Koin nuorena poikana "hifi-kärpäsen puraisun" tai "hifi-heräämisen". Se tapahtui Kuopion Mustassa Pörssissä kun ensimmäistä kertaa eläessäni kuulin Toto:n I Will Remember -kappaleen Jamo Concert 8 hifi-kaiuttimista. Vahvistin ja minidisc -soitin olivat Sony -merkkiset (ES-sarjaa). Kyse oli kalliimman hintaluokan stereoista. Tuntui kuin olisin todella kuullut tuon kappaleen ensimmäistä kertaa. Siinä erottui soittimia, joiden olemassaolosta en edes tiennyt. Yläasteiässä ollessani kuopiolaisen Flanger -soitinliikkeen omistaja sanoi minulle kun kysyin onko kitaravahvistimissa eroa onko putki vai transistori: "Kuuntele itse." Aloin huomata että olihan niitä eroja. Aloin luottaa korviini kun kuuntelin mahdollisimman tarkasti. Nykyiset mallintavat vahvistimet (paremmat) pääsevät jo paljon lähemmäs putkivahvarien soundia kuin silloiset (vaikka vieläkään eivät täysin dynamiikassa). Minulle sanottiin monia vuosia sitten että ihmisen korva ei pysty havaitsemaan eroja cd-soittimien välillä. Ne ovat niin mitättömiä. Uskoin ensin siihen mitä minulle sanottiin, kunnes kuuntelin itse. Huomasin nuorena että cd-soittimissa on eroja. Verrattiin sokkotestissa veljeni edullista Sony cd-soitinta yhden ystävän jonkinverran kalliimpaan Denon -cd-soittimeen. Oli helppoa huomata kumpi oli kumpi ja kumpi oli parempi. Sony kuulosti mekaaniselta, kliiniseltä, kylmältä. Denon kuulosti elävältä, musikaaliselta, lämpimältä. Kykenimme kaikki kolme havaitsemaan sokkokuuntelussa selkeitä eroja vaivatta. Hieman harjaantuneempi ihmiskorva on yllättävän tarkka / erotteleva, erityisesti keskiäänien suhteen.
Minulle sanottiin myös ettei cd-levyllä ja vinyylilevyjen äänenlaadussa olisi eroa. Uskoin tähänkin, kunnes olin testissä jossa erittäin hyvillä vehkeillä soi vuorotellen vinyylilevy ja saman artistin sama cd-levy. Tiedän kokemuksesta miltä akustinen kitara tai akustinen viulu kuulostaa koska olen kuunnellut livenä tarpeeksi monta kertaa niitä. Hyvin äänitetyllä ja miksatulla vinyylilevyllä (kyseessä oli silloin kantrilevy) nämä akustiset soittimet kuulostivat hieman luonnollisemmalta kuin cd-levyllä. Kitara ja viulu soivat täyteläisemmin. Cd-levyllä kuulosti verrattaessa siltä että jotain soinnillisesta realismista oli poissa. Sointi oli ohuempi. Erot eivät toki olleet kummassakaan tapauksessa kuin yö ja päivä. Kyse oli enemmän nyansseista, jotka kuitenkin kykenin havaitsemaan. Joillekin nyanssit ovat tärkeämpiä kuin toisille. Jotkut ovat valmiita maksamaan niistä. Silti useimmilla levyillä ei ole juuri eroa. Kaupallisissa levyissä dynamiikat kompressoidaan usein "pilalle". Ne on tehty usein edullisempia laitteita varten (autoradio, kannettava mankka, kännykkä). Poikkeuksena tähän ovat erityisesti tietyt kantrilevyt ja monet klassisen musiikin levyt. Klassisen musiikin äänittäminen tehdään usein erityisellä pieteetillä. Parhailla studioilla, joissa äänitetään kantria, on myös viimeisen päälle (tolkuttoman kalliit) laitteet (esim. Yhdysvalloissa).Keskustelin erään äänentoistoon paneutuneen diplomi-insinöörikaverini kanssa vuosia sitten digitaalisen ja analogisen tallennuksen eroista ja teimme testejä. Silloinkaan en ymmärtänyt aivan kaikkea mitä hän sanoi, mutta vähän pääsin jyvälle. Jos paperilla pitäisi havainnollistaa niin luonnollinen ääniaalto on samankaltainen käyrä, jonka voisi piirtää vapaalla kädellä. Digitaalinen on sahaava, kulmikas. Hän sanoi että cd-levyn näytteenottotaajuus on liian pieni. Vinyylilevy on analoginen tallennusmuoto ja siksi tarkempi. Kyse ei ole siitä että digitaalinen tallennusmuoto olisi sinänsä mitenkään huono. Tämän hifi-harrastaja kaverini kanssa oltiin erilaisia. Hän tahtoi että keskiäänetkin kuuluu "raakoina", jos niiden on tarkoitus kuulua siten. Itselleni on jopa tärkeämpää rasittamattomuus kuin täysi luonnollisuus. Kuuntelen itse myös varsin paljon levyjä, jotka ei ole tarkoitettu soitettavaksi ensisijaisesti hifi-laitteilla vaan halvemmista vehkeistä. Ei ne kuulosta välttämättä kovin hyvältä laadukkaista vehkeistä. Huomasin jo nuorena poikana Kuopion hifi-messuilla sen kun kuuntelin eri cd-levyjä. Kun on tosi hyvät vehkeet alkaa surutyö siitä miten harva levy on todella laadukas. En halua sellaista surutyötä tehdä.
