Anna meille velkamme anteeksi, niin kuin mekin annamme anteeksi niille, jotka ovat meille velassa

Puhe Keuruun vapaasrk:lla 18.3.2022

Olemme nyt kuudetta kertaa Isä meidän -rukouksen äärellä tässä opetussarjassa. Käsittelemme tänään rukouksen viidettä pyyntöä. Se löytyy Matteuksen evankeliumista 6:12 muodossa: Anna meille velkamme anteeksi, niin kuin mekin annamme anteeksi niille, jotka ovat meille velassa. 

Vanhan testamentin kirjoitusten kielissä hepreassa ja arameassa velkaa tarkoittava sana voi tarkoittaa myös syntiä. Viides pyyntö käsitteleekin anteeksisaamista ja anteeksiantamista. Anteeksisaaminen ja anteeksiantaminen ovat hengelliselle hyvinvoinnille yhtä välttämättömiä kuin ruumiin ravinto on fyysiselle hyvinvoinnille.

Anteeksiantamisessa on kaksi ulottuvuutta: Pystysuora (vertikaalinen) ja vaakasuora (eli horisontaalinen). Koska Jumala antaa meille kaiken anteeksi, myös meidän tulee antaa anteeksi toisille. Olemme Jumalalle niin suuressa velassa ettemme ikinä kykenisi maksamaan sitä hänelle. Ainoa toivomme on siinä että saamme Kuninkaaltamme velkamme kokonaan anteeksi - täysi armahdus. Evankeliumi on sanoma siitä, että näin todella tapahtuu, kun turvaamme Jumalan armoon Kristuksessa.

Uskonpuhdistaja Martti Luther julkaisi vuonna 1517 latinaksi kirjoituksen, joka lähti leviämään ja käännettiin pian muillekin kielille. Kirjoituksen nimi on Väittely aneiden voimasta ja tehokkuudesta eli 95 teesiä. Teesi 62 kuuluu seuraavasti: "Kirkon todellinen aarre on Jumalan kunnian ja armon kaikkein pyhin evankeliumi."

Luther löysi monien taistelujen jälkeen armollisen Jumalan. Tämä armolllinen Jumala vanhurskauttaa jumalattoman yksin uskosta, yksin armosta ja yksin Kristuksen tähden. Luther löysi rauhan Kristuksen evankeliumista. Hän on sanonut myös: "Missä on syntien anteeksiantamus, siinä on elämä ja autuus." Olen rikkonut Jumalaa, ihmisiä ja itseäni vastaan monta kertaa. Mutta on vapauttavaa että saa tunnustaa synnit ja uskoa ne anteeksi. Ja Jumala vahvistaa.

Raamattu alkaa kertomuksella luomisesta. Jumala loi maailman ja elämän ja ihmisen omaksi kuvakseen. Ihminen eli alunperin harmonisessa yhteydessä Luojaansa, mutta tämä yhteys rikkoutui ihmisen oman toiminnan seurauksena. Ihminen hylkäsi Luojansa, valitsi itse tiensä ja pyrki ottamaan paikan, joka ei kuulunut hänelle. Koroittamaan itsensä Jumalan asemaan. Ihminen kääntyi näin omasta vapaasta tahdostaan pois Jumalasta.

Synti tuli Jumalan ja ihmisen välille. Ihminen ei ole syntinen ainoastaan siksi koska hän tekee syntiä, vaan hän tekee syntiä koska hän on syntinen. Ihmisestä tuli syntinen. Syntiinlankeemuksen kautta esivanhempamme, jotka olisivat voineet elää ikuisesti, kokivat hengellisen ja lopulta myös fyysisen kuoleman.

Esivanhempiemme lankeemuksen myötä syntiturmelus periytyi koko ihmiskuntaan. Lankeemus johti suuriin kärsimyksiin. Myös sodat ovat syntiinlankeemuksen seurausta ja nousevat ihmisen syntisyydestä. Sen myötä olemme kadottaneet suuntamme ihmiskuntana. Olemme vieraantuneet Jumalasta, luonnosta, toisistamme ja omasta itsestämme.

Lankeemus tahraa meitä yksilöinä ja vaikeuttaa kanssakäymistämme myös yhteisöllisellä tasolla. Synti ei ole ainoastaan ulkopuolellamme olevaa persoonallisen pahan ja ympäröivän maailman vaikutusta, vaan myös meissä itsessämme olevaa sisäistä ongelmaa ja rikkoutumista - hengellistä sairautta ja hengellistä vammaa.

Synti on Jumalasta luopumista, hänestä poispäin kääntymistä ja Jumalan käskyjen rikkomista. Jumalan käskyt perustuvat rakkauteen ja ovat elämän laki. Synti ilmenee monin erilaisin tavoin. Uudessa testamentissa on useita syntilistoja.

Otan yhden esimerkin Paavalilta, jossa hän kuvaa ensin vääristyneeseen seksuaalisuuteen liittyviä syntejä, sitten vääristyneeseen jumalanpalvelukseen liittyviä syntejä, ja lopuksi ihmisten väliseen vääristyneeseen sosiaaliseen vuorovaikutukseen liittyviä syntejä.

Paavali luetteloi Galatalaiskirjeessä 6:19-21 seuraavat synnit: siveettömyys, saastaisuus, irstaus, epäjumalien palveleminen, noituus, vihamielisyys, riidat, kiihkoilu, kiukku, juonittelu, eripuraisuus, lahkolaisuus, kateus, juomingit, remuaminen ja muu sellainen.

[Tässä kohden äänitallenteessa on pieni spontaani ekskursio - keskustelu koskien sitä onko Suomen Vapaakirkko lahko. Edesmenneen Helsingin yliopistossa mm. ekumeniikan professorina toimineen Seppo A. Teinosen mukaan Suomen Vapaakirkko on kirkko eikä lahko, ks. Seppo A. Teinonen: Nykyajan lahkot (1965, Helsinki). Emme pyri SVK:ssa eristäytymään muista kirkkokunnista vaan tekemään niiden kanssa yhteistyötä.]

Juutalaiset rabbit opettivat, että toistuva synti tulee antaa anteeksi kolme kertaa. Neljännellä kerralla sai kostaa. Pietari laittoi paremmaksi ja ehdotti seitsemää kertaa. Jeesus sanoi että tulee antaa anteeksi 77 kertaa (toisen lukutavan mukaan 70 kertaa 7). Näin hän opetti että anteeksiantamisesta ei tule pitää kirjaa. Hän odottaa meiltä, hänen opetuslapsiltaan, että annamme anteeksi toisille, niin kuin mekin olemme saaneet Jumalalta kaikki anteeksi.

Anteeksiantaminen on uskomme ydinkysymyksiä. Anteeksiantaminen on valinta. Kyse on tahdonratkaisusta. Siihen ei tarvitse liittyä tunteita, vaikka anteeksiannon myötä voi kokea usein myös tunteiden vapautumista.

Anteeksiantaminen on välttämätöntä, sillä anteeksiantamattomuus johtaa katkeruuteen. Katkeruus vahingoittaa ihmistä, joka katkeroituu, ja myös hänen läheisiään. Katkeruus vääristää näkökulmaamme elämää ja toisia ihmisiä kohtaan. Se johtaa eristäytymiseen ja saa aikaan kriittistä ja tuomitsevaa suhtautumista. Alamme muuttua tuohon suuntaan ihmisinä. Emme voi syyttää katkeroitumisesta toisia. Myös anteeksiantamattomuus on valinta.

Heprealaiskirjeen luvun 12 jakeessa 15 sanotaan: Pitäkää huoli siitä, ettei yksikään hukkaa Jumalan armoa eikä mikään katkeruuden verso pääse kasvamaan ja tuottamaan turmiota, sillä yksikin sellainen saastuttaa monet.

Anteeksiantaminen ei ole keino, jolla ostamme Jumalalta anteeksiantamusta. Anteeksiantaminen ei ole menneiden asioiden käsittelemättä jättämistä. Se ei ole vääryyden hyväksymistä. Se ei ole pahuuden ja siitä johtuvan kivun vähättelyä. Se ei tarkoita ettemme suojelisi itseämme ja läheisiämme. Se ei tarkoita, ettemme asettaisi terveitä rajoja.

Anteeksiantaminen ei vapauta syyllistä tekojensa seurauksista. Jos on rikkonut Suomen lakia vastaan, niin vaikka Jumala antaa anteeksi ja toivottavasti lähimmätkin, rikoksista voi kuitenkin olla rikosoikeudellisia seurauksia. Se ei tarkoita sitä, ettemme muistaisi kuin taikaiskusta millä tavoin meitä vastaan on rikottu, vaikka anteeksiantamisen myötä kivuliaat muistot voivat ajan kuluessa muuttua vähemmän kivuliaksi. Anteeksiantaminen ei tarkoita myöskään sitä, että meidän pitäisi olla välttämättä aina yhteydessä niihin ihmisiin, jotka ovat rikkoneet meitä vastaan.

Voimme antaa anteeksi, vaikka meiltä ei vilpittömästi pyydettäisi anteeksi. Sovinnon tekemiseen tarvitaan kuitenkin molempia osapuolia. Eikä kansojen ja yhteisojenkään. Kaikkien täytyy tulla vastaan. Ihmissuhteet eivät korjaannu ilman molemminpuolista vastaantulemista. Anteeksiantamiseen ei liity ehtoja. Ihmissuhteiden korjaantumiseen liittyy ehtoja. Luottamus täytyy rakentaa uudelleen ja se voi viedä aikaa.

Anteeksiantamusta ei ansaita. Luottamus täytyy ansaita. Anteeksiantaminen on armahtamista ja vihasta ja kostosta luopumista. Siihen liittyy itsemme ja toisten ihmisten jättäminen Jumalan käsiin. Jumala hoitaa rankaisemisen, joskus myös esivaltaa käyttäen.

Paavali kirjoittaa Kolossalaiskirjeen luvussa 3 jakeessa 13: Pitäkää huolta, että tulette toimeen keskenänne, antakaa anteeksi toisillenne, vaikka teillä olisikin moittimisen aihetta. Niin kuin Herra on antanut teille anteeksi, niin antakaa tekin.

Olen huomannut että itseni on ollut vaikeaa antaa anteeksi silloin, jos olen kokenut että minua vastaan on rikottu, mutta minulta ei ole pyydetty anteeksi. Anteeksiantaminen on vienyt tällaisissa tilanteissa enemmän aikaa. Mutta onneksi meidän kristittyjen ei tarvitse elää vain oman itsemme varassa. Saamme kertoa rehellisesti Jumalalle kaiken mikä mieltä painaa. Hän tietää kaiken joka tapauksessa. Hän antaa meidän tulla eteensä. Jos meistä tuntuu että Jumala on kaukana, voimme sanoa kuten psalminkirjoittaja "miksi olet kaukana". Olen kokenut useita kertoja että kun olen tullut Jumalan eteen ja vuodattanut ahdistusta, se on muuttunutkin ylistykseksi. Hän antaa läsnäolonsa siunauksen prosesseihimme.

Meidän tulee antaa anteeksi paitsi toisille, myöskin itsellemme. Se voi olla joskus kaikista vaikeinta. Siihen liittyy omasta ylpeydestämme luopuminen. Kristitty irlantilaissyntyinen kirjailija C. S. Lewis, joka eli vuodesta 1898 vuoteen 1963, on sanonut: "Ajattelen, että jos Jumala antaa meille anteeksi, meidänkin täytyy antaa anteeksi itsellemme. Muuten me melkein kuin asetamme itsemme Jumalaakin korkeammalle tuomioistuimelle."

Anteeksipyytäminen ja anteeksiantaminen ovat erityisen tärkeitä läheisissä ihmissuhteissa. Meidän tulee antaa toisille anteeksi, koska Jumala antaa meille anteeksi. Olemme saaneet paljon anteeksi ja Jumala tahtoo, että mekin armahdamme toisia.

Jumala käskee meitä antamaan toisille anteeksi kaikkien parhaaksi, niin meidän itsemme kuin myös toisten. Hän on anteeksiantava ja hyväntahtoinen ja tahtoo, että myös meillä voisi olla anteeksiantava ja hyväntahtoinen sydän. Se on painia ja kilvoittelua, meillä on monenlaisia tunteita ja ajatuksia. Mutta valitkaamme Jeesuksen. Tullaan aina hänen luokseen.

Heprealaiskirjeen kirjoittaja opettaa että Jeesus on suurempi kuin enkelit, ylipappi Aaron ja Mooses ja että Kristuksen ristillä antama uhri on parempi kuin vanhan liiton uhrit, jotka olivat vain varjo siitä, mikä on todellisuutta Kristuksessa. Heprealaiskirje 9:10-12 on lainausta Jeremian kirjasta, jota Heprealaiskirjeen kirjoittaja soveltaa uuteen liittoon Kristuksessa:

Tämän liiton minä teen Israelin kansan kanssa näiden päivien jälkeen, sanoo Herra: Minä panen lakini heidän sisimpäänsä, kirjoitan sen heidän sydämeensä. Minä olen heidän Jumalansa, ja he ovat minun kansani. Silloin ei kukaan enää opeta toista, veli ei opeta veljeään sanoen: "Opi tuntemaan Herra." Silloin he kaikki, pienimmästä suurimpaan, tuntevat minut. Minä annan anteeksi heidän rikkomuksensa enkä enää milloinkaan muista heidän syntejään.

Oi kun seurakunnassa saisi olla tällä tavoin. Että kaikki saisivat tuntea Jumalan ja tulisi myös uusia lampaita. Emme ole enää Jumalan vihan alaisia. Jeesus on kantanut tuomion kokonaan. Jumala ei rankaise meitä synneistä, joista Kristus on lunastanut meidät verellään. Jumala on tehnyt kanssamme rauhanliiton Poikansa kautta. Vihollisuus on päättynyt. Sen tilalla vallitsee syvä rauhantila. Kristuksen evankeliumi on sanoma täydestä anteeksiantannosta.

Jumalan kaikki anteeksiantava rakkaus meitä kohtaan synnyttää meissä vastarakkautta Jumalaa kohtaan sekä rakkautta lähimmäisiin, että tahdomme hyvää kaikille ihmisille. Oi kun seurakunta saisi olla yhteisö, jossa Jumalan anteeksianto ja ihmisten keskinäinen anteeksianto saisivat olla jatkuvasti koettavaa todellisuutta. Kun näin on, Pyhä Henki toimii vapaammin seurakunnassa.

Vielä kolme raamatunkohtaa Vanhasta testamentista kristillisen kaanonimme esiintymisjärjestyksessä.

Psalmi 103:11-13: Sillä niin kuin taivas on korkea maan yllä, niin on Herran armo suuri niille, jotka pelkäävät ja rakastavat häntä. Niin kaukana kuin itä on lännestä, niin kauas hän siirtää meidän syntimme. Niin kuin isä armahtaa lapsiaan, niin armahtaa Herra niitä, jotka pelkäävät ja rakastavat häntä.

Jesaja 1:18: Tulkaa, selvittäkäämme miten asia on, sanoo Herra. Vaikka teidän syntinne ovat verenpunaiset, ne tulevat valkeiksi kuin lumi. Vaikka ne ovat purppuranpunaiset, ne tulevat valkeiksi kuin puhdas villa.

Miika 7:18-19: Jumala, onko sinun vertaistasi! Sinä annat synnit anteeksi ja jätät rankaisematta jäljelle jääneen kansasi rikkomukset. Sinä et pidä vihaa iäti, sinä olet laupias. Sinä armahdat meitä yhä, poljet syntimme jalkojesi alle. Kaikki syntimme sinä heität meren syvyyteen.