sunnuntai 5. marraskuuta 2017

Anteeksiantamisesta

Matteus 6:14-15
Matteus 18:15-17, 21-35
 

Puhe Viitasaaren vapaasrk:lla su 5.11.2017 

Jatkamme Vuorisaarnan opiskelua. Tällä kertaa aiheena on anteeksiantaminen. Käsiteltävä aihe on tärkeä. Siksi viivymme siinä hieman pidempään. Olen saanut tähän puheeseen ajatuksia muunmuassa Dianne Collardin kirjasta ”Päätän antaa anteeksi”. Kyseessä on Päivän kustantama kirja. Sain tämän teoksen Viitasaaren helluntaiseurakunnan pastorilta Rahkosen Jukalta lahjaksi. Collardin poika murhattiin ja hän koki Raamatun perusteella, että hänen tulee antaa anteeksi. Hän jakaa teoksessa löytämiään asioita matkallaan anteeksiantamukseen.

sunnuntai 22. lokakuuta 2017

Isä meidän rukouksesta

 Matteus 6:9-13

Puhe Viitasaaren vapaasrk:lla su  22.10.2017

Jatkamme Vuorisaarnan opiskelua. Tällä kertaa aiheenamme on Isä meidän rukous. Isä meidän rukous on meille kristityille erityisen tärkeä ja rakas rukous siksi, koska Jeesus itse on opettanut sen meille hänen seuraajilleen. Rukousta ei ole tarkoitettu ainoastaan mekaanisesti toistettavaksi, vaan meidän tulee olla rukouksessa läsnä ja ajatella Kristuksen opettamien sanojen merkitystä. Voimme rukoilla rukousta Jeesuksen käyttämin sanoin, mutta voimme käyttää Isä meidän rukousta myös mallina siitä, millaisia asioita me tuomme Jumalalle omin sanoin.

sunnuntai 17. syyskuuta 2017

Antamisesta ja rukouksesta

Matteus 6:1-8

Puhe Viitasaaren vapaasrk:lla su 17.9.2017

Jeesus opettaa meitä tekemään hyvää ja elämään Jumalan mielen mukaista elämää. Hän ottaa antamisen ja rukouksen esimerkiksi tästä. Hän puhui aiemmin Vuorisaarnassa julkisesta hyvän tekemisestä, maan suolana ja maailman valona olemisesta. Tässä hän puhuu sydämen salatusta elämästä. Vanhurskauden tekeminen ei ole ainoastaan ulkoista, vaan myös sisäistä todellisuutta.

sunnuntai 13. elokuuta 2017

Vihollisrakkaudesta

Matteus 5.43-48

Puhe Viitasaaren vapaasrk:lla su 13.8.2017

Maailmaa, jossa elämme, leimaa jatkuvat konfliktit. On sotia, taisteluja, jännitteitä, vihamielisyyttä ja kiistoja niin kansainvälisellä, kansallisella, alueellisella kuin henkilökohtaisellakin tasolla. Jumala tarkoitti meidät ihmiset elämään rauhassa keskenämme. Sen sijaan olemme usein aggressiivisia tai ainakin töykeitä. Inhimillistä kipua on paljon. On väärinymmärryksiä ja rikkoutuneita ihmissuhteita. Siinä seikassa, että meillä on mahdollisesti vihollisia, ei välttämättä ole mitään väärää meidän puolelta. Jeesuksellakin oli vihollisia. Samoin apostoli Paavalilla. Mutta Jeesus, kuten myös hänen seuraajansa Paavali, opettaa meitä suhtautumaan vihollisiin oikealla tavalla.

sunnuntai 6. elokuuta 2017

Seurakunnan johtajat

Tiitus 1:5-9

Puhe Viitasaaren vapaasrk:lla su 6.8.2017

Pelkistäen voisi sanoa, että on kolmenlaisia kirkkokuntia. Episkopaalisissa kirkkokunnissa, kuten Suomen evankelis-luterilaisessa kirkossa, piispat ovat seurakuntien ja pappien ylimpiä kaitsijoita. Presbyteerisissä kirkoissa seurakuntia johtavat maallikkovanhimmat. Kongregationalistisissa kirkoissa, kuten Suomen Vapaakirkossa, seurakunnan asioista päätetään seurakunnankokouksessa. Seurakunta mm. päättää ketä vanhimmistoon, eli johtoryhmään, valitaan. Suomen Vapaakirkon yhdyskuntajärjestys nimeää seuraavat seurakunnan vanhinten tehtävät:

sunnuntai 30. heinäkuuta 2017

Evankeliumi

Puhe Viitasaaren helluntaisrk:lla su 30.7.2017

Evankeliumi tarkoittaa hyvää uutista tai hyvää sanomaa. Kyse on viestistä, jonka sisältö on, että jotain todella hyvää ja todella tärkeää on tapahtunut. Vanhassa testamentissa hyvä uutinen tarkoitti yleensä voittoa taistelussa. Roomalaisessa maailmassa kreikan sanaa euangelion käytettiin mm. hallitsijan syntymisen ja valtaan astumisen yhteydessä.

sunnuntai 23. heinäkuuta 2017

Kostamisesta

Matteuksen evankeliumi 5:38-42

Puhe Viitasaaren vapaasrk:lla 23.7.2017

Mitä nämä Jeesuksen sanat oikein tarkoittavat? Tarkoittaako Jeesus sitä, että kristitty ei saa puolustautua, jos häntä kiusataan? Eikö kristitty saa koskaan viedä asioita oikeuteen? Pitääkö kristityn antaa rahaa jokaiselle ohikulkijalle? Eikö kristitty saa mennä armeijaan tai toimia poliisina? Onko kristinusko heikkojen ja pelkureiden orjamoraalia, niin kuin Adolf Hitlerin ihannoima filosofi Friedrich Nietzsche väitti?