Olemme nyt tämän opetussarjan viimeistä kertaa Filippiläiskirjeen äärellä. Apostoli Paavalin lähettämässä kirjeessä toistuu ilo, kuten myös tässä viimeisessä jaejaksossakin. Paavalin ilo ei kummunnut niinkään ulkoisista olosuhteista, kuin sisäisestä elämästä Kristuksen kanssa. Paavali oli löytänyt onnellisuuden salaisuuden Jeesuksen tuntemisesta.
Paavali kiittää Filippin seurakuntaa lahjasta, jonka Epafroditos toi hänelle. Paavali iloitsi suuresti lahjasta. Erityinen ilon aihe oli siinä, että filippiläiset olivat näin mukana evankeliumin työssä. Filippiläiset olisivat halunneet antaa lahjan Paavalille jo aiemmin. Paavali todennäköisesti kieltäytyi silloin ottamasta avustusta vastaan. Paavali ajatteli varmaan, että hän ei halunnut antaa aihetta syytöksille siitä, että hän elää toisten kustannuksella. Hän myös keräsi aiemmin lahjaa Jerusalemin köyhille ja halusi silloin, että apu kanavoidaan ennenkaikkea sinne.
Paavali kyllä tunnusti periaatteen, jonka mukaan hengellisen työn tekijän on hyvä saada korvausta työstään. Hän sanoo 1. Kor 9:13-14:
Ettekö tiedä, että temppelissä palvelevat papit saavat temppelistä elatuksensa ja ne, jotka toimittavat uhrit, saavat alttarille tuoduista uhreista osuutensa? Samoin on Herra määrännyt, että evankeliumin julistajien tulee saada elantonsa evankeliumista.
Paavali kuitenkin eli usein vapaaehtoisesti omillaan. Hän oli oppinut tulemaan toimeen vähällä ja elämään Jumalasta riippuvaisena. Hänellä ei ollut paljoa omaisuuttta. Hän elätti itsensä osa-aikatyöllä telttoja tekemällä. Vanhan käännöksen mukaan hän sanoo: Kaikki minä voin hänessä, joka minua vahvistaa. Asiayhteyden perusteella hän näyttäisi tarkoittavan tällä sitä, että vaikka hänellä oli harvoin enemmän kuin vähän, hän pärjäsi sillä, että sai ruoan ja vaatteet, eikä aina edes sitä.
Paavali tarkoitti vaikeuksillaan etenkin vankeuttaan. Filippiläiset olivat edelleen yhteydessä häneen, vaikka hän oli nyt vanki. He olivat auttaneet Paavalia aiemminkin. Kun Paavali työskenteli Korintissa, filippiläiset avustivat häntä ja niin Paavali saattoi keskittyä kokoaikaiseen julistustyöhön. Myös Tessalonikassa Paavali sai filippiläisiltä taloudellista tukea. Paavali iloitsi paitsi lahjasta, myös siitä, että Jumalan armo vaikutti filippiläisissä anteliaisuutta ja siitä, että Jumala tulisi palkitsemaan lahjanantajat. Filippiläiset antoivat lahjan paitsi Paavalille, myös Jumalalle, jota Paavali palveli. Paavali kuitenkin sanoi, ettei hän varsinaisesti kärsinyt puutetta. Minkä tähden? Sen tähden, koska hän oli oppinut tyytymään siihen, mitä hänellä oli.
Paavali kirjoittaa 1. Tim. 6:6-8:
Suuri rikkauden lähde usko kyllä onkin, kun tyydymme siihen mitä meillä on. Emme me ole tuoneet mitään mukanamme maailmaan emmekä voi viedä mitään täältä pois. Kun meillä on ruoka ja vaatteet, saamme olla tyytyväisiä.
Kuuntelin joku vuosi sitten amerikkalaista radio-ohjelmaa, jonka nimi on White Horse Inn. Siinä haastateltiin psykologia, joka oli tutkinut onnellisuutta. Hän sanoi, että tyytyväisyys lisää onnellisuutta ja tyytymättömyys vähentää onnellisuutta. Sinänsä löytö ei ole yllättävä, mutta se on sitäkin tärkeämpää soveltaa käytännön elämään. Ajattelemme usein nykyaikana, että onni tulee siitä, että saamme lisää hyvinvointia. Toki tietty määrä hyvinvointia on elämän perusedellytys. Tarvitsemme toimeentulon, ruoan, juoman, vaatetuksen, hygienian, majoituksen, terveydenhuollon, mielekästä tekemistä sekä sosiaalisia kontakteja.
Kuitenkaan se, että meillä on enemmän kuin tarvitsemme, ei takaa onnea. Ja onni voi löytyä vaikka meillä olisi vähemmän kuin mitä tarvitsemme. Kyse on enemmän sisäisestä kokemuksesta, kuin ulkoisista oloista. Paavali löysi onnen Kristuksen tuntemisesta. Hän oli Filippiläiskirjettä kirjoittaessaan vangittuna ja odotti päätöstä mahdollisesta teloituksesta. Toisinaan myös modernina aikana uskonsa tähden vainotut kertovat sisäisestä riemusta ulkoisten vaikeuksien keskellä.
Richard Wurmbrand (1909-2001) oli nuoruudessaan menestyvä Romanian juutalainen liikemies. Hänestä tuli juutalaiskristitty luterilainen pappi. Hänet vangittiin, koska hän julisti kommunismin vastaisia ajatuksia. Hän vietti elämästään 14 vuotta vankina eristyssellissä maan alla, missä hän ei nähnyt muuta kuin vartijoita ja kiduttajia harmaissa puvuissaan. Häntä aivopestiin jatkuvasti. Joskus hän sai syödäkseen ainoastaan leipäpalan viikossa. Toisinaan hänen kätensä kahlehdittiin takaa käsiraudoilla päiviksi. Wurmbrand kuitenkin sanoi, että tuo aika oli yksi kauneimpia hänen elämässään, koska hän koki, että Kristus oli tuolloin aivan erityisellä tavalla lähellä häntä. Kun hän pääsi vapaaksi, hän perusti vaimonsa Sabinan kanssa järjestön Marttyyrien ääni, joka toimii vainottujen kristittyjen hyväksi myös Suomessa.
Anteliaisuus voi tuottaa iloa niin antajalle, kuin saajalle ja myös Jumalalle. Paavali käyttää antamisesta talouselämästä lainattua terminologiaa. Hän puhuu taloudellisesta tuesta, vanha käännös kääntää kreikasta kirjaimellisemmin: ”annetusta ja vastaanotetusta”. Paavali puhuu myös tuotosta. Hän osoittaa tällä, että antamisessa on kyse sijoittamisesta.
Kun annamme Herralle aikaa, vaivaa ja rahaa, hän voi moninkertaistaa sen. Emme välttämättä saa itse takaisin taloudellista hyötyä, mutta investoimme ihmisiin, jotta heidän elämänsä voi muuttua. Kun olemme mukana työssä antamalla resurssejamme, ihmisiä voi tulla sisälle Jumalan valtakuntaan, nälkäisiä voidaan ruokkia, alastomia vaatettaa, sairaita parantaa, avioliittoja uudistaa, riippuvaisia vapauttaa. Varmaan usein näemme tuoton vasta perillä, mutta joskus voimme nähdä jo tässä ajassa työn kantavan hedelmää.
Paavali ottaa seuraavaksi kuvan temppelistä. Hän kutsuu filippiläisten lahjaa hyvältä tuoksuvaksi uhriksi. Kuva nousee Vanhasta testamentista. Uudessa testamentissa Kristuksen antamaa täydellistä uhria ristillä kuvataan samalla tavoin.
Efesolaiskirje 5:2: Rakkaus ohjatkoon elämäänne, onhan Kristuskin rakastanut meitä ja antanut meidän tähtemme itsensä lahjaksi, hyvältä tuoksuvaksi uhriksi Jumalalle.
Myös meitä kristittyjä kehoitetaan antamaan itsemme uhriksi.
Roomalaiskirje 12:1: Jumalan armahtavaan laupeuteen vedoten kehotan teitä, veljet: Antakaa koko elämänne pyhäksi ja eläväksi, Jumalalle mieluisaksi uhriksi.
Uhraamme Jumalalle kiitosuhria ylistämällä häntä ja tekemällä hyvää.
Heprealaiskirjeen kirjoittaja sanoo Hepr. 13:15-16: Olkaamme... alati uhraamassa Jumalalle kiitosuhria, niiden huulten hedelmää, jotka tunnustavat hänen nimeään. Älkää myöskään unohtako tehdä hyvää ja antaa omastanne, sillä sellaiset uhrit ovat Jumalalle mieleen.
Paavali opettaa, että kristittyjen antamisen tulee olla säännöllistä ja suhteessa tuloihimme.
1. Kor. 16:2: Kunkin teistä on aina sapatin jälkeisenä päivänä pantava syrjään rahaa sen mukaan kuin hänellä on varaa.
Paavali opettaa, että kristittyjen tulee olla anteliaita, mutta antaminen on aina vapaaehtoista.
2. Kor. 9:6-8: Muistakaa tämä: joka niukasti kylvää, se niukasti niittää, ja joka runsaasti kylvää, se runsaasti niittää. Kukin antakoon sen mukaan kuin on mielessään päättänyt, ei vastahakoisesti eikä pakosta, sillä iloista antajaa Jumala rakastaa. Hänellä on teille annettavana runsaasti kaikkia lahjoja, niin että teillä on aina kaikki mitä tarvitsette ja voitte tehdä runsaasti kaikkea hyvää.
Paavali tiesi, että Jumalan armo riittää hänelle. Siksi hän saattoi rohkaista myös toisia luottamaan siihen, että Jumala antaa heille sen, mitä he tarvitsevat. Mekin saamme luottaa tähän.
Paavali päättää kirjeensä ylistykseen, eli doksologiaan, ja lopputervehdyksiin. Paavali ja hänen työtoverinsa lähettivät terveisiä Filippin seurakunnan kaitsijoille, eli vanhimmille, ja seurakuntapalvelijoille eli diakoneille, sekä kaikille muille seurakunnan jäsenille.
Keisarin huone (käännetty KR92 sanalla palveluskunta) tarkoitti keisarin suvun lisäksi suurta joukkoa orjia ja vapautettuja, jotka palvelivat keisarillisen valtion tehtävissä. Heitä oli Roomassa, mutta myös eri provinsseissa ympäri valtakuntaa.
Kuten yleensä kirjeissään, Paavali lausui lopuksi siunauksen. Olkoon meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen armo myös meidän kaikkien kanssa tänä vuonna ja ikuisesti. Aamen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti