Kristuksen kärsimyksistä osallinen

Puhe Jyväskylän vapaasrk:lla ti 28.01.2025

Kolossalaiskirje 1:24-27

On merkillepantavaa kuinka myönteisen sävyisiä Paavalin kirjeet olivat. Hän oli juutalaisena Vanhan testamentin kirjoitukset tuntevana rabbina omaksunut Nehemian kirjan kahdeksannen luvun jakeen 10 periaatteen: Älkää olko murheelliset, sillä ilo Herrassa on teidän väkevyytenne.

Kolossalaiskirje on kirjoitettu vankilasta. Paavali koki täyttävänsä Kristuksen ahdistuksia kärsiessään seurakunnan hyväksi. Kyse ei ole tässä lunastavasta kärsimystyöstä Kristuksen antaman ainutlaatuisen ja ainutkertaisen uhrin tavoin. Yksin Jeesus on sovittanut syntimme. Apostoli Paavalia, Pietaria tai äiti Mariaa ei olla ristiinnaulittu meidän vuoksemme.

Toki Raamatun ajan ja myöhemmin historiassa eläneet pyhät ihmiset ovat kyllä heijastaneet Kristusta eheästi. Voimme oppia todella paljon heiltä, kuten esim. Krysostomokselta, Augustinukselta, Lutherilta ja Calvinilta. Kuitenkin Kristus on yksin välittäjä Jumalan ja ihmisen välillä. Saamme lähestyä Jumalaa Jeesuksen kautta. Emme tarvitse siihen pyhimyksiä, vaikka he ovat meille esikuvia. Voimme lähestyä rohkeasti Jeesusta ja hänen kauttaan Isää Jumalaa.

Paavali puhuu ristin kantamisesta. Hän ahkeroi evankeliumin leviämisen ja seurakunnan kasvun hyväksi, vaikka se maksoi hänelle paljon. Reformaattori Martti Luther puhui myös ristinteologiasta. Hän asetti sen kunnian teologian vastakohdaksi. Lutherin mukaan Jumala paljastaa itsensä aivan erityisesti kärsivässä, kuolevassa Kristuksessa, ristissä. Jumalan voima tulee Paavalin mukaan esille heikkoudessa ja Jumalan viisaus tulee ilmi hulluudessa.

Jumala samaistuu erityisesti kärsiviin, sorrettuihin, puutteenalaisiin, sairaisiin ja syntisiin ihmisiin. Hän kärsii yhdessä kärsivien kanssa ja kärsivien puolesta. Jumala katsoo alaspainettujen puoleen. Kohtaamme yhä tänään Kristuksen kasvot erityisesti kärsivässä lähimmäisessämme.

Jumalan salaisuus, mysteeri, on Kristus. Jumalan Poika oli jo ennen aikojen alkua. Hän tuli ihmiseksi, kaltaiseksemme, hän on tullut samanlaiseksi kuin mekin. Hän opetti meille viisautta ja eli esikuvallisen synnittömän elämän täyttäen Jumalan lain ja tehden tunnustekoja. Hänet ristiinnaulittiin meidän syntiemme tähden ja hän nousi kuolleista kolmantena päivänä. Hän on nyt keskuudessamme salatulla tavalla pyhän sanansa ja Pyhän Henkensä kautta. Kerran hänen valtasuuruutensa on oleva kaikille ilmeistä, kun hän palaa kunniassaan tuomitsemaan eläviä ja kuolleista.

Paavali opettaa että meidät on vanhurskautettu, eli tehty oikeamielisiksi suhteessa Jumalaan, uskon kautta. Olemme osallisia pelastuksesta jo nyty, vaikka se ei ilmene vielä koko täyteydessään. Pelastus ei pohjaudu elämänmuutokseemme, vaan siihen mitä Kristus on ja mitä hän on tehnyt puolestamme. Elämän muutos on pelastuksen seuraus.

Protestanttiset uskonpuhdistajat opettivat että pelastumme yksin uskosta, yksin armosta ja yksin Kristuksen tähden (latinaksi: sola fide, sola gratia, solus Christus). He opettivat samalla että vanhurskauttaminen johtaa pyhitykseen ja hyviin tekoihin.

Jean Calvin, reformoidun kirkon uskonpuhdistaja, sanoi, että pelastumme yksin uskosta, mutta emme uskosta joka on yksin. Luterilaisen kirkon uskonpuhdistaja Martti Luther sanoi, että sillä aikaa kun teologit väittelevät siitä, saako usko hyviä tekoja aikaan, usko on jo tehnyt hyviä tekoja. Tämänkaltainen armoa ja Kristusta korostava, mutta samalla elävää uskoa painottava protestanttinen opetus on sopusoinnussa Uuden testamentin tekstien kanssa kun niitä luetaan kokonaisuudessaan.

Vanhurskauttaminen, syyttömäksi julistaminen, on kertakaikkinen tapahtuma. Kun olemme laittaneet turvamme Kristukseen, on tullut tuomarin päätös "syytön". Pyhitys on sen sijaan jatkuva tapahtuma. Pyhitys jatkuu koko elämämme ajan. Pyhityksen edetessä alamme vähitellen muistuttaa Kristusta, tulla siksi mitä jo Kristuksessa olemme.

Pyhä Henki tahtoo tehdä kanssamme yhteistyötä. Pyhitys ei onnistu omin voimin, mutta hän antaa meille voimaa ja hyviä impulsseja. Saamme suostua elämään hänen johdossaan ja antautua hänelle. Olemme vielä keskeneräisiä ja vajaita. Meillä itse kullakin on varjomme. Meissä on vikoja, puutteita, jopa syntiä. Olemme kuitenkin Kristuksessa armahdettuja ja rakastettuja. Synnin ote meistä heikkenee päivä päivältä, kun seuraamme vilpittömästi Jeesusta.