sunnuntai 21. tammikuuta 2018

Jeesus vapauttaa pahasta

Evankeliumi Markuksen mukaan 1:29-39 

Puhe Viitasaaren ev.lut. seurakunnalla ekumeenisessa jumalanpalveluksessa su 21.1.2018

Jeesus julisti evankeliumia, hyvää sanomaa Jumalan valtakunnasta, eli hyvän Jumalan kuninkaallisesta vallasta. Mutta mitä muuta tässä tekstissä tapahtuu? Voimmeko me uskoa enää tällaisiin asioihin nykyaikana? Ihmeparantumisiin ja pahojen henkien karkoittamisiin? Eikö sellainen ole esimodernia mytologiaa, johon ei ole uskottu enää keskiajan jälkeen? Vai voisiko olla, että Jeesus voi parantaa ihmisiä sairauksista ja vapauttaa heitä pahan otteesta yhä tänään?

Uskaltaudun sanomaan tästä tekstimme kuvaamasta aiheesta jokusen sanan. Jeesus vapauttaa meidät pahasta. Koettakaa kestää, vaikka aihe onkin aika vaikea. Muistakaamme, että meidän Kristuksen omien ei tarvitse pelätä mitään pahaa. Hän on äärettömän paljon voimakkaampi kaikkia pahan valtoja ja voimia. Hän on kanssamme. Ja hän on ikuinen turvamme.

Edesmennyt anglikaanikirkkoon kuulunut kristitty kirjallisuuden professori C. S. Lewis on sanonut: ”On olemassa kaksi yhtä suurta ja vastakkaista erehdystä siinä miten ihmiset lankeavat suhteessa paholaisiin. Ensimmäinen on epäusko niiden olemassaoloon. Toinen on uskoa niihin ja kokea suurta ja epätervettä kiinnostusta niihin. Ne itse ovat yhtälailla tyytyväisiä molempaan erheeseen ja tervehtivät niin materialistia kuin magian harjoittajaa yhtä suurella ilolla.”

On oikein uskoa persoonallisen pahan olemassaoloon, mutta ei ole hyvä keskittyä siihen. On parempi keskittyä hyvään – Jumalaan ja Jumalan luomiin hyviin asioihin. Jeesus Kristus on uskomme keskus. Hän on voittanut kaikki nämä vallat. Hänessä me olemme voittajia. Meidän ei tarvitse taistella omin voimin. Hengellinen sota pimeää vastaan on jo voitettu. Ja olemme Kristuksen voitosta osallisia. 

Lainaan Roomalaiskatolisen kirkon katekismusta, se on peräisin vuodelta 1992, jossa selitetään eksorkismia muunmuassa seuraavasti: ”Kun kirkko pyytää julkisesti ja valtuuteensa vedoten Jeesuksen Kristuksen nimessä, että joku henkilö tai jokin kohde varjeltuisi Pahan vaikutukselta tai pääsisi irti sen vallasta, puhutaan eksorkismista. Jeesus itse on tehnyt näin; häneltä on peräisin kirkon valta ja tehtävä toimittaa eksorkismeja. - -

Eksorkismin tavoite on karkottaa demoneja tai vapauttaa demonien vaikutuksesta sillä hengellisellä auktoriteetilla, jonka Jeesus on uskonut kirkolleen. Sairaudet, ennen kaikkea psyykkiset sairaudet ovat kokonaan toinen asia; niiden hoitaminen kuuluu lääkärille. Siksi on tärkeää, että ennen eksorkismin viettoa otetaan selvyys siitä, onko kyseessä todella Paholaisen läsnäolo vai sairaus." 

On tärkeää, ettemme hengellistä kaikkea sairautta ja henkistä kärsimystä. Elämme syntiinlangenneessa maailmassa, jossa on paljon rikkinäisyyttä ja kipua. Suurimmalla osalla asioista on ihan inhimilliset syynsä ja luonnolliset selityksensä. Mutta ei ihan kaikella. Lainaan roomalaiskatolista isä Guy Barbieria liittyen siihen, miksi eksorkismi ei ole nykyisin kovin tunnettu ilmiö. Hän sanoo muunmuassa:

”Niiden kolmensadan vuoden aikana, joita kutsutaan valistuksen aikakaudeksi, tieteellinen maailma on ollut varma siitä, että koska tiede on edennyt paljon, sen edistyminen tulee olemaan rajaton. Ja niille, jotka eivät usko Jumalaan, Jumalasta on tullut hyödytön, koska kaikki voidaan ratkaista tieteen avulla.”

Eli naturalistinen maailmankuva on tässä taustalla. Ei uskota Raamatun opetuksiin, eikä välttämättä edes Jumalan olemassaoloon. Naturalismin mukaan on olemassa vain tämä näkyvä, luonnollinen todellisuus. Kristinuskon mukaan on kuitenkin olemassa myös näkymätön, yliluonnollinen todellisuus.

Miksi ja mistä tällaisia Jumalaa vastustavia voimia on päässyt Jumalan luomaan hyvään maailmaan? Katolilaisten katekismuksessa opetetaan tästä muunmuassa seuraavasti: ”Sen valinnan taustalla, jolla esivanhempamme kieltäytyivät tottelemasta Jumalaa, oli viettelevä, Jumalaa vastustava ääni, joka kateudesta johti heidät kuolemaan. Raamattu ja kirkon traditio näkevät tässä olennossa langenneen enkelin, jota kutsutaan Saatanaksi tai Paholaiseksi. Kirkko opettaa, että se alkujaan oli Jumalan luoma hyvä enkeli. - -

Raamattu puhuu langenneiden enkelien synnistä. Näiden luotujen henkien ’syntiinlankeemuksella’ ymmärretään vapaata ratkaisua hylätä Jumala ja hänen valtakuntansa perusteellisesti ja peruuttamattomasti. Kuulemme tämän kapinan kaiun kiusaajan sanoissa esivanhemmillemme: ’Teistä tulee Jumalan kaltaisia’. Paholainen ’on tehnyt syntiä alusta asti’, hän on ’valheen isä’.”

Guy Barbier selittää Paholaisen toiminnan erilaisista asteista seuraavaa:

”'Possessio' (valtaaminen, riivaaminen) on vahvin mutta harvinainen. Paholaisen valtaan joutunutta auttaa vain eksorkismi.
'Obsessio' (pakkomielle) on tavallisempi. Se on paholaisen väkivaltainen ja jatkuva kiusaus, joka osoittaa että paholainen on kiinnostunut jostakin ihmisen elämän alueesta. Obsessio tarvitsee tavallisesti ”pahasta päästämisen palvelua”, eksorkismia. Mutta hyvä kristillinen elämä ja sakramenttien vastaanottaminen - - voi myös auttaa paholaisesta pääsemiseen.
'Opressio' (painostus) on paholaisen suoran toiminnan kevyin muoto. Jokainen voi vapauttaa itsensä siitä tavallisen rukouksen avulla pyytämällä apua Jeesukselta.
'Kiusaus' on paholaisen tavallisin työ. Jokaisella meistä on kokemusta siitä ja me pääsemme vapaiksi siitä rukouksen ja kristillisen elämän avulla."

Meissä kristityissä ei voi olla pahaa henkeä, koska meissä asuu Jumalan Pyhä Henki. Haluan toistaa sen ja alleviivata sitä, että meillä Jeesuksen seuraajilla ei ole mitään hätää. Me Kristuksen opetuslapset olemme hänen suojeluksessaan. Meillä ei ole mitään pelättävää. Kaikki nämä voimat ovat alisteisia Kaikkivaltiaan Jumalan edessä.

Voimme aina turvata Kristuksen ristin ja ylösnousemuksen voimaan. Voimme aina huutaa avuksi Herran Jeesuksen nimeä ja hän kuulee meitä ja auttaa meitä. Hän antaa meille anteeksi kaikki meidän syntimme ja vapauttaa meidät kaikista turmiovalloista, synnistä, kuolemasta ja paholaisesta. Hän on meidän parantajamme ja suojelijamme. Me olemme täysin turvassa Kristuksessa. Saamme asua Korkeimman suojassa.

Uskonpuhdistaja Martti Luther, joka oli viisas ja kokenenut kilvoittelija ja kohtasi työssään myös hengellistä taistelua, on sanonut seuraavasti: ”Pelastuksen kypärä on ylhäällä taivaassa olevan toisen elämän odotus ja toivo. Siksi me uskomme Kristukseen ja kärsimme kaiken. Jos tätä ei olisi me emme voisi torjua meihin suunnattuja iskuja. - - Lohdutuksemme on nyt kuitenkin tämä: Me uskomme, että Jeesus Kristus, joka on maailman, synnin, perkeleen ja kaiken Herra ja jonka kautta meillä totisesti on odotettavissa toinen elämä, pelastaa meidät kaikesta tästä surkeudesta ja tuskasta. Hän panee jalkaimme alle kaiken sen, mikä nyt ahdistaa ja vaivaa meitä.”

Luukkaan evankeliumi 10:17-20: Ne seitsemänkymmentäkaksi opetuslasta palasivat iloisina ja sanoivat: "Herra, pahat hengetkin tottelevat meitä, kun käskemme niitä sinun nimessäsi." Jeesus sanoi heille: "Minä näin, kuinka Saatana sinkoutui taivaasta kuin salama. Niin, minä olen antanut teille vallan: te voitte polkea käärmeitä ja skorpioneja ja kaikkea vihollisen voimaa, eikä se vahingoita teitä. Mutta älkää siitä iloitko, että henget teitä tottelevat. Iloitkaa siitä, että teidän nimenne on merkitty taivaan kirjaan."  

Emme ehkä edes kohtaa koko elämämme aikana näitä tällaisia asioita, mistä on ollut puhe. Meillä Suomessa kristinusko on edelleen vallalla ja sen tuoma suojeleva vaikutus on vahvasti läsnä keskuudessamme. Mutta jos vaikka joskus kohtaisimmekin joitakin tämänkaltaisia asioita, saamme aina luottaa siihen, että meillä on hyvä ja turvallinen Jumala. Meille ei tapahdu mitään hänen sallimattaan. Hän varjelee lapsiaan. Me olemme hänen kämmenellään. Ja meidän käy hyvin. Herramme Jeesus Kristus teitä jokaista runsaasti siunatkoon. Aamen.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti