Seurakunnan johtajat

Tiitus 1:5-9

Puhe Viitasaaren vapaasrk:lla su 6.8.2017

Pelkistäen voisi sanoa, että on kolmenlaisia kirkkokuntia. Episkopaalisissa kirkkokunnissa, kuten Suomen evankelis-luterilaisessa kirkossa, piispat ovat seurakuntien ja pappien ylimpiä kaitsijoita. Presbyteerisissä kirkoissa seurakuntia johtavat maallikkovanhimmat. Kongregationalistisissa kirkoissa, kuten Suomen Vapaakirkossa, seurakunnan asioista päätetään seurakunnankokouksessa. Seurakunta mm. päättää ketä vanhimmistoon, eli johtoryhmään, valitaan. Suomen Vapaakirkon yhdyskuntajärjestys nimeää seuraavat seurakunnan vanhinten tehtävät:

Vanhimmisto
1) hoitaa yhdessä työntekijöiden kanssa seurakunnan hengellistä elämää,
2) pitää huolta seurakunnasta ja sen jäsenistä,
3) johtaa seurakunnan toimintaa yhdessä seurakunnanjohtajan kanssa,
4) kutsuu koolle seurakunnankokoukset ja valmistelee niissä käsiteltävät asiat,
5) hoitaa seurakunnan taloutta ja omaisuutta, valmistelee ja tekee esitykset seura-kunnankokoukselle kiinteän omaisuuden sekä kiinteistö- ja asunto-osakkeiden ja muiden arvopapereiden myynnistä,
6) hoitaa niitä tehtäviä, jotka seurakunnankokous tai sen vahvistama johtosääntö sille antaa tai määrää.

Yhdyskuntajärjestys mainitsee kaksi Raamatun jaejaksoa. Molemmat koskevat vanhimmistoa. Luomme tässä katsauksen niistä toiseen. Vaikka kirje oli osoitettu Tiitukselle, kirje oli tarkoitettu julkiseksi, luettavaksi seurakunnassa kaikkien kuullen. Paavali kävi luultavasti Kreetalla vapauduttuaan vankeudesta Apostolien tekojen kerronnan päättymisen jälkeen. Vierailu oli ollut todennäköisesti aika lyhyt, sillä asiat olivat jääneet aika keskeneräisiksi.

Paavali oli mitä todennäköisimmin puhunut jo aiemmin Tiitukselle vanhimpien valitsemisesta. Paavali asetti vanhimpia perustamiinsa seurakuntiin myös aiemmilla lähetysmatkoillaan. Luemme Apostolien tekojen luvusta 14 jakeesta 21 jakeeseen 23:

Paavali ja Barnabas julistivat Derbessä evankeliumia ja saivat monet kääntymään opetuslapsiksi. Sitten he palasivat Lystraan, Ikonioniin ja Antiokiaan, rohkaisivat opetuslapsia ja kehottivat heitä pysymään uskossa. He sanoivat: "Jumalan valtakuntaan meidän on mentävä monen ahdingon kautta." Kullekin seurakunnalle he valitsivat vanhimmat, ja rukoiltuaan ja paastottuaan he jättivät opetuslapset Herran turviin, hänen, johon nämä nyt uskoivat.

Paavali jätti Tiituksen saattamaan päätökseen seurakunnan johtajien nimittämisen, joiden tehtäviin kuului olennaisesti seurakunnan opettaminen ja harhaoppien kumoaminen. Nimittämiseen saattoi osallistua muitakin seurakunnan jäseniä.

Emme tiedä tarkalleen siitä prosessista, minkä kaitsijoiksi pyrkivät kävivät läpi, mutta vaadittavien ominaisuuksien luetteleminen viittaa siihen, että heidät arvioitiin ennen tehtävään hyväksymistä. Vaadittavia ominaisuuksia tuli osoittaa jo ennen tehtävään valitsemista. Tehtävään asettamiseen kuului kätten päällepaneminen.

Tutkijat ovat keskenään eri mieltä siitä, viittaavatko kreikan sanat presbyteros, vanhin, ja episkopos, kaitsija, täysin samoihin tehtäviin. Joka tapauksessa varhaisina aikoina seurakunnissa oli useampia johtajia kuin yksi, eli seurakunnan johtamisessa oli kyse tiimityöstä. Sana vanhin viittaa kypsyyteen ja arvokkuuteen ja sana kaitsija Jumalan lauman paimentamiseen.

Seurakunnan kaitsijan tuli olla moitteeton tai nuhteeton siten, että hän on uskollinen aviopuolisolleen, jos hän on naimisissa. Jos hänellä on lapsia, hänen tulee kasvattaa lapsensa siten, että he ovat luotettavia, eivätkä tottelemattomia. Sanalla nuhteeton ei viitata synnittömyyteen, muuten kukaan ei voisi toimia seurakunnan johtajana, vaan sitä, että seurakunnan johtajat eivät tehneet sellaista julkisyntiä, joka olisi pahennukseksi. Seurakunnan johtaminen on julkista toimintaa ja johtajien julkinen maine oli siksi tärkeä asia. Johtajilta odotettiin korkeaa moraalia kaikilla elämän osa-alueilla.

Ilmaisu yhden vaimon mies viittaa joidenkin raamatunselittäjien mukaan siihen, ettei moniavioisuutta tai avioeron jälkeistä uudelleenavioitumista sallittu vanhimmaksi pyrkivältä. Esteenä ei kuitenkaan olisi ollut puolison kuoleman jälkeinen avioituminen tai naimattomuus. Toisten raamatuntutkijoiden mukaan, ja mielestäni tämä tulkinta on oikea, tässä on kuitenkin kyse uskollisuudesta avioliitossa tai pidättyväisyydestä, jos on kyse naimattomasta henkilöstä.

Osa raamatuntutkijoista ajattelee, että viittaus uskoviin lapsiin tarkoittaa, että vanhimman perheen odotettiin olevan kristitty perhe. Ilmeisesti kyseessä ei ole aikuiset lapset, vaan yhä vanhempiensa auktoriteetin alla olevat lapset. Toisten raamatuntutkijoiden tavoin ajattelen, että Paavali viittaa tässä kuitenkin lasten tottelevaisuuteen, ei heidän uskoonsa. Kreikan sana voidaan kääntää uskolliset lapset. Usko ei synny vanhempien vaikutuksen, vaan Pyhän Hengen työn sekä ihmisen henkilökohtaisen armoon suostumisen myötä. Yksikään vanhempi ei voi taata sitä, että hänen lapsensa omaksuu kristillisen vakaumuksen. Kuitenkin Paavali odotti, että vanhimpien alaikäisten lasten käytös ei ole seurauksista piittaamatonta ja etteivät he osoita kapinallista tottelemattomuutta.

Seurakunnan johtajien esimerkillinen käytös, hyvät teot sekä se, että ulkopuoliset ajattelevat seurakunnasta myönteisesti, olivat tärkeitä asioita Paavalille. Ne edesauttoivat evankeliumin leviämisessä. Perhe-elämä kertoo ihmisen luonteesta ja johtamisen kyvyistä. Kaitsija on ensisijaisesti Jumalan taloudenhoitaja, ei ensisijaisesti seurakunnan taloudenhoitaja. Uusi käännös häivyttää tässä sanan taloudenhoitaja. Taloudenhoitajalla oli suuri vastuu, hänen tehtäviinsä kuului mm. talon väen ravitsemisesta huolehtiminen. Kukaan meistä ei omista seurakuntaa, Jumala omistaa meidät. Sekä kaitsijat, että seurakunta kuuluvat Jumalalle.

On mielenkiintoista, että jaejaksoissa 1. Tim. 3:1-7 ja Tiit. 1:6-9 on toisaalta yhtäläisyyksiä ja toisaalta eroja. Tiituskirjeessä ei mainita, etteikö kaitsija saisi olla äskenkääntynyt. Seurakunta nähtävästi koostui vastauskoontulleista. Varhaisina aikoina seurakunnan rakenteet vaikuttavat olleen joustavia ja johtajilta odotettavia ominaisuuksia sovellettiiin myös tilannekohtaisesti. Toisin sanoen vanhimmat otettiin siitä porukasta, joka muodosti seurakunnan, vaikka kaikki ihanteet eivät täyttyisikään.

Seurakunnan vastuunkantajien luonteen merkitys korostui Kreetan seurakunnan vaikeassa tilanteessa. Kreetan seurakunta ei ollut vakaa. Voitte lukea Tiituskirjeen ja panna tämän merkille. Kaitsijalta vaadittaviin ominaisuuksiin kuului, ettei hän ollut itsepäinen, tai helposti ärsyyntyvä. Hyvään tiimityöhön kuuluu kyky yhteistyöhön ja johtajan on kyettävä ottamaan vastaan neuvoja ja kritiikkiä. Johtaja ei saa olla kärsimätön haastavienkaan ihmisten suhteen. Voimakkaat tunteet eivät ole kiellettyjä, vaan impulsiivinen reagoiminen, joka vaikeuttaa ongelmien ratkaisemista yhteisössä.

Seurakunnan johtaja ei saa käyttää liikaa alkoholia. Raamatussa ei kielletä viininjuontia, mutta siellä kielletään juopuminen. Seurakunnan johtajan tulee johtaa Kristuksen tavoin esimerkillä eikä voimankäytöllä. Hän ei saa olla väkivaltainen. Juopottelu ja väkivaltaisuus osoittavat, ettei ihminen hallitse käyttäytymistään. On selvää, ettei tällainen henkilö ei ole sopiva johtamaan muita. Myös sanoilla voi satuttaa syvästi toisia. Meidän tulee ottaa vastuu puheistamme. Mikäli tulee ristiriitoja, ja niitähän tulee, meidän täytyy puhua asiat ja pyytää anteeksi ja antaa anteeksi.

Kaitsija ei saanut myöskään olla taloudellista voittoa tavoitteleva toimessaan seurakunnassa. Toisten ihmisten hyväksikäyttö ja ahneus ovat kiellettyjä asioita. Rehellisyys raha-asioissa ja anteliaisuus puhuvat sen puolesta, että ihmisen arvot ovat kunnossa ja että tällaiselle henkilölle voi uskoa valtaa yhteisössä.

Johtajien tuli osoittaa vieraanvaraisuutta. Vieraanvaraisuus kertoo aidosta omistautumisesta toisten hyvinvoinnille. Varhaisessa seurakunnassa kristityiksi kääntyneet saattoivat joutua jättämään kotinsa ja työnsä uskonsa tähden. Myös varallisuudesta oli antiikissa usein puutetta. Yhteiskunnalliset rakenteet oli hyvin toisenlaisia kuin nykyisin meillä länsimaissa. Ihmisen velkaantuessa hän saattoi joutua myymään itsensä orjaksi. Suomessa on nykyisin verrattain hyvä sosiaaliturva ja voimme myös tehdä yhteistyötä seurakunnan ja julkisen sektorin toimijoiden kesken.

Seurakunnan johtajan tuli rakastaa hyvää, tällä viitataan niin ihmisiin kuin asioihin. Hänen tulee olla harkintakykyinen, oikeudenmukainen ja myös pyhä, eli hänellä tulee olla aito suhde Jumalaan. Hänen tulee kyetä hillitsemään itsensä. Hengen hedelmän tulee olla ainakin kypsymässä, elämän suunnan tulee olla oikea.

Seurakunnan johtajan tuli sitoutua apostoliseen uskoon. Hänen tuli olla opettaja ja apologeetta eli uskonpuolustaja. Selvät vakaumukset, joihin vanhin sitoutui, myös vastustuksen keskellä, olivat tarpeen. Hänen tuli kyetä lohduttamaan ja rakentamaan toisia, sekä konfrontoimaan vakuuttavasti harhaopettajia. Paavali sanoi, että tarkoitus oli palauttaa vastustaja oikeaan oppiin, joten nähtävästi oli kyse Kreetan seurakunnan sisällä olevasta ongelmasta. Sanoilla terve opetus viitataan Raamatun kirjoituksille ja apostoliselle julistukselle uskolliseen kristilliseen uskontulkintaan.

Seurakunnan johtajille asetetaan korkeat raamatulliset edellytykset. Seurakunnan johtajien tulee pyrkiä yhteisönsä osoittaman luottamuksen arvoisiksi. Heidän tulee kasvaa Jumalan antamia ihanteita kohti. Meidän ei pidä kuitenkaan lannistua, vaikka emme täytä täysin Jumalan mittaa. Jumalalla on iso mitta, joten kasvunvaraa riittää jokaiselle.

Jumala tuntee meidät kaikki läpikotaisin ja on silti valinnut meidät omikseen ja tahtoo käyttää meitä. Sen tähden että hän rakastaa meitä niin paljon, hän myös nuhtelee meitä. Jumala vie meitä aina hyvään suuntaan. Kun suostumme hänen, itsemme ja toistemme kanssa aitoon yhteyteen ja syvään paranemisprosessiin, Jumala valmistaa meitä omiin tarkoituksiinsa. Kyse ei olekaan niinkään meidän työstä, jossa Jumala on mukana, vaan Jumalan työstä, jossa me saadaan olla mukana. Hänen armonsa on suuri meitä kaikkia kohtaan, myös seurakunnan johtajia kohtaan.

Tahdon päättää seuraaviin sanoihin, jotka kiertävät internetissä:
”Jaakob petti veljensä, Pietari oli äkkipikainen, Daavid teki huorin, Nooa juopotteli, Joona pakeni Jumalaa, Paavali vainosi seurakuntaa, Gideon oli epävarma, Mirjam kapinoi, Martta murehti, Tuomas epäili, Saara oli kärsimätön, Elia oli masentunut, Mooses menetti malttinsa, Sakkeus oli lyhyt, Aabraham oli vanha, Lasarus oli kuollut. Jumala ei kutsu kutsu päteviä, vaan hän pätevöittää kutsutut.”