Aitous

Puhe Viitasaaren helluntaisrk:lla 27.11.2016

Luukkaan evankeliumi 13:10-17

Tekstissä kerrotaan, kuinka hengellinen voima, persoonallinen paha, oli sitonut pitkään juutalaisnaista. Jeesus, luvattu Messias, joka on täynnä myötätuntoa kärsiviä kohtaan, asetti hänet vapaaksi. Jeesus vapautti naisen ilman sen suurempaa meteliä. Hän kosketti naista ja julisti: "Nainen, olet päässyt vaivastasi."

Sapatti on todella hyvä asia, lahja Jumalalta. Alun perin ajatus oli virkistyä Jumalan läsnäolossa ja lähimmäisten seurassa, palautua henkisesti ja fyysisesti työviikosta ja elpyä hengellisesti. Tuossa lepopäivän jumalanpalveluksessa oli tapahtunut jotain todella hyvää mistä iloita ja kiittää Jumalaa. Pitkään avuntarpeessa ollut nainen viimein vapaa. Aabrahamin tytär on harvinaisempi nimitys. Jeesus osoitti tällä nimityksellä, että hän hyväksyi täysin tämän naisen Jumalan solmiman liiton yhteyteen, Jumalan kansan jäseneksi. Sapatista oltiin tehty kuitenkin perinnäissääntöjen vuoksi työläs noudattaa, että ei vahingossa rikottaisi käskyä. Alkuperäinen idea oli hukkunut ihmishurskauteen.

Synagoogan esimies vihaisena syytti nyt Jeesusta siitä, että Jeesus ei kunnioita sapattia. Esimies luuli kokevansa vanhurskasta suuttumusta. Tuo loukkaantuminen ei ollut aidosti vanhurskasta. Vaikka kyse ei ollut Jeesukselle osoitetusta kysymyksestä, vaan synagoogan esimies puhutteli väkijoukkoa, Jeesus tarttui miehen sanoihin. Hän olisi voinut vaieta, mutta hän oli rohkea ja sanoi: ”Te teeskentelijät! Jos kerran eläintä saa autttaa sapattina, niin ihmistäkö ei sitten saa?” Jeesus puhui monikossa. Synagoogan esimiehen lisäksi paikalla oli muitakin Jeesuksen vastustajia, joille perinteet menivät kärsivän lähimmäisen edelle. Tällä kertaa vastustajat ymmärsivät hävetä ja kansa iloitsi.

Luukas 12:1 Jeesus sanoi opetuslapsilleen: Varokaa fariseusten hapatetta, tekopyhyyttä.
Mitä on tekopyhyys? Sana tekopyhä tulee kreikan sanasta hypokritēs. Se tarkoittaa näyttelijää, ihmistä, joka esittää roolia teatterissa. Jeesus tarkoittaa tällä sanalla teeskentelijää. Tekstimme mukaan tekopyhät kiinnittävät huomionsa epäolennaisiin asioihin. Heille käskyjen ja kieltojen orjallinen noudattaminen on tärkeämpää kuin kärsivä lähimmäinen.

Miten vapautua tekopyhyydestä? Ajattelen, että tekopyhyyden vastakohta on aitous. Aitous on sitä, että emme näyttele muuta kuin olemme, emme vedä roolia. Tekopyhyydestä voi vapautua olemalla aito. Miten sitten olla aito? Tarkastelemme tätä kysymystä pohtimalla hieman sitä, mitä on aito ihmisyys ja mitä on aito hengellisyys.

Näemme aitoa ihmisyyttä Raamatun alkusivuilla. Mies ja nainen olivat alasti paratiisissa eivätkä hävenneet toisiaan. He olivat täysin aitoja ja avoimia ihmisiä. Syntiinlakeemuksen seurauksena viattomuus, vapaus ja aitous oli mennyttä ja tilalle tuli peittely, synnin orjuus, syyllisyys ja häpeä. Synnissä eläminen on epäautenttista eli epäaitoa olemassaoloa. Synti vääristää persoonaamme. Se ei tuo meihin lisää mitään hyvää, totta ja oikeaa. Se tukahduttaa meissä olevaa aitoa ihmisyyttä. Synti rikkoo meissä olevaa aitoa Jumalan kuvaa.

Ihmiset ennen lankeemusta ja Jeesus Nasaretilainen ovat ainoat todella aidot ja ehjät maanpäällä eläneet ihmiset. Me muut olemme enemmän tai vähemmän epäaitoja ja särkyneitä. Jeesuksessa näemme aidon ihmisen. Jeesus oli tasapainoinen mutta ilmaisi silti tunteensa peittelemättä. Hän riemuitsi ja itki. Hän osasi myös suuttua ja kuitenkin kavanoida vihansa vastuullisella tavalla. Paratiisiin ei ole enää paluuta ja täysi avoimuus ei ole enää kovin viisasta. Avoimuus voi joskus olla rikkovaakin. On olemassa asioita, mitä meidän ei tarvitse tietää toisistamme. Ei ole rakentavaa kertoa ihan kaikkia ajatuksia mitä päässä liikkuu.

On kyllä hyvä ripittäytyä jos synti painaa omaatuntoa. Ripittäytyminen on usein vapauttava kokemus. Siihen kuuluu synnintunnustus ja synninpäästö. Olen ainakin itse saanut siitä monta kertaa apua. Rippikierteeseen ei kuitenkaan kannata joutua. Edesmennyt rovasti Kalevi Lehtinen kertoi että hän oli rippikierteessä uskovaisena nuorena. Juuri kun hän oli käynyt ripittäytymässä, hänelle tuli paha ajatus mieleen ja hän koki taas tarvetta ripittäytyä. Onneksi hän löysi evankeliumista armon ja rauhan. Joskus sielunhoito ja terapia on myös tarpeen, jos on henkisiä ongelmia, esimerkiksi käsittelemättömiä vaikeita kokemuksia. Kaikkea ei ole tarkoituksellista hoitaa pelkällä rukouksella, joskus tarvitaan muutakin apua. Rukous on kyllä aina hyvä asia, mutta nälkäinen tarvitsee ruokaakin ja joskus särkynyt tarvitsee keskusteluapua, taitavaa kuuntelijaa.

Toinen ääripää tällaiseen neuroottiseen omantunnontarkkuuteen on se, että paadutamme sydämemme eikä synti tunnu enää oikein miltään. Syntiin voi turtua. Omantunnon ääni vaimenee ja turmelukseen vajoaminen syvenee. Jos tässä vaiheessa ei tehdä parannusta, seuraukset voi olla todella ikäviä, oman ja toisten elämän rikkoutuminen sekä uskon haaksirikkoutuminen, hengellinen kuolema ja tuomio. Onkin suurta viisautta pitää lyhyet tilivälit Jumalan kanssa.

Vaikka elämme langenneessa maailmassa langenneen ihmissuvun jäseninä, Jeesus Kristus tuli korjaamaan syntiinlankeemuksen seuraukset. Pyhitys vie meitä aidompaan elämään. Pyhitykseen kuuluu synnin kuolettaminen ja eläväksi tekeminen. Synnin kuolettaminen on jatkuva prosessi. Se on kuin rikkaruohojen kitkemistä, aina saa kitkeä. Ja jos laiminlyö kitkemisen, niin kohta ollaan vaikeuksissa. Eläväksi tekeminen on sitä, että Jumala tekee meidät hengellisesti kuolleet eläviksi Jumalan Hengen ja Jumalan sanansa vaikutuksesta. Pyhitys ei onnistu omin avuin, vaan ainoastaan yhteistyössä Pyhän Hengen kanssa. Hän auttaa meitä kuolettamaan lihan teot ja hän tekee meidät hengellisesti eläviksi.

Jos emme ymmärrä sitä, että olemme jatkuvasti Jumalan armoa ja anteeksiantoa tarvitsevia ihmisiä uskovinakin, voi helposti käydä niin että ylpistymme tai että masennumme. Jo me tämän unohdamme, voimme alkaa kuvittelemaan, että itse asiassa me olemme aika hyviä ihmisiä ja paha taitaakin olla meidän ulkopuolella, ei sisäpuolella. Ei meillä ole syntiä. Ulkoistamme sen pimeyden, mitä meissä yhä uskovinakin on. Emmekä uskalla kohdata omaa sisintämme rehellisesti. Tai, jos olemme rehellisiä, huomaamme että synti on saastuttanut sydämemme, paha ei olekaan pelkästään ulkopuolella, vaan sitä löytyy myös minusta itsestäni. Katsomme vain itseemme ja menetämme toivomme.

Mutta on olemassa vielä kolmas tapa toimia: Voimme kohdata rehellisesti sisimpämme rikkinäisyys ja haavoittuneisuus, kaikki synnit, kaikki pimeys Jumalan armosta käsin. Voimme antaa Jumalan valon paljastaa sydämemme, kaikki mitä siellä on, ja antaa Pyhän Hengen siivota kaikkea sitä mitä sieltä löytyy. Tämä on prosessi, joka jatkuu halki elämämme maanpäällä ja tulee täydelliseksi vasta perillä kun olemme Jumalan luona. Sielunhoito voi olla avuksi tässä matkassa oman itsensä tuntemiseen ja armon löytämiseen. Voi kokea, että toinen ihminen, sielunhoitaja, hyväksyy, vaikka elämässäni on sotkua. Se voi auttaa sisäistämään paremmin sen, että Jumalakin hyväksyy minut. Kun olemme turvassa, tämä prosessi saa edetä, tulemme tuntemaan itseämme ja Jumalan armoa, ja meistä tulee ajan myötä ehjempiä rohkeampia ja vahvempia. Se voi olla kipeäkin prosessi ja viedä aikaa, mutta Jumala voi parantaa, vaikka täysin ehjiä ollaan vasta perillä.

Katselimme hieman tuossa sitä mitä on aito ihmisyys. Mutta mitä on aito hengellisyys? Aito hengellisyys on sitä aitoa ihmisyyttä. Jumala on luonut meidät ihmisiksi! Pyhä Raamattu suhtautuu myönteisesti ihmisen tämänpuoliseen todellisuuteen. Juutalais-kristillinen ajattelu pitää näkyvää todellisuutta Jumalan luomana ja arvokkaana. Kreikkalainen, hellenistinen, ajattelu halveksi todellisuuden fyysistä puolta. Aine oli sen mukaan arvotonta, tai jopa pahaa, ja ruumis oli sielun vankila, josta sen olisi päästävä vapaaksi. Kreikkalainen ajattelu on vaikuttanut länsimaiseen ajatteluun ja myös länsimaiseen kristinuskon tulkintaan ja meillä voi siksi joskus olla liian jyrkkää kahtiajakoa aineen ja hengen välillä.

Seurakunnissakin voi joskus törmätä kreikkalaisiin vaikutteihin. Monesti ajatellaan että rukous, raamatunluku ja jumalanpalvelus, ne ovat sitä tärkeämpää elämää, sitä hengellistä elämää. On totta että ne ovat tosi tärkeitä asioita, mutta tämä Jumalan luoma aineellinen todellisuus ja arki on myös tärkeää. Meidän kehomme on ihan yhtä lailla Jumalan luoma kuin sielumme. Maa, jonka päällä elämme ja kävelemme, on ihan yhtä lailla Jumalan luoma kuin taivaskin, jossa enkelit ylistävät lakkaamatta Jumalaa.

Minulla oli uskonelämäni alkuaikoina jotenkin hukassa luomisen uskonkappale. Ymmärsin että Jeesus on tärkeä, hän on kuollut ristillä että pelastuisimme. Ymmärsin myös että Pyhä Henki on tärkeä, hän synnyttää uudesti ja antaa voimaa elämää kristittynä. Mutta sitä en oikein kyennyt kunnolla käsittämään että Jumalan tarkoittamaan elämään kuuluu myös aivan tavalliset asiat, kuten perhe, työ, opiskelut, ystävät ja harrastukset. Ajattelin että seurakunta ja evankelionti on tärkeää, mutta minun oli vaikea nähdä miten elämän arkisempi puoli on myös tärkeää. Minun oli vaikeaa elää aitoa ihmiselämää, kun en tajunnut mitä se Jumalan tarkoittama aito ihmisyys oikein on. Kun aloin ymmärtämään luomisen teologiaa, tämä toi tervehtymistä niin henkisesti kuin hengellisesti.

Aine on hyvää. Jumala siunaa ainetta, voimme esimerkiksi siunata ruoan jota syömme. Ja Jumala siunaa ruoan. Ja Jumala voi siunata miestä naisella ja naista miehellä, jotka löytävät toisensa ja heistä tulee aviopari. Jumala voi edelleen siunata miestä ja naista lapsilla. Avioliitto on siunausta. Lapset ovat siunaus. Aine voi välittää Jumalan siunautta. Ajatellaan vaikka kastevettä tai ehtoollisen leipää ja viiniä. Näihin pyhiin Jeesuksen asettamiin toimituksiin liittyy aineellinen elementti, materia, vesi, leipä ja viini. Kun meidät kastetaan veteen, meidät kastetaan Kristuksen kuolemaan ja ylösnousemukseen, mutta kyllä me myös kastumme. Kun me syömme ehtoollisleipää ja juomme ehtoollismaljasta, olemme osallisia Kristuksen ruumiiseen ja vereen, mutta kyllä se leipä ja viini myös ihan maistuukin.

Jeesuksessa näemme sen miten paljon Jumala arvostaa ihmistä. Jeesus eli noin 30 vuotta ihan normaalia elämää, perhe-elämää Marian esikoisena, hän kävi synagogassa sapattina ja teki töitä, toimi rakentajana. Ajatus siitä, että Jumala syntyi ihmiseksi, Sana tuli lihaksi on huikea. Jumala tulee aineelliseen muotoon, hänet voitiin nähdä ja häntä saattoi koskettaa. Kuinka voisimme vähätellä ihmistä tämän jälkeen, kun Jumala arvostaa ihmisyyttä niin suuresti!

Myös ylösnousemus on ruumiillinen ylösnousemus. Kyse ei ole vain hengestä ja sielusta, vaan myös meidän kehosta. Jumala antaa meille uuden, terveen ruumiin. Ja Jumala luo uudet taivaat ja uuden maan. Kyse ei ole vain siitä että sielu menee taivaaseen kun me kuollaan, vaan kyse on uudesta luomakunnasta.  Paratiisiin ei ole enää paluuta, mutta meille on varattuna kaupunki, uusi Jerusalem.

Jeesus suhtautui myös suurella kunnioituksella yhteiskuntansa vähäosaisiin. Minusta tämä on ihanaa. Jeesuksella oli aikaa lapsille, naisille, tullimiehille, sairaille, syntisille ja myös tuolle naiselle, joka ei edes pyytänyt erikseen ääneen parantumista, josta luimme tuossa alussa. Tämän asian tajuaminen, että itse Herra välittää pienestä ihmisestä auttaa meitäkin suhtautumaan toisiin ihmisiin, ja myös itseemme, aidosti ja kunnioittavasti. Kun suhtaudumme toinen toisiimme aidosti ja kunnioittavasti, yhteytemme kasvaa ja vahvistuu.

Rakkaus ja hyväksyntä auttaa meitä olemaan aitoja, rohkeita ja vahvoja. Tarvitsemme jokainen kokemuksen siitä, että meidät hyväksytään sellaisina kuin olemme. Kun yhteisö on hyväksyvä ja turvallinen, siellä uskaltaa olla oma itsensä, aito ihminen ja tuoda esiin rehellisesti ja sopivalla tavalla itsestään niitäkin puolia, joista emme ole aina niin ylpeitä. Toiset tukee minua. Ja minäkin tuen toisia. Erityisesti perheiden ja seurakunnan tulee olla sellaisia hyväksyviä ja turvallisia yhteisöjä, missä saa olla kotona. Silloin tapahtuu se, että ihminen kohtaa ihmisen, eikä näyttelijä näyttelijää teatterissa, kun ei ole enää mitään tarvetta näytellä. Auttakoon Herra meitä olemaan aitoja ja rehellisiä suhteessa Häneen, itseemme ja toinen toisiimme.