesus sanoo: Minä ja Isä olemme yhtä. Kyse ei ole ainoastaan siitä, että Isä ja Poika pitävät yhtä, vaan siitä, että he ovat olemuksellisesti yhtä. Tämä ei toisaalta tarkoita sitä, että Isän ja Pojan välillä ei olisi mitään eroa. Johannes kirjoittaa esipuheessaan, eli prologissa, luvussa 1 jakeessa 1: Alussa oli Sana. Sana oli Jumalan luona, ja Sana oli Jumala. Poika on Jumala ja silti eri persoona kuin Isä, vaikkakin hyvin läheisessä yhteydessä Isään Jumalaan. Silloin kun Jeesus rukoili ja rukoilee Isäänsä, kyse ei ollut yhden persoonan monologista, eli yksinpuhelusta, vaan kahden persoonan välisestä kommunikaatiosta ja kohtaamisesta.

Raamatussa on tekstejä, mainittujen lisäksi muitakin, joiden pohjalta on myöhemmin kirkkohistoriassa muotoiltu tarkemmin oppi Kolminaisuudesta, johon kaikki Raamattuun ja kristinuskoon sitoutuvat uskovat. Kyse on luonnollisesta kehityskulusta, kun raamatuntekstejä alettiin miettiä perusteellisemmin, kun kristittyjen vainot alkoivat olla ohi.

Kolminaisuusopin muotoutumiseen vaikutti osaltaan se, että kirkon piti määritellä tarkemmin uskon sisältöä harhaoppien vuoksi. Kristityt kohtasivat käsityksiä, jotka haastoivat heidän uskoaan ja tämä pakotti heidät syvälliseen teologiseen työskentelyyn. On hyvä muistaa, että varhaisen kirkon teologit eivät olleet sekulaareja yliopistotutkijoita, vaan seurakuntien paimenia ja opettajia. Osa heistä menetti henkensä. He kärsivät uskonsa vuoksi. He tarkastelivat Raamattua ja kirkon uskoa sisältäpäin. He olivat kristittyjä. He elivät todeksi kristinuskon sanomaa rukoillen ja kilvoitellen. Teologiasta alkoi tulla seurakunnan uskosta erotettavissa oleva tieteenala vasta Valistuksen myötä 1700-luvulla meillä lännessä.

Jos hylkäisimme varhaisen kirkon ponnistelut, meidän täytyisi keksiä samat asiat uudelleen samoista raamatunteksteistä. Ei ole aina kovin viisasta keksiä pyörää aina uudelleen, eikä siitä välttämättä tulisi joka kerralla edes täysin pyöreää. On siksi parempi ottaa oppia meitä aiemmin eläneiltä kristityiltä. Teologian harjoittamisen ei tarvitse aloittaa aina uudelleen tyhjästä. Muillakin tieteenaloilla, kuten lääketieteessä, rakennetaan paljolti aiemman tietämyksen varaan, vaikka tosin samalla opitaan myös uutta ja joskus korjataan entistä.

Meidän tulee torjua varhaisen kirkon tavoin triteismi, eli usko kolmeen jumalaan. Meidän tulee torjua myös modalismi, eli käsitys siitä, että jumaluus olisi yhtä ja samaa ilman kolminaisuuden eri persoonien välisiä eroja. Meidän tulee torjua lisäksi areiolaisuus, eli usko siihen, että Jeesus olisi luotu olento ja Pyhä Henki olisi persoonaton voima. Tänä päivänäkin on tällaisia käsityksiä. Esim. jehovantodistajilla on areolainen käsitys Isästä, Pojasta ja Pyhästä Hengestä.

Seuraavaa kutsutaan kristillisessä perinteessä uskon kilveksi: ”Isä on Jumala, Poika on Jumala ja Pyhä Henki on Jumala. Mutta Isä ei ole Poika eikä Pyhä Henki, Poika ei ole Isä eikä Pyhä Henki ja Pyhä Henki ei ole Isä eikä Poika. Kuitenkin Jumala on kolminaisuudessaan yksi.” Uskon kilven sanamuoto on rovasti Olavi Peltolan nettisivuilta.

Jumala on yksi ja Jumala on kolme. Jumala on kolme ja Jumala on yksi. Tässä ei ole kyseessä looginen ristiriita, sillä Jumala on yhdellä tavalla yksi ja toisella tavalla kolme. Jumala on olemukseltaan yksi. Tässä yhdessä jumaluudessa on kolme persoonaa. Kolminaisuudessa kukin persoona toimii yhdessä toisten kanssa täydessä harmoniassa ja rakkaudessa. Voimme rukoilla kutakin jumaluuden persoonista erikseen, Isää tai Poikaa tai Pyhää Henkeä. Voimme rukoilla myös yleisesti Kolmiyhteistä Jumalaa.

