Vannomisesta

Matteuksen evankeliumi 5:33-37

Puhe Viitasaaren vapaasrk:lla 11.6.2017

Nicky Gumbel, brittiläinen pastori, kirjoittaa: ”Luottamus on murtunut yhteiskunnassamme… Britanniassa poliitikkojen ja ja hallituksen jäsenten toimi on kaikista vähiten luotettujen ammattien joukossa… Yli 70 % ei odota heidän puhuvan totta. Ainoastaan toimittajiin luotetaan vielä vähemmän.”

Toimittajat puhuvat myös Suomessa faktojen jälkeisestä tai totuuden jälkeisestä ajasta. Monet seuraavat valemedioita ja jakavat sosiaalisessa mediassa valeuutisia. Mielipide ja tunne ajavat usein tosiasioiden edelle. Meitä kristittyjä kutsutaan kaiken tämän keskellä elämään totuudessa ja puhumaan totta.

Jeesuksen sanat herättävät luonnollisesti kysymyksen: Saako kristitty vannoa valaa? On olemassa kristittyjä, kuten anabaptisteja ja kveekareita, jotka eivät vanno missään tilanteessa valaa. He tulkitsevat Jeesuksen sanat kirjaimellisesti. Itse ajattelen monien muiden kristittyjen tavoin, että Jeesuksen tarkoitus on opettaa, että rehellisen ihmisen ei tarvitse vannoa.

Jumala vannoo Raamatussa tiettyjä kertoja. Kyse ei ole siitä, etteikö hän olisi luotettava ilman valaa, vaan siitä, että me ihmiset olemme epäuskoisia. Luoja tahtoo vahvistaa meitä. Heprealaiskirje 6:13: Antaessaan Abrahamille lupauksensa Jumala vannoi omaan nimeensä, koska ei ollut ketään suurempaa, jonka nimeen hän olisi vannonut.

Jeesus suostui itse valaan. Matteus 26:63:64: Silloin ylipappi sanoi hänelle: "Minä vannotan sinua elävän Jumalan nimessä: sano meille, oletko sinä Messias, Jumalan Poika." "Itsepä sen sanoit", vastasi Jeesus. "Ja minä sanon teille: vastedes te saatte nähdä Ihmisen Pojan istuvan Voiman oikealla puolella ja tulevan taivaan pilvien päällä."

Myös Paavali käytti valaa. 2. Timoteuskirje 4:1 (KR38): Minä vannotan sinua Jumalan ja Kristuksen Jeesuksen edessä, joka on tuomitseva eläviä ja kuolleita, sekä hänen ilmestymisensä että hänen valtakuntansa kautta.

Jos viranomaiset edellyttävät valaa, kristityn ei siis nähdäkseni tarvitse kieltäytyä valasta. Toki omantunnon edessä on hyvä olla rehellinen. Jeesus käytti toisinaan tahallista liioittelua tehdäkseen tarkoituksensa selväksi. Jeesuksen tarkoitus on ennenkaikkea siinä, että olemme rehellisiä, totuudellisia ja luotettavia.

Olette kuulleet sanotuksi vanhoille: ”Älä vanno väärin" ja "täytä Herralle valasi.” Näissä sanoissa ei ole kyse suorasta Vanhan testamentin lainauksesta, vaan lyhyestä yhteenvedosta useammasta raamatunkohdasta.

Kymmenessä käskyssä on käsky, 2. Mooseksen kirja 20:7: Älä käytä Herran, Jumalasi, nimeä petokseen, sillä Herra ei jätä rankaisematta sitä, joka käyttää hänen nimeään petokseen. (Tämä käännös on vuoden 1992 kirkkoraamatun alaviitteestä.)

Vanhassa testamentissa käskyn intentio, eli tarkoitus, oli kieltää valan rikkominen ja lähimmäisten pettäminen. Fariseukset kiinnittivät huomion valan itsensä sijaan vannomisen kaavaan. He laativat lain ympärille perinnäissääntöjen järjestelmän. He tekivät eron niiden valojen välillä, joissa mainitaan Jumalan nimi ja niiden, joissa ei mainita Jumalaa nimeltä. Edelliset tuli pitää, jälkimmäisissä se ei ollut niin tarkkaa. Jos Jumalan nimi mainittiin, hänen ajateltiin olevan mukana osapuolena. Jos häntä ei mainittu, hänen ei ajateltu olevan mukana. Valoja ”taivaan” tai ”maan” kautta käytettiin valehtelemiseen.

Jeesus konfrontoi tällaista turmeltuneisuutta. Matteus 23:16-22: Voi teitä, te sokeat oppaat! Te sanotte: ”Jos vannoo temppelin kautta, se ei merkitse mitään, mutta jos vannoo temppelin kullan kautta, vala on sitova.” Te sokeat typerykset! Kumpi on tärkeämpi, kulta vai temppeli, joka sen kullan pyhittää? Te sanotte myös: ”Jos vannoo alttarin kautta, se ei merkitse mitään, mutta jos vannoo alttarille pannun uhrilahjan kautta, vala on sitova.” Te sokeat! Kumpi on tärkeämpi, uhrilahja vai alttari, joka lahjan pyhittää? Se, joka vannoo alttarin kautta, vannoo sekä alttarin että kaiken sen päällä olevan kautta, ja se, joka vannoo temppelin kautta, vannoo samalla hänen kauttaan, jonka asuinpaikka se on.  Niin myös se, joka vannoo taivaan kautta, vannoo Jumalan valtaistuimen kautta ja hänen kauttaan, joka sillä istuu.

Jeesus opetti, että koko maailma on Jumalan luoma. Hän on koko todellisuuden takana. Hän on läsnä kaikkialla. Emme voi välttää viittaamasta häneen. Taivas on Jumalan valtaistuin, maa hänen jalkojensa koroke, Jerusalem on hänen kaupunkinsa ja valan vannojan pääkin on Jumalan luomistyötä. Jumala on mukana kaikessa elämässämme. On tärkeää, että emme ala lokeroimaan elämäämme Jumalan kanssa. Meidän tulee antaa Jumalan tulla kaikille elämämme osa-alueille, perheeseen, töihin, ystävyyssuhteisiin, harrastuksiin, seurakuntaan, kaikkialle.

Elämää ei voi jakaa tiukasti yksityiseen ja julkiseen elämään. Niiden välillä on yhteys. Esimerkiksi jos poliitikko tai pastori pettää vaimoaan, voimmeko odottaa, että hän on uskollinen julkisessa tehtävässään? Myöskään uskoa ei voida pitää ainoastaan yksityisenä asiana. Se mihin uskomme vaikuttaa arvoihimme ja päätöksiimme. On tärkeää tietää, mihin päättäjät niin yhteiskunnassa kuin seurakunnassa uskovat.

On tärkeää suostua avoimuuteen. Sen vastakohta on peittely, se että emme tule aidosti näkyviksi. Uudessa testamentissa Jeesus käyttää fariseuksista kreikan sanaa hypokritēs, teeskentelijät, ulkokullatut. Sana tarkoittaa näyttelijää, joka esittää roolia. Näyttelijöillä oli antiikissa usein maski. Sana kuvaa ihmistä, joka näyttää joltain muulta, kuin mitä hän todella on. Epäaitous ja peittely estää keskinäisen yhdeyden syntymisen ja kasvamisen.

Jeesus opetti, että valaan liittyvä kaava on toissijaista. Itse asiassa vannominen ylipäätään on toissijaista, koska meidän tulee olla puheissamme muutenkin rehellisiä ja lupauksissamme  luotettavia. Vannomisen on alunperinkin tehnyt tarpeelliseksi ainoastaan meidän ihmisten valheellisuus. Jumala näkee kaiken mitä puhumme ja teemme. Lupaukset, jotka annamme, annamme Jumalan kasvojen edessä. Mikäli puhumme totta, vannominen on tarpeetonta.

Jeesus sanoi aika hurjia sanoja, Johannes 8:44: Te olette lähtöisin Saatanasta. Hän on teidän isänne, ja hänen halunsa te tahdotte tyydyttää. Saatana on ollut murhaaja alusta asti. Hän on kaukana totuudesta, se on hänelle vieras. Kun hän valehtelee, hän todella puhuu omiaan, sillä hän on valehtelija ja valheen isä.

Raamatun aikaan jos isä oli kalastaja, pojasta tuli kalastaja. Ammatti periytyi. Jeesus käytti tätä aikalaistensa todellisuutta opetuksissaan. Kun Jeesus sanoi aikalaisilleen, että sielunvihollinen on heidän isänsä, hän ei tarkoittanut sillä biologista tai juridista todellisuutta, vaan sitä, että näissä ihmisissä oli jotain samankaltaista kuin sielunvihollisessa siinä, että he eivät olleet totuudellisia, vaan valheellisia. Autuaita rauhantekijät, sillä heitä kutsutaan Jumalan lapsiksi. Sellainen kuin isä, sellainen on myös lapsi.

Totuuden puhuminen ei ole aina helppoa. Totuuden sanojia ei aina rakasteta. Heitä saatetaan joskus jopa vihata. Me kristityt seuraamme häntä, joka sanoo: Minä olen totuus. Siksi on tärkeää, että harjoittelemme sitä, että olemme puheissamme totuudellisia. Meidän ei kannata ylpeillä siitä, että meillä on totuus hallussa. Totuus ei ole meidän kenenkään hallinnassa, mutta totuus voi hallita meitä. Me voimme olla totuuden palvelijoita.

Ainoastaan Jeesus Kristus on täysin totuudellinen ihminen. Me muut kamppailemme enemmän tai vähemmän rehellisyyden suhteen. Voimme löytää totuudellisen elämäntavan, kun kohtaamme totuuden. Totuuden Jumalasta ja totuuden itsestämme, totuuden synnistä, totuuden anteeksiannosta. Kun meillä ei ole Jumalan edessä mitään salattavaa eikä peiteltävää, voimme löytää sisäisen vapauden. Kun olemme toisiamme kohtaan avoimia, voimme löytää myös aidon yhteyden toisiimme.