En ole matemaatikko, enkä fyysikko. En osaa piirrellä käppyröitä. En ole oikea henkilö vastaamaan tieteellisiin kysymyksiin akustiikasta / matematiikasta / fysiikasta. En ole opiskellut sellaisia asioita. En osaa mitata ihmisen korvan tarkkuutta / erottelukykyä matemaattisesti, mikä olisi yhtä oleellista kuin sen mittaaminen miten paljon analogisesta signaalista häviää nykystandardin mukaisessa digitaalisessa tallennuksessa. Silmän kohdalla sanovat että 4K on jo sellainen tarkkuus, että se on niin luonnollisen näköinen ettei enää tarkempaa tarvitse tavanomaiseen katseluun. Minulle aistinvaraisuus on keino selvittää onko eroja olemassa. Jos minulta kysytäänkö pitäisikö hifi-laitteita arvioitaessa ottaa huomioon luonnontieteelliset mittaukset (kuten sähköoppi) vaiko humanistiset mittaukset (kuuntelukokeet), vastaisin että molemmat. Esim. kun Hifi-lehdessä (jota en ole lukenut enää vuosiin) vertailtiin laitteita, teknisen osion lisäksi oli mukana lähes aina myös kuuntelukokemukset. Osa niistä oli sokkotestejä. Yleensä oli myös useampi kuuntelija. Kokemusten kuvauksissa oli toisaalta erojakin, mutta paljon yhtäläisyyksiäkin. Inhimillinen kokemus ei ole niin täsmällinen kuin matemaattiset yhtälöt. Myös Cambridge Audio:n kaltaiset hifilaitteita rakentelevat yritykset käyttävät ihmiskorvia testeissään.
Hifi ei ole minulle uskontoa eikä mystiikkaa (joillekin se voi olla niitäkin). Silti on lähinnä loogista positivismia väittää että vain se mitä pystytään tutkimaan luonnontieteellisin menetelmin tai päättelemään matemaattis-loogisesti olisi todellista. Se koulukunta on jo hylätty tieteenfilosofiassa. Olipa kyse vahvistimista ja kaiuttimista, tai vaikka viskien valmistamisesta, luonnontieteellisten teorioiden ja mittausten lisäksi kuuntelulla / maistelulla on tärkeä merkitys. Viskienkään suhteen maallikko / vasta-alkaja ei välttättä huomaa juuri eroa kalliin ja kauan kypsytetyn sekä halvemman blended -viskin välillä. Ei osaa kiinnittää oleellisiin asioihin huomiota ja kuvata niitä yhtä erottelevasti ja tarkasti kuin ammattimaistelija tai vakavampi harrastaja. Se ei silti tarkoita etteikö eroja olisi. On kalliin viskin tuhlaamista juottaa sitä "tavalliselle" ihmiselle, joka ei osaa arvostaa sitä (kuten minulle). Suuri osa ihmisistä ei ole myöskään "kultakorvia". Moni ei analysoi niin paljoa äänen erilaisia sävyjä ja värejä. Moni sanoisi ehkä kuuntelutestissä "tuo kuulostaa samalta" tai "tuo kuulostaa vähän paremmalta". Hieman harjaantuneempi tietää jo mitä tarkoittaa esim. tumma tai kirkas, lämmin tai kylmä, ohut tai paksu, pehmeä tai terävä sointi. Ja jossain livekeikalla, missä on desibelit kaakossa, ja porukka meluaa (kenties humalassa), soundien vivahde-erojen tarkemmalla analysoinnilla ei ole niin merkitystä. Soundit eivät ole välttämättä studiolaatua, mutta kokonaisvaikutelma ratkaisee musiikillisen kokemuksen.
Mp3 on aivan hyvä ja kompakti tallennusmuoto, vaikka sieltä tippuu pois vielä enemmän tavaraa kuin cd:ltä. En ole itse verrannut mp3 vs. cd -levy testeissä. Joskus vertasin Spotify -suoratoistoa kalliimpaan ja parempaan (cd-tasoiseen, osa levyistä oli siellä jopa cd:tä parempia, suoraan taltioitu studionauhoilta). Huomasin hieman eroa, mutta Spotify on minulle parempi koska minun on helpompi löytää sieltä uutta musiikkka ja se maksaa vähemmän. Ero ei ollut niin suuri. Huomasin myös eroa kun vertasin joskus samoja biisejä Youtube vs. Spotify. Siinä testissä Spotify oli parempi. Kuuntelen silti myös Youtubea yhä. En ole vielä päässyt testaamaan superaudiota, jossa päästään lähemmäs analogisen tallenteen tarkkuutta. Eikä tuo niin tarpeen olekaan. Päätin jo nuorena että en käytä elämääni ja varojani high endiin. Minulle riittää vähempi. Musiikissa on kyse jostain suuremmasta kuin täydellisyyteen pyrkiminen. Ja elämässä on kyse jostain suuremmasta kuin musiikki.
Asia on myös siten että ei sieltä niin paljon tavaraa puutu, etteikö cd-äänenlaatu tai jopa hyvälaatuinen mp3 olisi useimmille ihmisille varmasti aivan riittävä. Erot analogisen ja digitaalisen standardin mukaisen tallennustavan välillä eivät ole niin isoja että suurimpaa osaa ihmisistä asia haittaisi. Erot tulevat kokemuksena esiin lähinnä korkeatasoisesta äänentoistojärjestelmistä tietyillä levyillä ja jonkinverran harjaantuneilla korvilla. Kuuntelukokemukseen vaikuttaa ihan jo huoneakustiikka. Jos esim. kaiuttimet on sijoitettu miten sattuu, on turhaa ostaa kovin laadukkaita vehkeitä. Itselläni huoneakustiikkaa parantaa lähinnä kirjahyllyt kirjoineen. En ole akustiikkalevyjä tms. hommannut. Yksi asia mihin vahvistimien valmistajat ja harrastajat saattavat joskus kiinnittää jopa liikaakin huomiota on mittaukset / käyrät. Huoneakustiikan vuoksi ei ole yleensä niin tarpeen että laite on teknisesti arvoiltaan mahdollisimman täydellinen. Mutta mittauksissa saadaan tasaisia käyriä kun on paljon takaisinkytkentöjä. Särö olemattomaksi. Se latistaa kuitenkin jonkinverran dynamiikkaa. Toki kaikille ei ole niin prioriteetti luonnollinen dynamiikka. Uudemmassa hifissä pyritään ottamaan enemmän huonompaa huoneakustiikkaa huomioon kuin vanhemmassa. Harvan kotona se on optimaalinen. Erityisesti kuutionmuotoiset kaikuvat tilat tuottavat seisovia aaltoja (ääni vaimenee joillain taajuuksilla tietyissä kohtaa huonetta ja toisilla taajuuksilla ja toisissa kohtaa huonetta voimistuu). Se vääristää sointia. Kaapeleidenkin välillä on eroja äänentoistossa. Olen huomannut tämän myös sähkökitaralla soittaessa. Vielä ofc-kuparia parempi materiaali olisi hopea, mutta ne ovat niin turkasen kalliita että minulle riittää aivan hyvin peruslaadukas happivapaa kuparipiuha.
Arvostan hyvin äänitettyjä ja miksattuja levyjä. Vinyylilevyt ovat parhaassa tapauksessa parempia äänenlaadultaan kuin cd-levyt. En silti omista vinyylisoitinta enkä yhtään vinyylilevyä. Minulle riittää cd-levyjen ja suoratoistopalvelujen äänenlaatu. Minulla on hieman peruskuulokkeita kalliimmat Sennheiser -hifikuulokkeet ja edullisemmat perushifistereot. Tannoy Mercury -kaiuttimet sekä Cambridge Audio -integroitu stereovahvistin riittää minulle perushifi -kaapeleineen. Olen niihin tyytyväinen. En harrasta high-endia. Siihen minulla ei ole varaa eikä niin mielenkiintoakaan. High-end -laitteissa ei enää ratkaise laatu, vaan mieltymykset. Ne on tehty niin hyvin kuin on ylipäätään järkevää (ja sen ylikin). Perushifissä on enemmän aitoja laatueroja, mutta siinäkin mieltymykset toki vaikuttaa. Olisi varmasti kiehtovaa ymmärtää matemaattisesti / fysikaalisesti lisää äänentoistosta. En halua kuitenkaan käyttää rajallista elämääni siihen, että pätevöityisin tällä alalla asiantuntijaksi. Minulle riittää edullisempien laitteiden lisäksi myös vähempi tietämys. Kuuntelen nykyisin enimmäkseen Spotifysta musiikkia, joskus myös cd-levyltä. Minulle ei ole ihan niin rakas ja tarkeä asia tuo high-fidelity, vaikka jonkinverran hifisti olenkin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti