Puhe Viitasaaren vapaasrk:lla pe 5.6.2020
Matteuksen evankeliumi 25:31-46
Nykykulttuurissa on totuttu ajatukseen siitä että kaikki on suhteellista. Jeesus ja hänen varhaiset seuraajansa vaikuttavat totuusväitteineen tänä päivänä monien mielestä ja aikamme henkeen verrattuna hyvin ehdottomilta. Erityisesti ajatus kadotuksesta on monelle aikamme ihmiselle todella vastenmielinen ajatus.
Kristuksen sanat viimeisestä tuomiosta puhuttelevat ja haastavat yhä nykyihmistä. Ne ovat haastaneet alkuperäisiä kuulijoita ja heidän jälkeensä tulleita sukupolvia läpi historian. Ne liittyvät Jeesuksen edeltäviin sanoihin Matteuksen evankeliumissa.
Jeesus oli puhunut luvussa 23 fariseuksia ja kirjanoppineita vastaan. Hän oli profetoinut Jerusalemin temppelin hävittämisestä ja lopun ajan tapahtumista luvussa 24. Luku 25 sisältää myös viimeisen tuomion kuvausta edeltävät vertaukset hyvästä ja huonosta palvelijasta, viisaista ja tyhmistä morsiusneidoista sekä palvelijoille uskotuista talenteista.
Näissä kaikissa vertauksissa Jeesus teroittaa valppaana ja hereillä olemisen tärkeyttä. Meidän tulee valvoa ja odottaa meidän Herramme paluuta takaisin maanpäälle.
Jaejaksomme sisältää kuvauksen helvetistä ikuisena tulena. Kuvausta ei ehkä tule ymmärtää aivan kirjaimellisesti vaan ehkä enemmän metaforisesti eli kielikuvana. Toisissa kohdin helvettiä kuvataan pimeytenä. Meidän kokemuksessamme tuli valaisee.
Kuitenkin kadotus on hyvin vakava asia. On todella surullista että osa ihmisistä päätyy sinne. Meillä on lopulta edessä ainoastaan kaksi vaihtoehtoa: Tuomio tai vapauttava tuomio. Ei ole olemassa kolmatta vaihtoehtoa pelastuksen ja kadotuksen välillä.
Kuitenkaan tekstimme mukaan kadotusta ei ole tarkoitettu ihmisiä varten, vaan persoonallista pahaa, langenneita enkeleitä, varten. Kenenkään ihmisen ei tarvitsisi mennä kadotukseen koska meillä on Jeesus Kristus joka on tullut pelastamaan meidät. Jumalan valtakunta sekä uudet taivaat ja uusi maa, on tarkoitettu kaikille niille, jotka tahtovat kuulua Jumalan perheeseen, kaikille jotka tahtovat kääntyä Jumalan puoleen ja vastaanottaa syntien anteeksiantamuksen.
Brittiläinen kristitty Uuden testamentin tutkija Nicholas Thomas Wright on sanonut:
”Sanalla ’tuomio’ on kielteisiä mielleyhtymiä monien mielissä liberaalissa ja jälki-liberaalissa maailmassamme. Meidän täytyy muistuttaa itseämme siitä että halki Raamatun, ei vähiten psalmeissa, tuleva Jumalan tuomio on hyvä asia, jotain mitä juhlia, ikävöidä ja kaivata. Se saa ihmiset huutamaan ilosta ja puut taputtamaan käsiään. Maailmassa, jossa on järjestelmällistä epäoikeudenmukaisuutta, kiusaamista, väkivaltaa, ylimielisyyttä ja väärää vallankäyttöä, ajatus siitä että tulee päivä jolloin paha laitetaan tilille ja heikot ja köyhät saavat osansa on paras sanoma mitä voi olla. Kapinoivan, hyväksikäytön ja pahuuden täyttämässä maailmassa hyvän Jumalan täytyy olla tuomion Jumala.”
Kohtaamme tekstissämme myös toisen haasteen. Protestantteina ymmärrämme perinteisesti että pelastumme uskon kautta yksin Jumalan armosta ja yksin Kristuksen tähden emme omien tekojemme perusteella.
Opettaako Jeesus tässä kuitenkin sitä että pelastumme sittenkin omien tekojemme tähden? Ehkä siksi että teemme sosiaalista auttamistyötä? Siksi että olemme hyviä ja humaaneja ihmisiä? Onko erityisesti Paavalin kirjeistä noussut opetus syntisten vanhurskauttamisesta ilman ihmisten omia tekoja vastoin Jeesuksen opetuksia evankeliumiteksteissä?
Lukemamme jaejakson tulkinnan kannalta on hyvin oleellista mitä Jeesus tarkoittakaa termillä vähäisimmät veljet. Vastausta tähän kysymykseen tulee lähteä etsimään ennen kaikkea Jeesuksen sanoista ja Matteuksen evankeliumista.
Matteuksen evankeliumi 10:40-42: Joka ottaa vastaan teidät, ottaa vastaan minut, ja joka ottaa minut vastaan, ottaa vastaan sen, joka on minut lähettänyt. Joka ottaa profeetan vastaan siksi, että tämä on profeetta, saa profeetan palkan, ja joka ottaa vanhurskaan vastaan siksi, että tämä on vanhurskas, saa vanhurskaalle kuuluvan palkan. Ja joka antaa yhdellekin näistä vähäisistä maljallisen raikasta vettä vain siksi, että tämä on opetuslapsi -- totisesti: hän ei jää palkkaansa vaille.
Se, miten suhtaudumme Kristukseen ja hänen sanomaansa, kertoo siitä miten suhtaudumme Jumalaan. Ja se, miten suhtaudumme Kristuksen opetuslapsiin ja heidän sanomaansa, kertoo siitä miten suhtaudumme Kristukseen.
Näin ollen Jeesuksen puhe vuohista ja lampaista liittyy siihen millainen suhde meillä on Vapahtajaan, hänen omiinsa ja evankeliumin sanomaan. Alkuperäisessä asiayhteydessä kyse oli erityisesti niistä opetuslapsista, jotka Jeesus lähetti julistamaan Jumalan valtakunnan sanomaa ympäri Juudeaa. He olivat köyhiä ja riippuvaisia siitä että ihmiset ottivat heidät luokseen. Se että he ottivat heidät luokseen tarkoitti että he ottivat heidän sanomansa vastaan ja Jeesuksen vastaan ja Jumalan valtakunnan vastaan.
Matteuksen evankeliumi 10:11-15: Kun tulette johonkin kaupunkiin tai kylään, ottakaa selvää, kuka siellä on käyntinne arvoinen, ja jääkää asumaan hänen luokseen lähtöönne saakka. Kun menette taloon, toivottakaa talon väelle rauhaa. Jos talo on sen arvoinen, saakoon se toivottamanne rauhan, mutta jos se ei ansaitse sitä, palatkoon toivotus teille takaisin. Jos teitä jossakin talossa tai kaupungissa ei oteta vastaan eikä teidän sanojanne kuunnella, lähtekää sieltä ja pudistakaa pöly jaloistanne. Totisesti: Sodoman ja Gomorran maa pääsee tuomiopäivänä vähemmällä kuin se kaupunki.
Jeesus puhui tuomiosta mutta myös armosta ja hyvistä teoista. Hyvillä teoilla on hyvin suuri merkitys raamatullisessa kristinuskossa. Emme kuitenkaan hyvitä niillä Jumalalle syntejämme tai pyri ansaitsemaan niillä pelastusta.
Teemme hyviä tekoja lähimmäisillemme koska he tarvitsevat niitä. Teemme niitä kiitollisuudesta Jumalaa kohtaan joka on armahtanut meidät. Teemme rakkaudentekoja Jumalan kunniaksi ja lähimmäistemme parhaaksi.
Myös apostoli Paavali puhui tuomiosta, armosta ja hyvistä teoista. Hän tähdentää hyvien töiden merkitystä Galatalaiskirjeessä 6:10: Kun meillä vielä on aikaa, meidän on siis tehtävä hyvää kaikille, mutta varsinkin niille, joita usko yhdistää meihin.
Hyvien tekojen ei tarvitse olla aina suuria. Se että jaksamme kuunnella jonkun huolia voi pelastaa hänen päivänsä. Usein juuri käytännön pienillä hyvillä teoilla on suuri merkitys meidän pienten ihmisten elämässä.
Mistä tiedämme onko joku todella uskossa? Mistä näkee sen onko toinen ihminen oikeasti kristitty? Monenväriset lampaat ja vuohet saattoivat näyttää kauempaa aika samankaltaisilta joten paimenten tuli tehdä lähempää tarkastelua ja erottelua. Me ihmiset voimme myös usein näyttää ulkoisesti tarkasteltuna aika samankaltaisilta eikä aina ole helppoa sanoa onko joku todella Kristuksen seuraaja vai ei.
Apostoli Johannes antaa ensimmäisessä kirjeessään kaksi keskeistä oikean kristityn tunnuspiirrettä: Ne, jotka uskovat apostolisen todistuksen mukaisesti Kristukseen ja jotka rakastavat toisia Jeesuksen seuraajia, vaeltavat valossa ja ovat Jumalan lapsia. Ne, jotka eivät usko apostolisen todistuksen mukaisesti Jeesukseen ja jotka vihaavat Kristuksen seuraajia, vaeltavat pimeässä eivätkä ole Jumalan lapsia.
Valossa vaeltamiseen kuuluu Johanneksen mukaan myös syntien tunnustaminen. Kristityt eivät siis ole synnittömiä. Kaikista synneistä ei kuitenkaan tarvitse ripittäytyä toisille eikä se olisi edes mahdollista. Hyvä neuvo on tunnustaa luotettavalle kristitylle ne tiedostamansa synnit jotka painavat omaatuntoa. Jos asia ei ole julkinen, asiaa ei myökään tarvitse käsitellä julkisesti. Toki on asioita joita voi joutua joskus puimaan julkisestikin.
Meidän on hyvä olla terveellä tavalla varovaisia kun alamme arvioida toisten ihmisten hengellistä tilaa. Lopulliset erottelut tekee Kristus itse viimeisellä tuomiolla. Hän erottaa lampaat ja vuohet. Me emme aina siihen kykene. Viimeisellä tuomiolla voi tulla meille ihmisille monia yllätyksiä. Nekin, jotka tällä hetkellä eivät vielä tunne Jumalaa, voivat tulla elämänsä myöhemmässä vaiheessa uskoon. Ja jonkun, josta ajattelemme "ei tuo ihminen ole uskossa", sydän voi olla Herran puoleen kääntynyt.
Meidän ei tule olla liian nopeita tekemään johtopäätöksiä toisten ihmisten uskon aitoudesta tai epäaitoudesta. 1. Samuelin kirjassa 6:7 sanotaan osuvasti: Herra ei katso kuten ihminen. Ihminen katsoo ulkokuorta, mutta Herra näkee sydämeen.
Jeesus samaistuu meihin, opetuslapsiinsa. Hän samaistui opetuslapsiinsa jopa enemmän kuin lähisukulaisiinsa. Opetuslapset ovat Kristukselle todella läheisiä.
Matteus kirjoittaa 12:46-50: Jeesuksen vielä puhuessa väkijoukolle hänen äitinsä ja veljensä olivat tulleet paikalle. He seisoivat ulkona ja tahtoivat puhua hänen kanssaan. Joku tuli sanomaan Jeesukselle: ”Äitisi ja veljesi ovat tuolla ulkona ja haluavat puhua kanssasi.” Mutta Jeesus vastasi sanantuojalle: ”Kuka on äitini? Ketkä ovat veljiäni?” Hän osoitti kädellään opetuslapsiaan ja sanoi: ”Katso, tässä ovat minun äitini ja veljeni. Jokainen, joka tekee minun taivaallisen Isäni tahdon, on minun veljeni ja sisareni ja äitini.”
On sanonta "veri on vettä sakeampaa". Puhutaan kastevedestä - siitä että luonnolliset suhteet läheisiin ovat vahvemmat kuin hengelliset siteet. Jeesus sanoo että suhde häneen on ensisijainen. Toki perhe on heti sen jälkeen, mutta suhde Jumalaan on ensisijaisin. Meidän tulee tiedostaa että Kristus on tänäänkin läsnä kaikissa omissaan pienimmästä suurimpaan.
Luetaan vielä Jeesuksen ylösnousemuksen jälkeisestä kertomuksesta Matteuksen evankeliumista 28:8-10: Naiset lähtivät heti haudalta, yhtaikaa peloissaan ja riemuissaan, ja riensivät viemään sanaa Jeesuksen opetuslapsille. Mutta yhtäkkiä Jeesus tuli heitä vastaan ja tervehti heitä. He menivät hänen luokseen, syleilivät hänen jalkojaan ja kumarsivat häntä. Silloin Jeesus sanoi heille: ”Älkää pelätkö! Menkää sanomaan veljilleni, että heidän pitää lähteä Galileaan. Siellä he näkevät minut.”
Meidän on hyvä tutkia rehellisesti sydäntämme Raamatun opetusten valossa ja koetella siten uskoamme - olla sydän auki Raamatun tekstien äärellä. On hyvä kokea syvää kunnioitusta Jumalaa kohtaan ja tervettä arkuutta hänen sanansa edessä. Herran pelko on yhä nykyisin viisauden alku.
Meidän Kristuksen seuraajien ei tarvitse kuitenkaan miettiä jatkuvasti ja pelonsekaisin tuntein sitä mahdammeko kuulua lampaisiin vai vuohiin. Jeesus tahtoo sanoa meille häneen uskoville ja häntä seuraaville, hänen sanaansa luottaville ja hänen ristintyöhönsä turvaaville, samaa kuin kertomuksemme naisille: Älkää pelätkö.
Jumalanpelko vapauttaa muista peloista. Kristus on lunastanut meidät verellään Jumalalle. Hän on kärsinyt ristillä täyden rangaistuksen pahuudestamme. Kun olemme laittaneet turvamme häneen, olemme siirtyneet kuolemasta elämään ja pimeydestä valoon. Jumala antaa meille kaikki syntimme anteeksi Kristuksen tähden. Saamme olla vapaat syyllisyydestä ja häpeästä. Saamme olla osallisia Kristuksen ylösnousemuksen voitosta. Meissä vaikuttaa voimallaan sama Pyhä Henki joka herätti Kristuksen kuolleista.
Meidän, Kristuksen perheväen, ei tarvitse olla peloissamme. Vaikka olemme vähäisiä, saamme olla suuren Kuninkaamme asialla - hänen majesteettinsa palveluksessa. Meidän käy hyvin. Jeesus vie meidät perille. Jeesus palaa suuressa kunniassaan toteuttamaan oikeudenmukaisuuden ja saamme viimein nähdä hänet hänen loistossaan.
Sitä ennen, tänään ja tulevina päivinä, Kristus vahvistaa kätemme työhön – ruokkimaan nälkäisiä, palvelemaan tarvitsevia ja kertomaan heille rakastavasta Jumalasta. Kun autamme ihmisiä ja myös tuemme seurakuntien ja järjestöjen auttamis-, kasvatus-, ja julistustyötä vaivannäöllämme ja varoillamme, palvelemme Jumalaa ja Kristusta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti