perjantai 2. syyskuuta 2022

Varjeltuminen kiusauksesta ja vapautuminen pahasta

Puhe Keuruun vapaasrk:lla pe 2.9.2022

Olemme nyt seitsemättä ja viimeistä kertaa Isä meidän -rukouksen äärellä tässä opetussarjassa. Käsittelemme tänään rukouksen kuudetta ja seitsemättä pyyntöä sekä rukouksen päätössanoja.

Äläkä saata meitä kiusaukseen, vaan päästä meidät pahasta.

Kuudes ja seitsemäs pyyntö kuuluvat yhteen. Kyse on parallelismista, kielellisestä rakenteesta, jossa asiat asetetaan rinnakkain tai sama asia kerrataan eri tavalla. Pyydämme tässä pyynnössä varjelusta kiusauksista ja voimaa koetuksiin sekä vapautumista pahan vaikutuksesta että paha ei saisi meistä otetta.

Ihmisluontomme on taipuvainen syntiin ja ympäröivässä maailmassa riittää kyllä kiusauksia. Paha ilmenee yksilöiden kokemuksen ja toiminnan lisäksi myös yhteisöllisellä ja yhteiskunnallisella tasolla. Epäoikeudenmukaiset ja vähemmistöjä sortavat rakenteet - poliittisesti ja taloudellisesti korruptoituneet järjestelmät, ovat myös pahuuden ilmenemismuotoja.

Kristinuskossa on keskusteltu siitä tulisiko kristittyjen keskittyä yksilöiden elämän muuttamiseen vai yhteiskunnallisten epäkohtien korjaamiseen. Näkisin että näistä molemmat ovat hyviä pyrkimyksiä - muuttaa yksilöitä ja vaikuttaa laajemmin. Kukin kutsumuksensa mukaan.

Jumalan vastaisuutta ilmenee myös kristinuskon vastaisissa ideologisissa ja uskonnollisissa ajatusrakennelmissa - myös kristillisperäisissä harhaopeissa eli heresioissa. Näemme historiasta kuinka sokea idealismi on johtanut usein suuriin kärsimyksiin. Mainittakoon esimerkkeinä viime vuosisadan kansallissosialismin ja kommunismin sekä tällä vuosisadalla islamin ja ortodoksisen kristinuskon nimissä tehdyt julmuudet.

Osatotuudet ja puolitotuudet voivat viedä harhaan. Tähän viitataan jo paratiisikertomuksessa. Aadamin ja Eevan silmät kyllä aukenivat kun he söivät tiedon hedelmää. Käärme puhui siinä kohden totta. Mutta silti heidän osakseen tuli kuolema. Tässä kohden käärme valehteli.

Ei-kristillisissä uskonnoissa ja sekulaareissa ideologioissa on myös paljon hyvää. Siksi ne vetoavatkin ihmisiin. Myös kristinuskon nimissä on tehty paljon vääryyttä historiassa. Mainitsen esimerkkeinä ristiretket, inkvisition ja noitavainot.

Oli kyse kristitystä tai ei-kristitystä, on viisautta myöntää että tästä maailmasta ei voida rakentaa utopiaa eli onnelaa. Paratiisiin ei ole paluuta tässä ajassa. Voimme silti pyrkiä tekemään tästä maailmasta hieman parempaa. Tämä on hyvä ja realistinen pyrkimys.

Esimerkiksi Suomessa saadaan sitoutettua kaikki yhteiseen projektiin. Jokaiselle annetaan mahdollisuus vaikuttaa pienin muutoksin. Näin ei ole tarvetta vallankumoukselle. Perillä uudessa luomakunnassa kaikki asiat ovat lopultakin hyvin. Siellä ei ole mitän pahaa.

