Puhe Viitasaaren vapaasrk:lla su 18.11.2018
Olemme nyt toiseksi viimeistä kertaa apostolisen uskontunnustuksen äärellä. Käsittelemme tällä kertaa oppia pelastuksesta. Pyrin kuvaamaan lyhyesti tätä kristillisen uskomme opinkohtaa perinteisestä protestanttisesta perspektiivistä. Kristityillä on ollut historian aikana erilaisia näkemyksiä pelastuksesta. Kaikki todelliset kristityt ovat kuitenkin yhtä mieltä siitä, että Jeesuksen elämä ja kuolema meidän puolestamme tuo meille syntiemme anteeksiantamuksen ja ikuisen elämän lahjan ja että Jumala tahtoo myös uudistaa meidät.
Ortodoksit opettavat deifikaatiota, eli ihmisluonnon jumalallistumista. Roomalaiskatolisilla on oppi kiirastulesta, eli kuoleman jälkeisestä puhdistumisen paikasta, jossa sinne joutuneista ihmisistä tulee asteittain taivaskelpoisia. Protestanteille deifikaatio on usein vieraampi käsite ja emme usko yleisesti kiirastuleen, mutta meillä protestanteillakin on keskenämme erilaisia näkemyksiä.Perfektionistit, kuten osa metodisteista, ajattelevat, että kristityistä voisi tulla synnittömiä jo tämän elämän aikana. Itse en ole perfektionisti. Ajattelen että pyhitys voi edetä, mutta meistä ei tule synnittömiä.
Kalvinistien mukaan Jumala on ilman ehtoja oman päätöksensä nojalla valinnut ihmisen lankeemuksen jälkeen, tai vaihtoehtoisesti jopa ennen ihmisen ja maailmankaikkeuden luomista, toiset pelastukseen ja toiset kadotukseen. He näkevät pelastuksen ainoastaan Jumalan työnä. Heidän nähdäkseen Jumala tahtoo pelastaa osan ja tuomita osa ja että kenet Jumala vaikuttavalla kutsulla kutsuu, se pelastuu vastustamattomasti.
Arminiolaiset, joihin itsekin lukeudun, ajattelevat, että Jumalan valintaan liittyy ehto: yksilön oma suostuminen Jumalan armon vastaanottamiseen. Usko Jeesukseen on Jumalan valinnan ehto. Pelastus nähdään arminiolaisuudessa Jumalan ja ihmisen yhteistyönä. Arminiolaiset ajattelevat, että Jumala tahtoo pelastaa kaikki ihmiset, mutta että kaikki eivät kuitenkaan pelastu, suostu kääntymään ja uskomaan evankeliumia, vaan vastustavat Jumalan armokutsua, eivätkä tahdo ottaa Jumalan lahjaa vastaan. Suomen Vapaakirkossa on sekä kalvinisteja että arminiolaisia. Meillä enemmistö meillä lienee kuitenkin arminiolaisia.
Koko ihmiskunta on syntiinlankeemuksen tähden synnin alainen. Synti tuo mukanaan Jumalan oikeutetun vihan ja suuttumuksen. Kukaan meistä, Kristusta lukuunottamatta, ei ole vapaa synnin turmelevasta vaikutuksesta. Emme voi mitenkään puolustautua, sillä olemme kaikki syyllisiä ja tehneet väärin.
Paavali kirjoittaa Roomalaiskirjeessä 3:9-19: Olen jo esittänyt sen syytöksen, että kaikki, niin juutalaiset kuin kreikkalaisetkin, ovat synnin vallassa. Onhan kirjoitettu: ”Ei ole yhtäkään vanhurskasta, ei yhtäkään ymmärtäväistä, ei ketään, joka etsii Jumalaa. Kaikki ovat luopuneet ja käyneet kelvottomiksi. Ei ole ketään, joka tekee hyvää, ei ainoatakaan. Heidän kurkkunsa on avoin hauta, heidän kielensä puhuu petollisesti, huultensa takana heillä on kyykäärmeen myrkkyä, heidän suunsa on täynnä katkeria kirouksia. Nopein jaloin he rientävät vuodattamaan verta, tuhoa ja kurjuutta he jättävät jälkeensä. Rauhan tietä he eivät tunne, jumalanpelko on heille vieras." Me tiedämme, että lain sanat kohdistuvat niihin, joilla on laki. Näin ei kukaan voi väittää vastaan, vaan koko maailma joutuu Jumalan tuomion alaiseksi.
Paavali kuvaa tässä Vanhan testamentin sitaatein luonnollisen ihmisen toivotonta tilannetta Jumalan edessä. Ihminen valitsee uudelleen ja uudelleen ja uudelleen väärin. Tämän synkän tilanteemme taustasta käsin evankeliumi kuitenkin loistaa kirkkaana.
Paavali jatkaa 3:21-24: Nyt Jumala on kuitenkin laista riippumatta tuonut ilmi vanhurskautensa, josta laki ja profeetat todistavat. Tämä Jumalan vanhurskaus tulee uskosta Jeesukseen Kristukseen, ja sen saavat omakseen kaikki, jotka uskovat. Kaikki ovat samassa asemassa, sillä kaikki ovat tehneet syntiä ja ovat vailla Jumalan kirkkautta mutta saavat hänen armostaan lahjaksi vanhurskauden, koska Kristus Jeesus on lunastanut heidät vapaiksi.
Paavali mainitsee sanan vanhurskaus. Vanhurskaana oleminen tarkoittaa oikeamielisyyttä ja Jumalalle otollisuutta. Paavali opettaa erityisesti Roomalaiskirjeessä ja Galatalaiskirjeessä, että Jumala vanhurskauttaa Kristukseen uskovat. Sana vanhurskauttaa liittyy oikeudenkäyntiin. Se tarkoittaa "julistaa vanhurskaaksi".
Jumala julistaa meidät, jotka olemme syyllisiä syyttömiksi. Vaikka olemme ansainneet tuomion, Kristus kantoi syntiemme rangaistuksen ristinpuulle. Jumala ei tuomitse uudelleen samoista synneistä. Kaikista korkein oikeus, jumalallinen tuomioistuin, on antanut Kristukseen uskoville sitovan päätöksen: Olemme vapautetut kaikista syytteistä. Jumala julistaa meidät viattomiksi. Olemme uskon kautta yhdistetyt Kristukseen. Sen tähden meidät on puettu Kristuksen puhtauteen ja pyhyyteen. Jeesus on lahjoittanut meille vanhurskautensa.
Paavali kirjoittaa Roomalaiskirjeessä 3:28: Katsomme siis, että ihminen tulee vanhurskaaksi, kun hän uskoo, ilman lain vaatimia tekoja.
Efesolaiskirjeessä 2:8,9 hän sanoo: Armosta Jumala on teidät pelastanut antamalla teille uskon. Pelastus ei ole lähtöisin teistä, vaan se on Jumalan lahja. Se ei perustu ihmisen tekoihin, jottei kukaan voisi ylpeillä.
Pelastus on täydellinen. Siihen ei ole mitään lisäämistä. Kun uudestisynnymme uskon kautta Herraan Jeesukseen, olemme siitä lähtien samantien täysin taivaskelpoisia. Näin siksi, koska pelastus ei perustu meihin itseemme, siihen, millaisia me olemme ja mitä teemme. Pelastus ei pohjaudu elämänmuutokseemme, vaan siihen mitä Kristus on ja mitä hän on tehnyt puolestamme. Elämän muutos ei ole pelastuksen ehto, vaan pelastuksen seuraus.
Protestanttiset uskonpuhdistajat opettivat että pelastumme yksin armosta, yksin uskosta ja yksin Kristuksen tähden. Kuitenkin vanhurskauttaminen johtaa myös pyhitykseen ja hyviin tekoihin. Uskonpuhdistaja Jean Calvin opetti, että pelastumme yksin uskosta, mutta emme uskosta joka on yksin. Luther puolestaan sanoi että sillä aikaa kun väitellään siitä, saako usko hyviä tekoja aikaan, usko on jo saanut hyviä tekoja aikaan.
Vanhurskauttaminen, syyttömäksi julistaminen, on kertakaikkinen tapahtuma. Pyhitys on sen sijaan jatkuva tapahtuma, jossa alamme heijastaa jotain Jumalan pyhyydestä. Tämä prosessi jatkuu koko elämämme ajan. Pyhityksen edetessä alamme muistuttaa Kristusta. Pyhitys on Pyhän Hengen vaikutusta elämässämme. Pyhä Henki tahtoo tehdä kanssamme yhteistyötä. Hän antaa voimaa ja hyviä impulsseja. Meidän tulee suostua elämään hänen johdossaan ja antautua hänelle.
Meidän ei tule hämmästyä siitä, että kristittyinä kohtaamme monenlaisia kiusauksia. Se, että käymme taistelua ei ole merkki hengellisestä kuolemasta, vaan se on merkki hengellisestä elämästä. Koemme edelleen viettymystä pahaan. Emme kuitenkaan enää tahdo taipua synnillisiin haluihimme. Siksi koemme konfliktitilan sisimmässämme.
Paavali kirjoittaa Galatalaiskirjeessä 5:16,17: Antakaa Hengen ohjata elämäänne, niin ette toteuta lihanne, oman itsekkään luontonne haluja. Liha haluaa toista kuin Henki, Henki toista kuin liha. Ne sotivat toisiaan vastaan, ja siksi te ette tee mitä tahtoisitte.
Paavali mainitsee seuraavat lihan, eli turmeltuneen luontomme, aikaansaannokset jakeissa 19-21: Siveettömyys, saastaisuus, irstaus, epäjumalien palveleminen, noituus, vihamielisyys, riidat, kiihkoilu, kiukku, juonittelu, eripuraisuus, lahkolaisuus, kateus, juomingit, remuaminen ja muu sellainen.
Paavalin mukaan Hengen hedelmää, eli Pyhän Hengen vaikutusta meissä, kuvaavat seuraavat piirteet, jakeet 22 ja 23: Rakkaus, ilo, rauha, kärsivällisyys, ystävällisyys, hyvyys, uskollisuus, lempeys ja itsehillintä. Tällaista Pyhä Henki saa meissä aikaan.
Hän jatkaa jakeissa 24 ja 25: Ne, jotka ovat Jeesuksen Kristuksen omia, ovat ristiinnaulinneet vanhan luontonsa himoineen ja haluineen. Jos me elämme Hengen varassa, meidän on myös seurattava Hengen johdatusta.
Pyhitys ei tapahdu omin voimin, omilla lihaksilla. Mutta kun saamme turvata Kristukseen ja luottaa Pyhän Hengen voimaan, hän voi meissä vaikuttaa. Roomalaiskirjeen luvussa 6 jakeesta 20 jakeeseen 22 Paavali sanoo: Kun olitte synnin orjia, ette voineet palvella vanhurskautta. Minkä sadon te siitä korjasitte? Kaikkea sellaista mitä nyt häpeätte, sillä sen loppuna on kuolema. Mutta kun nyt olette päässeet vapaiksi synnistä ja tulleet Jumalan palvelijoiksi, te korjaatte satona pyhityksen ja saatte lopuksi ikuisen elämän.
Roomalaiskirjeen luku 6 on todella mielenkiintoinen. Ajattelen, että siinä kuvataan sitä todellisutta mitä olemme jo Kristuksessa. Kuitenkin työ on yhä kesken ja meneillään. Tässä on jo nyt - ei vielä jännite. Meidän on hyvä muistaa se, että olemme vielä keskeneräisiä eikä ahdistua siitä, että olemme vajavaisia ja meissä on pimeä puoli. Meissä on yhä vikoja ja puutteita. Olemme monin tavoin ongelmallisia ja teemme edelleen syntiä. Synnin ote meistä voi heiketä päivä päivältä, kun seuraamme vilpittömästi Jeesusta.
Reformaattori Martti Luther kirjoittaa seuraavasti yhä kamppailevista Kristuksen seuraajista: ”Kristityiltä voidaan vaatia Hengen hedelmiä käskemällä heitä lakia ja käskyjä noudattaen olemaan sävyisiä ja puhtaita. Tällöin lausutaan väärä tuomio väittäessä, että kristittyjä ovat vain ne, joilla nämä hedelmät ovat täydellisinä. Se, joka tällaista vaatii, luulee, ettei Kristus ole siellä, missä hän todellisuudessa on. Arvaapa, mitä häneltä puuttuu? Se, ettei hän lainkaan tajua, mikä Kristuksen valtakunta on. Hän luulee, etteivät sävyisät kristityt saisi koskaan vihastua tai olla kärsimättömiä, koskapa he eivät näiden hedelmien puuttuessa voisi lainkaan olla kristittyjä...
Se, joka tuntee oikein Kristuksen valtakunnan, ei närkästy, jos kristitty on toisinaan kärsimätön. Hän tietää, ettei Hengen hedelmiä ole annettu laiksi niin, että Kristus kiellettäisiin, jos muka nämä hedelmät eivät esiintyisi täydellisinä kristityissä. Sen sijaan asia on ymmärrettävä näin: kristittyjen tarkoitus on olla sävyisiä, ja siihen he pyrkivät. Kysymys on kuitenkin vain alkamisesta ja kasvamisesta… Vaikka sanotaankin, että meidän on oltava sävyisiä, ei voida sanoa, että olemme sellaisia, vaan me olemme tulossa sellaisiksi.”
Mielestäni nämä ovat armollisia sanoja. Luther on myös sanonut: ”Hyvät teot eivät tee kristittyä, kristitty tekee hyviä tekoja.”
Pelastuksemme lopullinen päämäärä on kirkastuminen. Jumala on jo kirkastanut Kristuksen hänen ylösnousemuksessaan ja taivaaseenastumisessaan. Jeesus on palannut takaisin siihen kirkkauteen, joka hänellä oli jo ennen maailman luomista. Ja hän saapuu takaisin suuressa kunniassaan. Paavali sanoo Tiituskirjeessä kristityistä 2:13 että me: odotamme autuaan toivomme toteutumista, suuren Jumalan ja Vapahtajamme Jeesuksen Kristuksen kirkkauden ilmestymistä.
2. Korinttilaiskirjeen luvun 4 jakeessa 17 hän sanoo: Tämä hetkellinen ja vähäinen ahdinkomme tuottaa meille määrättömän suuren, ikuisen kirkkauden. En ehkä uskaltaisi itse sanoa näin kärsivälle ihmiselle, mutta Paavali sanoo näin, ja voin siksi lukea tämän. Paavali oli kokenut paljon ahdistusta, vainoa, nälkää, häntä ruoskittiin, hän oli haaksirikossa ja kerran häntä kivitettiin. Ja hän sanoo: Tämä hetkellinen ja vähäinen ahdinkomme tuottaa meille määrättömän suuren, ikuisen kirkkauden.
Kirkastumisen myötä, meistä tulee moraalisesti virheettömiä. Saamme täydellisemmän tietämyksen Jumalasta, kuin mitä meillä on tässä ajassa hänestä. Paavali sanoo 1. Korinttilaiskirjeessä 13:12: Nyt katselemme vielä kuin kuvastimesta, kuin arvoitusta, mutta silloin näemme kasvoista kasvoihin. Nyt tietoni on vielä vajavaista, mutta kerran se on täydellistä, niin kuin Jumala minut täydellisesti tuntee.
Antiikissa ei ollut sellaisia kirkkaita peilejä kuin nykyisin josta näkee selvän kuvan. Peilit tehtiin metallista, jota kiillotettiin. Siitä näki ääriviivat ja piirteet. Paavali sanoo että näemme jo nyt hieman mutta emme ihan täysin, mutta kerran tulemme näkemään täysin.Saamme katoamattoman ruumiin ylösnousemuksessa kun Kristus palaa maanpäälle. Paavali kirjoittaa 1. Korinttilaiskirjeen luvussa 15 jakeesta 51 jakeeseen 53: Me emme kaikki kuole, mutta kaikki me muutumme, yhtäkkiä, silmänräpäyksessä, viimeisen pasuunan soidessa. Pasuuna soi, ja kuolleet herätetään katoamattomina ja me muut muutumme. Tämän katoavan on näet pukeuduttava katoamattomuuteen ja kuolevaisen kuolemattomuuteen. Jos emme kuole ennen Kristuksen paluuta, Paavali kirjoittaa, että me muutumme.
Saamme todistaa sitä, kuinka kirkastumisen myötä koko luomakunta tulee uudistumaan. Roomalaiskirjeessä 8:20,21 sanotaan: Kaiken luodun on täytynyt taipua katoavaisuuden alaisuuteen, ei omasta tahdostaan, vaan hänen, joka sen on alistanut. Luomakunnalla on kuitenkin toivo, että myös se pääsee kerran pois katoavaisuuden orjuudesta, Jumalan lasten vapauteen ja kirkkauteen.
Tätä kohti saamme kulkea - pyhiinvaeltaa uuteen Jerusalemiin. Meillä tulee joskus väsymystä ja mietimme jaksammeko jatkaa. Eräällä kirjalla on hyvä otsikko: ”Kannettava väsyy, kantaja ei.” Kannettava väsyy, kantaja ei. Jumala ei väsy kantamaan meitä heikkoja. Kun jaksamme päivän matkan kerrallaan Herran Jeesuksen seurassa, välillä kompuroiden, mutta häntä seuraten, voimme olla varmoja siitä, että saamme olla kerran perillä taivasten valtakunnassa suurissa juhlissa. Jumala vie meidät kotiin.
Saamme omistaa ikuisesti luvatun maan, jossa ei ole enää kuolemaa, kärsimystä eikä kyyneleitä. Jaksetaan vielä vähän aikaa. Ei luovuteta kesken. Meitä odottaa perillä suurenmoinen päämäärä. Päätän Jumalan lupaukseen Ilmestyskirjan luvussa 21 jakeessa 5: Valtaistuimella istuva lausui: "Uudeksi minä teen kaiken.” Hän sanoi: ”Kirjoita nämä sanat muistiin. Ne ovat luotettavat ja todet.”
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti