Puhe Viitasaaren vapaasrk:lla su 4.11.2018
Käymme jälleen yhdessä apostolista uskontunnustusta lävitse. Tänään aiheenamme on seurakunta. Seurakunta ei ole ainoastaan inhimillinen instituutio. Siinä ei ole kyse samanmielisten kerhotoiminnasta tai poliittisesta liikkeestä. Seurakunta on Kristuksen asialla, hänen palveluksessaan. Jumalan sana ja Jumalan Pyhä Henki luovat seurakunnan. Seurakunta elää Jumalan vaikutuksesta. Ilman Jumalaa seurakunta kuolee.
Seurakunnan sisäinen elämä on tärkeämpää kuin ulkoiset rakenteet. Ne eivät kuitenkaan ole toistensa vastakohtia. Seurakunnassa tarvitaan niin Pyhän Hengen suoraa puhetta kuin myös kypsien hengellisten vaikuttajien vastuullista johtajuutta. Pyhän Hengen johdatus ja seurakunnalliset rakenteet eivät siis sulje toisiaan pois. Terveet ja toimivat rakenteet suojaavat ja tukevat seurakunnan hengellistä elämää. Voimme lukea seurakunnan rakenteista jo Uuden testamentin lehdiltä.Jo evankeliumiteksteissä on havaittavissa tiettyä järjestäytymistä. Jeesuksella oli 12 hyvin läheistä opetuslasta, joista 3 oli aivan erityisen läheisiä. Jeesuksella oli kuitenkin muitakin opetuslapsia. Kerrotaan, että Jeesus myös erityisellä tavalla valtuutti ja lähetti 70 opetuslastaan julistamaan ja palvelemaan.
Alkuseurakunnan organisaatio oli yksinkertainen. Se nousi käytännön tarpeista. Alkuseurakunnassa kokoonnuttiin yhteen ja vietettiin ehtoollista, perustettiin yhteinen rahasto, pidettiin virallista luetteloa leskistä, johon kuuluvat saivat avustusta seurakunnalta, järjestettiin keräys köyhemmille kristityille ja valittiin edustajia viemään sitä perille, valittiin seurakuntiin johtajia, kutsuttiin kokoon seurakuntien edustajia tekemään yhteisiä päätöksiä ja seurakunnilla oli myös keskinäistä kirjeenvaihtoa ja muuta yhteydenpitoa.
Pyrimme Suomen Vapaakirkossa seuraamaan Uuden testamentin periaatteita seurakunnan elämässä. Seurakuntamme ovat itsenäisiä. Kirkolliset rakenteemme ovat verrattain kevyet. Teemme kuitenkin keskinäistä yhteistyötä ja yhteisiä päätöksiä. Yhdessä voimme tehdä enemmän kuin ainoastaan yksittäisinä seurakuntina, paikallisina toimijoina.
Käytännön tarpeista lähtien vapaakirkolliset perustivat myös kristillisen raittiusliiton vuonna 1936. Vuodesta 2007 lähtien nimenä on ollut ViaDia, joka on siis Suomen Vapaakirkon diakoniajärjestö. ViaDia tekee ruoka-aputyön lisäksi mm. vankila- ja kriminaalityötä sekä työtä vanhusten ja vammaisten parissa. ViaDia toimii paikallisyhdistysten kautta. Meillä Viitasaarella ViaDia on ottanut vastuuta Kaiken kansan kahvilasta ja ruokailusta. Jaamme myös kaupasta saatua hävikkiruokaa sekä EU-ruokaa.
Alkuseurakunnassa ei ollut vielä jakoa papistoon ja maallikoihin kuin myöhemmin, vaan kaikki kristityt olivat pappeja. Uudessa testamentissa ei esiinny vielä sellaista pappisvihkimystä kuin myöhemmin kirkkohistoriassa. Pyhä Henki ja seurakunta valitsivat ihmisiä erilaisiin tehtäviin. Seurakunta oli karismaattinen yhteisö, jossa kullakin oli jotain annettavaa. Jokaisella oli omat lahjansa ja oma palvelustehtävänsä.
Uudessa testamentissa mainitaan kaitsijat, vanhimmat ja paimenet. Nimitykset viittavat nähdäkseni samoihin tehtäviin. Kyse on seurakunnan johtamisesta. Nämä termit esiintyvät monikossa. Uuden testamentin aikaan seurakunnissa oli tiimijohtajuus.
Seurakuntaa tulee johtaa puhtain motiivein, ei ylpeydestä oman asemansa suhteen, ei vallantahdosta saavuttaa omia päämääriä, eikä ihmisten kiitoksen ja arvostuksen janoamisesta käsin. Kyse on toisten palvelemisesta ja toisten palvelemisen mahdollistamisesta.
