Jeesus parantaa naisen ja herättää lapsen

(Mark. 5:21–43; Luuk. 8:40–56)

Jeesus kohtasi synagogan esimiehen ja parantumista etsivän naisen. Luukas ei mainitse Markuksen tavoin, että naisen tila oli mennyt lääkärien käsissä vielä huonommaksi. 

Jeesus kohtasi synagogan esimiehen ja parantumista etsivän naisen. Synagogan esimiehen sosiaalinen asema oli parempi. Hän oli hengellinen johtaja ja yhteisönsä tukipilari. Hänellä oli varallisuutta ja vaikutusvaltaa. Nainen oli köyhä. Hän oli menettänyt omaisuutensa etsiessään turhaan parannuskeinoa vaikeaan ja intiimiin sairauteensa.

Luukas ei mainitse Markuksen tavoin, että naisen tila oli mennyt lääkärien käsissä vielä huonommaksi. Kenties Luukas koki lääkärinä sympatiaa omaa ammattikuntaansa kohtaan. Nainen oli joka tapauksessa jatkuvasti kestäviin kuukautisiin verrattavan tilansa vuoksi jatkuvasti rituaalisesti epäpuhdas. Hänet oli suljettu pois yhteisönsä jokapäiväisestä elämästä, ihmisten välisistä tavallisista kanssakäymisistä.

Kumpikin henkilöistä haki apua Jeesukselta. Kummankin tilanne oli epätoivoinen. Jeesus auttoi mielellään molempia. Hän näki heidän hätänsä ja heissä orastavan uskon. Hän kohtasi heidät kunnioittavasti. Inhimillisesti ajateltuna Jeesuksen olisi ehkä kannattanut rientää auttamaan synagogan esimiestä saadakseen yhteisön arvostusta. Mutta hänellä ei ollut kiire. Hän kohtasi ensin naisen.

Opetuslapset eivät aluksi ymmärtäneet Jeesuksen kysymystä kosketuksesta, vaan vasta, kun he näkivät, mitä tapahtui. Kertomuksen nainen pelkäsi. Hän oli kokenut vuosikausia häpeää, ehkä myös syyllisyyttä. Silti hän ei antanut pelon, häpeän eikä syyllisyyden olla esteenä, vaan lähestyi Jeesusta, vaikkakin salaa. Hän kertoi kaiken Jeesukselle totuudenmukaisesti.

Jeesus ei toiminut Jerusalemin temppelin eikä synagogan alaisuudessa. Hän otti silti juutalaisen papin roolin. Papin tuli todeta parantumiset. Jeesus antoi joskus parannetulle käskyn näyttää itsensä papille, jotta hänet todettaisiin terveeksi. Tässä kertomuksessa hän kuitenkin julisti naisen rituaalisesti puhtaaksi ja lausui hänelle papillisen siunauksen. Näin hän palautti naisen takaisin osaksi yhteisöä.

Jeesus kutsui naista lähisukulaisekseen. On sanonta ”veri on vettä sakeampaa”. Sillä tarkoitetaan, että sukulaisuus on syvempi side kuin uskonyhteys. Vedellä viitataan kasteeseen. Perhesiteet ovat läheisiä ja tärkeitä. Kuitenkin usko voi yhdistää ihmisiä vielä perhesiteitäkin lujemmin.

Kertomuksen naisen tavoin meidänkään ei tule antaa minkään estää lähestymästä Jeesusta. Voimme kokea pienuutta, mitättömyyttä, avuttomuutta, syyllisyyttä, häpeää, epäilyksiä, jopa epätoivoa. On tärkeää, että tulemme silti Jeesuksen luo ollen hänelle rehellisiä. Hän armahtaa myös meitä.

Kertomuksessa naista ei mainita nimeltä. Jeesus sekä evankeliumikirjoittajat kohtelivat häntä sensitiivisesti. Synagogan esimies mainitaan nimeltä. Jairos tuli Jeesuksen luo ja osoitti hänelle syvää kunnioitusta. Hän kumartui maahan. Tämä kertoo meille hänen tilanteensa vaikeudesta. Jeesuksen ja synagogan välillä oli tuossa vaiheessa suuria jännitteitä. Synagogan johto suunnitteli jo sitä, miten saada Jeesus hengiltä.

Kun Jairos sai tietää, että hänen lapsensa oli kuollut, voimme vain kuvitella hänen kokemiensa tunteiden myllerrystä. Hänen rakas lapsensa oli poissa. Hän oli turhaan riskeerannut asemansa juutalaisessa yhteisössä lähestymällä synagogan ulkopuolista kiisteltyä parantajaa. Jairos kuitenkin totteli Jeesuksen sanoja.

Jeesus salli ainoastaan kolmen opetuslapsensa tulla mukaansa. Hän oli valinnut heidät lähimmiksi seuraajikseen. Hän keskeytti ajan tavan mukaisen seremoniallisen valituksen. Vaikka hän ei ollut vielä edes nähnyt lasta, hän sanoi, että lapsi ainoastaan nukkuu.

Jeesus tyhjensi talon ulkopuolisista. Jäljelle jäivät vain lapsen isä ja äiti sekä Pietari, Jaakob ja Johannes. Kun väki oli poistunut, Jeesus kosketti tyttöä. Kuolleita pidettiin tuolloin rituaalisesti epäpuhtaina. Sen sijaan, että Jeesus olisi tullut kosketuksesta epäpuhtaaksi, tyttö saikin elämän. Jeesus sanoi tytölle talita kuum. Kyse ei ollut maagisista sanoista. Jeesus puhui arameaa, tytön äidinkieltä. Hän sanoi: Tyttö, sanon sinulle, nouse ylös. Tyttö heräsi henkiin.

Jeesus ei etsinyt pinnallista mainetta parantajana. Hän ei vielä tuossa vaiheessa haastanut juutalaisia johtajia. Jeesus antoi käskyn, että piti olla vaiti tapahtuneesta. Ehkä jotkut ulkopuoliset ajattelivat tilanteen jälkeen, että tyttö oli ollut ainoastaan syvässä unessa.

Jeesus osoitti olevansa elämän ja kuoleman Herra. Hänellä on yhä valta herättää ihmisiä henkiin kuolleista — niin hengellisesti kuin fyysisesti. Kristityillä on lupa rukoilla molempia. Ne ihmiset, jotka ovat saaneet kokea tässä ajassa fyysisen kuolleista heräämisen ihmeen, kuolevat kuitenkin lopulta uudelleen. Kuolleista herääminen ei ole sama asia kuin ylösnousemus.

Tämä elämä on tärkeää. Se on Jumalan arvokas lahja mutta se ei ole kaikki. Ikuinen elämä on vielä tärkeämpää. Se on yhteyttä Jumalaan, elämänantajaan. Se alkaa jo täällä, kun saamme tulla Jeesuksen yhteyteen. Ikuinen jatkuu sen jälkeenkin, kun kohtaamme fyysisen kuoleman, mikäli Jeesuksen paluu viipyy.

Teksti: Juha Mikkonen