Juhan uusia kuulumisia

Hei!

Päivitän jälleen hieman kuulumisiani. 

Valmistuin viimein nyt keväällä 2025 Keuruun IK-opistolta. Sain paljon teologian jatko-opinnoista. En ole kuitenkaan tähtäämässä seuraavaksi pastorin työhön.

Lapsesta asti minulla on ollut tiettyä herkkyyttä. Se on ollut toisaalta siunaus, toisaalta taakka. Pastorin työssäkin se oli molempia. Toisaalta herkkyydestäni oli hyötyä mm. monien ihmisten kohtaamisessa. Toisaalta minulla on stressiherkkyyttä, johtuen osin myös sairaushistoriastani. Pitkittynyt stressi johti viime työpaikassani Viitasaaren vapaaseurakunnalla lopulta työuupumukseen ja masennukseen.

Olen saanut tehdä viime vuosina aika perusteellisen matkan itseeni ja käsitellä menneisyyttäni. Kävin opintojen ohella joitakin vuosia sielunhoitoterapiassa. Minulla oli prosessissa todella hyvä matkakumppani, Kalevi Rautjoki. Ehkä joskus vielä opiskelen itsekin sielunhoitoterapeutiksi. Se antaisi paljon myös seurakuntatyöhön.

Minulla on ollut vuosien varrella varasuunnitelmana suntion työ. Jo Suomen teologisella opistolla vuosia sitten haaveilin välillä että saisin tehdä jotain keveämpää työtä, että jaksaisin vapaa-ajalla tehdä vapaaehtoista srk-työtä ja lukea teologiaa. Työkkäristäkin ehdottivat minulle suntiokoulutusta.

Avauduin IK-opiston vararehtorille Sami Aro-Panulalle asioistani. Hänkin rohkaisi miettimään vakavasti suntion työtä. Hän sanoi, että jos siltä tuntuu, pastorinhommia voi tehdä myöhemminkin jos/kun jaksaa. Eräs kokenut vapaaseurakunnan pastorikin sanoi että Suomen vapaiden suuntien pastoreilla olisi hyvä olla joku muukin ammatti.

Suntion hommat ei stressaa yhtä paljon. Nuorena tykkäsin kesäsuntion ja keikkasuntion hommista Leppävirran ev.lut. seurakunnalla. On monia hyviä muistoja siitä työyhteisöstä. Suntion asemassa tehdään mitä tarvitaan / käsketään. Käytännöntyötä ja ihmisten kohtaamista. Hengellisyys on työssä läsnä, mutta enemmän taustalla kuin pastorin työssä. Minulla on hieman aiempaa koulutusta ja työkokemusta kiinteistönhoitoalalta. Suntion työhönkin liittyy usein kiinteistönhoitoa.

On meillä toki vapaaseurakunnissakin joitakin suntioita, kuten mm. helluntaiseurakunnissakin, mutta aika harvoja. Ev.lut. puolella on enemmän työpaikkoja suntioille. Tulin jo ehdollisesti hyväksytyksi Jyväskylän kristilliselle opistolle suntiokoulutukseen. Ehtona on, että suoritan työkokeilun. Tarkoitus on tehdä se ev.lut. seurakunnalla ennen opintojani. Olin varsin avoin tilanteestani valintakokeessa. En ole ollut jokuseen vuoteen työelämässä. Voi olla ihan hyvä että palailen pehmeämmin sinne.

Vapaakirkkoa kohtaan minulla ei ole lainkaan kaunaa. Olen hyväksynyt sen miten asiat ovat kohdallani menneet. Mielelläni käyn vierailemassa myös Viitasaaren vapaaseurakunnalla. En ole lähdössä vapikselta siksi että olisin pettynyt, eri mieltä Vapaakirkon teologiasta, tai että kokisin kulttuurimme ongelmallisena. En myöskään siksi, ettenkö olisi saanut vaikuttaa.

Olen opetellut, ja jo jonkinverran oppinut, päästämään irti. Vapaakirkon, tai minkään muunkaan kirkon, asiat ole pienissä käsissäni, vaan Luojan suurissa käsissä. Jos saan hieman kantaa omaa kortta yhteiseen kekoon, se riittää. En ole vastuussa toisten päätöksistä, ainoastaan omistani. Hieman on haikea olo lähteä vapikselta, mieluusti olisin jäänyt, mutta lähden nyt kuitenkin töitten perässä. Vapaaehtoistyöllä en elä. Pelkään että pastorin työtä en jaksaisi (ainakaan vielä tällä hetkellä) kovinkaan montaa vuotta. Opistolainakin on maksettava.

Aion kyllä jatkaa jatkossakin Jyväskylän vapaaseurakunnan toimintaan osallistumista - myös vapaaehtoisena. On ollut hienoa saada mm. opettaa rukousilloissa ja musisoida jumalanpalveluksissa. On ollut tunne siitä että olen saanut olla hyödyksi. Jos vaihdan paikkakuntaa, toivon että löydän jatkossakin paikallisesta vapaaseurakunnasta hengellisen kodin.

Koen että ei minusta tule täysin evankelis-luterilaista tulevan jäsenyyteni myötä. Samalla tunnustan luterilaisuuden aidoksi historiallisen kristinuskon edustajaksi. En lakkaa kokonaan olemasta vapaakirkollinen (vaikka sanonkin leikkisästi välillä, etten tiedä mitä vapaakirkollisuus on, ja kuka sen minulle kertoisi). Olen kai jonkinsortin evankelis-katolilainen, herätyskristillinen ja karismaattinen protestantti. Olen ammentanut useammasta perinteestä. Olen korkeakirkollinen vapaakirkolliseksi, matalakirkollinen luterilaiseksi.

Voi olla että vielä avautuu vapaaehtoiskuvioita myös muualtakin kuin vapikselta. Olen ollut nyt jyväskyläläisenäkin musiikkivastuissa välillä "lainassa" helluilla ja ev.lut. puolella. Ehkä se on aidosti vapaakirkollista, että se missä on kirjoilla, ei ole niin oleellista (allianssihenkisyys). Tärkeämpää on se uskonelämä, mitä yksin ja yhdessä elämme Herraamme ja toisiamme palvellen .

Minun täytyy nyt ainakin ensin opetella uudelleen "kävelemään", kunnes voin taas "juosta". On ollut hyvä olla Jyväskylän vapaasrk:ssa ihan vaan seurakuntalaisen ja vapaaehtoisen roolissa. Yhteisö on ollut minulle puutarha. Mutta töitä täytyy saada ja töissä myöskin jaksaa. Pastorin valtakirjani palautin Vapaakirkon kesäjuhlilla 2025. Oli hyvä kohtaaminen kirkkokunnanjohtajan Tommi Koivusen kanssa. Hän sanoi että laittaa valtakirjani talteen. Jos myöhemmin Herra johtaa, voin tulla vielä takaisin Vapaakirkon jäsenyyteen, kenties ihan työyhteyteenkin. Valtakirjani on odottamassa, jos näin vielä tapahtuu.

Voisin ehkä lukea avoimessa yliopistossa vielä jossain vaiheessa teologian perusopinnot, kenties aineopinnotkin. Siitä ei olisi enää kovin pitkä matka teologian kandidaatin tutkintoonkaan. Itä-Suomen yliopisto voisi olla hyvä paikka. Mutta aika näyttää. Teologia kuitenkin edelleen kiinnostaa. Olisi kiva, jos sitä pääsisi vielä hyödyntämään. On minulla ainakin kohtuu hyvä teologinen kirjasto, kunhan vain löydän motivaatiota kaivautua syvemmälle ja laajemmalle - kirja ja artikkeli kerrallaan.

Pohjimmaisena tunteena on tässä elämänvaiheessa kiitollisuus. Olen saanut toteuttaa monia haaveita. Käydä lukion. Olla työelämässä. Opiskella teologiaa. Olla seurakuntatyössä. Opiskella lisää teologiaa. Elämä on hyvää. On läheisiä. On hyvät välit heihin. On pari hyvää ystävää. Olen suhteellisen terve. Ei ole sotaa. Ei ole puutetta. Ja minulla on bändikin. Olen 43-vuotias. Tässä iässä elämä ei ole vielä ensisijaisesti muistoissa, muttei myöskään enää ensisijaisesti tulevaisuudessa. Tahdon olla ja elää ensisijaisesti tässä ja nyt.