Hengellisestä kuolemasta elämään

Puhe Keuruun vapaasrk:lla pe 4.9.2020

 

Efesolaiskirjeen 2:1-10 KR38

Paavali puhuu jaejaksossamme hengellisestä kuolemasta ja hengellisestä elämästä. Hengellinen kuolema on sitä että ihminen ei tunne Jumalaa vaan elää hänestä vieraantuneena, erossa hänestä. Hengellinen elämä on Jumalan yhteydessä olemista, hänen kanssaan kulkemista, Jumalan sisäistä tuntemista.

Raamatussa sanalla ”maailma” tarkoitetaan eri asiayhteyksissä hieman eri asioita. Maailma on Jumalan hyvää luomistyötä. Mutta maailma on myös langennut. Paavali sanoo 2. Korinttilaiskirjeessä sielunvihollista ”tämän maailman jumalaksi”.

 

Johannes kirjoittaa 1. kirjeensä lopussa koko maailma on pahan vallassa. Kuitenkin Jumala rakastaa maailmaa – ihmiskuntaa – niin paljon että antoi ainoan Poikansa ettei kenenkään tarvitsisi hukkua.

Konservatiivisissa herätyskristillisissä piireissä on joskus esiintynyt jyrkkääkin maailmankielteisyyttä. Kulttuurielämä on saatettu nähdä vähäarvoisena ellei peräti synnillisenä. Toki osa sitä varmasti onkin. Mutta mitä on se maailmallisuus jota kristityn on syytä välttää? Apostoli Johannes kirjoittaa 1. kirjeessään luvussa 2 jakeesta 15 jakeeseen 17 seuraavasti:

 

Älkää rakastako maailmaa, älkää sitä, mikä maailmassa on. Jos joku rakastaa maailmaa, Isän rakkaudella ei ole hänessä sijaa. Sillä mitä kaikkea maailmassa onkin, ruumiin halut, silmien pyyteet ja mahtaileva elämä, se kaikki on maailmasta, ei Isästä. Ja maailma himoineen katoaa, mutta se, joka tekee Jumalan tahdon, pysyy iäti.

 

Johannes ei kirjoita tässä ensisijaisesti ulkoisista asioista kuten pukeutumis- tai hiustyylistä, vaan ennemminkin sisäisistä asioista - vanhan kirkkoraamatun mukaan ”lihan himosta, silmäin pyynnöstä ja elämän korskeudesta”. Johannes kirjoittaa Jumalan vastaisista asenteista. Toki jos meillä on hyvin Jumalan vastaiset asenteen, se voi näkyä ulospäinkin, mutta sisäinen elämä on tärkein.

 

Kristitty saa harrastaa taiteita kuten musiikkia, maalaamista, valokuvausta, kirjallisuutta ja elokuvia. Raamatussakin kuvataan taiteiden, kuten musiikin, runouden, kirjallisuuden ja arkkitehtuurin harjoittamista. Kristitty saa harrastaa myös tieteitä kuten filosofiaa, historiaa, fysiikkaa, psykologiaa ja biologiaa - mikä kiinnostaakin. Oppineisuus voi parhaimmillaan olla siunaukseksi. Kaikki kulttuurielämä ja tiede ei ole hylättävää.

 

Apostolien tekojen luvussa 7 jakeessa 22 sanotaan: Mooses kasvatettiin kaikkeen egyptiläisten viisauteen. Se että Mooses oppi sen ajan viisautta, varmasti valmisti häntä siihen tehtävään johon Jumala hänet kutsui. Hän osasi mm. kirjoittaa ja Raamatussa sanotaan että hän laittoi ylös sitä mitä Jumala puhui hänelle.

 

Danielista kerrotaan Danielin kirjan alussa että hänelle opetettiin Babylonian kuninkaan hovissa kaldealaisten kieltä ja kirjallisuutta. Myös Daniel oli oppinut. Uuden testamentin puolella apostoli Paavali oli saanut rabbiinisen koulutuksen. Siitä oli apua Vanhan testamentin ymmärtämiseen. Kun hän tuli Kristuksen omaksi hänelle tuli uusia ajatuksia hänelle tutuista teksteistä. Rabbiiniset oivallukset mahdollistivat hänelle syvällistä ajattelua kirjoituksista Jumalan Hengen johdossa.

 

Myös Suomen Vapaakirkossa on liikkeemme alusta asti nähty koulutuksen merkitys ja arvostettu sivistystä. Sen takia meillä on Suomen teologinen opisto. Jo ennen Suomen Vapaakirkon perustamista vapaakirkollisella liikkellä oli koulutusta. Kirkkomme pioneerihenkilöistä moni oli lukenut yliopistossa. Monet heistä olivat nuoria kavereita, mutta he arvostivat sivistystä.

 

Kuitenkin kristityn tulee aina pyrkiä kirkastamaan kaikessa Jumalaa ja palvelemaan lähimmäisiä. Kristityn tulee pyrkiä välttämään hekumointia, eli liiallista aistinautintoihin keskittymistä, joka helposti sitoo ja orjuuttaa, sekä ylpeää asennoitumista Jumalaa ja ihmisiä kohtaan. Jumalan tarkoitus on että meillä on palveleva asenne. Voimme yhdessä kasvaa ja oppia palvelemaan toisiamme. Kristityn tulee myös koetella Raamatun ja kristillisen uskon valossa niitä maailmankatsomuksellisia asioita, joita hänelle totuutena opetetaan. Saamme reflektoida, olla kriittisiä ajattelijoita.

 

Mutta miten aito hengellinen elämä saa alkunsa? Miten opimme tuntemaan Jumalaa? Miten voisin löytää aidon uskon? Usein kun ihminen tulee herätykseen, hän alkaa ymmärtää omaa syntisyyttään ja ehkä myös tuomionalaisuuttaan Jumalan edessä ja kaivata elämältä enemmän kuin mitä tieteet, taiteet ja nautinnot voivat tarjota. Toisinsanoen hän alkaa kaivata ja etsiä Jumalaa, joka yksin voi tyydyttää ihmisen sisimmän kaipauksen. Profeetta Jeremian kirjan luvun 29 jakeessa 13 sanotaan: Te etsitte minua ja löydätte minut, kun te etsitte minua kaikesta sydämestänne.

 

Matteuksen evankeliumin luvussa 7 jakeessa 7 Jeesus sanoo: Pyytäkää, niin teille annetaan. Etsikää, niin te löydätte. Kolkuttakaa, niin teille avataan. Sillä jokainen pyytävä saa ja jokainen etsijä löytää, ja jokaiselle, joka kolkuttaa, avataan.

 

Me vapaakirkolliset uskomme muiden herätyskristittyjen, eli evankelikaalien, tavoin että hengellinen elämä alkaa siitä kun ihminen kääntyy Jumalan puoleen ja turvaa Kristukseen. Tämä voi tapahtua jo pienenä lapsena.

 

Kaikki eivät osaa sanoa tarkkaa ajankohtaa uskoontulolleen. Toiset ovat kokeneet herätyksen ja armonmurroksen tiettynä hetkenä. Tärkeintä on että uskon syntymisen seurauksena Jumalan Henki on tullut meihin, muuttanut meihin asumaan ja meistä, jotka olimme aiemmin pahan vaikutuspiirissä, on tullut Jumalan lapsia. Olemme saaneet anteeksi ja elämme nyt Jumalan yhteydessä. Olemme saaneet syntyä uudesti.

 

Jeesus sanoo Johanneksen evankeliumin luvussa 5 jakeissa 24 ja 25: Totisesti, totisesti: se, joka kuulee minun sanani ja uskoo minun lähettäjääni, on saanut ikuisen elämän. Hän ei joudu tuomittavaksi, vaan hän on jo siirtynyt kuolemasta elämään. Totisesti, totisesti: tulee aika – ja se on jo nyt – jolloin kuolleet kuulevat Jumalan Pojan äänen. Ne, jotka sen kuulevat, saavat elää.

 

Hyvin keskeistä hengellisen elämän ja uskoontulon kannalta on Jumalan sana. Voimme lukea Jumalan sanaa Raamatusta ja hengellisistä kirjoista. Voimme kuulla hänen sanansa julistusta seurakunnassa, radiossa, televiossa ja internetissä. Voimme kuulla hengellistä musiikkia ja nähdä Jeesuksesta kertovia draamoja – tärkeintä on että olemme tulleet kosketuksiin evankeliumin sanoman kanssa.

 

Paavali kysyy Galatalaiskirjeen luvussa 3 jakeessa 2: [S]aitteko te Hengen tekemällä lain vaatimat teot vai kuulemalla ja uskomalla evankeliumin? Kysymys on retorinen jonka vastaus kuuluu kuulemalla ja uskomalla evankeliumin. Siten olemme saaneet Jumalan Hengen. Roomalaiskirjeen luvussa 10 jakeessa 17 Paavali toteaa: Usko syntyy kuulemisesta, mutta kuulemisen synnyttää Kristuksen sana.

 

Aito usko on Jumalan Hengen vaikutusta meissä. Usko ei ole sitä että me pinnistelemme ja ponnistelisimme, vaan saamme levätä Jumalassa, hänen lupauksissaan ja armossaan. Meidän ei tarvitse kannatella itseämme uskossa vaan voimme luottaa että Jumala pitää meistä huolen.

 

Pelastus on lahjaa. Protestanttiset reformaattorit opettivat että pelastus on yksin armosta, yksin uskosta ja yksin Kristuksen tähden. He lukivat Paavalin kirjeitä.  Pyhä Henki saa aikaan siirtymisen hengellisen kuoleman tilasta ja synnin alaisuudesta Jumalan armon osallisuuteen.

 

Kuitenkin pelastus täytyy ottaa vastaan. Meillä ihmisilläkin on siis oma osuutemme pelastuksen suhteen. Emme kuitenkaan saa pelastuksesta kunniaa. Kunnian saa Jumala. Jumala on kutsunut meidät ja tehnyt kaiken valmiiksi. Me olemme ainoastaan kuulleet kutsun ja suostuneet pelastettaviksi.

 

Jos joku on joutunut miljoonavelkoihin ja joku hyväntahtoinen filantrooppi tahtoo auttaa hänet jaloilleen epätoivoisesta tilanteesta maksamalla hänen velkansa, ei autettava saa tapahtumasta kunniaa. Kunnian saa tuo jalomielinen auttaja. Mutta hänen täytyy silti hyväksyä apu. Kukaan meistä ei voi tietenkään ylpeillä siitä että olemme saaneet pelastuksen armosta. Jumala saa kunnian.

 

Mutta meidän tulee suostua Jumalan armahdettaviksi. Meidän tulee luopua vastustelustamme ja hyväksyä hänen herrautensa. Meidän tulee uskoa Kristukseen ja luottaa syntiemme anteeksiantamukseen. Meidän tulee antaa koko elämämme Kristukselle, omistautua hänelle ja seurata häntä läpi elämämme. Aina kun olemme poikenneet pois, käännymme uudelleen armahdettaviksi.

 

Pelastus on ennen kaikkea ikuista elämää Jumalan yhteydessä. Ikuinen elämä alkaa jo tässä ajassa kun kohtaamme Kristuksen. Raamatussa on usein "jo nyt - ei vielä" jännite. Olemme jo nyt ikuisessa elämässä, mutta emme vielä sen täyttymyksessä. Kristuksen omina saamme kokea lopulta kaiken täyttymyksen ylösnousemuksessa ja uudessa luomakunnassa.

 

Paavali kirjoitti käsittelemämme Efesolaiskirjeen tekstin lopussa hyvistä teoista. Kirkkoraamattu vuodelta 1992 kääntää luvun 2 jakeen 10 seuraavasti: Mekin olemme Jumalan tekoa, luotuja Kristuksen Jeesuksen yhteyteen toteuttamaan niitä hyviä tekoja, joita tekemään Jumala on meidät tarkoittanut.

 

Jumala on tarkoittanut meidät palvelemaan häntä ja toisiamme. Saksalainen reformaattori Martti Luther on todennut osuvasti ”hyvät teot eivät tee kristittyä – kristitty tekee hyviä tekoja”. Toinen lainaus uskonpuhdistajalta kuuluu seuraavasti ”Jumala ei tarvitse hyviä tekojamme. Lähimmäisemme tarvitsevat niitä." Lutherilla oli monia hyviä ajatuksia.

 

Emme tee hyviä tekoja pelastuaksemme. Emme hyvitä niillä Jumalalle syntejämme. Jumala pelastaa meidät armosta. Kristuksen työ riittää. Teemme hyviä tekoja kiitollisuudesta Jumalaa kohtaan ja koska välitämme ihmisistä. Teemme hyviä tekoja Jumalan kunniaksi ja lähimmäistemme parhaaksi.

 

Hyvien tekojen ei tarvitse olla suuria urotekoja. Usein juuri arjen pienet hyvät teot ovat meille pienille ihmisille suureksi siunaukseksi ja avuksi. Se että jaksamme kuunnella toisen huolia muutaman minuutin voi pelastaa jonkun päivän. Ollaan läsnä ihmisinä. Jumala siunaa kaikki hyvät tekomme eikä unohda yhtäkään niistä.

 

Haluan sanoa vielä lopuksi että vaikka tarvitsisit paljon armoa, ja vaikka minä tarvitsen paljon armoa, Jumalalla on meille paljon armoa. Ei hänen reservit lopu. Jumalalla on kaikki se armo meitä kohtaan mitä tarvitsemme ja enemmänkin. Voimme luottaa Jumalan ylenpalttisen runsaaseen armoon. Saamme Kristuksessa ”armoa armon lisäksi”. Psalminkirjoittaja kuvasi kokemustaan sanoin "minun maljani on ylitsevuotavainen".

Aina emme koe niin vahvasti. Eikä sitä tarvitse säikähtää. Meidän kokemuksemme vaihtelevat. Päivät ovat erilaisia. Mutta Jumala pysyy. Jeesus Kristus on sama eilen tänään ja ikuisesti. Saamme luottaa siihen että Jumalan armo kantaa.