Jeesus asetti opetuslasten esikuvaksi nöyryydessä ja vilpittömyydessä lapsen. Matteuksen evankeliumi 18:1-4: Kohta sen jälkeen opetuslapset tulivat Jeesuksen luo ja kysyivät: "Kuka on suurin taivasten valtakunnassa?" Silloin Jeesus kutsui luokseen lapsen, asetti hänet heidän keskelleen ja sanoi: "Totisesti: ellette käänny ja tule lasten kaltaisiksi, te ette pääse taivasten valtakuntaan. Se, joka nöyrtyy tämän lapsen kaltaiseksi, on suurin taivasten valtakunnassa.”
Uudessa testamentissa mainitaan myös seurakuntapalvelijat, eli diakonit. Diakonien tehtävä oli toiminnallisempi, mutta aivan yhtä hengellinen tehtävä, kuin seurakunnan johtajilla.
Apostolien teot 6:1-4: Noihin aikoihin, opetuslasten joukon yhä kasvaessa, kreikkaa puhuvat alkoivat syyttää hepreankielisiä siitä, että heidän leskiään syrjittiin päivittäisiä avustuksia jaettaessa. Silloin apostolit, ne kaksitoista, kutsuivat koolle koko opetuslasten joukon ja sanoivat: "Ei ole oikein, että me ruoan jakamisen tähden lyömme laimin Jumalan sanan. Valitkaa siis, veljet, keskuudestanne seitsemän hyvämaineista miestä, jotka ovat Hengen ja viisauden täyttämiä, niin me asetamme heidät tähän tehtävään. Silloin me voimme omistautua rukoukseen ja Jumalan sanan jakamiseen."
Vaikka tekstissä ei mainita sanaa diakoni, on kuitenkin kyse seurakunnan palvelemisesta.
1. Timoteuskirje 3:8-10; 12, 13: Myös seurakunnanpalvelijoiden on oltava arvokkaita ja vilpittömiä. He eivät saa käyttää liikaa viiniä eivätkä tavoitella omaa hyötyään. Heidän tulee tuntea uskon salaisuus ja pitää omatuntonsa puhtaana. Myös heidät on ensin tutkittava, ja kun heidät on todettu moitteettomiksi, he saavat ryhtyä hoitamaan tehtäväänsä. - - Seurakunnanpalvelijan on oltava yhden vaimon mies, ja hänen on pidettävä hyvää huolta lapsistaan ja perheväestään. Ne, jotka hoitavat virkansa hyvin, saavat arvostetun aseman ja voivat rohkeasti julistaa uskoa Kristukseen Jeesukseen.
Pastoraalikirjeissä mainitaan seurakunnan johtajien sekä diakonien ominaisuuksia. Jo varhaisista ajoista lähtien miesten lisäksi myös naisia palveli diakoneina.
Paavali luettelee erilaisia palvelutehtäviä Efesolaiskirjessä 4:11, 12: Hän antoi seurakunnalle sekä apostolit että profeetat ja evankeliumin julistajat, sekä paimenet että opettajat, varustaakseen kaikki seurakunnan jäsenet palvelutyöhön, Kristuksen ruumiin rakentamiseen.
Paavali mainitsee ensimmäiseksi apostolit. Kreikan sana apostolos tarkoittaa ”lähettiläs”. Hän on henkilö, joka on lähetetty toteuttamaan erityistä tehtävää ja jolla on tämän tehtävän suorittamiseen tarvittavat valtuudet lähettäjältään. Sanaa käytetään Uudessa testamentissa niistä kahdestatoista opetuslapsesta ja Paavalista, jotka saivat valtuutuksensa suoraan Herralta, mutta myös seurakuntien lähettiläistä.
Karismaattisessa kristillisyydessä on keskusteltu siitä, onko apostolin palvelutehtävä yhä voimassa. Mielestäni on aika selvää, että ei ainakaan täysin samassa merkityksessä kuin Uuden testamentin aikaan. Apostolit ja heidän lähimmät seuraajansa kirjoittivat Uuden testamentin. Raamattua ei enää kirjoiteta lisää. Siihen ei lisätä uusia ilmoituksia. Eli ihan samanlaista apostolin arvovaltaa, kuin Pietarilla ja Paavalilla, ei ole enää yhdelläkään kristityllä. Saamme arvovallan Raamatun kautta, kun tulkisemme sitä oikein.
Kuitenkin Pyhä Henki tekee ihmeellisiä asioita palvelijoidensa kautta myös tänä päivänä ja apostolinen palvelutyö jatkuu siinä mielessä, että Pyhä Henki toimii yhä ihmisten kautta. Apostolinen palvelutyö jatkuu yhä. Lähetystyöntekijä on seurakunnan lähetti, eli apostoli. Hänet on kutsuttu ja lähetetty viemään evankeliumin sanomaa ja istuttamaan uusia seurakuntia ja auttamaan niitä kasvamaan itsenäisiksi toimijoiksi.
Paavali mainitsee seuraavaksi profeetat. Profeetat julistivat sanomia Herralta. Apostolien teot 11:27, 28: Tuohon aikaan tuli Jerusalemista profeettoja Antiokiaan. Muuan heistä, nimeltään Agabos, ilmoitti Hengen vaikutuksesta, että koko maailmaan oli tuleva suuri nälänhätä. Näin tapahtuikin Claudiuksen aikana.
Kirkkohistoria tuntee myöhempiäkin esimerkkejä siitä, kuinka Jumala on ilmoittanut tulevia tapahtumia palvelijoilleen. Grönlannin lähetystyön uranuurtajasta nimeltä Hans Egede kerrotaan, että hän profetoi ruokalaivan saapuvan, kun oltiin lähellä nälkäkuolemaa. Tämä tapahtui 1700-luvulla.
Paavali kehoittaa 1. Korinttilaiskirje 14:1-5, 23-25: Pyrkikää rakkauteen, mutta tavoitelkaa myös henkilahjoja, ennen kaikkea profetoimisen lahjaa. Kielillä puhuva ei näet puhu ihmisille vaan Jumalalle; kukaan ei ymmärrä häntä, Hengen valtaamana hän puhuu salaisuuksia. Mutta se, joka profetoi, puhuu ihmisille: hän rakentaa, kehottaa ja lohduttaa. Kielillä puhuva rakentaa itseään, profetoiva rakentaa seurakuntaa. Toivoisin teidän kaikkien puhuvan kielillä, mutta vielä mieluummin toivoisin teidän profetoivan. Profetoiva on arvokkaampi kuin kielillä puhuva, ellei tämä sitten osaa myös tulkita puhettaan, niin että se koituu seurakunnan parhaaksi.
Jos seurakunnan yhteisessä kokouksessa kaikki puhuisivat kielillä ja sinne tulisi ulkopuolisia tai epäuskoisia, he varmasti sanoisivat, että te olette järjiltänne. Jos sen sijaan kaikki profetoisivat ja joku epäuskoinen tai ulkopuolinen tulisi paikalle, hän joutuisi kaikkien koeteltavaksi ja tutkittavaksi ja hänen sydämensä salaisuudet paljastuisivat. Silloin hän heittäytyisi kasvoilleen maahan, rukoilisi Jumalaa ja tunnustaisi: "Jumala on todella teidän keskuudessanne."
Tämänkaltaisia asioita varmaan tapahtui alkuseurakunnassa. Eräs helluntailainen mummo kertoi minulle vuosia sitten, kuinka hän rukoili hartaasti miehensä uskoontulon puolesta tultuaan itse uskoon. Eräs julistaja profetoi miehelle hengellisessä tilaisuudessa Leppävirralla suoraan hänen elämästään. Kun mies oli lähdossä, julistaja tuli vielä erikseen sanomaan miehelle ”se kenestä puhuin, olet sinä”. Mies antoi elämänsä Jeesukselle ja hänen vaimonsa oli hyvin iloinen.
Paavali mainitsee evankeliumin julistajat eli evankelistat. Evankelista on valtuutettu hyvän sanoman tuoja. Jumala varustaa joitakin kristittyjä aivan erityisellä tavalla julistamaan kristinuskon perussanomaa. Apostolien teoissa mainitaan Filippos, joka julisti suuremmille ihmisryhmille, mutta kohtasi myös yksilöitä. Paavali kirjoittaa 2. Timoteuskirjeen luvun 4 jakeessa 5 (KR38): Ole sinä raitis kaikessa, kärsi vaivaa, tee evankelistan työ, toimita virkasi täydellisesti.
Evankelista vetoaa ihmisten tahtoon ja ymmärrykseen, mutta myös tunteisiin. Kuulijat joutuvat usein evankeliumin julistuksen alla valinnan paikalle - ottavatko he vastaan Kristuksen vai eivät? Vai viivyttelevätkö he yhä ratkaisuaan?
Evankelioiminen ei ole kuitenkaan ainoastaan harvojen erityiskutsumus. Jumala kutsuu meitä jokaista todistamaan sanoin ja teoin Kristuksesta. On hyvä muistaa, että lahjakkainkaan evankelista ei voi tehdä toisista ihmisistä kristittyjä. Ainoastaan Pyhä Henki voi synnyttää ihmisissä pelastavan uskon Jeesukseen.
Paavali mainitsee seuraavaksi paimenet. Sana pastori tulee latinasta ja tarkoittaa paimenta. Uskovat kasvavat seurakunnassa seurakunnan paimenten johdolla. Myös henkilö, jota ei olla valittu vanhimmistoon tai työntekijäksi, voi toimia paimenen tehtävässä. Kyse ei ole niinkään arvonimestä, tittelistä, vaan Jumalan antamasta palvelutehtävästä ja asemasta uskon yhteisössä. Paimenten tehtäviin kuuluu laumasta huolehtiminen ja lauman suojeleminen. Kaikessa seurakuntatyössä, erityisesti lapsi- ja nuorisotyössä sekä sielunhoitotyössä tarvitaan paimenia. Jeesus Kristus on ylipaimen ja hän kutsuu meitä ja varustaa meistä apupaimenia.
Paavali kirjoittaa 1. Tessalonikalaiskirjeessä 5:12: Pyydämme teitä, veljet [ja sisaret], pitämään arvossa niitä, jotka keskuudessanne näkevät vaivaa, toimivat teidän johtajinanne Herran nimissä ja ojentavat teitä.
Lopuksi Paavali mainitsee opettajat. Opettaminen on Pyhän Hengen antama kyky auttaa toisia ymmärtämään Raamatun ja kristinuskon sisältöä ja myös soveltamaan sitä käytännön elämään. Raamattu sisältää syvällistä teologiaa, joka on samalla hyvin käytännönläheistä. Oikea tieto auttaa hengellisessä kasvussa ja on suojaksi harhaopeilta. Teologian opiskelu voi olla suureksi avuksi opettamiseen, mutta se ei yksin riitä. Opettaja tarvitsee Pyhän Hengen apua, hänen johdatustaan ja vaikutustaan, hänen voimaansa ja voiteluaan.
Raamatussa varoitetaan ryhtymästä opettajaksi liian kevyin perustein. Jaakob sanoo kirjeessään 3:1,2: Veljeni, kovin monien teistä ei pidä ryhtyä opettajiksi, sillä te tiedätte, että meidät opettajat tullaan tuomitsemaan muita ankarammin. Kaikkihan me hairahdumme monin tavoin.
Jaakob ei tässä kiellä ryhtymästä opettajaksi, mutta sanoo, että siihen liittyy suuri vastuu. Myös opettajia tarvitaan ja kun Jumala kutsuu palvelutehtävään, siihen kutsuun tulee vastata, ei tule haudata leiviskää.
Näemme kuinka kaikkien näiden palvelutehtävien tarkoituksena on auttaa seurakuntaa rakentamaan seurakuntaa, Kristuksen ruumista. Ei ole siten, että ainoastaan harvat puuhaa, vaan Paavalin mainitsemien tehtävät mahdollistaa että itse kukin saa palvella lahjoillaan Jumalaa ja seurakuntaa.
Meidän tulee olla varuillamme sellaisten henkilöiden suhteen, jotka pyrkivät koroittamaan itsensä toisten yläpuolelle. Myös puoskareita on liikkeellä. On ollut pitkin historiaa. Siksi Raamatussa varoitetaan valheapostoleista, vääristä profeetoista, harhaopettajista sekä kelvottomista paimenista. Meidän tulee siksi koetella henkilöt, jotka puhuvat meille, ja johtavat meitä, Jumalan nimessä. Meidän tulee tarkastella heidän opetustaan onko se raamatullista. Meidän tulee ottaa selvää siitä, ovatko he vastuullisia opissaan ja elämässään. Kuten viime kerralla sanoin, teidän tulee arvioida myös minunkin opetukseni yhdessä.
Haluan sanoa lopuksi, että seurakunta elää Jumalan armosta. Olemme vasta matkalla kohti täydellisyyttä. Seurakunnassa on vielä paljon inhimillistä heikkoutta ja vajavaisuutta, vikoja ja puutteita - meissä kaikissa. Toisiin kristittyihin on helppo pettyä, samoin omaan itseemme. Emme aina osaa, emmekä välttämättä edes joka tilanteessa tahdo, toimia oikein. Teemme kaikki virheitä ja koemme joskus myös lankeemuksia. Olemme kaikki erehtyväisiä. Olkaamme siksi armahtavaisia toisiamme ja myös itseämme kohtaan, niin kuin Jumala on armollinen Kristuksessa meitä kaikkia kohtaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti