Laupias samarialainen

Puhe Viitasaaren vapaasrk:lla su 6.11.2016

Luukas 10:25-37

Kristinusko ja diakonia on kuulunut jo Uuden testamentin ajoista yhteen. Tekstimme lainopettaja teki hyvän kysymyksen Jeesukselle: Opettaja, mitä minun pitää tehdä, jotta saisin omakseni iankaikkisen elämän? Hän kysyi miten päästä Jumalan valtakuntaan, miten kokea pelastus. Jeesus vastasi, että ratkaisevan tärkeää on, mitä kirjoituksissa sanotaan: Mitä laissa sanotaan? Mitä sinä itse sieltä luet?

Pelastus tulee uskosta Jumalaan. Jumalaa on aika vaikeaa rakastaa, jos ei edes usko häneen. Todellinen usko on kuitenkin enemmän kuin ainoastaan oikeaoppista uskoa Jumalaan. Elävä usko näkyy myös lähimmäisenrakkautena. Johannes kirjoittaa 1. Joh. 4:20: Se, joka ei rakasta veljeään, jonka on nähnyt, ei voi rakastaa Jumalaa, jota ei ole nähnyt. Olemme saaneet vastaanottaa armon. Siksi tahdomme myös armahtaa toisia.

Rakkauden kaksoiskäsky tulee kahdesta Vanhan testamentin kohdasta:

5. Moos. 6:4-5:
Kuule, Israel! Herra meidän Jumalamme, Herra on yksi. Rakasta Herraa, Jumalaasi, koko sydämestäsi, koko sielustasi ja koko voimastasi.

Toinen kohta on:

3. Moos. 19:18:
Rakasta lähimmäistäsi niin kuin itseäsi. Minä olen Herra.

Suurin osa ensimmäisen vuosisadan ajan juutalaisista ajatteli, että lähimmäisiä on toiset juutalaiset. Ei pakanat tai samarialaiset. Fariseuksille lähimmäiseksi ei käynyt edes kaikki toiset juutalaiset. Kun lainoppinut kysyi Jeesukselta: Kuka on minun lähimmäiseni? Jeesus vastasi vertauksella.

Eräs mies laskeutui Siionin vuorelta Jerikoa kohti. Rosvot, jotka piileskelivät vuorilla ja erämaassa, kävivät miehen kimppuun, pieksivät hänet pahoin ja ryöstivät kaiken mitä hänellä oli. Pappi, ylipappi Aaronin jälkeläinen, väisti ja meni ohi. Leeviläinen, patriarkka Leevin jälkeläinen, joka avusti pappeja temppelissä, väisti ja meni ohi. Lopulta vihattu samarialainen, ulkopuolinen, pysähtyi kohdalle. Hän antoi ensiapua ja jatkoapuakin, odottamatta saavansa mitään takaisin.

Jotta ymmärtäisimme vertauksen tehoa, meidän on hyvä ymmärtää hieman taustoja, sitä miten juutalaiset suhtautuivat tuona aikana samarialaisiin.

Assyria valloitti Pohjoisen Israelin ja sen pääkaupungin Samarian vuonna 722eKr. Suurin osa kansasta vietiin pakkosiirtolaisuuteen. Assyrialaiset toivat tilalle muita kansoja ja nämä sulautuivat jäljelle jääneiden israelilaisten kanssa. Tätä sekakansaa kutsuttiin myöhemmin samarialaisiksi. Babylonia valloitti Eteläisen Juudan ja sen pääkaupungin ja hävitti Jerusalemin temppelin vuonna 586eKr. Paljon kansaa vietiin pakkosiirtoon.

Myöhemmin persialaisaikana kuningas Kyyros salli juutalaisten palata ja jälleenrakentaa tuhotun temppelin sekä korjata Jerusalemin muurit. Samarialaiset tarjosivat rakennusapua, mutta tarjous torjutiin. Esran ja Nehemian aikana juutalaisten ja samarialaisten väliset avioliitot purettiin. Juutalaiset pitivät samarialaisia epäpuhtaina. Samarialaiset olivat puolipakanoita, pakanoitakin pahempia.

Samarialaiset rakensivat kilpailevan temppelin Garisimin vuorelle. Myös VT:n ja UT:n välisenä aikana juutalaisten ja samarialaisten välillä oli vihanpitoa. Vuonna 128 eKr. juutalaiset hävittivät samarialaisten temppelin. Vuosien 6-9 jKr. välisenä aikana samarialaiset puolestaan häpäisivät Jerusalemin temppelin levittemällä sinne kuolleiden ihmisten luita.

Juutalaisten ja samarialaisten tulehtuneista väleistä voimme lukea myös UT:sta:

Johannes 4:9: Samarialaisnainen sanoi: "Sinähän olet juutalainen, kuinka sinä pyydät juotavaa samarialaiselta naiselta?" Juutalaiset eivät näet ole missään tekemisissä samarialaisten kanssa.

Kun Jeesusta pilkattiin juutalaiset sanoivat Jeesukselle:
Sinä olet samarialainen, ja sinussa on paha henki. Eikö asia olekin niin? Johannes 8:48.

Vertauksen Laupiaasta samarialaisesta on tarkoitus on osoittaa mitä tarkoittaa lähimmäisenä oleminen. Lähimmäisenrakkaus ei erottele, vaan se ylittää rodulliset, kansalliset, uskonnolliset ja kaikki muutkin eroavaisuudet. Kun mietimme, miten soveltaa Jeesuksen tätä vertausta nykyaikaan, niin meidän kannattaa miettiä, ketkä ovat ihmisiä, joihin meidän on vaikea suhtautua.

Kun luemme tätä vertausta, meille pappi ja leeviläinen ei välttämättä edusta kuten ensimmäisille kuulijoille ja lukijoille, esikuvallisia ihmisiä, niitä henkilöitä, joita ihailemme. Meille myöskään samarialainen ei edusta sitä henkilöä, jota meidän on vaikea pitää lähimmäisenä, henkilöä, joka edustaa ”toiseutta”. Voisiko nykypäivän laupias samarialainen olla meille vaikka jehovantodistaja? Tai uusateisti? Tai homoseksuaali?