sunnuntai 1. huhtikuuta 2018

Pyhitys, identiteetti ja yhteisö

1. Pietarinkirje 2:1-10 

Puhe Viitasaaren helluntaisrk:lla su 25.3.2018 

Jättäkää siis kaikki pahuus ja vilppi, kaikki teeskentely ja kateus ja kaikki panettelu. 

Oletko miettinyt miksi Pietari käskee panemaan pois pahuuden, vilpin, teeskentelyn, kateuden ja kaiken panettelun? Voisiko luonnollinen vastaus olla se että seurakunnassa oli vielä pahuutta, vilppiä, teeskentelyä, kateutta ja panettelua? Ihannoimme usein alkuseurakuntaa ja saatamme ajatella että silloin asiat oli niin kuin niiden pitääkin olla. Kuitenkin Pietari kirjoittaa tässä ihan todellisista ongelmista varhaisessa seurakunnassa.

Pietarin sanat ovat myös meille ajankohtaisia. Pyhä Henki ja kristillinen seurakunta ovat nähneet hyväksi, että nämä sanat on tallennettu myös Pyhään Raamattuun. Raamatun sanat on aina ajankohtaisia, myös meillä täällä tänään, koska olemme langenneen ihmiskunnan jäseniä. Meistä löytyy vikoja ja puutteita. Meissä on yhä turmelusta ja syntiä.

Pietarin käyttämät sanat voitaisiin kääntää myös ”riisukaa siis pois” kaikki nämä asiat. Hän ei viittaa tässä niinkään uskoontuloon tai kastehetkeen, vaikka nämäkin ovatkin kristityn elämässä ratkaisevan tärkeitä tapahtumia. Ajattelen, että tässä on kyse siitä, että pyhitys on jatkuvaa prosessia.

Kun uskonpuhdistaja Martti Luther esitti 95 teesiään Wittenbergissä 1517 ensimmäinen teesi kuului seuraavasti: ”Kun Herramme ja Mestarimme Jeesus Kristus sanoo: Tehkää parannus, hän tahtoo, että uskovaisen koko elämä on parannusta.”

Luther puhui jokapäiväisestä parannuksen teosta. Me käyttäisimme vapaissa suunnissa tässä yhteydessä ehkä sanoja pyhitys ja hengellinen uudistus. Kristuksen seuraajan sisäinen uudistuminen Kristuksen kaltaiseksi alkaa uskoontulohetkellä, mutta me tulemme valmiiksi vasta perillä. Kuitenkin Pietari sanoi ”pankaa siis pois”. Sana ”siis” viittaa edellä sanottuun. Aiemmin kirjeessä luvussa 1 jakeessa 22 hän kirjoittaa: Rakastakaa toisianne uskollisesti ja kaikesta sydämestänne. 

Jos olemme pahantahtoisia, valehtelemme, teeskentelemme, kadehdimme ja puhumme pahaa, emme silloin osoita toisiamme kohtaan rakkautta. Mutta miksi meidän tulee rakastaa? Toki jo sen tähden, että me olemme kaikki Jumalan kuvaksi luotuja arvokkaita ihmisiä ja kyse on käskystä, jossa on siunaus. Mutta kristittyjen kohdalla kyse on myös siitä että kristityt olemme samaa perhettä. Me kutsumme toisiamme Uuden testamentin esimerkin mukaan usein veljiksi ja sisariksi. Meidän tulee oppia hyvää perhe-elämää keskenämme jo täällä maanpäällä. Ja siinä on myös todistusvoimaa seurakunnan ulkopuolellakin.

Entä miten me voimme laittaa pois näitä vääriä asioita? Ajattelen, että emme onnistu välttämättä laittamaan syrjään pahuuttamme nostamalla kätemme karismaattisessa suurtapahtumassa kun vauhdikas puhuja kysyy ketkä haluaa uudistua. Sinänsä on hyvä pyytää esirukousta ja olla mukana kristittyjen yhteisissä menoissa. Voimme kokea Hengen kosketusta myös tämänkaltaisissa tilaisuuksissa. Mutta tässä on kyse jostain vielä syvemmästä.

Emme onnistu myöskään tekemällä lujan päätöksen, ettemme tee enää koskaan syntiä. Me ihmiset olemme itsessämme heikkoja ja pahaan taipuvaisia. Pietari tiesi kokemuksesta, että Jeesuksen seuraaminen ei onnistu omilla lihaksilla. Hän vannoi, ettei kiellä Jeesusta, mutta päätyi kiroillen kieltämään Jeesuksen. Minusta ei ole syytä ajatella, että Pietari olisi ollut pelkuri. Hän oli opetuslapsista ainoa, joka uskalsi kävellä veden päällä. Hän puolusti Jeesusta lyömällä miekalla, tähtäys meni vain hieman huti. Malkus nimiseltä mieheltä irtosi korva. Joskus kuulee sanottavan, että Pietari pelkäsi tulisijalla olevaa palvelustyttöä, kun Jeesus oli vangittu. Olen aika lailla varma, että Pietari ei pelännyt sitä tyttöä, vaan sitä, että tyttö olisi kertonut vartijoille ja Pietari oltaisiin vangittu, ehkä jopa tapettu. Pietari oli ihminen ja ihmisen voima ei riitä. Tarvitsemme Jumalan sanan ja Hengen voimaa. 

Niin kuin vastasyntyneet lapset tavoitelkaa puhdasta sanan maitoa, jotta sen ravitsemina kasvaisitte pelastukseen. Olettehan te "maistaneet Herran hyvyyttä". 

Pietari neuvoo meitä kasvamaan sanan antaman energian ja ravinnon voimalla. Ne teistä joilla on, tai joilla on ollut, pieniä lapsia, tiedätte kokemuksesta sen, miten pieni lapsi haluaa nälissään maitoa. Pietari ei viittaa mielestäni niinkään siihen, että kirjeen vastaanottajat olisivat lapsia uskossan, vaan hän kehottaa meitä kaikkia seuraamaan pienen vauvan esimerkkiä. On tervettä olla nälkäinen Jumalan sanan suhteen. Sillä tavalla kasvaa ja vahvistuu.

Mutta Jumalan sanan kohtaaminen ei ole vain ulkokohtaista lukemista. Toki ”hauki on kala” lukemisstrategiallakin raamattutietoa voi karttua ja tämä voi antaa pohjaa myöhemmille oivalluksille. Mutta Pietari puhuu tässä Jumalan kohtaamisesta, hänen hyvyytensä maistamisesta. Jos annat hunajaa jollekulle, jonka makuaisti on tuhoutunut, hän ei kykene maistamaan makeaa. Näin on myös joskus meidän ihmisten kanssa suhteessa Jumalaan. Ilman eläväksitekijää, Jumalan Henkeä, olemme hengellisesti kuolleita. Hengelliset aistimme eivät toimi. Mutta Jumala voi herättää hengellisen aistimme eloon ja saamme maistaa, että Herra on hyvä.

Voimme kokea Jumalan hyvyyttä luetussa ja kuullussa Raamatun sanassa, Pyhän Hengen kosketuksessa ylistyksessä, musiikissa, esirukouksessa yksin ja yhdessä, kasteen ja ehtoollisen vieton yhteydessä ja siinäkin, kun saamme kärsiä Kristuksen takia. Ja ihan silloinkin kun olemme ihan vaan luonnollisesti yhdessä, vaikka syömässä ja jutustelemassa tai salilla tai lenkillä tai luonnossa. On tärkeää että vietämme aikaa toistemme kanssa ja tutustumme syvemmin toisiimme. Kun opimme tuntemaan syvemmin toisemme, tämä mahdollistaa syvemmän jakamisen ja vahvistaa yhteyttämme.

On tärkeää tiedostaa oma hengellinen olotilamme ja tunnistaa missä mennään. Ja tunnustaa tosiasiat, myös ne kipeät asiat. Ja kohdata ja työstää niitä vaikeitakin asioita Jumalan armosta käsin. Niitä on meillä kaikilla. Ja on viisasta hakea apua ei vain yksinäisyydessä Herralta, vaan myös toisilta Herran palvelijoilta. Meidän ei tarvitse olla toistemme tai edes itsemme edessä sen hengellisempiä kuin olemme, saamme olla ihmisiä. Ja meidän on tärkeää sopia asiamme keskenämme. Aina on kitkaa kun on läheisistä ihmissuhteista kyse. Jokaisella meillä on omat kamppailumme. Kirkkoisä Augustinus on verrannut seurakuntaa sairaalaan, jossa me olemme enemmän tai vähemmän toipilaita. Jumala on ylilääkäri ja lääkeenä on armo. Niitä jotka on hieman enemmän toipuneet, voivat kantaa myös niitä hieman vähemmän toipuneita.

Tulkaa hänen luokseen, elävän kiven luo, jonka ihmiset ovat hylänneet mutta joka on Jumalan valitsema ja hänen silmissään kallisarvoinen. Ja rakentukaa itsekin elävinä kivinä hengelliseksi rakennukseksi, pyhäksi papistoksi, toimittaaksenne hengellisiä uhreja, jotka ovat Jumalalle otollisia Jeesuksen Kristuksen tähden.

Kirjeen vastaanottajilla Vähä-Aasian kristityillä Pontoksessa, Galatiassa, Kappadokiassa, Bityniassa ja Aasian maakunnassa oli varmasti vaikeuksia löytää omaa identiteettiään kristittyinä. Seurakunnassa oli sekä pakanoita että juutalaisia. Sanoma rististä oli kreikkalaisille typeryyttä. Antiikista on löytynyt graffiti, jossa mies rukoilee aasinpäistä ristiinnaulittua hahmoa. Alla on teksti ”Alexamenos palvoo jumalaansa”. Sivistynyt Rooman kansalainen ei halunnut katsoa ristiinnaulittuja, eikä edes puhua rististä.

Juutalaisille sanoma rististä oli loukkaavaa. Ristiinnaulitut olivat Jumalan kiroamia. Suurin osa juutalaisista ei uskonut Jeesukseen. Jeesuksen väitteet olivat heistä Jumalan pilkkaa. Niin Juutalaiset kuin pakanat vainosivat kristittyjä. Kristityt olivat halveksitty vähemmistö.

Pietari kirjoitti tämän kirjeen todennäköisesti vuonna 62 tai 63, jolloin Jerusalemin temppeli oli vielä olemassa ja käytössä. Jerusalemin temppeli ja pakanatemppelit olivat loisteliaita ja suosittuja rakennuksia. Kristityt kokoontuivat pääasiassa kodeissa. Suuri osa heistä oli köyhiä ja orjia - yhteiskunnan vähäosaisia. He elivät marginaalissa.

Tähän tilanteeseen Pietari kirjoittaa rohkaisevia ajatuksia. Hän kutsuu Jeesukseen uskovia Jumalan omaksi kansaksi. Kristuksessa me olemme Jumalan omia, olimme juutalaisia tai pakanoita. Mekin voimme kokea itsemme vähäpätöiseksi. Raamattuun sitoutuva kristinusko alkaa olla jälleen ajassamme marginaalissa. Mutta meillä on paljon toivoa. Marginaalista on hyvä ponnistaa, niin alkuseurakuntakin teki.

Pietari sanoo mutta te olette Jumalan oma kansa. Sana mutta, kreikaksi de, voidaan kääntää myös ”toisaalta”, se osoittaa kontrastia. Keihin hän vertaa kirjeensä vastaanottajia eli kristittyjä? Niihin juutalaisiin, jotka torjuivat Messiaansa. He hylkäsivät kulmakiven. Pietari oli kuullut Jeesuksen vertauksen viinitarhan vuokraajista. Viinitarha on kuva Israelista. Viinitarhan vuokraajat ovat kansan johtajat. Jumala on viinitarhan omistaja. Palvelijat ovat profeettoja. Jeesus on omistajan poika.

Matteuksen evankeliumi 21:33-46

Viikunapuun kiroaminen ja mielenilmaus Jerusalemin temppelissä olivat profeetallisia tekoja. Herra oli tullut Siioniin. Kirves oli puun juurella ja puu tulisi kaatumaan. Jeesus ennusti temppelin hävityksen. Hän sanoi, että temppelin kivetkin tullaan repimään maahan. Tämä tapahtui vuonna, 70 kun roomalaiset armeijan komentajan Tituksen johdolla hävittivät Jerusalemin.

Mutta te olette valittu suku, kuninkaallinen papisto, pyhä heimo, Jumalan oma kansa, määrätty julistamaan hänen suuria tekojaan, joka teidät on pimeydestä kutsunut ihmeelliseen valoonsa.  Ennen te ette olleet kansa, mutta nyt te olette Jumalan kansa. Ennen te olitte armoa vailla, mutta nyt on Jumala teidät armahtanut. 

Pietari kutsuu Jeesusta kulmakiveksi. Kulmakivi valittiin ja työstettiin huolella. Sen varaan rakennettiin koko rakennus. Jeesus on tarkasti valittu ja tärkeä kulmakivi. Hän on elävä kivi. Hän on noussut kuolleista. Ja itse asiassa mekin olemme eläviä kiviä. Ja rakennumme Jumalan asunnoksi. Hengellinen huone tarkoittaa temppeliä. Emme tarvitse kauniita temppeleitä, emme edes Jerusalemin temppeliä, sillä Jumala itse on seurakunnan keskellä. Toki kirkot ja rukoushuoneet voi olla myös siunaus, mutta oleellisinta on se, että me ihmiset olemme Jumalan temppeli. Martti Luther sanoi kansanomaiseen tyyliinsä, että Jumalaa voi rukoilla vaikka sikalassa. Sisäinen elämä on tärkeämpi kuin ulkoiset puitteet.

