Kristityn suuri päämäärä

Puhe Viitasaaren vapaasrk:lla su 4.12.2016

Filippiläiskirje 3:12-21

Meidän on edelleen hyvä muistaa Paavalin olosuhteet. Hän kirjoittaa vankilasta käsin. Hän odottaa päätöstä siitä teloitetaanko hänet, vai pääseekö hän mahdollisesti vapaaksi. Hän ei ole kuitenkaan huolissaan itsestään, vaan Kristuksen seurakunnan parhaasta ja Kristuksen kunniasta. Paavalin ambitiona, eli kunnianhimona, oli tuntea Jeesus Kristus. Ei ainoastaan tietää Jeesuksesta, vaan tuntea hänet hyvin henkilökohtaisella ja läheisellä tavalla. Tämä oli hänen elämänsä fokuksena, eli keskipisteenä, aina hänen kääntymyksestään asti, kun Herra kohtasi hänet Damaskokseen johtavalla tiellä, Paavali ollessa matkalla vainoamaan kristittyjä.

Teksiämme edeltävissä jakeissa Paavali puhuu Kristuksen ylösnousemusvoiman tuntemisesta ja Kristuksen kärsimyksien osallisuudesta. Vaikka Paavalin tärkein päämäärä oli tuntea Kristus, hän piti huolta elämänsä eri osa-aluesta. Hän ei laiminlyönyt velvollisuuksiaan, vaikka kaikki hänen elämässään tähtäsi Kristuksen tuntemiseen ja hänelle elämiseeen. Myös meidän on tärkeä huolehtia perheestä, työstä ja vapaa-ajan tehtävistä. Kuitenkin Paavalin tavoin meidänkin elämäämme tulee ohjata sama suurempi tarkoitus, Kristuksen tunteminen ja hänelle eläminen.

Paavali kuvaa kristityn elämää urheilusuorituksena. Kristitty juoksee kilparadalla kohti maalia. Juoksija ei kiinnitä katsettaan taaksepäin, vaan tähtää eteenpäin, kohti päämäärää, maaliviivaa. Kristityn päämääränä on voittopalkinto, perillepääsy. Paavali ei jäänyt katselemaan saavutuksiaan, mitä hän oli Kristuksen palveluksessa kokenut. Hän ei jäänyt kiinni myöskään menneisiin epäonnistumisiin. Hän tähtäsi aina eteenpäin, kohti uusia haasteita ja kohti perillepääsyä kotiin, kohti Taivasten valtakuntaa.

Antiikin urheilukilpailuissa, kuten muinaisissa Olympialaisissa, eri lajien voittajat saivat palkinnokseen voitonseppeleen. Toisinaan tämän voitonseppeleen saattoi luovuttaa jopa itse Rooman keisari. Urheilijat olivat valmiit suuriin uhrauksiin saadakseen tuon voiton. Myös Paavali näki, että voittopalkinnon saadakseen kannattaa antaa kaikkensa. Kristityn voitonseppele on ikuinen elämä Jumalan valtakunnassa. Sen antaa vielä keisaria korkeampi taho, Herra Jeesus Kristus.

Paavali tiesi sen, että hän oli vasta vaiheessa. Meidänkin prosessi on yhä kesken. Emme ole vielä perillä. Voimme aina edistyä lisää, kasvaa hengellisesti, muuttua enemmän Kristuksen kaltaisiksi. Sana ”täydelliset”, kreikaksi teleioi, on parempi kääntää tässä sanalla ”täysi-ikäiset” tai ”varttuneet”. Paavalin mukaan oikeaa täydellisyyttä, kypsää kristillistä ymmärrystä, on sen tunnustaminen, ettemme saavuta täydellisyyttä tässä elämässä, vaan vasta tulevassa.

Tämän tosiasian tunnustaminen ei kuitenkaan ole passiivista ja pessimististä toimettomuutta. Paavali rohkaisee kirjeissään kristittyjä hengelliseen kasvuun ja Jumalan valtakunnan työhön. Voimme aina edistyä, oppia ja palvella lisää. Voimme nähdä ihmisten muuttuvan ja asioiden menevän eteenpäin. Voimme kokea Jumalan antamaa siunausta ja kasvua myös täällä Viitasaarella. Voimme olla kiitollisia kaikesta siitä hyvästä, mitä Jumala on antanut meille ja seurakunnallemme ja samalla katsoa luottavaisesti tulevaisuuteen. Vaikka saamme muistaa Jumalan hyvät teot menneisyydessä, meidän ei tule elää menneessä, vaan mennä yhdessä eteenpäin, kohti uutta.

Paavali opetti puhumalla ja kirjoittamalla, mutta myöskin elämällä esikuvallisesti. Paavali ei kuitenkaan itse ollut lopullinen elämänohje. Ainoastaan Jeesus Kristus on lopullinen eettinen standardi. Paavali kehoitti kristittyjä seuraamaan itseään niin kuin hän seurasi Kristusta. Paavali suosittelee myös muiden Kristuksen seuraajien esimerkkiä, kuten tässä kirjeessä Timoteuksen ja Epafroditoksen antamaa esimerkkiä.

Tässä on kyse todella isosta haasteesta. Kyse on Kristuksen seuraamisesta sillä tavoin, että voimme mallintaa aitoa kristinuskoa, elää raamatullisten ihanteiden mukaisesti siinä määrin, että ihmiset oppivat meitä seuraamalla siitä, mitä on todellinen kristillisyys. Saamme opetella kristillistä elämäntapaa turvallisesti täällä Viitasaaren vapaaseurakunnassa. Voimme oppia ja kasvaa yhdessä Kristuksen opetuslapsina. Teemme myös virheitä, olemme vain inhimillisiä ihmisiä, mutta otamme opiksi virheistämme. Keskinäinen hyväksyntä ja toinen toistemme tukeminen auttaa meitä kasvamaan kohti sitä potentiaalia, minkä Jumala on meihin laittanut ja mitä hän on varallemme tarkoittanut.

Paavali joutui taistelemaan useammalla rintamalla. Toisaalla oli legalistit, lakihenkiset, jotka vaativat Mooseksen lain noudattamista Jumalan hyväksynnän ehtona. Toisaalla oli antinomistit, lain hylkääjät, jotka ajattelivat, että kaikki on sallittua eikä synnillä ole niin väliä. Paavali varoittaa tässä jälkimmäisistä. Hän varoittaa valheopettajista, jotka antavat huonoa esikuvaa ja väärää opetusta. Kristus kuoli päästääkseen meidät vapaiksi synneistämme, ei vapauttaakseen meidät tekemään enemmän syntiä. Synti orjuuttaa, Jeesus vapauttaa synnin orjuudesta.

Paavali suree näitä vääriä opettajia, jotka tulevat saamaan osakseen Jumalan tuomion. Väärät opettajat olivat ylpeitä asioista, joita heidän olisi kuulunut hävetä. He olivat ymmärtäneet väärin kristillisen vapauden. Heidän elämäntyylinsä ei heijastanut Kristuksen kaltaisuutta, hänen läsnäolonsa pyhittämää elämää. He väärinkäyttivät Jumalan armoa synnin peitteenä ja johtivat toisiakin harhaan.

”Vatsa” edustaa tässä sisäisiä impulsseja, voimakkaita haluja. Väärien opettajien elämän keskeisin sisältö oli aistinautinnot. Nautinnossa ei ole itsessään mitään väärää. Saamme iloita Jumalan luomista asioista, kuten ruoasta, juomasta, musiikista, kauneudesta, kosketuksesta ja niin edelleen. Elämän ei kuitenkaan tule keskittyä nautintoon. Muuten nautinto orjuuttaa meidät eikä anna kuitenkaan pysyvää tyydytystä. Kirkkokunnanjohtajamme Hannu Vuorinen on sanonut: ”Siellä missä Jeesuksesta Kristuksesta ja hänen tuntemisestaan tulee elämän keskeinen sisältö, siellä löydetään pysyvä ilo ja onni.”

Filippi oli Rooman siirtokunta. Rooman siirtokuntalaisina filippiläisten odotettiin edistävän Rooman kaupungin etuja ja säilyttävän roomalaisen arvokkuuden. Jokaisen Rooman siirtokunnan suurin toive oli, että Rooman keisari vierailisi siellä. Filippin kaupunki odotti keisaria. Filippin seurakunta puolestaan odotti Kristusta. Olemme Taivaan siirtokuntalaisia. Taivaan siirtokuntalaisina meidän tulee edistää Taivaan valtakunnan asioita ja edustaa Taivaan valtakuntaa. Väärien opettajien elämää sävytti valheellisen vapauden tähän maailmaan keskittyvä elämäntapa ja väärä opetus. Kristittyjen tulee sen sijaan keskittää ajatuksensa Kristukseen. Kristus istuu nyt Jumalan valtaistuimen oikealla puolella Taivaassa. Odotamme hänen paluutaan maanpäälle. Emme tiedä hänen paluunsa ajankohtaa, mutta tiedämme, että se hetki lähenee päivä päivältä.

Jeesus muuttaa tulleessaan ruumiimme oman kirkastetun ruumiinsa kaltaiseksi ja saamme osaksemme taivaallisen perintömme. Olemme perineet ”alennustilamme ruumiin” Aadamilta. Perimme uuden ruumiimme Kristukselta. Ruumillinen voimamme vähenee ikääntyessämme. Myös näkökykymme ja kuulomme heikkenee. Uusi ylösnousemusruumiimme ei vanhene, ei rappeudu, ei sairastu, eikä koskaan kuole. Kristus tuli meidän kaltaiseksemme, jotta meistä voisi tulla hänen kaltaisiaan. Brittiläinen anglikaanikirkon pappi ja Uuden testamentin selitysopin professori Tom Wright on sanonut: ”Joskus ihmisen sairastuttua hänestä todetaan 'hän on kuin varjo entisestään'. Ylösnousemuksessa asia on toisinpäin. Olemme nyt kuin varjo siitä, mitä tulemme olemaan ylösnousemuksessa.”