Vanhan kirkon ajoilta, tarkemmin 500-luvulta, peräisin olevassa latinankielisessä kirkkoisä Athanasioksen mukaan nimetyssä uskontunnustuksessa sanotaan pyhästä Kolminaisuudesta seuraavasti:

"Yhteinen kristillinen usko on tämä: Me palvomme yhtä Jumalaa, joka on kolminainen, ja kolminaisuutta, joka on yksi Jumala, persoonia toisiinsa sekoittamatta ja jumalallista olemusta hajottamatta. Isällä on oma persoonansa, Pojalla oma ja Pyhällä Hengellä oma, mutta Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen jumaluus on yksi, yhtäläinen on heidän kunniansa ja yhtä ikuinen heidän majesteettisuutensa.

Sellainen kuin on Isä, sellainen on myös Poika ja Pyhä Henki: Isä on luomaton, Poika on luomaton ja Pyhä Henki on luomaton. Isä on ääretön, Poika on ääretön ja Pyhä Henki on ääretön.  Isä on ikuinen, Poika on ikuinen ja Pyhä Henki on ikuinen, eikä kuitenkaan ole kolmea ikuista, vaan yksi ikuinen, niin kuin ei myöskään ole kolmea luomatonta eikä kolmea ääretöntä, vaan yksi luomaton ja yksi ääretön. Samoin on Isä kaikkivaltias, Poika kaikkivaltias ja Pyhä Henki kaikkivaltias, eikä kuitenkaan ole kolmea kaikkivaltiasta, vaan yksi kaikkivaltias. Samoin Isä on Jumala, Poika on Jumala ja Pyhä Henki on Jumala, eikä kuitenkaan ole kolmea Jumalaa, vaan yksi Jumala. Samoin Isä on Herra, Poika on Herra ja Pyhä Henki on Herra, eikä kuitenkaan ole kolmea Herraa, vaan yksi Herra. 

Niin kuin kristillinen totuus vaatii meitä tunnustamaan kunkin persoonan erikseen Jumalaksi ja Herraksi, samoin yhteinen kristillinen usko kieltää meitä puhumasta kolmesta Jumalasta tai Herrasta. Isää ei kukaan ole tehnyt, luonut eikä synnyttänyt. Poika on yksin Isästä, häntä ei ole tehty eikä luotu, vaan hän on syntynyt. Pyhä Henki on lähtöisin Isästä ja Pojasta, häntä ei ole tehty eikä luotu eikä hän ole syntynyt, vaan hän lähtee.

Isä on siis yksi, ei ole kolmea Isää, Poika on yksi, ei ole kolmea Poikaa, Pyhä Henki on yksi, ei ole kolmea Pyhää Henkeä. Tässä kolminaisuudessa ei ole mitään aikaisempaa eikä myöhempää, ei mitään suurempaa eikä pienempää, vaan kaikki kolme persoonaa ovat yhtä ikuisia ja keskenään samanarvoisia, näin on siis palvottava niin kuin on sanottu - kolminaisuutta joka on yksi, ja ykseyttä joka on kolminaisuus."

Athanasioksen uskontunnustus on myöhäisempää perua kuin kirkkoisä Athanasios Aleksadrialaisen omat kirjoitukset. Athanasios eli vuodesta 298 vuoteen 373.

Jumala ei luonut maailmaa ja enkeleitä ja ihmisiä koska hän olisi tarvinnut seuraa. Jumala on itsessään täydellinen. Isällä, Pojalla ja Pyhällä Hengellä on aina ollut ikuinen keskinäinen rakkaus. Jumala on luomakunnasta täysin riippumaton. Hän ei tarvitse meitä. Vaikka Jumala ei tarvitse meitä, emme ole hänelle merkityksettömiä, vaan tärkeitä, sillä Jumala rakastaa meitä luomiaan ihmisiä.

Kristillisen uskon mukaan todellisuuden perimmäiseen luonteeseen kuuluu suhde. Maailmankaikkeuden Luojan omassa olemuksessa on Isän, Pojan ja Pyhän Hengen välinen rakkaussuhde. Todellisuus ei ole kristinuskon mukaan palautettavissa ainoastaan materiaan ja sen muunnoksiin, kuten esimerkiksi marxilaisessa ateismissa ajatellaan.

Rakkaus on todellisuuden ydintä, sillä Jumala on rakkaus. Meillä ihmisillä on valtava tarve kokea rakkautta. Meidät on luotu rakastamaan ja ottamaan vastaan rakkautta. Meitä kutsutaan ikuisen Jumalan ikuisen rakkauden yhteyteen rakastamaan häntä ja toisia ja vastaanottamaan rakkautta häneltä ja toisiltamme.