Tämän lisäksi olemme myös pappeja. Vanhassa testamentissa lähinnä papit ja leeviläiset saivat lähestyä Jumalan läsnäoloa telttamajassa ja myöhemmin temppelissä. Lähinnä papit saivat uhrata. Pietari sanoo, että me kaikki Jeesuksen seuraajat saamme lähestyä Jumalaa. Saamme uhrata myös uhreja. VT:ssa papit uhrasivat eläimiä polttouhreiksi ja syntiuhreiksi kansan sovittamiseksi. Jeesus on täydellinen uhri ja hän on sovittanut meidät täysin. Hän kantoi kaiken pahuutemme ristille, rikkomuksemme pantiin hänen päälleen. Tämä on koko maailmanhistorian tärkein uhri.

Mutta vanhassa liitossa papit uhrasivat myös yhteysuhreja ja kiitosuhreja. Me voimme antaa itsemme Jumalalle eläväksi uhriksi. Emme uhraa eläimiä, emmekä viljaa tai hedelmiä, vaan kiitämme ja ylistämme Jumalaa ja teemme hyvää lähimmäisillemme ja jaamme omastamme. Meidät on kutsuttu julistamaan Jumalan suuria tekoja. Tämä tarkoittaa myös evankeliointia ja lähetystyötä. Kaikkien on saatava kuulla evankeliumi, se, mitä Jeesus on tehnyt meidän puolestamme.

Pietari viittaa lopuksi Hoosean kirjaan. Hoosea sai Jumalalta käskyn ottaa Goomer vaimoksi. Goomer oli Hoosealle uskoton. Heidän avioliittonsa kuvasi sitä, miten me ihmiset olemme Jumalalle uskottomia. Hoosea sai käskyn ottaa Goomer takaisin ja rakastaa häntä. Heille syntyi lapsia, joille annettiin nimiä, jotka kuvasivat kansan tilaa.

Hoosea kirja 1:6, 8-9: Hoosean vaimo tuli raskaaksi ja synnytti tyttären. Herra sanoi Hoosealle: "Anna hänelle nimeksi Lo-Ruhama, sillä minä en enää osoita rakkautta Israelia kohtaan enkä anna sille anteeksi. (Lo-Ruhama merkitsee 'ei-rakastettu'.)

Vieroitettuaan Lo-Ruhaman Hoosean vaimo tuli taas raskaaksi ja synnytti pojan. Herra sanoi Hoosealle: "Anna hänelle nimeksi Lo-Ammi, sillä te ette ole minun kansani enkä minä ole teidän Jumalanne." (Lo-Ammi merkitsee 'ei-minun-kansani')

Vielä lohdulliset sanat luvusta 2 jakeesta 20 jakeeseen 22 ja vielä jae 25:
Sinä päivänä minä luon rauhan: Villieläimet, taivaan linnut, maan matelijat eivät enää tuota vaaraa. Minä särjen jousen ja miekan, niin ettei sotia enää käydä. Minä annan kansani asua turvassa. Minä kihlaan sinut, otan omakseni ainiaaksi,minä liitän sinut itseenivanhurskauden ja oikeuden sitein,rakkaudella ja hyvyydellä. Minä liitän sinut itseeni uskollisuuden sitein,ja sinä tulet tuntemaan Herran. Minä kylvän Israelin tähän maahan omaksi kansakseni. Minä rakastan Lo-Ruhamaa, minä sanon Lo-Ammille: "Sinä olet minun kansani!" Ja hän vastaa minulle: "Sinä olet minun Jumalani!"

Pietari soveltaa tätä meihin. Meidät Jeesukseen uskovat pakanatkin, jotka emme olleet Jumalan kansaa, on liitetty Israelin kansaan yhdessä messiaanisten juutalaisten, eli Jeesukseen uskovien juutalaisten kanssa. Jeesus on perustanut uudelleen Israelin, Jumalan kansan. Me olemme saaneet armon ja uuden identiteetin Kristuksessa ja olemme löytäneet takaisin Isän kotiin.

Tässä mitä olemme kuulleet on ollut koko ajan hyvin oleellista sana ”me.” Meidät on kutsuttu. Yhdessä. Ei ole kyse vain sinun ja Jeesuksen suhteesta tai minun ja Jeesuksen suhteesta. Kyse ei ole kristillisestä yksityisyrittäjyydestä. Uudessa testamentissa ei ole yksinäisiä uskovia, jotka eivät ole osa laajempaa Jeesuksen opetuslasten joukkoa. Raamattu on uskonyhteisön kirja. Seurakunta on mitä luonnollisin alusta pyhien Kirjoitusten opiskelemiselle ja tulkitsemiselle ja sen sanoman todeksi elämiselle. Me kristityt kuulumme yhteen. Jumalalla on perhe. Hengellinen työ on seurakunnan yhteistä työtä. Voimme rukoilla, ylistää, oppia, pyhittyä, rakentua, rohkaistua, julistaa, palvella, sosialisoitua, parantua ja kasvaa yhdessä. Tähän meitä auttakoon Jumalan Pyhä Henki, joka meitä yhdistää.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti