Uskoontuloni

Olen aina uskonut Jumalaan. Muutaman kerran elämässäni olen epäillyt hänen olemassaoloaan. Olen perusluterilaisesta kodista. Vanhempani eivät olleet seurakunta-aktiiveja, mutta kunnioittivat uskonasioita. Mummini Siiri opetti minulle lapsena Isä meidän-rukouksen ja lauloi hengellisiä lauluja. Äitini käytti minua joskus seurakunnan kerhossa. Joskus lapsuudessani perheeni kävi myös joulukirkossa.

Ala-asteella minua kiusattiin koulussa, koska olin lyhyt ja "uskovainen". Se etäännytti minua henkisesti jonkinverran uskosta ja usko ei näkynyt elämässäni kovin paljoa. Yläasteella helluntailainen koulutyöntekijä Kari Korhonen, entinen rikollinen ja narkomaani, joka oli tullut uskoon vankilassa, vieraili koulullamme. Hän teki minuun syvän vaikutuksen sanoillaan ja olemuksellaan.

Odotin yläasteella myös rippileiriä, isoveljeni oli tykännyt siitä. Pidin rippikoulusta todella. Ajattelin että Leppävirran ev. lut. seurakunnan leirikeskus Harjula on maailman paras paikka kasvavalle nuorelle - siellä sai sekä ruumiin että hengen ravintoa. Lähdin isoskoulutukseen ja se hieman tiivisti suhdettani seurakuntaan.

Olin isosena leirillä ensimmäistä kertaa, kun sain kuulla, että minut hyväksyttiin Kuopion musiikkilukion opiskelijaksi. Olin samaan aikaan iloinen ja huolissani - miten suhteeni seurakuntaan jatkossa? Leiri-isännälleni, Miika Hynniselle, tästä avauduinkin. Hän rohkaisi lähtemään vaan rohkeasti mukaan seurakunnan toimintaan. Niin ajattelin tehdä.

Kuitenkaan muuttoni jälkeen en saanut kerättyä riittävästi rohkeutta. Rukoilin Jumalalta apua. Meni pari päivää ja postilaatikkoon tuli kirje, että Puijon ev. lut. seurakunnan nuoret vierailevat opiskelija-asunnoissa. Pidin sitä rukousvastauksena. Kun he tulivat käymään, pari uskovaa tyttöä, otin heidät ystävällisesti vastaan, taisin olla ensimmäinen. He pyysivät minua mukaan nuorteniltaan ja lupailin että tulisin. Se kuitenkin jäi puheeksi.

Kun aikaa kului hieman, rukoilin uudestaan apua. Musiikkilukion uskovaiset kutsuivat minut mukaan "ekumeeniseen". Se oli lukiomme raamattupiiri, jossa kävi nuoria eri seurakunnista. Pidin tätä "uutena mahdollisuutena". Kokoonnuimme kodeissa, joimme teetä, juttelimme, luimme Raamattua, lauloimme ja rukoilimme. Tutustuin helluntailaiseen opiskelukaveriin, Juhani Vuotiin. Meistä tuli ystäviä. Hän pyysi minua mukaan helluntaiseurakunnalle ja sanoi, että siellä käy myös eräs Pasi, joka soittaa myös kitaraa.

Näinkin Pasia ja myös meidän välillemme muodostui ystävyys. Pasi pyysi minua mukaan rukouskokoukseen. Ajattelin, että mikäs siinä. Kuulin silloin ensimmäistä kertaa elämässäni kielilläpuhumista. Olin siitä jonkinverran hämmentynyt. Pasi selitti, mitä Raamatussa opetetaan aiheesta. Kun menin kotiini, avasin rippikoulusta saamani Uuden testamentin. Se avautui 1. Korinttilaiskirjeen luvusta 12 tai 14, missä puhutaan samoista asioista, joista Pasi oli puhunut. Pidin sitä merkkinä.

Kuitenkin jokin minussa vastusti uskoa. Jätin seurakunnassa käymisen ja aloin lukea zen-buddhalaisuudesta. Koulussa törmäsin naturalistisiin teorioihin maailmansynnystä ja uskonnosta. Yritin muodostaa jonkinlaista synkretististä synteesiä naturalismista, buddhalaisuudesta ja kristinuskosta. Otin myös välillä alkoholia.

Kesällä olin toista kertaa isosena. Tein silloin päätöksen, että luen Uuden testamentin läpi, ja että käyn helluntaiseurakunnan nuortenillassa. Kun lukion toinen vuosi alkoi, aloin lukea Uutta testamenttia ja käydä "ekumeenisessa". Juhani antoi minulle lainaksi Nicky Gumbelin kirjan "Hyvä kysymys! - Käytännöllinen johdanto kristinuskoon". Luin sitä UT:n rinnalla.

Minulle alkoi selvitä, että Jeesus Nasaretilainen on enemmän, kuin kauan elänyt uskonnollinen opettaja. Aloin vakuuttua, että hän on ristillä kuollut ja ylösnoussut Jumalan Poika. Uskoni Raamatun historialliseen luotettavuuteen alkoi myös löytyä uudelleen.

Eräänä joulukuun lauantai-iltana 1999 olin mukana helluntaiseurakunnan nuortenillassa. Sanoin nuoriso-ohjaajalle pienryhmässä "Jumala on näyttänyt minulle viime aikoina asioita, haluan antaa koko elämäni Jeesukselle ja pyydän, että Jumala täyttäisi minut Hengellään". Nuoriso-ohjaaja, Tommi Suonpää, rukoili puolestani.

Tajusin, että olen tehnyt niin paljon syntiä, että ansaitsen kadotuksen. Tajusin myös, että Jeesus on Jumala joka on kantanut syntieni rangaistuksen ristille. Näin kuinka vieressä istuvan kaverini Pasin ristittyjen käsien välistä leimahti liekki. Ahdistus väistyi. Minulle tuli todella hyvä olo. Kirkkaus, rauha ja rakkaus täytti minut. Tajusin, että olen Jumalan lapsi ja että toiset uskovat ovat veljiäni ja sisariani.

Kotona jatkoin Gumbelin kirjan lukemista, olin kohdassa "he kokivat Pyhän Hengen voiman". Luin, että toisetkin ovat kokeneet samankaltaista, kuten näkyjä liekeistä ja lämpöä kehossa. Seuraavana päivänä en tehnyt juuri mitään muuta, kuin luin Raamattua. Tuntui, että teksti alkoi avautua ihan uudella tavalla. Maanantaina kun menin kouluun, minulta kysyttiin "mitä on tapahtunut", "sinähän säteilet". Sanoin "olen tullut uskoon".