Orjat ja isännät

Puhe Jyväskylän vapaasrk:lla ti 11.11.2025

Kolossalaiskirje 3:22-4:1

Paavali kirjoittaa tässä orjista ja isännistä. Kreikan sana doulos, voidaan kääntää "orja" tai "palvelija". Tässä on kyse ilmeisesti orjista. Orjuutta esiintyi niin Vanhan kuin Uuden testamentin ajan kulttuureissa ja tämän jälkeekin. Antiikin Rooman vauraus perustui paljolti halpaan orjatyövoimaan, jota oli saatavilla. Orjilla ei ollut juurikaan oikeuksia. He olivat omaisuutta. Sotavankien asema oli erityisen heikko. Heitä vietiin usein kaivoksille raskaaseen pakkotyöhön. Rikoksia tekevät orjat saatettiin ristiinnaulita.

Kaikki orjat eivät eläneet surkeissa oloissa. Jos osoittautui hyväksi orjaksi, saattoi saada vastuullisia tehtäviä, ja kohota merkittävään asemaan. Ihminen saattoi myydä itsensä orjaksi, jos rahat eivät riittäneet velkoihin. Osa halusi myös myydä itsensä orjaksi vaikutusvaltaiselle isännälle, jotta voisi kivuta korkeammalle yhteiskunnassa. Orja saattoi myös kerätä rahaa ostaakseen vapautensa.

Mooseksen laissa on säädettiin rangaistuksen uhalla, että orjia ei saanut pahoinpidellä kuoliaaksi. Tämä voi kuulostaa hurjalta, mutta se oli parannus omaan aikaansa. Israelilaiset orjat piti vapauttaa aina seitsemän vuoden välein. Uuden testamentin kirjoittajat eivät pyrkineet lakkauttaan orjuutta. Tämä voi tuntua vaikealta, mutta sellaista oltaisiin pidetty yhteiskunnan vakautta horjuttavana kumouksellisena toimintana.

Ehkä orjuuden lakkauttaminen ei tullut vielä edes varhaisten kristittyjen ajatuksiin. He uskoivat että Jeesus saattaisi palata jo heidän elinaikanaan. Eivät he tehneet väärin siinä asiassa että odottivat Jeesusta. He tekivät siinä oikein. Meidänkin tulee odottaa Jeesusta. Emme tiedä palaako Herra meidän elinaikanamme.

Uudessa testamentissa Filemonin kirje kuvaa kiehtovalla tavalla alkuseurakunnan vastakulttuuria. Filemonin orja Onesimos oli paennut isäntäänsä. Hän tuli uskoon Paavalin palvelutyön kautta. Paavali oli silloin vankina. Kenties Onesimos tuli tarkoituksella Paavalin luo. Paavali tunsi Filemonin ja lähetti Onesimoksen takaisin isäntänsä luo. Roomalaisen käytännön mukaan karannut orja olisi saanut rangaistus, ehkä olisi joutunut tapetuksi. Paavali kirjoitti että Filemonin ei tule rangaista Onesimosta, vaan kohdella Onesimosta rakkaana veljenä Kristuksessa, ja jopa vapauttaa hänet orjuudesta.

Raamatussa opetetaan että orjia tuli kohdella ihmisinä, ei ainoastaan kauppatavarana. Varhaiset kristityt opettivat että orjat ovat isäntiensä kanssa yhtä lailla Jumalan edessä samanlaisia ihmisiä ja samanarvoisia. He myös ostivat orjia vapaaksi. He kyvivät sanomallaan ja teoillaan siemeniä orjuuden lakkauttamiseen, joka tapahtui myöhemmin maailmanhistoriassa.

Orjuuden lakkauttaminen vei lännessäkin aika kauan aikaa lännessäkin. Se tapahtui monien vaiheiden kautta lopulta 1800-luvulla. Mauritanian islamilainen tasavalta Länsi-Afrikassa oli maailman viimeinen valtio, joka lakkautti orjuuden vuonna 1981. On silti todettava että ikävä kyllä yhä tänään on olemassa orjuutta. Se on nykyisin laitonta ihmiskauppaa. Sitä on jopa Suomessa. Ihmiskauppa on rikollista toimintaa. Se voi olla työperäistä tai seksuaalista, mutta sitä esiintyy myös elinkaupan, lapsisotilaiden ja pakkoavioliittojen yhteydessä.

Kun pohdimme tämän Raamatun tekstin soveltumista omaan aikaamme, voimme todeta, että niin työntekijöillä kuin työnantajilla on edelleen oikeuksia ja velvollisuuksia. Tarvitaan yhteistyötä ja keskinäistä kunnioitusta. Kristitty arvostaa työtä. Työ on Jumalalta saatu lahja, kutsumus ja palvelutehtävä. Se voi olla myös raskasta, mutta silti siihen kätkeytyy siunaus.

Saamme muistaa tänään rukouksin työelämässä olevia, niitäkin, joiden vastuulla on johtaa muita. Voimme rukoilla myös ihmiskaupan urhien ja sitä harjoittavien rikollisten puolesta. Jumala on pelastanut sieltäkin omakseen. Voimme myös halutessamme antaa varoistamme ihmiskaupan vastaiseen työhön. Sekin on todella tärkeää työtä.