sunnuntai 5. marraskuuta 2017

Anteeksiantamisesta

Matteus 6:14-15
Matteus 18:15-17, 21-35
 

Puhe Viitasaaren vapaasrk:lla su 5.11.2017 

Jatkamme Vuorisaarnan opiskelua. Tällä kertaa aiheena on anteeksiantaminen. Käsiteltävä aihe on tärkeä. Siksi viivymme siinä hieman pidempään. Olen saanut tähän puheeseen ajatuksia muunmuassa Dianne Collardin kirjasta ”Päätän antaa anteeksi”. Kyseessä on Päivän kustantama kirja. Sain tämän teoksen Viitasaaren helluntaiseurakunnan pastorilta Rahkosen Jukalta lahjaksi. Collardin poika murhattiin ja hän koki Raamatun perusteella, että hänen tulee antaa anteeksi. Hän jakaa teoksessa löytämiään asioita matkallaan anteeksiantamukseen.

Jeesus opettaa meitä tässä tekstissä konfrontoimaan synnintekijän. Paavali lisää vielä Galatalaiskirjeessä 6:1 asenteesta millä tämän tulee tapahtua: Veljet [ja sisaret], jos joku tavataan tekemästä väärin, on teidän, joita Henki ohjaa, lempeästi ojennettava häntä. Olkaa kuitenkin varuillanne, ettette itse joudu kiusaukseen.  

Jeesus sanoi, että synti tulee ottaa puheeksi ensin kahden kesken. Toisinsanoen tulee välttää julkisuutta. Jos veli tai sisar kääntyy, asia on käsitelty, eikä siitä tarvitse kertoa enää eteenpäin. Mikäli kyseinen henkilö ei tee parannusta, Jeesus opetti, että seuraavaksi tulee puhua hänelle pienellä joukolla. Ajatuksena on vieläkin, että asiasta kerrotaan niin harvoille kuin mahdollista. Vasta sitten, jos henkilö ei vieläkään käänny, asia käsitellään julkisesti yhteisössä.

Se, että jotakuta kohdellaan pakanana tai publikaanina, tarkoitti, että kyseinen henkilö ei ollut enää uskonyhteisön jäsen. Seurakunnasta erottaminen on kristinuskossa kaikista vakavin kurinpidollinen toimenpide. Puhe seurakuntakurista voi kuulostaa meistä ankaralta. Suomen Vapaakirkossa seurakunnasta erottaminen on kuitenkin hyvin harvinaista. Siihen turvaudutaan ainoastaan ääritilanteissa. Kyseessä on vasta viimeinen toimenpide ja kyse ei ole silloinkaan kostosta, vaan pyrkimyksenä on katumattoman henkilön oma hengellinen paraneminen.

Meidän on hyvä muistaa, että Jumalan armo on kallista. Anteeksiantaminen maksoi Jumalalle hänen rakkaan Poikansa kärsimyksen ja kuoleman. Dietrich Bonhoeffer, joka eli vuodesta 1906 vuoteen 1945, oli saksalainen luterilainen pappi ja teologi. Hän oli natseja vastustavan Tunnustuskirkon perustajajäsen. Natsit teloittivat hänet 2. maailmansodan lopulla. Bonhoeffer on sanonut:

”Halpa armo on anteeksiantamuksen julistamista ilman kääntymyksen edellyttämistä, kastamista ilman seurakuntakuria, uskonyhteyttä ilman uskontunnustusta, synninpäästöä ilman synnintunnustusta. Halpa armo on armoa ilman opetuslapseutta, armoa ilman ristiä, armoa ilman elävää ja ihmiseksitullutta Jeesusta Kristusta.” Emme halua julistaa halpaa armoa myöskään Suomen Vapaakirkossa, vaan kallista armoa.

Juutalaiset rabbit opettivat, että toistuva synti tulee antaa anteeksi kolme kertaa. Neljännellä kerralla sai kostaa. Pietari laittoi jonkinverran paremmaksi ja ehdotti seitsemää kertaa. Jeesus sanoi käytännössä, että anteeksiantamisesta ei tule pitää kirjaa. Hän odottaa meiltä, hänen opetuslapsiltaan, että annamme anteeksi toisille, niin kuin mekin saamme Jumalalta anteeksi kaikki rikkomuksemme. Paavali kirjoittaa Kolossalaiskirje 3:13: Pitäkää huolta, että tulette toimeen keskenänne, antakaa anteeksi toisillenne, vaikka teillä olisikin moittimisen aihetta. Niin kuin Herra on antanut teille anteeksi, niin antakaa tekin.

Anteeksiantaminen ei ole jokin vapaaehtoinen lisä uskoomme, vaan uskomme ydinkysymyksiä. Anteeksiantaminen on tärkeää oman henkisen ja fyysisen hyvinvointimme tähden. Anteeksiantamattomuus johtaa katkeruuteen. Katkeruus vahingoittaa ihmistä, joka katkeroituu, ja myös hänen läheisiään. Jeesus muistuttaa meitä tässä vertauksessa, että olemme saaneet paljon enemmän anteeksi Jumalalta, kuin mitä tulemme koskaan antamaan anteeksi niille, jotka ovat meitä vastaan rikkoneet.

Denaari oli työläisten ja sotilaiden palkka päivän työstä. Yksi talentti vastasi 6000 denaaria. Palvelija oli velkaa 10 000 talenttia. Sekään, että palvelija ja hänen perheensä olisi myyty orjiksi, ei olisi riittänyt maksamaan velkaa. Yhdestä orjasta maksettiin tuohon aikaan yleensä 500-600 denaaria. Palvelija ei siis olisi ikinä kyennyt maksamaan velkaansa. Hänen oli täysin mahdotonta korvata sitä. Mutta kuningas antoi kaiken anteeksi. Palvelijan kanssapalvelija oli velkaa 100 denaaria. Kanssapalvelija anoo samoin kärsivällisyyttä, mutta se ei liikuta palvelijaa. Lopulta kuningas määrää palvelijalle samankaltaisen kohtelun, kuin miten palvelija kohteli kanssapalvelijaansa.