Vuonna 1563 ilmestyneen Heidelbergin katekismuksen 127. kysymys kuuluu: ”Mikä on kuudes pyyntö?” ja vastaa siihen seuraavasti:

”’Äläkä saata meitä kiusaukseen, vaan päästä meidät pahasta.’ Se on: koska me olemme itsessämme niin heikkoja, että emme kykene kestämään hetkeäkään ja koska vannoutuneet vihollisemme paholainen, maailma ja oma lihamme kiusaavat meitä lakkaamatta, tue ja vahvista meitä Pyhän Henkesi voimalla. Vahvista meitä, jotta me kykenisimme tekemään vihollisillemme lujaa vastarintaa ja jotta emme kärsisi tappiota tässä hengellisessä kamppailussa, kunnes me lopulta saavutamme täydellisen voiton.” Heidelbergin katekismus on yksi reformoidun kirkon tunnustuskirjoista.

Jaakob Vanhurskas kirjoittaa kirjeensä luvussa 1 jakeissa 13 ja 14: Älköön kukaan kiusauksiin jouduttuaan ajatelko, että kiusaus tulee Jumalalta. Jumala ei ole pahan kiusattavissa, eikä hän itse kiusaa ketään. Jokaista kiusaa hänen oma himonsa; se häntä vetää ja houkuttelee.

Meillä jokaisella on heikot kohtamme. Kiusaaja tuntee ihmisluonnon ja tietää heikkoutemme. Vihollinen on voimakas. Hän kiusaa meitä ja pyrkii langettamaan meidät syntiin. Emme voi luottaa itseemme, omaan turmeltuneeseen sydämeemme.

Mutta Jumalan kiitos, saamme luottaa Taivaan Isään ja huutaa avuksi häntä! Hän on voimakkaampi kaikkia ja hän on meidän puolellamme. Meidän tulee jatkuvasti tiedostaa se, että olemme täysin riippuvaisia Jumalasta kristillisessä vaelluksessamme joka päivä. Kristityn vaellus alkaa joka aamu uudestaan. Jumala on kanssamme kaikkina päivinä.

Ilman Jumalan jatkuvaa apua me kaadumme. Mutta Jumala kykenee pitämään meidät pystyssä. Jumalan armosta saamme voittaa. Hänen läsnäolonsa pyhittää meidät. Hän vapauttaa meidät pahan otteesta ja suojelee ja varjelee askeleitamme, kuljettaa meitä teillään.

Jumala on lähettänyt meille Puolustajan, Pyhän Hengen. Hänen avullaan voimme elää ylösnousemuselämää Jeesuksen kanssa ja seurata Kristuksen jalanjälkiä, hänen askeleitaan. Kristus päästää meidät vapaiksi pahan hirmuvallasta.

Täydellinen vapautuminen kaikesta pahan vaikutuksesta tapahtuu vasta tuonpuoleisessa elämässä. Siellä ei ole kiusauksia. Meitä kutsutaan kuitenkin taistelemaan vääryyttä vastaan - myös omassa elämässämme. Voimme kokea vapautumista pahan otteesta jo tässä elämässä ja kasvaa ja vahvistua tässä vapaudessa läpi elämämme.

Paha voi ilmetä käsittelemättömien traumojemme kautta. On tärkeää tiedostaa, tunnistaa, tunnustaa ja työstää kipujaan ja kokemuksia ja niihin liittyviä tunteita, kohdata omat varjomme ja tulla aina uudelleen valoon. Jumalan armossa voimme kohdata itsemme avoimesti. Jumala hyväksyy meidät. Voimme olla levollisia. Meidän ei tarvitse pelätä.

Rukouksen päätössanoja sillä sinun on valtakunta ja voima ja kunnia iankaikkisesti ei löydy vanhimmista ja luotettavimmista Uuden testamentin käsikirjoituksista. On todennäköistä, että varhaiset kristityt lisäsivät ne Jeesuksen opettaman rukouksen lopetussanoiksi.

Ne sopivat sinne kuitenkin hyvin ja ovat olleet mukana kristillisen seurakunnan jumalanpalveluselämässä, eli liturgiassa, halki kirkkohistorian. Kristityt ovat rukoilleet Jeesuksen opettamaa rukousta vuosisadasta toiseen. Loppusanat palauttavat rukoilijoiden huomion jälleen Kaikkivaltiaaseen Jumalaan, joka hallitsee ikuisesti luotujaan.

Juutalaisuudessa Jumalan läsnäolon kunniaa tai kirkkautta kutsutaan sanalla shekina. Vanhassa testamentissa Jumalan kirkkaus täytti ensin pyhäkköteltan kun se oli valmis ja myöhemmin Jerusalemin temppelin kun se vihittiin. Jumalan kunnia ilmenee myös hänen oikeudenmukaisessa ja armollisessa luonteessaan sekä hänen sanoissaan ja teoissaan.

Psalminkirjoittaja rukoilee psalmissa 115:1: Älä meille, Herra, älä meille anna kunniaa, mutta anna kunnia omalle nimellesi, sinä hyvä ja uskollinen! 

Jesajan kirjassa 42:8 sanotaan: Minä olen Herra, Jahve on minun nimeni. Kunniani kirkkautta minä en kenellekään luovuta, en minulle kuuluvaa ylistystä jumalankuville.

Jumalankuvilla viitataan tässä epäjumaliin, joita niitä kuvaavat patsaat edustivat. Niitä oli paljon antiikissa. Varhaisia kristittyjä sanottiin ateisteiksi: "Eihän teillä ole edes jumalankuvia!"

Uuden testamentin puolella Jaakobin kirjeessä 2:1 Jeesusta Kristusta kutsutaan sanoilla kirkkauden Herra. Heprealaiskirjeen luvussa 1 jakeessa 3 hänestä sanotaan: Poika on Jumalan sädehtivä kirkkaus, hänen olemuksensa kuva.

Johanneksen evankeliumissa 1:14 on kirjoitettu: Sana tuli lihaksi ja asui meidän keskellämme. Me saimme katsella hänen kirkkauttaan, kirkkautta, jonka Isä ainoalle Pojalle antaa. Hän oli täynnä armoa ja totuutta.

Protestanttisen uskonpuhdistuksen sanoma voidaan kiteyttää viiteen ”solaan” eli ”yksin” lauseeseen. Yksin Kristus (solus Christus), yksin uskosta (sola fide), yksin armosta (sola gratia), yksin Raamattu (sola scriptura) sekä yksin Jumalalle kunnia (soli Deo Gloria).

Suuret protestanttiset säveltäjät, kuten Johann Sebastian Bach ja Georg Friedrich Händel, kirjoittivat teostensa loppuun SDG. He viittasivat näillä sanoihin yksin Jumalalle kunnia. He halusivat näin osoittaa, että ihmisten ylistys kuuluu yksin Jumalalle. Kun säveltäjä sävelsi teoksen, hän pyhitti sen Jumalalle. Ja kun ihmiset kuulivat sen, hekin antoivat kauniista musiikista kunnian Jumalle.

Sana aamen tulee suoraan hepreasta. Se voidaan kääntää ”todella” tai ”varmasti” tai ”näin tapahtukoon”. Vanhassa testamentissa ja myöhemmässä juutalaisuudessa sanaa on käytetty vahvistamaan Jumalan kirousta, siunausta tai ylistystä. Siinä yhdyttiin tavallisesti jonkun toisen esittämään lausumaan. Uuden testamentin kirjeissä ja kristinuskossa halki historian sanaa aamen on käytetty rukousten lopussa vahvistussanana.

Tahdon päättää Psalmin 97 Jumalaa kuninkuutta, voimaa ja kunniaa ylistäviin sanoihin. Luemme jakeesta 1 jakeeseen 6:

Herra on kuningas! Riemuitkoon maa,
iloitkoot meren saaret ja rannat!
Pilvi ja pimeys ympäröi häntä,
hänen istuintaan kannattavat vanhurskaus ja oikeus.
Tuli kulkee hänen edellään
ja polttaa hänen vihollisensa viimeistä myöten.
Hänen salamansa valaisevat maanpiirin,
maa näkee ne ja vapisee.
Vuoret sulavat kuin vaha Herran edessä,
maailman hallitsijan edessä.
Taivaat julistavat hänen vanhurskauttaan,
kaikki kansat näkevät hänen kunniansa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti