Kristuksen kirkastuminen

Puhe Viitasaaren vsrk:lla 7.11.2015 

Matteus 17:1-8 

Muuttuminen on aina haastavaa. Tutut asiat tuovat turvallisuudentunnetta. Viitasaaren vapaasrk on kohtaamassa aika isoja muutoksia. Uskon, että Jumala on kuitenkin tässä mukana. Lukemamme teksti puhuu Kristuksen kirkastumisesta. Silloinkin oli kyse muutoksesta, jonka Jeesuksen seuraajat kohtasivat. Jumala haastaa myös meitä tämän päivän Jeesuksen seuraajia muuttumaan. Roomalaiskirjeen 12 luvussa Paavali kehottaa meitä muuttumaan ja uudistumaan mieleltämme. Siellä on sama kreikan sana, mitä käytetään Kristuksen kirkastumisen yhteydessä.

Viime aikoina olen lukenut enemmän Vanhaa testamenttia. Olen tullut haastetuksi sen myötä. Jumala on enemmän kuin mitä olen ajatellut. Käsitykseni Jumalasta on hieman muuttunut. Olen pohtinut sitä, missä määrin oma kulttuuriperintöni on vaikuttanut tapaani tarkastella hengellisiä asioita. Olen tullut tulokseen, että sen merkitys on suorastaan massiivinen ja että minun on hyvä antaa raamatuntekstien jatkuvasti haastaa uudelleen käsityksiäni Jumalasta. Nykyisin moni ajattelee maassamme, että Jumala on sellainen harmiton ja aika mukava kaveri. Jos häntä ylipäätään on olemassa.

Kuva Jumalasta harmittomana olentona ei saa kuitenkaan kovin suurta tukea Raamatun teksteistä. Ajatellaan vaikka niitä tekstejä, joissa Jumala kuvataan hurjana soturikuninkaana, joka tekee nuolensa teräviksi ja tähtää jumalattomia. Tai niitä, joissa Jumala kuvataan villinä leijonana, joka karkaa luopuneen kansansa kimppuun. Jumala voi olla ihmiselle vielä vaarallisempi kuin terroristijärjestö ISIS ja suurempi turvallisuusuhka kansalle kuin Venäjä. Jumala ei ole helppo. Siinä mielessä nämäkin kuvat Jumalasta on kuitenkin turvallisia, että on turvallista olla hurjan soturikuninkaan matkassa, jos on hänen lapsensa, ja villin leijonan kanssa, jos kuuluu tämän pentueeseen. Silloin ollaan samalla puolella ja turvassa. Jumala suojelee omiaan kaikelta sellaiselta, mikä voisi hänen omiaan vahingoittaa.

Lukemamme teksti kertoo siitä, että Jeesus on enemmän, kuin mitä opetuslasten omasta kulttuurista nousevaan ymmärrykseen mahtui. He tarvitsivat kirkastusvuori-kokemuksen tullakseen haastetuksi. Jeesus oli opetuslapsille jo Messias tuossa vaiheessa, mutta he eivät vielä tajunneet että Jeesus oli paljon enemmän kuin Israelille luvattu vapauttaja, joka ajaa roomalaiset pois pyhältä maalta ja jälleenrakentaa maahan kuningaskunnan. Johannes kirjoitti myöhemmin evankeliumissaan, kun oli pohtinut vuosia Jeesuksen persoonaa kokemustensa ja Kristuksen ylösnousemuksen valossa, että Jeesus on lihaksi tullut Jumalan Sana, Jumalan ainoa Poika, itse Jumala. Matteuksen kuvaamassa näyssä on paljon samaa kuin Ilmestyskirjan näyssä, jossa Johannes kuvaa ylösnousseen Kristuksen ilmestymistä hänelle. 

En usko, että kirkastusvuori-kokemus olisi ollut opetuslapsille kevyt ja hauska kokemus. Kaveri, joka oli ehkä ainakin jossain määrin tuntua tutulta ja turvalliselta alkaa yhtäkkiä muuttua ulkoiselta olemukseltaan ja loistaa Taivaan kirkkautta ja juttelee kauan sitten eläneiden muinaisten profeettojen kanssa. Pietari yrittää jotain selittää siinä, että tämä on kyllä meille niin hieno hetki, että mitä jos me poikien kanssa rakennettaisiin tähän sellainen muistomerkki, kullekin oma lehtimaja. Hän halusi viipyä kokemuksessa. Silloin Jumalan läsnäolon pilvi tuli ja kenties myös nuhde, kun Jumala sanoi, että kuunnelkaa tätä Jeesusta, hän on se olennaisin kaveri näistä kolmesta, se rakastettu. Opetuslapset eivät puhuneet tästä kokemuksesta muille kuin vasta Jeesuksen ylösnousemuksen jälkeen, koska Jeesus kielsi heitä kertomasta.

Meilläkin on omat kokemuksemme Jumalan kanssa, ei ehkä ihan niin massiivisia kuin Pietarilla, Jaakobilla ja Johanneksella, mutta kuitenkin meillä on niitä. Tai sitten meillä ei ole. Se ei ole ongelma. Vaellamme uskossa, emmekä näkemisessä. Jeesus sanoi Tuomakselle ”sinä uskot, koska näet, onnellisia ovat ne, jotka uskovat, vaikka eivät näe”.

Haluan kertoa hieman siitä, mitä itse olen viime aikoina kokenut. Pyysin kesällä Jumalaa puhumaan minulle tulevaisuudestani kristillisessä New Wine-kesätapahtumassa. Hangon vsrk:n vastuunkantaja Katriina Kiiski profetoi minulle New Winessa, että Jumala vie minut pois Hangosta. Katriina itse haluaisi että jään Hankoon, niin tuntui aika intuitionvastaiselta, että hän koki niin. Minusta oli tuntunut jo joitakin kuukausia tuntunut tältä, niin se oli vahvistus. Kerroin tästä myöhemmin Halosen Miikalle, hän on vapaakirkon pastori, ja hän sanoi, että hänestäkin on tuntunut, että Jumala vie minut sieltä pois. Miika rukoilee puolestani aika paljon ja olen sitten kertonut missä mennään, kun hän joka tapauksessa rukoilee. 

New Winessa minulle tuli erään kokouksen jälkeen vahvasti mieleen Apostolien teoista se kohta, kun Paavali matkaa Jerusalemiin ja Pyhä Henki todistaa hänelle, että kahleet ja vaikeudet odottavat. Mietin tätä, ja sanoin entiselle opiskelukaverille Jeminalle tästä, että olen vastustanut ajatusta srk-työstä, kun se on, ehkä varsinkin vapaissa suunnissa, usein aika vaikeaa, että minun pitää kyllä ruveta ajattelemaan, että ”mitä väliä, kunhan Jumalan tahto tapahtuu”. Sitten kohtasin siellä erään nuoren miehen, johon tutustuin erään Juuson kautta, johon tutustuin opistolla. 

He asuvat nykyisin nuorten aikuisten ”kommuunissa”, tekevät nuorisotyötä. Kyseinen nuori mies kuuntelee Jumalaa ja tekee juttuja, mitä Herra puhuu. Mm. kerran Herra sanoi hänelle ”lähde Amerikkaan”, kaveri sanoi ”minulla ei ole euroakaan” Herra sanoi, että hän järjestää, ja kaikki järjestyi. Pyysin häntä rukoilemaan puolestani, ei oltu ennen tavattu. Hän koki, että tulen kärsimään, itkemään, mutta saamaan myös iloita voitoista. Hän rohkaisi, sanoi, että ei tarvitse pelätä, vaikka tulen kohtaamaan asioita. Sanoi, että Jumala vie eteenpäin, mutta antaa samalla aikaa kasvaa ja eheytyä. Illalla kun menin mökille, niin tuli vahva tunne, että avata Raamattu. En juuri koskaan ota peukalopaikkoja. Kohta avautui Johanneksen evankeliumista: ”Te tulette itkemään ja murehtimaan, mutta murheenne tulee muuttumaan iloksi”.

Palataan vielä tekstiin. Kirkastusvuorikokemus meni ohi. Meidänkään voimakkaat Jumalan kohtaamisen kokemukset eivät kestä loputtomiin. Tarvitsemme Jumalan kohtaamista, mutta laskeudumme niistä arkeen toteuttamaan kutsumustamme ja palvelemaan lähimmäisiämme lahjoillamme. 

Jeesus tuli kirkastusvuorihetken päätteeksi ja kosketti opetuslapsia ja sanoi ”älkää pelätkö”. ”Älä pelkää” toistuu uudelleen ja uudelleen Raamatun teksteissä. Se on aivan kuin Jumalan tunnusrepliikki. Vaikka Jumalan kohtaaminen ravistelee meitä, hänen rakkautensa on turvallista.

Mohammad-niminen kaveri kohtasi Arabian niemimaalla 600-luvun alkupuolella olennon, joka sanoi olevansa enkeli Gabriel. Kerrotaan, että Muhammad oli kohtaamisesta hyvin ahdistunut. Hän epäili näkyään ja pelkäsi, että toiset pitäisivät häntä riivattuna.

Uskon, että aito Jumalan kohtaaminen herättää hänen omissaan syvää kunnioitusta ja tietoisuutta Jumalan hyvyydestä, ei kauhua. Kun anglikaanipappi John Wesley koki kääntymyksen, hän sanoi ”vaihdoin orjan pelon lapsen pelkoon”. On sanottu, että orja pelkää kun hänen isäntänsä on läsnä, kun taas lapsi pelkää kun isä on poissa.

Jumala tahtoo sanoa meille ”älä pelkää”. Tuo älä pelkää ei ole niinkään uhkaus ”sinä et saa olla peloissasi, tai muuten...” vaan enemmänkin rohkaisua ”sinun ei tarvitse olla peloissasi”. Kyllä minuakin ainakin joskus pelottaa. Mutta Isä ottaa syliin. Meidän ei tarvitse pelätä muutoksia. Meidän ei tarvitse olla huolissamme tulevaisuudesta. Ei ole syytä pelätä, koska Jumala on meidän puolellamme.

Hänen kosketuksessaan on jotain tavattoman hoitavaa. Siihen liittyy tietoisuus, että Jumala tietää sen, mitä taisteluja me käymme läpi. Hän ymmärtää ja on myötätuntoinen meitä kohtaan. Kyllä me teemme myös joskus pahojamme, mutta Herra ei meitä syytä, kunhan me hänen eteensä katuvina tullemme.

Meillä on Vapahtaja, Kristus. Hän on käynyt läpi kuoleman, hän on meidän puolesta kärsinyt, synnin ja perkeleen vallat voittanut, ylösnoussut Herra. Hän on meidän kanssa nyt ja aina ja vie meidät perille uuteen kauniimpaan maailmaan.