sunnuntai 31. maaliskuuta 2019

Viisaus ja älykkyys

Älykkyyttä on useammanlaista. On matemaattista ja kielellistä älykkyyttä, loogista päättelykykyä ja strategista hahmotuskykyä kuten myös käytännöllistä soveltamiskykyä. Nykyisin puhutaan myös tunneälystä ja kehollisesta älykkyydestä. Älykäs ihminen hahmottaa asioita, ymmärtää todellisuutta, jäsentää ajatteluaan, osaa erilaisia taitoja. Älykkyys on lahja, jota voi kehittää läpi elämän.

Viisaus ja älykkyys eivät kuitenkaan ole täysin sama asia. Juutalais-kristillisessä perinteessä viisaus yhdistetään käytännön elämään. Älykäs on kyllä lahjakas, mutta lahjakkuus ei vielä takaa oikeita elämänvalintoja. Älykkäälläkin ihmisellä elämänhallinta ja -suunta voi olla hukassa.

Vähemmän koulutettu ja yksinkertaisempia kysymyksenasetteluja pohtiva voi olla viisas siinä missä akateemikko, vaikka tieto myös rikastuttaa ajattelua ja elämää. Viisaus on nöyryyttä, tervettä todellisuudentajua. Viisas pyrkii oppimaan omistaan ja toisten virheistä. Viisaus on moraalinen asia. Moraalitonkin voi olla omalla tavallaan nerokas, mutta viisas hän ei silti ole.

Hyvyys ja viisaus liittyvät toisiinsa. Kristillisessä teismissä Jumalan ajatellaan olevan kaiken hyvyyden ja viisauden lähde. Hänen kunnioittamisensa sanotaan olevan viisauden alku. Jumalan kunnioittamiseen kuuluu myös hänen luomisjärjestyksensä arvostaminen.

Terveiden rajojen merkityksen tiedostaminen, itsetuntemus, niin valoisampien kuin pimeämpien puolien tunteminen, inhimillisestä todellisuudesta käsin eläminen, oman keskeneräisyyden hyväksyminen ja toisten kuuleminen ja arvostaminen liittyvät myös viisauteen. Viisaus on kokonaisvaltaista. Se on tasapainoa ymmärryksen, tahdon ja tunteiden kesken. Tai ainakin tasapainoon pyrkimistä.

Jokainen meistä on syntiinlangenneen ihmissuvun jäsen. Kannamme mukanamme omaamme ja edellisten sukupolvien historian taakkaa. Minua on lohduttanut katolilaisen kristityn humanistin Erasmus Rotterdamilaisen (1466-1536) sanat: "Kukaan meistä ei ole aina viisas ja jokaisella meillä on sokeat kohtamme."

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti