Luterilaisten ja vapaakirkollisten yhteisiä ajatuksia Raamatusta ja kristillisestä elämästä

Tässä kirjoituksessa on lisää otteita julkaisusta

Raamattu, kristillinen elämä ja teologia: Luterilaisia ja vapaakirkollisia näkökulmia.

Tomi Karttunen (toim.) Kirkkohallitus, Helsinki 2023.

Suomen evankelis-luterilainen kirkko ja Suomen Vapaakirkko ovat käyneet virallista oppikeskustelua jo vuosikymmeniä.

Tässä julkaisussa Vapaakirkkoa ovat virallisesti edustaneet kirkkokunnanjohtaja Hannu Vuorinen, Hämeenlinnan vapaaseurakunnan johtava pastori Arto Kortemaa, Suomen teologisen opiston rehtori Timo Lehikoinen sekä Suomen Vapaakirkon hallituksen puheenjohtaja Jaakko Pihlajamäki.

Luterilaista kirkkoa on edustanut näissä keskusteluissa piispa Bo-Göran Åstrand (pj.), Timo Helenius, Marko Sagulin, Ulla Saunaluoma ja dosentti Tomi Karttunen (neuvottelukunnan siht.).

Olen editoinut hyvin kevyesti julkaisun ulkoasuun liittyviä pieniä yksityiskohtia. Julkaisussa on myös Suomen ev.lut. kirkon kantoja sekä Vapaakirkon lausumia kantoja. Seuraavat lainaukset rajoittuvat kuitenkin ainoastaan yhdessä todettuihin kohtiin. Alkuperäinen teksti löytyy täältä (viitattu 22.4.2023). Julkaisu on julkisesti saatavilla.

s. 21-22:

Yhteisiä näkökohtia Raamatusta: 

1. Sekä luterilaiset että vapaakirkolliset noudattavat sitä periaatetta, että Jumalan sana on uskon ja opin ylin ohje, mutta käytännön johtopäätökset ovat olleet osin erilaiset.

2. Vuosien 1983–84 oppikeskusteluissa Suomen evankelis-luterilaisen kirkon ja Suomen Vapaakirkon välillä todettiin: ”Suomen evankelis-luterilainen kirkko on raamatuntulkinnassaan lähtenyt ekumeenisista uskontunnustuksista ja luterilaisista tunnustuskirjoista. Vapaakirkko on luonnehtinut itseään herätysliikkeeksi, jolla ei ole luterilaisiin tunnustuskirjoihin verrattavaa kirjoitettua oppiperustaa. Tunnustuksessaan Vapaakirkko perustautuu Raamatun lisäksi apostoliseen uskontunnustukseen ja samalla arvostaa omassa perinteessään uskonpuhdistuksen keskeisiä korostuksia.” Myös Vapaakirkossa voidaan ajatella apostolisen uskontunnustuksen kiteyttävän olennaisia asioita Raamatun sisällöstä ja olevan sen kanssa yhtäpitävä apostolisen todistuksen mielessä. Sitä saatetaan toisinaan lukea Vapaakirkon jumalanpalveluksissa rukouksena.

3. Pidämme tärkeänä sitä, että Raamattua luetaan ja että se saa vaikuttaa ja uudistaa seurakuntiemme elämää kokoamalla meitä sen ydinsanoman äärelle.

4. Näemme, että Raamatulla Jumalan sanana on myös inhimillinen puolensa, kuten Jeesus Kristus on Jumala ja ihminen. Ihmiset ovat Raamatun kirjoittaneet Pyhän Hengen inspiroimana.

5. Tulkittaessa Raamattua on keskeistä etsiä Kristuksen armoa ja johdattaa julistuksessa hänen luokseen sekä rukoilla Pyhän Hengen johdatusta juurruttajana uskoon, toivoon ja rakkauteen.

6. Vaikka lain ja evankeliumin dialektiikka kuuluu edelleen luterilaiseen teologiaan ja näkyy myös vapaakirkollisessa julistuksessa, erottelu on saanut rinnalleen myös muita ilmaisuja kuvattaessa Raamatun ja erityisesti sen pelastussanoman eri puolia. On esimerkiksi korostettu uskon ja rakkauden yhteenkuuluvaisuutta ja niiden välistä eroa. Sekä luterilaiset että vapaakirkolliset käyttävät uusitestamentillista ilmaisua Jeesuksen seuraaminen. Se ilmentää varsin kokonaisvaltaista kuvaa kristillisestä elämästä ja liittyy suoraan Jeesuksen antamaan käskyyn tehdä kaikista kansoista hänen opetuslapsiaan (Matt. 28).

7. Omantunnon ahdistuksissa tarvitaan vapautus. Vapaus ei kuitenkaan ole vapautta olla laiska ja välinpitämätön. Evankeliumi kehottaa meitä myös elämänmuutokseen. Evankeliumin ilo ja Jumalan armo Kristuksessa kutsuvat elämään kristittynä.

8. Luterilaisuudessa on ehkä liiaksi painotettu raamatuntulkinnassa ja julistuksessa siirtymistä synnistä evankeliumiin ja vapaakirkollisuudessa siirtymistä evankeliumista evankeliumin seurauksiin. Meitä yhdistää kutsu pohtia yhdessä toisten kirkkojen ja kristittyjen kanssa sitä, mitä on muuttava opetuslapseus tänään, niin että evankeliumin sanoma Jumalan armosta ja rakkaudesta Kristuksessa sekä Kristuksen seuraaminen arjessa lähimmäistä rakastaen ja luomakuntaa varjellen toteutuvat tasapainoisesti.

9. Monesta asiasta olemme raamatuntulkinnassa yhteisillä linjoilla silloinkin, kun käytämme asioista hieman erilaista sanastoa.

s. 40:

Yhteisesti todettua kristillisestä elämästä 

1. Vaikka kasteteologiassamme on eroja, missionaarisesta, ihmisten tavoittamisen näkökulmasta käytännön toiminnalliset johtopäätökset eivät enää entiseen tapaan erota luterilaista kirkkoa ja Vapaakirkkoa toisistaan. Vakiintuneissa ajattelutavoissa ja kasteteologiassa ja yleensä sakramenttien merkityksen näkemisessä on toki edelleen eroja. Yhteistä on pyrkimys omista lähtökohdista nousevaan, mutta myös kristittyjä teologisista ja käytännöllisistä eroista huolimatta yhdistävään missionaariseen, ihmisiä evankeliumilla tavoittavaan seurakuntaelämään, ovien aukaisemiseen ja niiden avoimina pitämiseen.

2. Päämääränä on todistus Kristuksesta sanoin ja teoin sekä kristillisestä uskosta ja Jumalan rakkaudesta nouseva huolenpito erityisesti kaikkein heikoimmassa asemassa olevista. Se on osa kristittyjen ja kirkkojen kutsumusta, jossa kristittyjen yhteys (koinonia), jumalanpalvelus- ja hartauselämä (leiturgia), todistus (martyria) ja diakonia/kristillinen sosiaalityö (diakonia) kuuluvat yhteen ja vahvistavat toisiaan.

3. Yhdessä pyrimme kristillisen uskon ja kristillisen elämänkatsomuksen pohjalta vaikuttamaan yhteiskunnassa ajatellen myös poliittista ja muuta yhteiskunnallisesti merkittävää päätöksentekoa ihmisarvoisen ja vastuullisen elämän toteutumiseksi. 

s. 50:

Yhteisesti todettua Raamatun lukemisesta ja raamattuopetuksesta 

1. Kristittyjä yhdistää se, että Raamatussa kuulemme kolmiyhteisen Jumalan äänen. Se välittää sanoman hänen rakastavasta tahdostaan ja valmistamastaan pelastuksesta sekä meille annetun, luomakuntaan asti ulottuvan rakkauden käskyn.

2. Raamatun lukemisen ja raamattuopetuksen edistäminen on yhteinen ekumeeninen tehtävä.

3. Raamatun sanomaan syventyminen on keskeistä niin yksittäisen kristityn kuin seurakuntayhteisön ja kirkon työntekijöiden hengelliselle elinvoimalle.

4. Raamattuopetuksen tulee olla riittävän selkeää mutta vuorovaikutteista ja tilaa antavaa.

5. Raamatun lukemisen ja opettamisen tehtävä on vahvistaa yksittäisiä kristittyjä ja seurakuntaa elämään kristillistä elämää.