Anteeksiantaminen ei ole keino, jolla ostamme anteeksiantamusta Jumalalta. Mutta mikäli olemme kovia ja armottomia, osoitamme sen, että emme tunne oikeasti Kuninkaamme armoa ja anteeksiantamusta. Anteeksiantamattomuus on Jumalan tahdon vastaista, eli toisin sanoen syntiä. Katkeruus vääristää meidän näkökulmaamme elämään ja toisiin ihmisiin. Meidän tulee antaa anteeksi, ettei vihollinen pääse meistä voitolle. Meidän ei tule antaa hänelle sijaa sydämessämme olemalla katkeria. Jumala käskee meitä antamaan toisille anteeksi meidän itsemme ja myös toisten todelliseksi parhaaksi. Heprealaiskirjeessä sanotaan 12:15: Pitäkää huoli siitä, ettei yksikään hukkaa Jumalan armoa eikä mikään katkeruuden verso pääse kasvamaan ja tuottamaan turmiota, sillä yksikin sellainen saastuttaa monet.  

Sydämemme kovettaminen johtaa meidät eristäytymään emotionaalisesti toisista. Se saa aikaan kriittistä ja tuomitsevaa suhtautumista toisia kohtaan. Koemme yksinäisyyttä, kiukkua ja kylmyyttä. Emme koe iloa, vapautta ja rauhaa. Me emme voi syyttää katkeroitumisesta toisia, sillä jos valitsemme olla antamatta anteeksi, se on meidän oma valintamme. Myös anteeksiantaminen on valinta. Kyse on tahdonratkaisusta. Siihen ei tarvitse liittyä tunteita, vaikka anteeksiannon myötä voi kokea usein tunteiden vapautumista.

Anteeksiantaminen ei ole menneiden asioiden käsittelemättä jättämistä. Anteeksiantaminen ei ole vääryyden hyväksymistä. Se ei ole pahuuden tai siitä johtuvan kivun vähättelyä. Se ei tarkoita sitä, ettemmekö suojelisi itseämme ja läheisiämme. Se ei tarkoita, ettemmekö asettaisi terveitä rajoja. Anteeksiantaminen ei vapauta syyllistä tekojensa seurauksista. Anteeksiantamus ei tarkoita sitä, ettemme muistaisi sitä, millä tavoin meitä vastaan on rikottu, vaikka anteeksiantamisen myötä kipeät muistot voivat ajan kuluessa muuttua vähemmän kivuliaksi. Anteeksiantaminen ei tarkoita myöskään sitä, että meidän pitäisi välttämättä olla yhteydessä niihin ihmisiin, jotka ovat rikkoneet meitä vastaan.

Voimme antaa anteeksi, vaikka meiltä ei vilpittömästi pyydettäisi anteeksi. Sovinnon tekemiseen tarvitaan kuitenkin molempia osapuolia. Ihmissuhteet eivät korjaannu ilman molemminpuolista vastaantulemista. Anteeksiantamiseen ei liity ehtoja. Ihmissuhteiden korjaantumiseen liittyy. Luottamus täytyy rakentaa uudelleen ja se voi viedä aikaa. Anteeksiantamusta ei ansaita. Luottamus ja kunnioitus täytyy ansaita.

Anteeksiantaminen on armahtamista ja vihasta ja kostosta luopumista. Siihen liittyy itsemme ja toisten jättäminen Jumalan käsiin. Esivalta ja Jumala hoitavat rankaisemisen. Meidät on kutsuttu siunaamaan ei kiroamaan. Meidän ei tule toivoa kenellekään pahaa, vaan hyvää. Jeesus sanoo Luukkaan evankeliumissa 6:27-28: Rakastakaa vihamiehiänne, tehkää hyvää niille, jotka teitä vihaavat. Siunatkaa niitä, jotka teitä kiroavat, rukoilkaa niiden puolesta, jotka parjaavat teitä. 

Jumala on anteeksiantava ja hyväntahtoinen. Hän tahtoo, että meilläkin voisi olla anteeksiantava ja hyväntahtoinen sydän. Olen huomannut että itseni on ollut vaikeinta antaa anteeksi silloin, kun minulta ei ole pyydetty anteeksi. Anteeksiantaminen on vienyt niissä tilanteissa enemmän aikaa. Mutta onneksi meidän kristittyjen ei tarvitse elää vain oman itsemme varassa. Saamme kertoa rehellisesti Jumalalle kaiken mikä mieltä painaa. Hän antaa läsnäolonsa siunauksen prosesseihimme.

Lopuksi tahdon sanoa, että meidän tulee antaa anteeksi paitsi toisille, myös itsellemme. Se voi olla joskus kaikista vaikeinta. Siihen liittyy omasta ylpeydestämme luopuminen. Kristitty irlantilaissyntyinen kirjailija C. S. Lewis, joka eli vuodesta 1898 vuoteen 1963, on sanonut: ”Ajattelen, että jos Jumala antaa meille anteeksi, meidänkin täytyy antaa anteeksi itsellemme. Muuten me melkein kuin asetamme itsemme Jumalaakin korkeammalle tuomioistuimelle.” Valitaan antaa anteeksi itsemme tähden, rakkaidemme tähden ja Jumalan kunnian tähden.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti